Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Maija]

Nyt minä olen kyllä aika myyty.

Herättyäni puhelimessa odotti Pojalta viesti, jossa hän toivotti hyvää naistenpäivää maailman mukavimmalle tytölle. Jo siitä tuli kovin hyvä mieli, varsinkin kun en itse edes tiedostanut tänään olevan sellaista.

No, pari tuntia myöhemmin Poika soitti ja sanoi käyvänsä pikaisesti kylässä. Ovikello soi. Avattuani oven hän ojensi mulle kimpullisen tummanpunaisia ruusuja suukon kera ja toivotti vielä uudemman kerran hyvää naistenpäivää.



Hyvää naistenpäivää siis myös kaikille Forden ihanaisille naisille!

[elegia]

Oi vitsi, aikamoinen herrasmies Maijalla. Ihanaa! Ihan tässä itsekin herkistyin.

Että juu, oikein aurinkoista naistenpäivää kaikille Forden naisille!

[Sippura]

Voi että, melkoinen kultakimpale Maijalla Noin se kuuluukin naista hemmo-
tella naistenpäivänä (ja miksei muutenkin).

Aurinkoista naistenpäivää kaikille Forden keijottarille!

[marenkienkeli]

Näin perjantaina Pojan viimeisen kerran hetkeen. Hän kun lähtee muualle harjoitteluun. Jotenkin sitä vain oli sulkenut ajatuksen pois päästään ja kun sitten Pojan lähtöön oli noin 15 minuuttia, aloin yhtäkkiä itkeä. Ei sitä oikein vieläkään tajua, että Poikaa ei tosiaankaan näe hetkeen. Toki bussi kulkee, mutta kun on tottunut siihen, että Poikaa näkee lähes päivittäin, tuntuu kuin jotain hyvin oleellista puuttuisi.

[Sippura]

Mies harmitteli myöhään eilen illalla unohtaneensa naistenpäivän,
ensimmäistä kertaa 8-vuotisen seurustelumme aikana.

Tänään kun tulin töistä kotiin, pöydällä odotti iso kimppu lempikuk-
kiani ja kortti, jossa toivotettiin Parempien naisten päivää Ei-
len oli kuulemma muitten naisten juhlapäivä, tänään hänen vaimon-
sa (yhtään väheksymättä muita naisia!).

Mä olin noista kukistakin jo ihan liikkis, saatika sitten korttiin kirjoi-
tetusta, itsekeksitystä runonpätkästä Aww.

[Aurora B.]

Maija ja Sippura

Mäkin kuulkaa sanoin tuolle eilen illalla, että meepäs tyhjäämään pesukone, kun tänään on naistenpäivä, ja se meni!

...

Ääh.


Huomautin sille just äsken, että kun jotkut miehet on niin romanttisia, ja muistaa kauniimpia puoliskojaan kukilla ja ties millä, niin se hihkaisi ilmoille kysymyksen: "Onks tänään naistenpäivä? ". Ei se ollut eilen mitenkään rekisteröinyt mun naistenpäivähuomautusta. Näin meillä... Tyhjäs sentään sen koneen.


Ja on hänellä niin paljon muita hyviä puolia, ettei moisten hömpötysten unohtaminen oikeasti haittaa ollenkaan

[teuwo]

teuwon ihmiassuhdemonologi jatkukoon

Paluu arkeen on jo alkanu, mutta nämä siistit sisätyöt ei oikein innosta ja onnistu. Tuota valkoista seinää ja ikkunasta avautuvaa maisemaa on tullut tuijotettua enemmän kuin näyttöä. Ajatukset kiertävät kehää, josta ei oo toistaiseksi ollu poispääsyä.

En hajonnut kappaleiksi torstai-iltana. Menomestassa ei ollu ketään parempaa mukaanpoimittavaa, joten Kulkuri päätyi jatkoille meidän mökkiin. Lopulta istuttiin kahdestaan, kateltiin valokuvia, kuunneltiin musiikkia ja juteltiin sekä tietenkin juotiin kaljaa. Oli ihan kivat iltamat silti, vaikka mielessä kummittelikin seuraavan päivän lähtö. Kulkurin lähtiessä mökilleen nukkumaan se hiippaili vielä ulko-ovelta halaamaan ja pussailemaan.Perjantaina sitten pitikin lähteä pois. Kulkurin kyydillä pääsin lähikaupunkin rautatieasemalle ja siitä alkoi paluu teuwon tavalliseen arkeen.

