Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Suvi]

[Dnd]

Sinkku

[Emilia]

Kiitos keijot paijauksista.

Mikä saa miehen ajattelemaan, että on hyvä idea pistää suhde poikki julkisella paikalla?
Kiitti nöyryytyksestä, kusipää.

[Lyyra]

Mikä saa miehen ajattelemaan, että on hyvä idea pistää suhde poikki julkisella paikalla?
Kiitti nöyryytyksestä, kusipää.

Morjens.

Parempi olla ilman, jos tyyppi ei ton vertaa tajua.

[theia]

Mikä saa miehen ajattelemaan, että on hyvä idea pistää suhde poikki julkisella paikalla?
Kiitti nöyryytyksestä, kusipää.

Typerä mies.

[Emilia]

Varmaan ajatteli, etten järjestä mitään kohtausta. Väärässä oli.
No, ehkä se juttu teki kuolemaansa jo itsenikin osalta. Tänään ei edes itketä, vituttaa kyllä vieläkin vähän.

[theia]

Mua pelottaa, että musta kuoriutuu psychobitch tässä yhdessä asuessa oon aina ollut sitä mieltä, että aina saa mennä jos siltä tuntuu. Varsinkin Pojan alalla kovin useasti duunin jälkeen saatetaan jäädä muutamalle (tai "muutamalle"), ja itsekin kovin usein olen saattanut olla mukana, huolimatta aamuvuoroista tai muista.

Nyt kuitenkin, kun on yhteinen koti, ja mun duuniajat on ihan täysin erit Pojan duuneista, oon himassa joskus kuusikin tuntia ennen kuin toinen ees pääsee, ja siinä kohtaa saatan jo vähän "odottaa" että tuo tulisi kotiin. Jos se nyt kuitenkin tahtoo/päättää jäädä yhdelle/muutamalle/känneille, en mä millään tavalla tahdo kieltää sitä, tai muutenkaan... hmm, estellä. Tahdon olla ymmärtäväinen ja hyvä tyttöystävä, sellainen joka ei turhista nipota jnejne, sellainen, mikä mielikuvissani jo olen. Mutta todellisuus taitaa olla eri... jotenkin eilen kun Poika soitti käyvänsä yhdellä, ääneen sanoin "kiva, mee vaan, nähdään himassa" ja päässäni ajattelin "KIVA, mee vaan! en mä sua tänne oliskaan halunnut, mä meen nukkumaan." Sit kun toinen tulee kotiin, niin käytös on semisti -luonteista, vaikka ei olekaan syytä siihen. Eli just sellaista käytöstä mitä en siedä, itseltäni varsinkaan! Milläköhän saisin ajatukseni sille tasolle, että se on ihan ok vaikka ei kaikkea vapaa-aikaa yhdessä ollakaan? Varsinkin kun ollaan kovin paljon oltu yhdessä, ehkä hieman muiden kustannuksella. Musta tuntuu että Pojan frendit on NIIIIIN kyllästyneitä muhun, yleensä aina kuitenkin ollaan yhdessä. En mä tahdo kiukutella yhtään, jos toinen nyt kerran kaks viikossa (nyt parissa viikossa, tosin) haluaa jäädä tuulettumaan paskan päivän jälkeen, mutta jotenkin vaan... PUUUUH. I don't wanna be a psycho bitch!

Ja eilen kyllä taas huomasin, kuinka ihana tuo toinen on - se tiesi, että mulla on ollut superpaska päivä, ja mitään sen enempää kyselemättä (muuta kun "vituttaako vielä?", johon vastasin "mä en halua puhua") se vaan tuli viereen, halaamaan ja paijaamaan ja se teki sitä niin kauan kunnes mä rauhoituin.

[Emilia]

Ja eilen kyllä taas huomasin, kuinka ihana tuo toinen on - se tiesi, että mulla on ollut superpaska päivä, ja mitään sen enempää kyselemättä (muuta kun "vituttaako vielä?", johon vastasin "mä en halua puhua") se vaan tuli viereen, halaamaan ja paijaamaan ja se teki sitä niin kauan kunnes mä rauhoituin.

Aaawww.. mäkin haluun.
(Oikeesti, luulin et tollanen on utopiaa.)

Muutoin en oikein osaa auttaa. Musta ainakin tulis psykobiaatsi tollasessa tilanteesta. Raja kai se on kaljottelullakin...? Niin mä ainakin aattelisin.
Joo, ei auta, sori. Hyvä asia kuitenkin, että tiedostaa ongelmansa, tarvii enää keksiä keino sanoa vaivaantuneisuutensa ääneen ilman että toinen ottaa sitä loukkauksena tai syyttelynä.

