Matkustaminen

[Pascal Lemoix]

Mä olen tilannut kyydin Puolassa lentokentältä hotellille. Mä oon sitten niitä, joita ollaan kyltin kanssa vastassa, että "Mr. Lemoix". Hyvin jännää. Varsinkin, jos sitä kylttiä ei löydy...

[lumikukka]

Oijoijoi kahden kuukauden päästä kaveriporukalla Amsterdamiin! Se onkin sitten jo kolmas kerta. Ja mikä parasta, majoitumme houseboatissa ihan ydinkeskustassa. En malttaisi millään odottaa.

[Pascal Lemoix]

Puolassa

Päivä 1

Työpäivän jälkeen hosaisen asuntoa kuntoon, tiskaan. Kuuden maissa tilaan taksin. Totean jo tässä vaiheessa, että kenkäni ovat huonot. Taksissa ei vaihdeta oikeastaan sanaakaan. Kuski kääntää urheilun kohdalla radiota kovemmalle. Lukevat hiihtotuloksia Puolasta. Vähän tekee mieli sanoa, että noita kisoja nimenomaan olen menossa katsomaan, mutta en sitten jaksa. Olen jotenkin jännittynyt ja on vähän sekavat ajatukset. Hiljaisuus on joskus hyvä.

Lentokentällä teen check-inin nopeasti. LOT (Puolan lentoyhtiö) kyselee muutamia ihmeellisyyksiä automaatissaan: Oletko pakannut laukkusi itse, kuuluuko kaikki siinä olevat tavarat sinulle ja niin edelleen. Mutta eipä mitään Yes vaan joka kohtaan. Laukunjättöjonossa menee aika kauan, varmaan puoli tuntia. Tuntuu vähän rasittavalta, ei oikein innokkaalta. Kunhan tämäkin matka nyt saadaan jotenkin hoidettua. Turvatarkastus menee hyvin, alkaa vähän muuttua sekin jo rutiiniksi enkä ajattele siitä suuriakaan. Ostan lentokentän kahvilasta vesipullon, kahvin ja patonki, hinta ratkiriemukkaat 11,20.

Kahvin jälkeenkin minulla on hyvin aikaa 20.25 aiottuun lentoon, kuuntelen SM-liigaa YLE Puheelta. Monitoriin tulee arvioitu aika 21.00. Ei siis todellakaan kiire. Pelit alkavat jo loppua, kun tiskillä viimein hieman vilkastuu. Lastaaminen alkaa ehkä 21.10 ja lopullinen lähtöaika on yli tunnin jäljessä aiotusta. Tappara jää johtoon, kun suljen radion. Kone viivästyy vielä hieman lisää kun siivet ruiskutetaan olettaakseni jollakin jäänestoaineella. Lopulta lähdetään.

Matkatiedoissa on lukenut, että koneessa on snack. Tämä konkretisoituu, kun iloinen stuertti alkaa jakaa sämpylöitä. Jako käy jokseenkin koneellisesti. Laatikko kärryn päällä, siitä noin ole hyvä, ole hyvä, kunnes loppuvat. Sitten tyhjä laatikko alas, täysi tilalle ja ole hyvä, ole hyvä. Kaikki saavat sämpylän eikä rahasta tietoakaan. Sämpylä on oikein hyvänmakuinen, sisällä kinkkua ja juustoa. Nämä täytetyt sämpylät osoittautuvat myöhemmin aika yleisiksi Puolassa. Kanapka paikallisella kielellä. Myös juomia tarjoillaan hintaan sisältyvästi. Puna- ja valkoviiniä on tarjolla, olutta, mehua, vettä. Kaikille jaetaan myös korista suklaapatukat. Vohvelisuklaa muistuttaa maultaan lähinnä KitKatia. Tällainen antelias jakelu hämmästyttää suomalaista, joka maksaisi sämpylästä kuusi euroa ja tyytyisi veteen. Puolalainen vierusmatkaaja kääntää viisarikelloaan tunnin taaksepäin, mikä konkretisoi minulle aikaeron. Myöhemmin teen saman itsekin.

Lentoni on Varsovan kautta. Sinne laskeuduttua kiiruhdan jatkolennon portille. Siinä istuu silmälasipäinen nuori mies, jolla ei ole mitään kiirettä. Muutama minun lentoni matkustaja käy kysymässä, mutta ilmeisesti heillekään ei selviä muuta kuin mikä monitorissakin lukee: Delayed. Lento myöhästyy aika paljon siis. Mietin, onkohan tilaamani kyyti paikalla Wroclawin päässä. Jostakin syystä suhtaudun aika rauhallisesti. Ostan pullon Kokista ja jo ensimmäinen palvelukontakti on vähän samantyyppinen kuin monet sen jälkeen. Kieli on sivuosassa, kun myyntitapahtuma hoidetaan pitkälti eleillä ja teoilla. Kokis maksaa 7,50. Kurssi on sellainen, että yksi euro on noin kolme zlotya, joten tuo maksaa jonkun reilut kaksi euroa.

Istun penkille ja huomaan mainoksista, että tulevan kesän jalkapallon EM-kisat näkyvät mainoksissa. Näkyivät jo koneen mainoslehtisessä. Puola siis isännöi niitä yhdessä Ukrainan kanssa. Kokis-pullossakin näkyvät. Vartija kävelee ohi ja huomaan asekotelon avoimesti vyöllä. Pari henkilökuntaan kuuluvaa, poika ja tyttö, kävelevät myös ohi, lopetellen päiväänsä. Ovat militaariasuissa maihareineen ja maastohousuineen. Kaksi vanhaa ukkoa kerää matkatavarakärryjä. Ajattelen, ettei meillä vastaavat miehet olisi tuossa työssä. Eläkkeellä olisivat. Nämä varsin leppoisasti ja verkkaisesti tekevät kärryistä letkaa, toinen hakee pari sivuun ajautunutta, toinen odottaa. Meillä tässäkin työssä olisi vain yksi henkilö ja hänkin luultavasti hosuisi.

Katselen myös matkustajia. Melkein kaikki näppäilevät kännykkää tai kannettavaa tietokonetta. Nainen harmaassa jakkuasussa on harvahkoja naispuolisia tässä vaiheessa. Yksi mies retkottaa avoimesti istuimen selkämyksellä osoittaen jo asennollaan, että kauan on kestänyt. Puolalaisissa miehissä näkyy useassa tietty pyöreäpäisyys, mihin helposti yhdistyy kaljuus. Lopulta boarding-aikamme koittaa. Tästä portista ei mennä kuitenkaan koneeseen, vaan raput alas ja bussiin. Bussissa on mielettömän kylmä. Olen pakannut pipon ja hanskat kassiin. Portsarinoloinen mies on flight coordinator ja hän vahtii ensin bussin täyttöä. Sitten ajetaan koneen luo, joka täytetään portaita pitkin takaosasta. Portsari tulee valvomaan porrasliikennettä ja laittaa aina välillä jonon poikki, odottaa täyttymistä, sitten taas mennään. En tajua heti, missä numerot ovat ja olen melkein jo ohi paikastani, sitten löydän ja pääsen ikkunan viereen.

Viereeni istuu tanakka mies, joka on jossain määrin humalassa. Hetken hän jotain säätää ja sitten vaihtaa käytävän toiselle puolelle, josta minun viereeni istuu laiha mies. Kättelevät, tanakka pääsi oman kaverinsa viereen. Yksi lentoemännistä tuo mieleeni Suvin. Hänen polkkatukkansa heilahtaa päätä käännettäessä terävästi. Tanakka mies pyörii käytävällä. Lentoemäntä haluaa ohittaa ja sanoo terävästi: Prozstu!, joka on puolaa tarkoittaa: Pyöri nyt, urpo, johonkin siitä". Kun ollaan jo vöissä ja vähän aikaa rullattu, tanakka mies aivastaa ja nousee ylös, horjahtaa samalla naismatkustajan niskaan, pyytelee näennäisesti anteeksi. Naismatkustaja antaa pitkän vihaisen katseen. Lentoemäntäkin toruu, tanakka menee vessaan, ehtii lopulta ennen lopullista irtautumista paikalleen.

Tällä lyhyehköllä lennolla (n. 50 minuuttia) tarjoilu on mallia refreshments. Jälleen jaetaan suklaapatukat kaikille. Juomatarjoilukin on vastaava. Tyydyn jälleen veteen. Laskeudumme, tanakka on nukahtanut paikalleen. Vielä bussiin. Olen umpijäässä, tärisen avoimesti. Pääsemme odottamaan matkalaukkuja Wroclawin lentokentällä. Laukkuhihnan summeri pitää kauhean metelin. Minun laukkuni tulee ensimmäisten joukossa. Poistun ovesta miettien onko siellä ketään.