Periaatteessa kaikkihan on enemmän kuin hyvin, kun voi valittaa tämän tavallisen arjen kurjuudesta ja tylsyydestä. Arki vaan tuntuu tällä hetkellä melkoisen tyhjältä ja sisällöttämältä. Aivan liian usein käy mielessä, että joo, tämän vois sitten kertoa Kulkurille. Harmi vain, että sitä kertaa ei varmaan koskaan tule. Tai ainakin noin haluaisin ajatella, vaikka välillä mielessä käykin toive siitä, että nähtäis ennen ens talvea. Ehkä kesällä, ehkä joskus, ehkä ei koskaan.

Jos haluaisin kiertää veistä haavassa, voisin kirjoitella tähän vaikka mitä korusanoja, mutta eipä ne pahemmin totuutta muuksi muuta. Tai mikä se totuus sitten onkaan. Välillä pidän itseäni yhtenä niistä monista, jotka on jääny kulkurin perään nyyhkimään ja välillä kuvittelen, että olisin ollut jotain muuta, vaikkapa kaveri

Se, mikä helpottaa ja samalla pahentaa tätä järjen ja tunteiden taistelua, on se, että ulkopuoliset piti meitä jonkinlaisena parina. Työpaikan vanhuskaarti piti lähes itsestään selvyytenä sitä, että me nähdään jatkossakin, ja että meillä oli jotain läheisempää kuin pelkästään työkaveruus. Vanhusosaston mielestä Kulkuri on kaikinpuolinen hieno mies, josta kannattaa pitää kiinni Mä en oo ihan samaa mieltä. Jos siitä joskus jotain kuuluu, niin kai siitä pitäis olla positiivisesti yllättyny. Unohtaminen ois vaan paljon helpompaa, jos siitä ei kuuluis enää ikinä mitään. Ehkä jonain päivänä poistan sen fb:n kaverilistalta, mutta ei vielä tänään. Joskus.

[surunmurhaaja]

Jouduin viikonlopuksi ex tempore sairaalaan ja kaikki suloisuuspisteet meni kyllä miehekkeelle.
Sillä aikaa kö mie pötkötin, niin se siivosi miun luona ja pesi miun pyykit, toi kaikkea mahdollista mitä toivoin.
Lauantaina tullessaan vierailulle oli laittanut vaaleanpunaraidalliset sukat jalkaan, että ne sopisi miun sairaalavermeisiin.

[surunmurhaaja]

Kaneli

Mie oon taas vaihteeks siun kans ihan samaa mieltä. Oon joskus ollut samantyyppisessä tilanteessa ja toinen osapuoli on perustellut sitä sillä, että ei kuulemma ihan tuoreeltaan pysty puhumaan siitä riidasta. Omien ajatusten järjestely kestää kuulemma hetken. Tämäkin vastaus tuli tietysti infernaalisen mökötyksen jälkeen...

Mie oon viime aikoina miettinyt polyamoriaa. Ei sillä, että se miun juttu olisi, mutta jotenkin tuntuu yllättävänkin vapauttavalta, että jokaisella on oikeus määritellä omien suhteidensa rajat itse. Tästä ollaan miehekkeen kanssa nyt jauhettu - lähinnä sen vuoksi, että ei otettaisi vallitsevia normeja omaan suhteeseemme ihan tuosta vaan sillä oletuksella, että muuta ei voisi olla.

[marenkienkeli]

Mie oon viime aikoina miettinyt polyamoriaa. Ei sillä, että se miun juttu olisi, mutta jotenkin tuntuu yllättävänkin vapauttavalta, että jokaisella on oikeus määritellä omien suhteidensa rajat itse. Tästä ollaan miehekkeen kanssa nyt jauhettu - lähinnä sen vuoksi, että ei otettaisi vallitsevia normeja omaan suhteeseemme ihan tuosta vaan sillä oletuksella, että muuta ei voisi olla.

