theia kirjoitti:Samaan aiheeseen liittyen; mä jotenkin hinkuisin kihloihin. En tiiä oikeastaan miksiTai siis, mä niiiin tiedän, että tää mies on mulle oikea, ja että niiiin mennään naimisiin sitten joskus, mutta mikä kiire mulla on - sitä en tajua. Ollaan kuitenkin ihan sitouduttu toisiimme, en mä siitä noin periaatteessa mitään sormusta tarvitsisi "vahvistukseksi". Ja myöskin tiedän, että haluan ehdottomasti, että tuo toinen kosii ja haluaa mua kosia, ja oma-aloitteisesti. Ja näin ollen myös tiedän, että siinä tulee menemään aikaa, kun toinen on enemmän harkinnan ja mietinnän miehiä.
Jos ihan järkevästi ajattelee, parempihan se on odotella rauhassa. Kun ei ole mikään kiire. Paitsi mulla vähän henkisesti![]()
En tiiä, ketä olis pitänyt lainata, koska halusin vain kertoa oman näkökulmani tähän vanhempaan aiheeseen.

Joku aika sitten hinguin kihloihin Pojan kanssa, mutta en enää. Ei sillä, ettenkö rakastaisi tai haluaisi elää hänen kanssaan elämääni, mutta jotenkin ajatus kihloista, naimisiinmenosta ja omasta yhteisestä kodista ahdistaa. Olen miettinyt, että jos menen naimisiin, haluan palata häähumusta omaan kotiin - en kenenkään toisen nurkkiin tai remontin keskelle. Oma pirtti on kuitenkin niin sitova asia, joka tarkoittaa sitä, että pitäisi vallan jäädä tietylle paikkakunnalle suht turvattuun työhön. Ja koska avioliitto ja kihlat kytkeytyy mun mielessäni niin vahvasti toisiinsa, en todellakaan halua miettiä asiaa vielä. Haluan elää vielä nuoren elämää. Ajatukset lähtivät siitä, kun olen Facebookin kautta katsellut vanhojen luokkakaverien pariutuvan, lisääntyvän (no en sitä itse tapahtumaa!), ostavan taloja ja asettuvan aloilleen. Ei, se ei ole mua varten - vielä. Tai no, lapsista en osaa sanoa vielä mitään, että haluanko edes koskaan niitä.
Tykkään siis asioista juuri niin kuin ne ovat tällä hetkellä, ja on helpottavaa tietää, että myös toinen puolisko ajattelee samoin.


Tai siis, mä niiiin tiedän, että tää mies on mulle oikea, ja että niiiin mennään naimisiin

niille kaikille, joilla ei ole ihan niin kivasti asiat.
Toivottavasti kaikki sujuu lopulta hyvin, tarkoittipa se mitä tahansa.
Olin jo aiemmin sanonut, että en ole tulossa, mutta eipä tuo muistanut ja/tai halunnut muistaa. Muutenkin stressaa opiskeluhommat ihan tarpeeksi. En haluaisi ottaa lisästressiä siitä, koska ehdin käymään jossain. Ei millään jaksaisi olla ulkoisten odotusten kohteena, kun jo opiskelujen suhteen omien odotusten kestämisessä on jaksamista. 
. En uskalla liikoja toivoa, mutta hirmu kivaa on kyllä ollut ja toivottavasti olisi vielä jatkossakin...
Ja siinä, että jotku miehet ny vaan on tommosia... 
Mää elän elämääni täällä ja se elää siellä. Välillä polkumme kohtaavat ja ollaan
Tai jotain...
)
-tyyppi...
. Kevättä selvästi ilmassa, kun miehet pyytelee niin tiuhaan treffeille, en oo tottunut tämmöiseen niin olen ihan hämilläni
. Ystävät ovat sanoneet, että minua ei ole viimeseen puoleen vuoteen nähnyt niin iloisena ja onnellisena kuin nytten. Totta, hirmusen hyvä fiilis ja se kai näkyy uloskin päin kun ihmiset tulee enemmän juttelemaan ja viihtyy mun seurassa. Jei. Saisi kyllä jatkua tämä olo kauan, en jaksaisi taas rypeä pohjamudissa.