Olemme noin kaksi tuntia myöhässä. Kello on melkein kaksi yöllä. Näen nimeni kyltissä oitis. Menen kuskin luo, nyökkään ja ojennan kättä. Kuski kättelee ja alkaa hyvin ystävällisen juttelun. En saa tänään pelkästään taksimatkaa, saan teatteriesityksen. Mies puhuu sujuvaa englantia ja toivottaa minut tervetulleeksi Wroclawiin (se on muuten c:llä eli keskimmäinen kirjain on s-äänne). Mies muistuttaa Columboa, laittaa hieman päätä vinoon, kun sanoo jotain. Puhumme lumitilanteesta, mistä olen, miten Suomessa on ilmoja pidellyt, teiden kunto talven jäljiltä, miten kuski on oppinut hyvin venäjää ajaessaan Ukrainassa yhteen aikaan, hänen aikaan kaikkien piti lukea koulussa venäjää, mutta ei siitä paljon oppinut. Katselen liikennemerkkejä. Kaistamerkit ovat erilaisia, monet muut samanlaisia. Huomaan rähjäisiä taloja, joiden seiniä on sotkettu. Tulemme hotellille, kiitän vielä odottamisesta, hän sanoo palkinnon olevan niin suuren. Meillä Suomessa olisi luultavasti vastaavassa myöhästymistilanteessa kehotettu imemään munaa ja opettelemaan kellonajat. Luultavasti myös 70 zlotyn keikka on sen arvokas paikallisissa olosuhteissa, ettei niitä niin vain jätetä ajamatta. Öinen Wroclaw on ehkä aika hiljainen. Ainakin lentoasemalla tuntui olevan enemmän takseja kuin ihmisiä. Kuski yrittää vielä kadun loskastakin neuvoa paremman puolen.

Lopulta tulen siis hiljaisen hotellin vastaanottoon. Nainen nousee ylös kuin kunniaa tehden. Hän vähän aristelee englantiaan, pyytää puhelinnumeroani, mutta kun en ole varma alusta, hän naurahtaa ja sanoo, että olkoon. Pyydän pullon vettä, mieshenkilö hakee sen kaapista. Puolassa on tällaisessakin tilanteessa kaksi. Saan avainkortin, ajan hissillä neljänteen kerrokseen ja ovella tulee tenkkapoo. Vähän aika ihmettelen, kun ei kortille ole mitään rakoa. Lopulta tajuan näyttää sitä sensorille, joka laulaa iloista kieltään ja vilkuttaa sinistä valoa. Olen perillä.

[L-S]

Jee, Pascalin matkarapsa

Itse olin äskettäin työmatkalla syvässä etelässä. Ei irtoa mitään pitkää raporttia, mutta matkan kohokohtia olivat hyvien työjuttujen lisäksi ihan vain lentokentillä ja koneessa hengailu: miellyttävä välitila, liikkeellä olevia ihmisiä, aurinkoa ja kaupungin valoja; uppoutuminen hyvään kirjallisuuteen.

Se ettei ulkona tarvinnut takkia, mutta saattoi silti pukeutua siisteihin tummasävyisiin työvaatteisiin, eikä johonkin kesähepeneihin. Tykkään kyllä kesävaatteista, mutta tää oli hauskaa. Ei ollut aurinkoista, mutta kuitenkin parikymmentä astetta lämmintä. Välillä satoi kaatamalla, ja seikkailin sateenvarjo kädessä pitkin poikin ja kastuin läpimäräksi.

Amerikka on sitä, että kävellen on turha kuvitella pääsevänsä mihinkään varsinaisesti nähtävyyskohteeseen (ja julkiseen liikenteeseen ei kiireisellä työmatkailijalla ole aikaa), joten pitää katsella näitä esikaupunkeja: tällä kertaa keltaisia kivitaloja, pieniä puisia omakotitaloja, valtavia puolityhjiä parkkipaikkoja, hylätynkin näköisiä rakennuksia, epämääräisiä ravintoloita, aina joku pikaruokala ja sandwich-paikka, joissa vain muutama ihminen. Sateen keskellä päämäärättömästi kuljeksiessani kohtasin aidan takana hengailevan maskottitiikerin. Söin jonkinlaisessa sporttibaarissa paikallisen ruokalajin, katkarapuvoileivän eli po'boyn. Voileivät (sellaiset kuin Subwayssa) sinänsä ovat Jenkkilän perusruokaa, ja joka paikassa niistä on oma variaationsa. Luultavasti tämän vuoden jälkeen en halua hetkeen syödä näitä. Hotellihuone oli suuri ja hyvä, olisin mieluusti jäänyt sinne.

[theia]

Mäkin rapsaan!

Lontoo

Day 1

Matkustuspäivä! Aamupäivä tuntui pelkältä odottelulta, kun lento lähti vasta klo 17.10. Ensin pakkailtiin matkalaukkua, sitten pohdittiin rahapoliittisia asioita (paljonko vaihdetaan punniksi ennakkoon?) sekä kuinka paljon tupakkaa kannattaisi roudata Suomesta Lontooseen (päädyttiin ostamaan 5 askia/henki, Lontoossa kuitenkin tuo aski tupakkaa maksaa huomattavasti enemmän kun meillä Suomessa).
Vihdoin puoli kolmen maissa kyyti saapui, ja suunnattiin nokat kohti lentokenttää. Lentokentällä nopea check-in itsepalvelumasiinassa (Norwegianilla ei muita vaihtoehtoja olekaan) ja matkalaukku bag-dropiin. Siitä sitten vaihdettiin euroja puntiin, ja siitä turvatarkastukseen. Tällä kertaa päästiin molemmat ensiyrityksellä edellisellä matkalla seuralainen sai riisua kenkänsäkin päästäkseen läpi. Lisää haahuilua ympäri kenttää. Nopea kolmioleipä limuineen ja lisää odottelua. Päätettiin käydä yksillä sporttibaarissa, vaikka kentän hinnat hieman hirvittikin. Mutta toisaalta ei sitä aina olla lomalla eikä varsinkaan aina lomalla olla Lontooseen lähdössä!

Yksien jälkeen kipiteltiin passintarkastukseen (kirkkaasti läpi!) ja portille. Portilta päästiinkin melkein suoraan koneeseen, istuuduttiin paikoille ja saatiin kuulutus huonon sään (=lumipyryn) vuoksi ei päästäkään ajoissa lähtemään, mahdollisesti lähtö tapahtuu tunnin-puolentoista päästä. Jes.

Reilun tunnin päästä alkuperäisestä lähtöajasta, juuri kun kärrymyynti lähti koneen alkuosasta eteenpäin, saatiin tieto lähdön tapahtuvan 10-15 minuutin kuluessa. Kärrymyynti siis vetäytyi takaisin välikköön (ei ehditty saada ensimmäisiä kone-kaljoja). Ensin rullailtiin hi-taas-ti de-icing paikalle, josta koneen päälle suihkuteltiin mömmöjä. Enimmäkseen tuijottelin ikkunapaikalta ulos ja ihmettelin lumen matkaamista maassa. Lumi pöllysi kovin kauniin näköisesti moottorien voimasta - hetken jopa kuvittelin näkeväni henkiä matkaamassa maan päällä, mutta totesin sen kuitenkin olevan pelkkää lunta.
Vihdoin päästiin kiitoradan päähän ikkunassa ei oikein näkynyt muuta kuin valkoista, ja ilmaan nousu jännitti mua kovastikin. Yleensä en pelkää lentää, mutta tällä kertaa oli rutistettava kanssamatkustajan kättä aika voimallisesti. Ilmassa ei enää kuitenkaan tuntunut niin pahalta.

Kärrymyyntikin aloitti ilmatarjoilun Norwegianilla lentäessä ei hintaan mitään kuulu ja ostettiin leivät ja oluet matkaeväiksi. Lento meni kohtuullisen nopeasti (3 tuntia), ja pian aloitettiinkin laskeutuminen Gatwickin kentälle. Tavaroiden saapuminen hihnalle tuntui kestävän pienen ikuisuuden. Alkumatka oli ollut pelkkää odottelua, ja sanonta Odottavan aika on pitkä ei aivan turha ole.

Matkatavarat kädessä suunnattiin juna-asemalle, josta ostettiin meno-paluu liput Gatwick Expressiin (kallein mahdollinen vaihtoehto, mutta myöskin nopein) suoraan Victorian asemalle. Victorian asemalta hypättiin metroon circle-linellä kohti Bayswaterin metroasemaa. Metrokartoissakin oli hieman tulkittavaa, mutta onneksi olimme jo etukäteen ehtinyt näitä ihmetellä. Oikea katukin löytyi hetkessä, ja hotelli oli kadun päässä. Hotellin edessä meidät valtasi pieni epäusko oli hieman fiinimpi ulkokuori kun mihin entuudestaan oltiin totuttu. Hotellilla suoritettiin check-in pienten rahaselkkausten jälkeen, ja meidät saattoi erikseen huoneeseen hotellin tyyppi (bell boy?). Siinä Suomeksi pohdittiin että mitä sille pitää antaa tipiksi, mutta huoneeseen päästyämme tyyppi kääntyi kannoillaan, eikä me edes ehditty antaa sille mitään tippiä.