Mulla ja Pojalla oli juurikin sellainen tilanne, että piti käydä keskustelu tietyistä vallitsevista normeista. Tietyt vallitsevat normit vaan eivät oikein sovi suhteeseemme. Poika on muutenkin sellainen, että hän kyseenalaistaa melko helpostikin vallitsevia normeja. Tätä asiaa vasten tuntuu pikkuisen hassulta, että Pojan on pikkuisen vaikea mieltää suhdettamme seurusteluksi. (Seurustelun määritelmässä hänen on jostain syystä kaikesta huolimatta vaikea poiketa vallitsevista normeista.) Mutta seurusteluahan tää on, vaikka tietyt asiat eivät ole täysin kuin "normaalissa" seurustelusuhteessa. Olenkin joskus naureskellut, että mieten suhteemme voisikaan olla täysin "normaali", kun yhteen on lyöttäytynyt kaksi näinkin epänormaalia tyyppiä.

[Lumikki75]

Vaadinko mä ihan liikaa, jos haluan, että riidat selvitetään heti?

Mun mielestä vaadit. Ihmisillä kun on erilaiset tavat selvitellä kriisejä: toiset haluaa päästää kaiken heti ulos ja toiset taas miettiä asiaa pidempään (lue: mököttää).
Mulla oli meidän suhteessa sama ongelma aluksi, sillä mä olen se heti kaikki esille -ihminen ja siippa taas tarvitsee yleensä ainakin yhden yön mökötysaikaa. Nykyään olen oppinut hillitsemään itseni ja odottamaan, ja tuntuu että riitojakin on heti vähemmän. Tai ehkä se vaan tuntuu, että niitä on vähemmän, kun ne osaa itse ottaa vähän lunkimmin.

[Fantsu]

Meillä selvitetään riidat heti, eikä nukkumaan mennä kesken - minä pidän siitä huolen. Olen varmaan siis kotistyranki . Mutta kaiken kaikkiaan suhde kukoistaa ja mies on oppinut selvittelemään asioita ilman päiväkausien pohdintaa. Välillä on sovittu myös olevamme eri mieltä ja sitten jatkettu taas normaalisti. Yleensä riidanaiheet ovat kuitenkin niin pieniä, ettei niiden vatvominen päiväkausia maksa vaivaa...

[surunmurhaaja]

Täähän on nyt tietty puolueellinen mielipide, mutta miun mielestä mököttäminen ja asioiden pohtiminen on kaksi eri asiaa. Toki ihmisillä on eri tapoja käsitellä riitoja, mutta mököttämisestä tulee miulle mieleen kiukuttelu.
Tämä siis vaan miun mielipide, en taho ketään loukata.

Kaneli, miulla tulee sellainen tunne, että teillä molemmilla on työstettävää tuossa riitelyjutussa. Tää siis kaikella välittämisellä sanottuna!
Tuo noidankehä on pahuudesta. Siitä pitäis päästä nyt jotenkin ulos. Ymmärrän kyllä senkin, että hajoilet kun ette voi välttämättä livenä keskustella riitojanne selviksi. Monen päivän epätietoisuus välimatkalla höystettynä hajottais miutkin ihan atomeiksi.

Konkreettiset ehdotukset onkin sitten aika vähissä.

[Annis]

Me ollaan miehen kanssa ehkä maailman huonoinpia riitelemään. Onneksi ei tehdä sitä kovin usein. Yleensä se menee niin, että mä suutun jostain ja mies suuttuu siitä, että mä suutun. Tilanteesta selvittäisiin aina helpoiten sillä, että se yrittäisi heti ees vähän lepyttää mua niin leppyisin heti. Varsinkin kun mä oon niin käsittämättömän huono puhumaan oikein mistään tärkeistä asioista, alan yleensä heti itkemään, vaikka kyse olisi jostain maailman vähäpätöisimmästä asiasta. Tiiän kyllä sinäänsä, miks oon tälläinen, mutta en sit kuitenkaan voi sille mitään ja se ärsyttää mua itseeni ihan suunnattomasti. On se aikalailla turhauttavaa, kun haluaisi sanoa jotain, jos jokin asia vaivaa, mutta ei silti osaa sanoa sitä. Tulee vain jokin lukko.
Mä vaan haluaisin unohtaa aina kaikki kinat ja mennä vaikka nukkumaan ja toivoa, että ne on ohi kun herää. Mutta ei sinäänsä siis ihme, että oon aikaisemmin onnistunut aina sotkemaan asiani pakoilemalla kaikkia tärkeitä juttuja, ei koskaan oo laskut hävinneet vaikka oon yrittänyt vaan unohtaa ne.