[Pascal Lemoix]

Yhdellä työkaverilla oli tuollainen psykobiaatsi (sana viikonvaihteeksi ) tyttöystävänä ja se oli rasittavaa touhua, kun miesosapuolen piti soittaa töistä 6-7 kertaa työpäivän aikana ja vapaalla sitten jokseenkin vartin välein rämpyttää tekstiviestillä koordinaatteja, että missä ollaan, kenen kanssa ja miksi.

Heidän suhteestaan tuskin tuli pitkää.

[Pvi]

Näin parisuhteettomana ja mistään mitään tietämättömänä ehdottaisin, että
voisiko näistä tuntemuksista vähän jutskailla pojan kanssa, jos ne häiritsevät
itseä. Kaveri tuntuu olevan melko hyvin perillä siitä, että ihmisillä on tunteita
ja kuinka ihme tunnehömpötysten kanssa ollaan.

Olenko ihan hakoteillä, jos kuvittelen, että nämä psykobiaatsi-tuntemukset
johtuvat siitä, että haluaisit olla toisen kanssa, kun se nyt vaan on niin kivaa?
Eli jos olette sopineet, että herra menee kaverein kanssa iltasella ja tämä
vielä jossain sisällä ärsymyrmyttää toisen palatessa kotiin, niin ehkä sitä voi
sanoa, että anteeksi kun olen tämmönen kun päässä on pieni ristiriita. Ei ole
vika siinä, että toinen oli kaverin kanssa ja että heillä oli kivaa, vaan vika on
päässä, joka haluaa kahta vastakkaista asiaa yhtäaikaa, eikä osaa päästää irti
kummastakaan.

[marenkienkeli]

Em.

Theia, tsemppiä. Toivottavasti saat selvitettyä asian. Pojan kanssa puhuminen auttanee. Tsemppihali.
-------

Miten voikaan olla näin kiinni siinä Yhdessä? Tulin kotikotiini töiden perässä 2 viikoa ennen juhannusta. Juhannuksen olin Pojan kanssa ja nyt on mennyt reilu 3 vuorokautta ilman häntä. Mieletön ikävä. Tänään puhuimme puhelimessa kaksi reilun tunnin mittaista puhelua. Viimeisen puhelun tarkoitus oli lähinnä toivottaa hyvää yötä, mutta taas puhelu venyi. Toisaalta on ehkä ihan hyvä välillä olla eri paikoissa, ettemme liian nopeasti kasva yhteen.

Juhannuksena oli parista asiasta riidantynkää ja asiat paisuivat ylimitoitetuiksi. Onneksi Poika oli fiksu. Myönsi ylimitoituksen ja kyseli mun fiiliksiä asiasta. Kotimatkan aikana mulla oli ollut aikaa ottaa etäisyyttä asioihin. Oloni oli lähinnä positiivinen ja toiveikas. Närää aiheuttaneet asiat kun olivat sellaisia, että toiseen voi helposti vaikuttaa itse ja toinen on sellainen huomioon otettava asia, jota en ollut tullut edes ajatelleksi. Onneksi toinen meistä osaa tuoda kunnolla tunteensa ilmi. Mulla on paljon opittavaa ihmissuhdetaidoissa, kun kyse on tunteiden ilmaisusta ja keskustelusta. Kun on tottunut siihen, että tunteita/mielipiteitä ei kannata tuoda ilmi, ne asiat kummittelevat mielessä kerta toisensa jälkeen, vaikka vierellä on ihanista ihanin Poika. Mutta mulla on suunta ja se on ylöspäin.

[theia]

Kiitos tsempeistä ja tuesta

(Oikeesti, luulin et tollanen on utopiaa.)

miekin luulin

Jutskailla tosiaan pitäisi, mietin sitä jo kärkeen heti ekana, mutta joskus se vaan on niin kovin vaikeaa se puhumattomuus tuntuu olevan se, joka ne suurimmat ongelmat [mun päässsä] aiheuttaa. Ja väärinkäsitysten syntyminen on aina siitä kiinni, etten vaan ole avannut suutani tuolle toiselle. Sitten kun sen vihdoin teen, saan aina -olon itselleni siitä, että odotin juttelua niinkin kauan. Ja silti en opi!

Sinänsä oon ihan fine sen kanssa, että tuo menee kavereiden kanssa, musta tuntuu, että suurin ketutuksen aihe on se, että se menee kavereiden kanssa ja minä en. Mun kaveripiiri on enimmäkseen muilla mannuilla, eikä muutenkaan mulla ole niin suurta sosiaalista verkostoa (kai?), ja se kun mä olen himassa ja se ei. Kateutta vain, kunnon kuolemansyntejä. Osa on tietty myös sitä, että tahtoisin olla Pojan kanssa.
Mutta loistovinkki pvi tuo

anteeksi kun olen tämmönen kun päässä on pieni ristiriita

, sillä saan keskustelun aikaan niin, ettei se kuulosta loukkaukselta tai syyttelyiltä.