Ennakkoon huoneesta oli luvattu tilavaa huonetta, mutta ennakkoon jo oli epäilykset tämän paikkaansa pitävyydestä. Kuuleman mukaan Lontoossa ei yksinkertaisesti ole isoja huoneita. Kuten ajateltukin huone oli äärettömän pieni, mutta toisaalta, nukkumiseenhan sitä enimmäkseen käytettäisiin. Huone sijaitsi kuudennessa kerroksessa, ikkunan näkymät suoraan sisäpihalle ja roskiksille

Kello oli paikallista aikaa klo 22, joten päätettiin jättää tavarat huoneeseen ja hakea jotakin pikkupurtavaa ennen nukkumaanmenoa. Lähistöllä oli ravintolaa jos jonkinlaista, mutta päädyttiin nopeaan ja helppoon Burger Kingiin. Pienen lähitienooseen tutustumisen jälkeen käytiin vielä pubissa juomassa yhdet, ja siirryttiin takaisin hotelliin yöunille. Matkustus oli pitkälti vienyt kaikki voimat, hetken aikaa ennen nukkumaanmenoa katseltiin televisiota (paljon valinnanvaraa tutuista tv-sarjoista!) ja suljettiin silmät ja käytiin unten maille.

[Pvi]

Ihania rapsoja!

Tänään mietin ratikkapysäkillä, että elämässä pitäisi hakeutua enemmän uusiin paikkoihin ja tilanteisiin.
Tuli pieni matkakaipuu. Vaan ensi kuussa Tukholma taas odottaa. Jee!

[Mr. Smith]

Kuten ajateltukin huone oli äärettömän pieni, mutta toisaalta, nukkumiseenhan sitä enimmäkseen käytettäisiin. Huone sijaitsi kuudennessa kerroksessa, ikkunan näkymät suoraan sisäpihalle ja roskiksille

Samanlaisia kokemuksia, mutta minusta oli hienoa että sai ainakin nukkua rauhassa kun ei ollut ikkuna mölyävälle kadulle + jopa sisäpihan roskikset edustavat minulle sellaista nostalgista britti-estetiikka-arkkitehtuuria että olen ihan pähkinöinä niistäkin
Matkakumppanit ovat aina ihmeissään kun intoilen paikallisista perusrivitaloista 11:llä
Kai se on vähän vaikea selittää miten Iso-Britannia oli aikoinaan tuppukylässä asuvalle pikku-Smittylle ihmeellinen paikka josta tulivat parhaimmat nuortensarjat, komediat ja dekkarit...

[theia]

Matka jatkuu

Day 2

Aamulla heräiltiin ennen ysiä kohtuullisen virkeänä. Hetken ihmettelyn jälkeen avattiin kartta ja ihmeteltiin että mistäs aloittaisi ison kaupungin tutkailun. Muutamia ajatuksia oli ennakkoon mitä kolmen päivän aikana tehtäisiin suunnitelmiin kuului ainakin London Dungeon, Camden, pientä shoppailua, muutamia isoja nähtävyyksiä. Päätettiin aloittaa shoppailusta, koska London Dungeonin suhteen olin saanut neuvon olla siellä heti auetessa ja liput ostettuna.

Karttaa tutkailtuamme todettiin pääsevämme tosi kätevästi Oxford Streetille metrolla, joka lähtisi ihan nurkan takaa, mutta päätettiin silti kävellä. Metrossa kun ei näe ihan niin paljoa mitä kävellessä näkee. Otettiin siis suunta ja lähdettiin kävelemään. Sää oli varsin mainio aurinko paistoi ja plusasteita tuntui olevan reippaammanlaisesti. Pientä ihmistä ihmetytti edelleen tuo outo vasemmanpuoleinen liikenne aina tietä ylittäessä sitä aluksi katsoi väärään suuntaan, ja toiseen suuntaan katsottaessa järkyttyi kun ne autot ajelivat väärään suuntaan. Liikennevalottomilla suojateillä onneksi oli aina tekstit Look left ja toisella puolella Look right että kovin vikaan ei voinut mennä.

Hotellimme oli ihan Kensington Gardensin/Hyde Parkin vieressä, joten siirryttiin kävelemään hetkeksi Hyde Parkin puolelle. Ihan samanlaista kun Kaisaniemen puistossa! taisi jompikumpi meistä ehkä hieman sarkastisesti todeta

Päästiin vihdoin Oxford Streetille, ja yritettiin löytää jotain aamiaispaikkaa. Pääkadulla ei näyttänyt olevan oikein mitään, joten käännyttiin sivukadulle ja löydettiin Eat.-niminen ketjupaikka, josta saatiin aamiaista (kolmioleipää ja lattet). Maha täydempänä oli helppoa lähteä pyörimään kauppoihin, joka ei tosin ole kummankaan lempipuuhaa. Primark oli ennakkoon mulle suositeltuna, joten suunnattiin sinne ensiksi. Ja suositusten mukaan halpaa siellä todellakin oli, ja ihmisiä oli enemmän kuin tarpeeksi. Yritin löytää itselleni takkia, koska ulkona ei ihan ollut kevyt talvitakki keli (vaan enemmän siis kevättakki-keli), mutta etsinnät tuntuivat mahdottomilta siinä väenpaljoudessa. Yläkerrasta löydettiin ekat tuliaiset kynttilöitä sekä Paavo Pesusieni sukat matkakumppanin vanhemmille.

Takkia ei löytynyt, joten päätettiin vaihtaa kauppaa. Käytiin H&M:llä (valikoimat yhtä surkeat kuin Suomessakin) ja tämän jälkeen löysin Desigualin Halusin mennä sisään, vaikka jo ennakkoonkin tiesin Desigualin olevan hieman budjetin ulkopuolella. Ja tokihan heti ensimmäisenä silmään osui musta takki, uutta mallistoa, joka viehätti kovasti silmää. Hintakin oli vain 124 lapun mukaan. Kauppaa kiertäessä olisi löytynyt monta muutakin vaatekappaletta, onneksi silmään osunut takki oli sieltä halvemmasta päästä (!). Myyjän kertoessa meille, että uudesta mallistosta saa tänään -20%, ei mulla enää ollut vaihtoehtoja. Ostin siis elämäni kalleimman kevättakin. Sää ulkona oli kuitenkin viilennyt sen verran, etten sitä kuitenkaan voinut päälleni vetää.

Sää vaihteli kovastikin matkan aikana koko ajan oli kyllä plusasteita, mutta vaihdokset olivat aurinkoisesta pilviseen muutamissa minuuteissa. Pilvisellä säällä olikin ihan hyvä, että oli se hieman lämpimämpi takki päällä. Takkiostoksen jälkeen päätin vältellä vaatekauppoja, ja olinhan noin muutenkin jo löytänyt hakemani. Seuraavaksi eteen osui HMV, joka oli matkan toiselle osapuolelle aivan must. No, tokihan itsekin sinne halusin... HMV:ltä löytyi toiselle brittiläistä musiikkia, mulle yksi levy ja kaksi kirjaa. Oli se ihmeellinen kauppa. Metalliosasto oli kuuleman mukaan pienentynyt, mutta silti mun silmään se oli kyllä iso.

Oltiin tässä vaiheessa kävelty ja haahuiltu jo pidemmän aikaa, joten päätettiin lähteä metsästämään pubia. Pääkadulta ei tosissaan mitään löytynyt, ja käännyttiin seuraavasta vastaan tulleesta kadunkulmasta oikealle. Ja eipä montaakaan askelta tarvinnut ottaa kun eteen tuli pubi. Käytiin nauttimassa yhdet juomat (mulle Strongbowta, tyypille joku brittiläinen ale). Siinä ihmeteltiin menoa, katseltiin ympärille ja juteltiin kuinka hienoa on olla Lontoossa.

Yksien jälkeen oli taas aika jatkaa matkaa, meille oli suositeltu yhtä rokkikuppilaa, joten otettiin se seuraavaksi suunnaksi. Vasemmalla tosin jokin kiinnitti huomion, joten päätettiin kävellä vähän eri suuntaan, ja päädyttiin siis Sohoon. Jostain kumman syystä kävelyreitti veikin meidän suoraan rokkikuppilan (Intrepid Fox) eteen, ja todettiin sen aukeavan vasta kolmelta ja kello oli vasta yksi. Huomattiin myös nälän hiipineen vatsoihin, joten aikaa tappaaksemme siirryttiin lähellä olevaan pubiin. Tokihan mun oli pakko tilata Fish & Chips ja seuralainen otti Sausages & Mash. Harmiksemme maksettiin kamalasti, ja ruoka oli aika kehnoa. Mun kala oli selkeästi seissyt tiskillä ja muuttunut rapeasta mössöksi, kalassa oli ruotoja ja se oli täysin suolatonta. Toisen ruoasta puuttui myös suola, mutta muuten ruoka tuntui olevan ok. Koska oli nälkä, ei jaksettu () valittaa, vaan syötiin annokset kiltisti. Kyllä sitä oikeasti mieluummin söi kun turpiinsa olisi ottanut.
Aikaa baarin aukeamiseen oli edelleen paljon, ja huomattiin olevamme oikein lähellä yhtä kauppaa, jonne haluaisin. Kyseessä oli siis Forbidden Planet, jossa myydään kulttikamaa (siis figuureja, yleistä fanikrääsää jne) ja alakerrassa on kattava Scifi/fantasia/sarjakuva-kirjapuoli. Harvemmasta kirjakaupasta nimittäin löytyy erillinen kirjaosio Paranormal romance. Mukaan tarttui kaksi kirjaa ja tuliaisia (pinssejä, Super Mario karkkisieniä).