[Emilia]

Ihmissuhdejutut on ihan suvantovaiheessa. Ei ole oikein ollut mitään, missä tapaisi uusia tyyppejä saati, että ehtisi sen enempää tutustua. Sitten, kun johonkin vähän lähemmin tekee tuttavuutta sekin kuolee jo ennen alkamistaan johonkin kirjoittamattomaan ihmissuhdesääntöön. Alkaa oikeasti olla halipula. Eikä tässä sunnuntaidarrassa oloa helpota yhtään saada kuulla, että ex on alkanut seurustelee.

[surunmurhaaja]

Tää kuulostaa nyt todella palikalta jotenkin, anteeks jo valmiiks.

Hmmm. Eikö suuttumus nyt oo kuitenkin jollain tavalla ihan normaali reaktio?
En tarkoita siis viis kertaa päivässä tapahtuvaa kilahtamista ilman syytä, mutta eikö se muuten oo ihan samanlaista kuin riemastuminen ja muut tunnereaktiot?

Kaneli, ootko puhunut pojan kanssa tuosta maton alle lakaisusta? Onko se pohtinut sitä, millaisia vaikutuksia sillä voi olla teiän suhteeseen ja omaan hyvinvointiin muutenkin? Tuo hellyydenkipeys on tietty yksilöllistä, mutta jos poika tietää sen olevan siulle tärkeää, niin eikö sen voi sitten ottaa huomioon?
Jos se ei sille itselleen ole ongelma, jatkuva hellittely siis.

[surunmurhaaja]

Exällä oli sellainen periaate, että hän ei (edes tutustumisvaiheessa, ennen seurustelua) halunnut kertoa itsestään juuri mittään. Ei kuulemma saa totuudenmukaista kuvaa niin, vaan ihmisen oppii hänen mielestään tuntemaan vaan tarkkailemalla ja viettämällä aikaa keskenään. Mie en tätä käsittänyt yhtään, mutta jokainen tyylillään.
(Ei siis liity juuri mihkään aikaisemmin mainittuun, toim. huom.)

Kaneli, miulla on itsellä ollut tosi usein samanlainen tunne ja pohdinta siitä, että mikä on liian vaatimista? En tietenkään taho pakottaa toista sellaiseen, mihin hän ei yhtään taivu, mutta en myöskään tahtois olla siinä tilanteessa missä joku asia kaihertaa jatkuvasti.
Esimerkiksi aikaisemmissa suhteissa mie jouduin pohtimaan sitä, että onko kumppanin kasvissyönti liikaa vaadittu, kun se on miulle kuitenkin tärkeää. Ajattelin sen olevan, mutta nyt vegemiehen kanssa seurustellessani paluu "entiseen" ois todella vaikeaa.

En tiiä, oisko nää sitten sellaisia kysymyksiä, että siun pitäis miettiä onko ne siulle todella merkityksellisiä? Onko se siun mielestä onnellisen parisuhteen edellytys, että toinen puhuu fiiliksistään ja käsittelette ongelmanne nykyisestä poikkeavalla tavalla?

Jälleen kuulostan ihan natsilta ja mäntiltä, vaikkei oo tarkoitus. Itseilmaisu ilmeisesti nollassa.