Mä en edes ymmärrä mistä tai miksi valitan näin pienistä, kun tää on muuten niin hienoa. Ja täydellistä. Kai se on pakko jostain napista

[heartless]

Sinänsä oon ihan fine sen kanssa, että tuo menee kavereiden kanssa, musta tuntuu, että suurin ketutuksen aihe on se, että se menee kavereiden kanssa ja minä en. Mun kaveripiiri on enimmäkseen muilla mannuilla, eikä muutenkaan mulla ole niin suurta sosiaalista verkostoa (kai?), ja se kun mä olen himassa ja se ei. Kateutta vain, kunnon kuolemansyntejä. Osa on tietty myös sitä, että tahtoisin olla Pojan kanssa.

Tuo voisi ihan hyvin olla minun kirjoittamani! Musta on kiva ja hyvä ja kaikkee mahtavaa, että kummallakin on omia kavereita ja menoja eikä vaan nyhjötetä kaiken aikaa kotona kahdestaan. Esimerkiks nyt oon Tuska-leskenä koko viikonlopun eikä se haittaa mua tippaakaan, kun oon ehtinyt tehdä jo vaikka ja mitä suunnitelmia tälle kotiviikonlopulle, sopinut töitä ja kavereiden näkemistä yms. puuhasteltavaa.

Vaikka toisen menemiset onkin mulle ookoo niin tunnustan olevani välillä hyvin hyvin psykobitch! Lähinnä se on just kateutta ja pettymystä, kun itse kököttää kotona ja mahdollisesti on jo mielessään tehnyt jotain suunnitelmia yhteiseks tekemiseks (näin "selväpäisenä hetkenä" voi tietty todeta että olis varmaan kannattanut sanoa niistä suunnitelmista ääneen..).

[skray]

Pascalin viittamaan tilanteeseen, jossa jonkun täytyy vartin välein kertoa missä menee, kenen kanssa ja miksi, tai se että työpäivänkin aikana pitää raportoida tekemisiä, on jo ihan sairasta. Itse en tunne tarvetta raportoida koko ajan tekemisiäni. Mieluummin kerron sitten kotona illalla, että mitä päivän aikana tuli touhuttua. Eihän sitä kai olisi edes juurikaan mitään puhuttavaa, jos olisi jo koko päivän toisen kanssa puhunut ja raportoinut kaikesta. Välillä tuntuu, että meillä se on mieheke, joka raportoi tekemisiään ahkerammin kuin minä päivän aikana.

Siinä, että itse hengailee yksin kotona ja mies on jossain kavereidensa kanssa, harmittaa eniten ehkä juurikin se, että itse istuu siellä kotona ilman tekemistä ja tylsyydessä, kun toinen hurvittelee eikä olekaan siellä tylsyydessä kanssani kotosalla. Tosin jos itselläkin on tähdellistä tekemistä tai muuten vaan ei huvita, niin olkoon sitten mies siellä kavereiden seurassa eikä minun kanssani.

On se kumma, miten sitä toista voikin kaivata, vaikka olisi ihan hetken vain erossa. Tänään mieheke lähti kotikotiin ja mulla on töitä koko viikonlopun. Aamulla muru kävi antamassa mulle pusun ennen töihin lähtöä, kun mä vielä puolinukuksissa vasta heräilin ja sitten ei keretty enää näkemään ennen kuin hän lähti kotikotiin. Nyt on jo ikävä, kun ei kerennyt heiheitä sanoa ennen lähtöä. Nähdään "vasta" sunnuntaina. Tämmösinä kertoina, kun ei toista kerkee näkemään ennen kuin tämä lähtee viikonlopuksi, on jotenkin kummallisia. Tulee nopeammin ikävä ja kaipaus, olisi halunnut sanoa heihei ja halata.
Tulispa se kulta jo kotiin.

[marenkienkeli]

Tämmösinä kertoina, kun ei toista kerkee näkemään ennen kuin tämä lähtee viikonlopuksi, on jotenkin kummallisia. Tulee nopeammin ikävä ja kaipaus, olisi halunnut sanoa heihei ja halata.