Seuraavaksi mentiin Starbucksiin kahville (White Caffe Mocha, NAM), ja vihdoin kello oli yli kolme. Mentiin jännittyneenä rokkibaarin eteen, ja todettiin sen olevan kiinni (siis mitä, eikö englantilaiset välitä aikatauluista?! Ovessa lukee 3 PM ja silloin sen pitäisi tarkoittaa 3 PM eikä 3 PM-ish!). Hetken pohtimisen jälkeen päätettiin mennä pohdintabisselle, ja etsittiin lähistöltä toinen pubi. Yritettiin päättää mitä tehdä, mutta päädyttiin yksien jälkeen mennä yrittämään rokkipaikkaa uudemman kerran, ja jollei se olisi edelleenkään auki, etsiä joku toinen paikka.

Paikan ovet oli kuitenkin auki, joten uskaltauduttiin sisään. Sisustus todellakin oli rokkityylistä ja musiikkivalinnat miellyttivät molempien korvia (rokkia! jee!). Vasta pöydässä istuessani tajusin juovani Strongbowta, eikä mulle suositeltua Snakebite & Blackiä. Ilmeisesti pasmat oli menneet sekaisin, että unohdin vallan ettei mun pitänyt siideriä täällä tilata. Seuraavat juomat sitten olivat ne suositellut juotavat Snakebite & Black eli ½ siideriä, ½ bisseä ja mustaherukkamehua. Ideahan kuulostaa aivan järjettömän ällöltä, mutta tuloksena oli kirsikanmakuiset kesäiset juomat. Kuulin myös villiä huhua jälkikäteen, ettei kyseistä juomaa saa myydä kovin monessa paikkaa, koska siitä menee niin sekaisin. Taidettiin vielä yhdet bisset ottaa näiden jälkeen, jolloin totesin vointini olevan hieman epämääräinen ja päätettiin suunnata hotellia kohti. Käveltiin baarista Piccadilly Circukselle ihmettelemään ison kaupungin menoa. Raikas ilma baarin jälkeen teki ihan hyvää, joten käveltiin vielä edelleen Oxford Circuksen metroasemalle. Käytiin ostamassa matkakortit (eli Oyster Cardit) ja hypättiin central-linjalle. Tuntui olevan ruuhka-aika, kun ekaan metroon ei mahduttu (edessä ollut nainen topakasti totesi douchebag kun ovet sulkeutuivat neniemme edestä), ja seuraavassa metrossa, siinä mihin mahduttiin, oli ns. tappituntuma.

Hotellin metroasemalla, Queenswayllä, suurta ihmetystä aiheutti rullaportaattomuus, niiden sijasta oli hissi, jonne yritti pakkautua samanaikaisesti aivan liian monta ihmistä. Ruuhka-aika, selkeästikin. Käytiin pyörähtämässä hotellissa viemässä ostokset huoneeseen ja käännyttiin melkein saman tien kannoillamme jatkaen lähitienooseen tutustumista. Käveltiin hetki ympäriinsä ja löydettiin kivanoloinen kuppila, jossa oli livemusiikkiakin tarjolla. Ehdittiin siinä muutamat nauttia (ja juteltiin hetki parin britin sekä parin italialaisen kanssa, kansainvälistä), kunnes 22.30 soitettiin kelloa viimeisten juomien merkiksi. Poistuimme baarista saatuamme juotua viimeiset tipat laseista, ja todettiin että voisi käydä kaupan kautta ja juoda huoneessa mahdollisesti muutama lisää. Kaupassa ihmeteltiin juomavaihtoehtoja ja (halpoja) hintoja hetki, ja jonoon päästyämme meidät viitottiin suoraan muiden ohi kassalle. Jälkikäteen kävi ilmi, ettei alkoholia saa myydä klo 23 jälkeen, ja myyjät olivat armollisia ja päättivät myydä viime sekunneilla meille juomat. Juomaostosten jälkeen päätettiin kuitenkin käydä vielä läheisessä pubissa, se kun oli auki tuntia pidempään kuin normaalisti, eli meni kiinni vasta 23.30. Juotiin yhdet, siirryttiin huoneeseen, juotiin vielä yhdet ja mentiin nukkumaan seuraavana päivänä oli kuitenkin tarkoitus nousta aikaisin.

[annastindeli]

ÄÄÄÄ tahdon Lontooseen.

Snakebite on tosiaan yllättävän hyvää. Ite oon siis juonu sellasena että vaan siideriä ja olutta, kaverin brittiläinen poikaystävä teki sitä joku uusvuos muistaakseni.

Italialaisia siinä kaupungissa kyllä riittää ihan riesaks asti Ainakin sillon vielä kun oltiin nuoria ja kauniita

[Pascal Lemoix]

Päivä 2

Hotellihuone on kaksiosainen: Ensimmäisessä osassa on sänky, pöytä, kaksi kaappia. Toinen kaapeista on vaatekaappi, toisen ovien takaa löytyy Orion-merkkinen televisio. Sitä joutuu aina siis katsomaan kaapinovet auki. Huone on avara, oven takaa löytyy kylppäri, joka on melkein valtava hotellikylppäriksi. Suihkukaappi on siedettävä, suihkusuutin ilahduttavan hyvä. Pyyhkeille ei ole mitään naulaa, yksi käsipyyhkeistäkin on suihkukaapin kynnyksellä. Vessanpytyn takana on hyllytaso, jossa on kaksi pyyhettä, isosta ikkunasta on suuri osa peitettynä, yläosasta näkyy vähän räystäitä. Saippuaa on pala ja sitten pieni pullo suihkugeeliä.

Herään ensimmäiseen aamuuni Puolassa yllättävän virkeänä vähän vailla yhdeksän. Ensimmäinen ohjelmanumero on tietysti aamiainen. Saavun avaraan ruokasaliin, jossa on viisi neljän hengen pöytää. Kaksi muuta ihmistä on ruokailemassa. Stereot luovat tunnelmaa suoltamalla keskivertohittejä. Naistyöntekijä seisoo ovensuussa ja kysyy huoneeni numeroa. Hän kysyy haluanko Scrambled eggs or sausages. Pyydän pelkkiä munia. Leipää on kahta sorttia ja sen lisäksi sämpylöitä. Sulatejuustoa, paria lajia juustoa, paria lajia kinkkua, raejuustoa, jotain ehkä jugurtteja, joitakin hiutaleita. Mehua on punaista ja keltaista, kahvia ja teetä on. Jälkiruuaksi on kuvun alla paria lajia kahvileipää.

Munakokkelini saapuu lautasella. Työntekijä jää ovensuuhun seuraamaan ruokailua. Varmaan huolehtimaan, että kaikki riittää, mutta vahtimiselta se itselle tuntuu. Kaikki on oikein hyvää, pulla melko esanssista. Pyydän vastaanotosta karttaa. Virkailija kysyy huoneeni numeroa (minkä hemmetin takia? ). Vastaan ja hän kysyy, mihin olen menossa. Juna-asemalle sanon, ja hän piirtää reitin. Ehkä puolalainen henkilökunta haluaa palvella, mutta suomalainen kun ei perkele apua pyydä, niin syntyy pientä ristiriitaa.

Varsinainen juna-asema on remontissa ja väliaikaiseen juna-asemaan pitää vähän kiertää ja kaartaa. Kisapaikalle Szklarska Porebaan en näe minkään junan menevän, joten ajattelen kokeilla bussia. Bussiasema on ihan siinä vieressä. Hetken käy mielessä, että jos tästä ei reissua tule, niin ei sekään mitään. Eihän mulla sitä pääsylippua ole kuitenkaan. Info löytyy melko helposti ja saan lapulle tiedon laiturista ja ajasta. Aikaa jää yli tunti. Ostan kioskista kokista ja vettä. Kaappi on lukossa, mutta myyjä saa sen napilla aukaistua. Jälleen ohjaava kädenliike, sillä ilmaistaan Puolassa paljon. Istun odotussalin penkille katselemaan vilinää. Paikka on melko rähjäinen. Yksi mies seisahtuu koiransa kanssa; taskussa oleva, huonosti suljettu mehupullo vuotaa lattialle keltaisen lätäkön. Meinaan jo huomauttaa, mutta hän lähtee valumaan ( ) eteenpäin siitä.

Bussikalusto on huomattavan vanhaa, osa joutaisi museoon jo. Busseihin menee paljon ihmisiä, osa lähtee kunnon pakokaasut pöläyttäen. Sanoin paikkakunnan kuskille oletettavasti taitavalla puolallani, koska lippu järjestyy. Matka on huomattavan halpa: 25 zlotya (n. 8,30) 135 kilometrin matkasta. Ei ajele Helsingistä Kotkaan noin pienellä rahalla. Kestosta en tarkasti tiedä. Toivon puoltatoista tuntia, mutta vähän epäilen. Kun matkaa on tehty yli tunti, alkaa tulla kusihätä. Se pahenee. Jelenia Goran Mäkkäriin on 18 kilometriä - ei paljon piristä, koska määräpääni on jossain sen takana. Hirveästi ei ole kilometrikylttejä noin muuten. Lähinnä kerrotaan, mikä on seuraavana, joskus seuraavina. Kyliä tulee, kyliä päättyy. Jelenia Gora on vähän isompi paikka ja siinä pysähdytään. Kuski sammuttaa moottorinkin. Jatketaan.