[theia]

miksi mun pitää olla tyhmä, unghhh!

aina vakuutan itselleni että olen vakisäädöstä päässyt yli eikä se mua enää kosketa tai mitään, sitten puhutaan humalassa puhelimessa pari tuntia ja oon taas ihan in löööööv... vaikka tiedänTIEDÄNtiedän että siitä ei ikinä tule mitään, kun toinen on sitoutumiskammoinen erakko, ja että kaikki sanat on totta ainoastaan sillä hetkellä kun ne humalassa lausutaan.

silti nyt mun pää on täynnä sitä poikaa, enkä saa sitä kadotetuksi niin millään.

tahtoo vaan toisen viereen, lähelle.

AAAAGGHH!

[shaana]

theia, sä voit tulla mun viereen.

Enpä ole hetkeen lukenut tätäkään. Kiva kuulla noita iloisia juttuja, way to go typyt! Mulla ei juuri ole ilmoiteltavaa, ihastus oli tuossa, mutta se jäi kaveruudeksi, lienee parhainta niin. Eilen näin kylläkin yhden Poron..

[Emilia]

Ei kai suhde voi toimia silloinkaan, jos yrittää noin kovasti muuttaa toista? Kanelin kirjoituksista ainakin saa sen kuvan, että poika on huono eikä osaa, kun ei tajua avata sieluaan joka asiasta. Eikö olisi hedelmällisempää opetella hyväksymään toinen semmosena jurottajana kuin se on? Ehkä poikakin pikkuhiljaa alkaa avautumaan enemmän, kun huomaa ettei kukaan painosta puhumaan.

Ite tuppaan olemaan sellainen, että meen vaan enemmän lukkoon, jos toinen inttää kertomaan, mikä vaivaa.

[surunmurhaaja]

Ei nää oo helppoja. Avaudunpa tässä omasta suhdehistoriastani, tää vähän liittyy tuohon Emilian mainitsemaan toisen hyväksymiseen.

Miulla kävi aikaisemmassa elämässä pari kertaa niin, että päädyin suhteeseen loppujen lopuksi aika köykäisin perustein ja toista juurikaan tuntematta, siinä alkuhuumassa siis. Pudotus tuli aina jossain vaiheessa, mutta järkeilin tahtovani saada suhteen toimimaan. Monesti yritin hyväksyä siinä tyypissä sellaisia piirteitä, jotka on kuitenkin jollain tavalla miun omaa parisuhdekäsitystä vastaan, kuten esimerkiksi päinvastaisia arvoja kuin omani.

Siitähän ei loppuviimeeksi tullut mittään. Maksimissaan reilun vuoden jaksoi hän tällaisia suhteita.

En tarkoita sitä, että pitäis olla huipputarkat kriteerit parinmuodostuksessa, mutta silti. Jokaisella on oikeus päättää millaisessa suhteessa on ja millaisessa haluaisi olla. Parisuhde on kuitenkin merkittävimpiä ihmissuhteita elämässä. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, vaikka omia särmiään olisikin valmis hiomaan. Ei ole pakko hyväksyä jurottajaa, jos ei jurottajan kanssa tahdo elää.

[Emilia]

Ei tietenkään tarvii kaikkea hyväksyä. Se on hajottavaa, tiedän kokemuksesta. Mutta jos nyt vähän edes yrittää ajatella toisenkin kantilta..
Voi olla, et oon ymmärtänyt väärin joitain kirjoituksia, kun tuntuvat silmään hetkittäin melkoisen jyrkiltä.

Oon tullut viime aikoina ajatusteni kanssa siihen tulokseen, et miehet ei vaan tajuu ja sille ei mitään voi. Sain mielenrauhan. Mutta helppohan mun on, kun ei ole miestä. Oottakaa vaan, kun joku semmonen takertuu hihaan, ni johan oon mäkin täällä avautumassa, miksei se ymmärrä!

[marenkienkeli]

Eilen juttelimme Pojan kanssa suhteestamme. Kun musta tuntuu siltä, että mä seurustelen hänen kanssaan, mutta hän ei minun kanssani. Ja tavallaan se onkin niin. Pitikin rakastua tuollaiseen suteen, jota ei vain voi kahlita. Enkä mä haluakaan tehdä niin, mutta tuntuu todella vaikealta, jos seurustelu on hänelle jonkinlainen kahle.