Mullekin on joskus käynyt noin. Aamu-unisena ihmisenä sain vaivoin raotettua silmiäni ja vähän halattua Poikaa, ja sitten hän olikin jo lähtenyt. Minä menin siitä töihin, mistä jatkoin junalle. Se viikonloppu tuntui käsittämättömän pitkältä, kun ei ollut saanut kunnolla sanoa heiheitä.

Tänään 2 h 20 min puhelimessa. Puhelinoperaattori tykkää. Aivan mahtavat keskustelut taas Pojan kanssa puhelimessa. Ehkä tästä ikävöinnistä ja omasta ajasta on ollut hyötyäkin. Voi, että mä rakastan Häntä!

[Pvi]

Sinänsä oon ihan fine sen kanssa, että tuo menee kavereiden kanssa, musta tuntuu, että suurin ketutuksen aihe on se, että se menee kavereiden kanssa ja minä en. Mun kaveripiiri on enimmäkseen muilla mannuilla, eikä muutenkaan mulla ole niin suurta sosiaalista verkostoa (kai?), ja se kun mä olen himassa ja se ei. Kateutta vain, kunnon kuolemansyntejä. Osa on tietty myös sitä, että tahtoisin olla Pojan kanssa.

Vähän huti siis, mutta pointti olikin ymmärretty. Että jos asia vielä vaivaa, kun hän tulee kotiin, niin
sen aistii, ettei kaikki ole kohdallaan. Sitten minusta on hyvä jos pystyy sanomaan, miksi on kireä/
huonolla tuulella. Selkeämpi peli, eikä tarvitse toisen arvuutella eikä itsen kantaa mukana.
Aina vaan ei voi olla täydellinen, vaikka kuinka haluaisi.

[Maija]

Huomisesta lähtien en ole enää sotaleski.

Mää saan mun rakkaani takas!

[Kuolo]

Kyl siinä vielä puolisen vuotta varmaan menee lopullisessa toipumisessa

[annastindeli]

Ja niitä juttuja kuulet sitten vielä monta vuotta... Onneks itsellä on mies joka oli armeijassa vain 4 päivää, eli sillä on kovin vähän juttuja siltä ajalta.

Voi kun edes näkis sitä miestä nyt. Kaks kuukautta eri maissa ei tunnu kivalta. Ja tämä lienee edessä vielä joskus toistamiseen, kun senkin pitää tehdä samainen vähintään kahden kuukauden kieliharjoittelu. Ja jos minä luen ruotsia perusopintoja pitemmälle niin vielä kerran. Tai no jos nyt lukis edes ne perusopinnot

[päivänpolttaja]

Eräälle lähisukulaiselleni näyttää olevan hirveän tärkeää, että sukulaiset minä mukaan lukien hyväksyvät hänen uuden kumppaninsa. Niinpä tämä kumppani ilmeisesti sukulaiseni kehottamana yrittää kovasti olla minulle mieliksi ja heittää kanssani omaa läppäänsä, joka valitettavasti ei ole minusta ollenkaan kiinnostavaa, saati hauskaa. Muutenkin tyyppi on aivan eri planeetalta kuin kaikki lähisuvussani ja pahentaa vain asioita yrittämällä mielistellä. Minuahan ei ollenkaan kiinnosta se, millaisen kumppanin tämä sukulaiseni valitsee ja pidän sitä hänen omana asianaan, mutta ilmeisesti minun mielipiteelläni luullaan olevan jotain väliä ja siksi koitetaan olla "ystävällisiä" vaivaannuttavalla tavalla, joka vain kääntyy itseään vastaan.

[Shay]

Joku joi aivonsa pellolle, puhui norjaa pihalla ja toisen paidalle, joka oli kyllä jonkun päällä, ja
toinen silti pitää huolta ja sanoo rakastavansa. Ei tuommosia oikeasti voi olla...

[Maija]

Ja niitä juttuja kuulet sitten vielä monta vuotta... Onneks itsellä on mies joka oli armeijassa vain 4 päivää, eli sillä on kovin vähän juttuja siltä ajalta.

Vuosi elämästä on kuitenkin aika paljon, joten ihan ymmärrettävää, että niistä ajoista riittää kerrottavaa. Poika on nämä pari viikkoa ainakin pystynyt pitämään inttijuttujen määrän kurissa, sillä niitä hän saa kavereidensa kanssa jauhaa niin paljon kuin vain sielu sietää.

Onneksi tämä vuosi on ohi. Ei se helppoa ollut kummallekaan meistä.

[Shay]

Onneksi tämä vuosi on ohi. Ei se helppoa ollut kummallekaan meistä.

Mutta toisin kuin niin monet muut selvisitte siitä kunnialla. Onnittelut siitä!

[päivänpolttaja]

Tämäkin homma oli nyt varmaan sitten tässä.

[Dnd]