Hetken luulen, että ajoimme jo ohikin, kyltitys on sekavahkoa. Mutta lopulta Szklarska Poreba tulee. Hyppään bussista ulos ja yritän vain etsiä paikan, jossa on vessa. Eräs ravintola näyttää hyvältä, joten siihen vaan ja suoraan vessaan. Jään siihen kyllä syömäänkin ja kuuntelen Puolan radiosta hiihtokisaa, joka on meneillään. Äänenpainoista ja erisnimistä päättelen, että maaliin tullaan järjestyksessä Kowalczyk, Björgen, Johaug. Tämä osoittautuu myöhemmin oikeaksi. Tilaan kotletin, koska se näyttää tutulta ja turvalliselta. Tarjoilija puhuu lähinnä puolaa ja jatkaa sitä sitkeästi. Ymmärrämme jotenkin. Lopulta sormella näyttämällä. Kotletti on iso, leikkeen kokoinen eikä meikäläinen pieni. Maistuu.

Kisoista tulee ihmisiä, joku pitää autosta ulkona Puolan lippua, torvet soivat. FIS:n busseja tulee ainakin neljä ja laskee kisakävijöitä. Käyn pienessä kaupassa ostamassa pari kanapkaa ja juomia. Aloitan kotimatkan menemällä odottamaan bussia takaisin. Toinen bussi ei tule niinkään suoraan kuin se, jolla tulin. Se koukkaa jotkut vuoristotiet. Matkasta veloitetaankin 150 kilometriltä. Paikalliset ajavat mutkiin reippaahkolla tilannenopeudella. Ihme, ettei Puolasta ole enempää noussut huippurallikuskeja. Tai ehkä juuri siksi. Vastaantulijoita kyllä väistetään. Välillä kuuntelen Puolan radiota kännykästä, välillä pidän silmiä kiinni. Bussin radiosta tulee vissiin neljät uutiset ennen kuin ollaan perillä. Yli kolme tuntia siis matkaamme. Lopulta olemme Wroclawissa ja jään hieman ennen asemaa, kun siinä satutaan pysähtymään, muitakin jää ja en ole ihan varma, missä on seuraava pysäkki.

Hotellissa katson naisten lentopalloa ja nyrkkeilyottelun Chisora-Klitshko. Kahdentoista maissa nukkumaan.

[heartless]

Intrepid Fox
Snakebite

[Pascal Lemoix]

Olen ajatellut käydä Norjassa ja nyt kaverin haluaa sitten mukaan... Olisiko pitänyt lähteä salaa?

Tietysti seuramatkassa on omat puolensa, mutta jos ei saa olla sekuntiakaan yksin, paitsi suihkussa, niin se käy melko rasittavaksi. Täytyy valikoida jotain tappotylsiä museoita ja olla niissä viisi tuntia päivässä

[Pascal Lemoix]

Ja taas mennään

Lillehammer-raportti 25.6. - 28.6.

Lähtöpäivänä pakkaan kamat, yritän katsoa hermostuksissani jalkapalloa, mutta en saa oikein otetta siihen. Kissa oksentaa melkoisen lammikon. Infoan kissanhoitajaa ja sitten tulee lähdön hetki. Soitan taksin, kaveri otetaan matkalta kyytiin ja sitten Terminal 2 kutsuu. Keskustelemme Englannin ja Italian välisestä ottelusta, joka eteni aina rankkareihin asti.

Lentoasemalla teemme pakolliset chekkausjutut ja menemme alakerrassa olevaan ravintolaan syömään. Kaveri ottaa kanankoipia ja minä otan Shayn kunniaksi kinkku ananas pizzan Se ei ole edes erityisen hyvää. Eikä pitäisi enää pizzaa syödä muutenkaan, kun on aikeena laihduttaa. Turvatarkastus menee hyvin, kone myöhästyy jonkin verran, mutta ei mitään valtavia, ehkä 15 minuuttia. Koneessa istun aluksi kahden ison miehen välissä (itsekin kohtalaisen kokoisena) ja olen vähän, että mitähän tulee. Käytävän puolelta siirretään kuitenkin mies etuosaan, kun sinne jää tilaa ja sitten onkin melkein avaraa.

Oslossa ostamme junaliput Lillehammeriin ensimmäiseksi ja toiseksi ostan paikallisen lehden, hodarin ja pari juomaa. Mainitsen kaverille, että vartti oltu Norjassa ja 700 on jo sileänä! Kallis on Norja. Se on aika paljon, vaikka on Norjan rahaa (Muuttuu euroiksi suunnilleen seitsemällä jakamalla). Junassa alkaa reissu muuttua selkeästi positiiviseksi. Norja jotenkin lumoaa jo siinä: Ympärillä kuuluu 20 Therese Johaugia keskustelevan iloiseen sävyyn ja maisema on mitä hienoin. Ensin tulee metsää jonkin aikaa. Siis ihan täyttä metsää, ilman mitään. Myöhemmin junan kulkusuunnassa vasemmalle ilmestyy vesistö (ammattikielellä joki) ja oikealle jyrkkä rinne, tätä jatkuu kilometritolkulla. Autot ajavat hyvin korkealla kapeita ja mutkaisia teitä.

Juna tööttäilee enemmän kuin suomalaiset tai ruotsalaiset junat. Hamar on selkeästi isompi kaupunki, johon tyhjenee merkittävä osa siihen asti varsin täydestä junasta. Näen ylösalaisin olevalta veneeltä näyttävän rakennuksen, jonka myöhemmin muistan pikaluistelun olympia-areenaksi. Pohdimme asemia, kuulutukset eivät kuulu, mutta kaveri kaivaa läppärillään esiin, montako asemaa on ennen Lillehammeria. Yritän rauhoitella, että kyllä nyt aseman sentään ehtii nähdä.

Saavumme Lillehammeriin vähän ennen kymmentä. Asemarakennuksessa on kahvila, joten päätän juoda kahvit ja ottaa voileivän, minkä vuoksi kaverin on puolipakko tehdä samoin. Sotilaita asioi ennen meitä. Ne ovat jo toiset sotilaat, sillä yksi osasto veteli sikeitä lentoaseman alakerrassa kaikkine varusteineen. Myyjän kanssa kommunikoin jokseenkin ruotsiksi ja tilaan lohileivän, jossa on myös munaa. Istuttuamme pöytään, kaveri tarvitsee maitoa ja lähden sitä selvittämään. Sitä löytyy sellaisista tölkeistä, joissa on ruuvattava korkki, ja ovat jääkaapissa. Maito on melk eikä perinteinen mjölk. Katsomme karttaa, ei pitäisi olla vaikea etappi, muutama kortteli. Se on kuitenkin kaikki ylämäkeen, joten kaveri on varsin uupunut, kun tulemme respaan. Suunnistus osuu ykkösellä ja saan siitä kaverilta kehut, että äijä on aika pro, kun tosta vaan noin ja noin ja osuma.

Respassa tosiaan kaveri näyttää uupumuksensa ja miesvastaanottovirkailija (miesvastaanotto... ) kysyy: Tired? Selvitämme tosiaan englanniksi asiaa ja saamme huoneen. Neljännessä kerroksessa on, ikkunasta näkyy perinteinen Vitus-apteekki ja kivasti kattojen yli. Huoneessa on tavalliseen tapaan kaksi sänkyä, TV ja lähtöä edeltävänä iltana löytyvä vedenkeitin. Suihku on yhdessä kylpyammeen kanssa, mikä on aina vähän tylsää, mutta suutin on hyvä. Katselemme satunnaisia videoita YouTubesta melko myöhään ja melko kovaa (tietokoneen volyymitaso ottaa muutaman kerran aivoon, varsinkin yhdessä nettipelissä). Monty Pythonin Silly Olympics ja filosofien jalkapallo nousevat reissuhiteiksi. Jossain yhden maissa alamme nukkua.

Ensimmäinen yö on hankala ja herään seuraavana yönä n. 4.30 melkein tunnin ajaksi ennen kuin nukahdan uudelleen.

[Pascal Lemoix]

Lisää:

Päivä 2

Syömme aamiaisen kahdeksan ja yhdeksän välillä. Juon kaksi lasia omenamehua, koska nestetankkaus jäi turhan vähäiseksi edellisenä päivänä. Muna ja pekoni on yhdistetty norjalaisittain eli paistetun munan päällä on siivu pekonia, sellaisen syön. Maistan chilinakkeja ja lihapullia, ei maistu paljon chili. Pari kinkkuvoileipää ja kahvia. Hyvää on. Kahvia tarjoillaan pöytiin, mikä on tämän ketjun (Rica Hotels) erikoispiirre.

Luvassa on matka pääkohde: Olympiapuisto. Lähdemme kävellen nousemaan ylämäkeen. Hetken kuluttua näemme kuvan soihdunkantajasta, joka on kahtaalle haarautuvan portaikon keskellä. Valitsemme vasemman puolen ja nousemme taas, välillä vesipausseja pitäen. Tulemme jäähallialueelle, toisessa pelaa Lillehammerin jääkiekkojoukkue, toinen on vanha olympiahalli: Haakons hall. Jälkimmäisessä on museo. Ulkopuolella on muistopylväs, jossa kerrotaan Ruotsin kultaa voittanut joukkue. Toteamme listan kovaksi (mm. Tommy Salo, Magnus Svensson, Peter Forsberg, Håkan Lööb) ja astumme halliin. Alemmassa osassa on museo yleensä olympialaisista ja ylemmässä kerroksessa näkee hallin ja 1994 kisojen näyttelyn. Kierrämme museon hyvin tarkkaan, koska minullehan se on ihan karkkikauppa Kaikista kesä- ja talvikisoista on oma osionsa. Jo pelkästään tunnusjulisteet olisivat tutkimisen arvoisia sinänsä. Esim. 1936 kisoissa on maiden liput ja Saksalla Kolmannen valtakunnan hakaristilippu, Italian lipussakin taitaa joku fasistitunnus olla.