On tiettyjä asioita, jotka hän vaan on joutunut hyväksymään mussa, vaikka se onkin ehkä osittain vaikeaa. Mutta nyt tuntuu, että mä oon joutunut taipumaan aika hemmetin paljon tämän suhteen takia. Kai mä sitten jollain tasolla määritän itseäni tän suhteen kautta. Olen juuttunut seurustelun määritelmään ja lopulta siitä on tullut niin laaja, että se voi olla melkein mitä vain. Ja sitä kautta oman itsenikin määrittäminenkin on jotenkin liian laajaa. Että minä voi olla oikeastaan melkein mitä vaan. Mutta kun en ole.

Olen aika avoin ihminen. Tekisi mieli höpötellä Pojasta muun muassa äidille, mutta mitäpä mä sanoisin. Joo, että seurustelen Pojan kanssa, mutta hän ei tavallaan seurustele mun kanssani. Miksi tän pitää olla taas näin vaikeeta? Kun puhuttiin siitä, että yritetään yhdessä, mulle se todellakin tarkoitti seurustelua. Hänelle ilmeisesti ei. V***u.

Pitäisi kirjoittaa hänelle, kunhan saan asiat edes jonkinlaiseen järjestykseen päässäni. Eilen nimittäin olin vain aika sekaisin ja paljon jäi juttelematta. Loppujen lopuksi aika paljon aikaa meni itkemiseen. Kun sain erään asian sanottua, hän pystyi melkein heti sanomaan, että tiedätkö marenki, musta tää nyt kuulostaa siltä, että tän taustalla vois olla tällainen asia. Hetken miettimisen jälkeen tajusin asian olevan täysin niin kuin hän sanoi. Ja siitähän ne kyynelkanavat aukesivat. On pelottavaa tajuta itsestään asioita, jotka ovat tiettyjen ajatusten takana.

Tää nyt meni aika sekavaksi vuodatukseksi, mutta sekavaa mössöä nämä asiat oman päänikin sisällä ovat.

[surunmurhaaja]

Mä en ehkä osaa tänne kirjoittaa asioita juuri niin kuin ajattelen. En tahdo ihan kaikkea edes kertoa, kun en kuitenkaan puhu pelkästään itsestäni vaan myös pojasta. Voi siis olla, että joistain jutuista tulee teille väärä kuva.

Miulla on ihan sama dilemma ja jotenkin miun mielipiteet kuulostaa puoliksi vinksahtaneilta.
En kannata missään nimessä sitä, että toista ei ymmärretä tai oteta huomioon omine erityispiirteineen. Jotenkin vaan ehkä yritän sanoa, että jokainen on kuitenkin loppumetreillä vastuussa omasta onnellisuudestaan ja miulla ainakin on auttanut se, että olen kuluttanut lattiamattoon rinkulan yrittäessäni miettiä mitä parisuhteelta haluan. Tai ihmissuhteilta ylipäätänsä. Tääkin johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että olen aikaisemmissa suhteissa vähän hukannut itseäni antaakseni sille suhteelle mahdollisuuden, jota ne ei aina olisi jälkiviisastellusti ansainneet.

Marenkienkelille voimia haastavaan tilanteeseen. En osaa just nyt muuta sanua.

[damn]

Zen Caféta lainaten:
Tyttö on romuna,
monessa osassa.

Että joo... Pohjalle tultiin ja ryminällä. Ei oo oikein nää ihmissuhteet mun heiniä. Miten minä aina onnistunkin tapaamaan käsittämättömän vaikeita tapauksia? Herra ei vaan sitten pääse eroon menneisyyden kahleistaan, joten vituiksmän tääkin juttu. Kyllä minullakin on menneisyydessä kipeitä juttuja, enkä niiden takia esimerkiksi osaa luottaa ihmisiin. Jotenkin kuitenkin toivoin että Mies pääsisi noista yli jos se oikeesti haluaisi olla minun kanssa, mutta eipä oo tämä juttu nyt enää minusta kiinni. Pitää meidän vielä jutella asiasta, ei känniavautumiset ole oikea tapa päättää mitään juttua. Haluaisin niin kovasti saada tämän jutun toimimaan, mutta taitaa olla turha toivo.