Hyvin tiiviin kierroksen ja omien muisteloiden päätteeksi lähdemme kipuamaan rinnettä ylös, koska mäkihyppyrit ovat siinä melkein samassa. Kiipeämistä on melkoisesti, maisema on erinomainen. Kännykkäni ilmoittaa, että tilaukseni on noudettavissa Sellon postista. No joo, en ehkä just lähe hakemaan. Käymme mäkimontun tasolla, tornit saavat olla. Tai eihän niissä ole varsinaisia torneja, kun ovat luonnonmäkeen tehtyjä, mutta kuitenkin. Ostan kioskista postikortteja, kaveri ostaa lippiksen, joka myöhemmin juurtuu hänen päähänsä. Kokikset mieheen. Kysyn kassatytöltä, missä korkeudessa olemme ja 360 metriä on. Ylhäällä olisi 500...

Niin, olympiamuseossa tosiaan tarjosivat lippuja myös muihin museoihin ja tuli siinä ostettua Maihaugen-ulkoilmamuseo samalla. Käymme keskustelua, käymmekö siellä ollenkaan. Menee kiinnikin viideltä, joten kellon ollessa jotain kolme, ei sinne oikein ehdi. Kävelemme kuitenkin mäet takaisin alas, lähetän postikortin, jossa kruununprinssi Haakon sytyttää olympiatulta. Syömme ravintolassa, joka on tehty vanhaan myllyyn. Käyn tilaamassa ruoat: kaverille pihviä, itselle lohta, molempiin kevyesti suolatut perunat (ei poistetut, Kiba ). Juon lasin viiniä ja saan vesilasin seuraksi. Maidossa pysyttelevä kaverini kysyy, mitä niissä on ja sanon, että kossuvissy toisessa ja viiniä toisessa. Viini kuulemma käryää viiniltä, mihin suhtaudun vähän -hengessä. No, ruoat ovat harvinaisia erinomaisia, ehkä tulevat sopivaan nälkäänkin. Sitten kaveri jää hotelliin ja minä lähden hakemaan Maihaugenia.

Sinne on vastaava kapuaminen kuin siihen jäähallien tasolle. Olen siellä jotain varttia vaille viisi ja vahtimestari kertoo, että suljetaan kohta, mutta alue on sikäli vapaa, että saa siellä olla iltaan asti. Käyskentelen amerikkalaisten ja ranskalaisten turistien kanssa katsomassa vanhoja taloja, siellä on siis eriaikaisia alueita ja kuhunkin kuuluvia taloja ja muita tarvekaluja. Yhteen taloon olen jäädäkin, kun tyttö tulee sulkemaan sitä, kun olen yläkerrassa. Sanon: "Ja kommer uut. Hän kysyy norjaksi, oliko siellä ylhäällä muitakin ja toisella tiedustelulla ymmärrän ja sanon: Ja soo inte. Soo niin kuin saw... Tulen kuitenkin ymmärretyksi.

Yhdessä talossa on kaksi sikaa karsinassa. Kyltti kertoo, että sikojen ruokkiminen tapahtuu 13.45 päivittäin ja useampi kyltti kertoo, ettei niitä saa ruokkia. Toinen sika makaa kyljellään, toinen rapsuttelee maata aidan läheltä. Myöhemmin näen lehmiäkin. Rauhallisen järven kohdalla istahdan penkille ja soitan Suomeen. Japanilaisturisti valokuvaa innokkaasti kaikkea. Muuten on rauhallista ja mukavaa, hengähdän oikein. Kierrän vielä 1900-luvun aluetta, vaikka alankin jo väsähtää. Puhelinkoppi on klassista mallia 1939 ja toimiva. Norjalaisen designin ylpeys. Puhelin on kyllä vaihdettu. Suuntaan hotellille, jossa totean saaneen turhan paljon aurinkoa niskaan ja kaulaan. Selkäkin on uuvuksissa.

Katselemme jalkapallokoostetta ottelusta Englanti-Italia. Lisäksi katselemme YouTubea, kuinka Kuusnelosen Prince of Persia pelataan läpi. Ei mennyt itsellä aikoinaan Amigalla. Siinä sitten oleskellaan ilta loppuun.

[Pascal Lemoix]

Loppuun:

Päivä 3

Näen yöllä unta, että Lasse Norres toimii elämäni managerina. Tosin hän kritisoi minua rajusti ja sanoo lopettavansa hommat. Olin jonkinlainen julkkis, koska asioitani oli juorulehdissä. Suutuin Lasselle ja sanoin, ettei managerikaan ole kovin hyvin hommiaan hoitanut. Hän pitää tulistumisestani ja sanoo, että nyt menee vähän niin kuin pitää.

Aamulla tavanomaiset aamiaiset, nyt vähän aiemmin, heti kahdeksalta, että ehdimme katsoa telkkarista yleisurheilun EM-kisoja Helsingistä. Aina mutkan kautta... Lopulta huomaamme, että NRK aloittaa lähetyksensä vasta tunnin päästä ja alun katsomme tietokoneelta. Missaamme siivouksen, kun siivooja koputtaa ja kysyy, tarvitsemmeko pyyhkeitä. Pyydän ison ja pienen. Eipä nyt niin likaista olekaan. Käväisen Vitus-apteekissa ostamassa hydrokortisonia ja levittelen sitä aurinkoa saaneisiin kohtiin.

Yhdentoista maissa lähdemme taidemuseoon, joka on lähellä. Siellä sitten taas mennään työ työltä läpi oikein huolella. Kaverikin pitää joistakin töistä ja sanoo, että hienoja on. Esitän muutamista tulkintojani kieli enemmän tai vähemmän poskessa. Kohtaamme rakennelman, joka on kellon ja ikiliikkujan välimuoto. Vähän myöhemmin kuulen laitteen lyövän ja sanon, että nyt se soi. Lyö pienellä vasaralla juomalasiin.

Yksi mieleen jäävistä teoksista on taulu neljästä taistelussa olleesta hevosesta. Hevoset ovat vähän repaleisia ja tulleet kotilinnan portille. Ratsastajat ovat jääneet tielleen. Eräs teos taas kuvaa nuortaparia sylikkäin ja se on yllättävänkin... puhutteleva Kellon lähestyessä yhtä lähdemme ulos ja kierrämme vielä museon ulkoiset taideasettelut. Keskeisin on eräänlainen joki, jossa vesi virtaa kiviä ja kouruja pitkin.

Tämän jälkeen käymme katsomassa Lillehammerin kirkkoa ja sitten mäen päällä olevaa sairaalaa. Matkalla parí turistinaista kysyy, olemmeko paikallisia ja minä, että turisteja. Tekin? naurahtaa nainen ja he jatkavat ilman meitä. Sairaalan jälkeen kävelemme kävelykatua, johon monet puodit keskittyvät. Yhdestä kysyn myyjältä pyyhettä. Hän kysyy toiselta myyjältä ja toinen myyjä kolmannelta, mutta ei ole. Towel on aika vieras sana täällä. Turistikaupassa on nuori tyttö myyjänä, ehkä jotain 13-14-vuotias. Häneltä kysyn towelia ja hän menee tornien luo Selitän vähän lisää, mutta ei ole. Kaverilla siis on tämä pyyhetarve. Ostamme muuta turistikrääsää ja painumme samaan hyväksi havaittuun ravintolaan, jossa olimme edellisenkin päivän. Tällä kertaa syömme molemmat kanaa ja riisiä.

Ravintolassa tulee voimakas fiilis, etten haluaisi pois. Pitäisi joskus tulla oikein ajan kanssa ja kunnolla. Että jos ei kissoja ja niiden järjestelyitä olisi, niin perhana vingauttaisin Visaa jossain ja jäisin vain. Olisi kivaa tehdä tällaista spontaania joskus. Käymme hotellissa ja sitten ajattelen, että hyvä olisi vielä jotain nähdä. Juomme kahvit ilman kahvileipää, koska kielitaito alkaa hyytyä jo pelkkään kahvin tilaamiseen, toinen mustana ja sokerilla, toiseen maitoa... Käväisemme vielä rannassa, jossa on Plantasjenin myymälä. Täällä kirjoittavat sen noin. Sitten kapuamme taas suurella vaivalla vinon kaupunkimme jokseenkin keskelle ja uuvahdamme hotelliin. Matkalla jo laskimme rahoja, junaliput on ostettu. Alamme olla siinä vaiheessa, että loput saa periaatteessa mennä.

Illalla alkaa hehkutettu Espanja-Portugali -välierä ja siitä kehkeytyykin huima kamppailu, jossa tilanteita riittää melkein joka minuutille. Elämyksestä tulee yllättävän vahva. Keitän teet sillä löytyneellä vedenkeittimellä. Kaverilla on sämpylöitä, minulla patonkia ja lisäksi meillä on kinkku-juustotahna, josta pursotamme särvintä. Kiva iltapala. Kaveri nukahtaa rankkareiden jälkeen pettyneenä Portugalin tappioon: Paskempi voitti! Itse olen salaa tyytyväinen Espanjan voittoon ja katselen vielä jälkipyykkejä hyvän tovin. Kaveri on peliä ennen jo pakannut, minulla on vielä tavarat suhteellisen levällään.

4. päivä

Meillä on herätys 6.30, koska aamiaiselle olemme menossa heti seitsemältä, kun aamiaisaika alkaa. Herään kuitenkin jo tuntia ennnen. Kääntelen kylkeä, en osaa nukkua. Käyn ajamassa parran No, kello etenee ja tulee heräämisen aika. Aamiaisella on aasialaisia, tulleet bussilla. Kuskille ja oppaalle on varattu oma pöytä. Kahvin tarjoaminen alkaa olla jo melkein aggressiivista. Yksi täyttö minulle tulee sopivasti, mutta toisen kerran kaadetaan kysymättä täyteen, vaikkei olisi ollut enää niin väliäkään. No, hörpitään se pois siitä. Poistuessamme ruokasalista yksi aasialainen mies kääntää päätään suuntaamme. Katseessa on pientä pelkoa ja hämmennystä, kun tällaista kuulantyöntäjän kokoista kaveria lappaa ulos.

Sitten aamutoimia ja suihkuja ja olemme valmiit lähtöön vähän yli yhdeksän junalla. Odotellessa katselemme bussien lähtöjä ja toteamme myöhästyneet. Yhdessä on pyörien kuljetusta varten peräkärry perässä Junamatka menee ihmeemmittä, lentoasemalla koen tylsyyttä, melkein ikävyyttä odotellessa. Ostan vielä pari norjalaista lehteä, jotta jotenkin saisin vielä reissua pidennettyä.

Koneeseen tulee monta hevipaitaista miestä. Anthraxia ja Iron Maidenia, monta bändiä on kyydissä. Ovat varmaan tulossa Tuska-festivaaleille, jotka ovat kyseisenä viikonloppuna (on siis torstai) Norjalaiset kirkonpolttajat... Kaikkea sitä pystyykin päättelemään. Paluumatkalla on nuija taksikuski. Käyn levottomuudessa ja tihkusateessa lähikaupassa ostamassa ruokaa ja pari Carlsbergia, kun en saanut tuoda tax freestä mitään ilman huomautuksia. Sitten *tsih* ja alan katsoa yleisurheilua Helsingistä.

[Jorssi]

Håkan Lööb

Tälle tuli vähän tirskahdettua. Onkohan se Sébastien Lööbin veli?

Erittäin hyvin kirjoitettuja ja helppolukuisia rapsoja jälleen Pascalilta. Näitä on aina kiva lukea.

[Kibaya]

Haluaisin johonkin.
Nyt. Heti. Pian.
Vähällä rahalla, kiitos.

Kattelin lentoja ympäri eurooppaa ja tällä hetkellä halvimmat tarjoukset on Berliiniin ja Köpikseen.
Lissabon on edelleen voimassa, koska siellä voi yöpyä suht halvalla

Mutta lähtiskö joku mukaan
Tai vois lähteä, koska vähän alkoi sittenkin pelottamaan yksin meneminen. Katsoin yhtä ohjetta miten päästä lentokentältä paikkaan X ja se sisälsi metron ja bussin. Metro vielä menee, mutta bussi
Ja pitäiskö sittenkin ottaa matkalaukku.
Matkalaukku ja kyynärsauvat ei ehkä ihan mee yksiin

Matkakuume

[Kibaya]

Kesän kohokohta; Road Trip Lappeenrantaan

Lähtö perjantaina. Herään TeatteriKeijon luota ja edellisen illan ensi-iltajuhlat vähän väsyttävät. Hän on nukkunut kolme tuntia ja jotain pätkiä sen jälkeen.
Väsyttää. Syömme aamupalaa, haukottelemme, tutkimme mikä olisi paras reitti perille. Pakkaamme tavarat ja yhtäkkiä kello onkin jo niin paljon, että Kuski ilmoittaa olevansa tulossa.
Tulee kiire
Miten tässä näin pääsi käymään? Hirveällä töhinällä viimeiset pakolliset hommat kuntoon, naama paikoilleen, vaatteet! Missä mun vaatteet, joissa voin istua autossa?! Pukeudun, tungen lakanat äkäseltään kyytiin ja heitän ne parvekkeelle, jotta Kuski vie ne autoon.
Starttaamme nokan matkaan puoli tuntia aiottua aiemmin. Majapaikkaan on ilmoitettu, ettemme ehdi kuudeksi. Kuskin hermo menee navigaattoriin jo ennen pääsyä moottoritielle. Huutaa sille pää punaisena. Musiikkivastaavana aloitan matkan Rammsteinilla. Basso vie varmasti alkumatkasta monta metriä meitä lähemmäs Porvoota. Takapenkiltä TeatteriKeijo iskee kylmällä lonkerolla mua olkapäähän. Teema on "uuteen nousuun".
Pysähdymme jossain ennen Kouvolaa, koska tulee nälkä. Kukaan ei ole syönyt mitään aamun jälkeen, muttei ole ollut ennen tätä nälkäinenkään. Ruuan saapuessa eteen kaikilla on sudennälkä ja pöydässä on hiljaista. Syön pitsaa, koska se on ainoa kasvisvaihtoehto Pitsa on aika peruslätty. Sipulia ja semmosta. Likat syö kumpikin jotain pihvejä. Istutaan auringossa ja tuskaillaan kun on kuuma. Järjen jättiläisiä kerrassaan.
Ruuan jälkeen pikainen nestevaraston tankkaus autoa varten. Kuski haluaa batterya. Kassiin hyppää leguanaa ja lonkeroa. Ja vichyä.
Nenäliinoja, kun edelleen vähän pärskityttää.

Kouvola ja kuski muistaa että meillä on mukana kamera.
Toinen pysähdys ja kameran testaus. Paikassa myydään jotain kynttilöitä ylihintaan. Ja itse tehtyjä Marimekon kamoja, emmekä ole ihan varmoja tekijänoikeuksista. Emme osta mitään ja jatkamme autossa keskustelua tekijänoikeuksista. Pussit ja nyssäkät oli itse tehtyjä, mutta hintalapuissa luki "marimekko-laukku XXe". Logot ja kaikki tunnisteet puuttuivat ja muutama huonosaumainenkin tuote siellä joukossa pilkotteli. Otan tyhmiä kuvia, kun en osaa käyttää sitä kameraa.
Naurua piisaa ja navigaattori sanoo matkaa olevan jäljellä tunnin. Ehdimme ehkä sittenkin ennen kuutta perille. Päivitän facebookiin reissusta.

Löydämme leirintäalueen aika helposti. Nips ja naps vaan. Majoituspaikkana on mökki, jota muu porukka luulee huoltorakennukseksi. Yritämme tuulettaa tunkkaista ja kuumaa tilaa pitämällä ovea auki, mutta aika pian se on lopetettava, kun sitä porukkaa tunkee sumeilematta sisään kamoineen. Yhdelle mummolle suutun, kun löydän sen tiskaamasta meidän keittiössä. Oli livahtanut sisään kyselemättä mitään. Vasta kun kuulemme tiskauksen ääniä keittiöstä huomaamme mummelin siellä tiskaavan. Meidän tavarat on kuitenkin aika selkeästi eteisessä ja siinä keittiön hollilla odottamassa purkamista, kun me olimme vessassa/makuutuvassa/autossa. Ilmeisesti leirintäalueilla avoimet ovet tarkoittaa "tule sisään". Lähdemme katsomaan kaupunkia ja käymään kaupassa.

Lappeenrannan keskusta on loppujen lopuksi aika simppelisti hahmotettavissa. Suit ja sait vaan. Löydämme kaupan. Haemme aamiaistarpeet. Pysähdymme kahville ja skoolaamme perille pääsylle. Päivitän facebookia. Äitini soittaa ja puhelun aikana selviää, että olen 1/4 juurillani. Äidin äidin suku on sieltä kotoisin ja joku on ehkä siellä vielä elossakin sitä sukua. Olen ihan hämilläni, koska meillä näistä asioista ei paljoakaan puhuta äidin suvun puolelta. No, mikässiinä.

Lappeenranta näyttää kivalta. Käymme ajelemassa (kun ei voi kävellä...) Satamassa.
TeatteriKeijo pohtii mikähän järvi siinä on vesistönä. No, Saimaata! On vai? Sehän on Savonlinnassakin! Joo, se on aika iso tuo Saimaa. Saamme tilannekomiikasta aika makeat naurut, koska TeatteriKeijo on oikeasti ihan pihalla Saimaasta ja sen yksityiskohdista.
Ajelemme jonkin aikaa ja suuntaamme sitten takaisin leirintäalueelle. Pidämme mökin oven kiinni, kun laitamme vähän jotain toista vaatetta päälle.
Kuski käy suihkussa ja TeatteriKeijo vaan meikkaa. Mä vaihdan vaatteet, pistän piilarit, vähän sminkkiä silmille ja sitten mennään. Syömään.
Ruoka on hyvää, sitä on tarpeeksi. Joku Paikallinen kertoo meille juttuja Lappeenrannasta, kun taksikuski sanoi että paras nähtävyys on tie pois. Päätämme, että seuraavana päivänä käydään Kanavalla.
Iltamme päättyy jostain todella oudosta syystä night club Ilonaan
Parkkeeraan itseni Karaoke-puolelle, kun Kuski ja TeatteriKeijo heiluvat bändin ja diskon välissä. Laulan muutaman biisin.
Paikalla on ihan kelvokkaita laulajia, mutta myös "siideripissikset", jotka eivät osu yhteenkään nuottiin. Viihdettä kerrakseen. Tyttöjen naamat painavat enemmän kuin päällä olevat vaatteet. Loppuillasta heitä tulee lisää
Käyn itsekin kuuntelemassa ihan kohtuullista bändiä. Soittavat sukkahousuheviä ja rockia. Viihdyttävää.
Poistumme baarista ajoissa.

Seuraavana aamuna mökissä on kuuma. Kahdeltatoista on luovutus ja kello on yli kymmenen
Suihkuja, röökejä ja kahvia. Sitten Kuski aloittaa aamiaisen valmistamisen.
Juomme TeatteriKeijon kanssa ulkona yhdet Mimosat. Ei nousua, mutta hirveä väsymys ja olo.
Mimosa auttaa. Samoin aamiainen.
Pakkaamme kamat, auton ja mietimme suunnitelmaa.
Lähdetään etsimään sitä kanavaa. Jotain kilometrejä johonkin suuntaan.
TeatteriKeijo käy kuitenkin ensin lunastamassa meidän päivän kohokohdan liput.
Sen jälkeen suuntaamme kohti Saimaan Kanavaa ja sulkuja. Kuski ajaa aika kovaa. Silmät on kaikilla väsyneet ja melkein tulee riita. Löydämme kuitenkin ensimmäisen sulun ja kuski ajaa siitä ohi! Taas tapellaan. No, mennään sinne mihin kuski haluaa ja that's it. Sitä väsyttää.
Tulee toinen sulku. Otamme kuvia. Nyt jopa sinne facebookiinkin. Pysähdymme toisellekin sululle matkalla takaisinpäin. Bongaamme jonkun kartanon kahvilan ja menemme sinne. Siellä on viileää, kun aurinko muutoin porottaa täydeltä taivaalta. Viileys rauhoittaa meidät, samoin kahvi ja kakku. Siellä oli myös muutama tosi hieno taulu. Ja bändi treenasi yläkerrassa, ei tarvinnut radiota.

Ajamme takaisin sityyn. Suuntaamme pääkallopaikalle, linnoitukseen. Olemme menossa kesäteatteriin. Niskavuoren Heta.
Kysymme mistä invan on helpoin liikkua. Ohjaavat pysymään siinä. TeatteriKeijo varmistaa paikan jonossa ja strategiana on jäädä nousevan katsomon alareunaan. TK pääsee hyville paikoille ja siihen paistaa aurinko. Katos tarjoaa varjoa ylempänä istuville, mutta toteamme ettemme halua kiivetä ylös. Varaana on myös että potkin heiluessani edessä istuvaa selkään. Emme ota riskiä kuin paahtumiselle.
Wuolijoki on tullut nähtyä kerran aiemmin, mutta se tulkinta ei ollut kovinkaan mairitteleva. Nyt tehdään kuitenkin kirjailijalle oikeutta. Näyttelijät osaavat hommansa. Kuumuus kuitenkin näkyy myös heissä. Meinaavat tunkea repliikeissä kaverin päälle ja tansseissa on selkeästi väsymystä ilmassa. Mutta sen antaa anteeksi, kun sen kuumuuden ymmärtää. Näillä on vielä hiekkakenttä. Meillä on kotona nurmikkoa. Mutta kuitenkin aika menee todella nopeaan. Ollaan väliajassa. Parit väliaploodit tulee. Kahvio onkin sitten niiden portaiden yläpäässä. Samoin wc. Sinne päästyään huomaamme myös pyörätuolirampit ja muut "inva-alueet". Hieman alkaa sapettamaan, koska sattuu. Jos meidät olisi neuvottu ajamaan mäkeä ylöspäin, olisimme päässeet vähän vähemmällä. Nyt auto on huitsin kuusessa, jos jäämme katsomon yläosaan istumaan. Suututtaa ihan todella, koska portaiden kipuaminen on yksi tämän hetken vaikeimmista asioista ja siitä seuraava kipu on todella repivää. Jonotan inva-wc:hen ja henkilökunta tulee kysymään, että miksi jonotan siihen, kun wc on toisaalla. Toljotan hetken aikaa tyhmänä, kunnes kysyn pääseekö sinne ilman portaita. "Ei, mutta haittaako se?" - kysyy henkilö. Olen ihan äimänä. Ilmeisesti minulla pitäisi olla pyörätuoli. Tämä on niin tätä. Yritän olla ystävällinen, vaikka suututtaa aivan helvetisti, sanoessani etten pysty kunnolla nousemaan portaita. Siksi odotan, että inva vapautuu. Koska en pääse sieltä portaallisesta paikasta enää pois. Perkele. Perääni jää jonottaman myös kaksi nuorta naista, kunnes sanon että tavallinen wc on jossain muualla ja se on inva-wc. Ei, ei löydy multa siinä kohtaa ymmärrystä.

Toinen puoliaika menee vielä nopeammin, vaikka särkeekin aivan liikaa. En meinaa päästä penkistä ylös ja jalka lähtee alta. Vituttaa. Siitä huolimatta kiitän ohitettavia näyttelijöitä hyvästä työstä ja jaksamisesta. TeatteriKeijo ja Kuski kiittävät myös. Roikun heidän käsissään ja näyttelijöiden ilmeet ovat hieman hämmentyneitä. Nauramme sille jo kotimatkalla.

Kotimatka alkaa heti. Vaalimaan kautta. Näytämme TeatteriKeijolle rekkajonot. Musiikki soi.
Kotimatkalla on paljon hiljaisempaa väkeä. Joitain pikkujuttuja alkumatkasta, mutta aina Kotkaan saakka on ihan hiljaista. Kotkassa käymme syömässä. Sen jälkeen jutut vähän piristyvät. Juttu lentää. Nauretaan itsellemme. Puhumme Hetasta. TeatteriKeijon puhelin soi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Laskemme, että olemme hänen pihassaan 21.30. Olemmekin 21.12. TeatteriKeijo menee kotiinsa. Kuski ajaa mut kotiini ja se on siinä. Ruokin kissat, ihmettelen ja päivitän facebookin.

Matka oli kyllä ihana kesäreissu. Päätämme tehdä talvella toisen mokoman. Ja ensi kesänä.
Riippuen mitä menee ja missä.
Tässä reissussa tuli kuitenkin todettua, että ammattiteatteri pisti harrastajateatterin maanrakoon. Ymmärsin, miksi TeatteriKeijolle Niskavuori on niin tärkeä.

Tänään onkin sitten särkenyt ihan koko reissun edestä.

[skray]

Kaveri yrittää houkutella mua muutaman päivän reissulle Skotlantiin.
Se on lähössä muutaman työkaverinsa kanssa ja sanoi, että mullekin olis tilaa jos haluan mukaan. Mutta en tiiä viitsisinkö lähteä ja onko mulla rahaa siihen oikeesti. Matkaliput ei varmaan maksais paljonkaan, mutta kaikki yöpymiset ynnä muut kulut olis sitten kuitenkin niin isot, että mua ahdistaa ehkä vähän.
Mutta tekis mieli lähteä silti.
Pitäis varmaan neuvotella miehekkeen kanssa vähän.

[damn]

Mulla on kauhee matkakuume. En ole matkustellut kuin Norjassa, Ruotsissa, Virossa ja Saksassa. Ajattelin palkita itseni lähtemällä reissuun, mikäli nyt valmistun tuosta koulusta. Rahaa on tällä hetkellä puhdas nolla, mutta rahaa on tulossa kunhan saadaan yksi kämppä myytyä. Tällä hetkellä näyttäs, että suuntana on Islanti.

[skray]

Oho, nyt onkin matka varattuna.
Niin se vaan puhui mut ympäri ja varasin samat lennot kun kaverilla ja sit vaan reppu selkään ja menoksi tuossa 21.10. Jännittää vähän.

[skray]

Olisko kellään fordelaisella vinkkejä majoittumiseen Edinburghissa?
Hostelliehdotuksia lähinnä tai erittäin halpoja hotelleja.. B&B olis kans jees.

[Emilia]

6.-9.12. Riikaan. Varattiin neljän tähden hotellista sviitti.

[Kibaya]

Miten moni on kuullut jutun Wildiksen olevan Hannu Hanhen ihmisversio?
No, se on.
Nyt se "haki" kesällä yhden risteilylahjakortin eräästä Radio Aallon konsertissa olleesta arvonnasta.
Oho, ups, voitto tuli

Pääsin olemaan kunnianarvoisa matkaseura.

Keijo-cinema esittää:
Wildis ja Kiba Tallinnanristeilyllä

Lähtö eilen, torstaina ja paluu tänään.
Baltic Princess.

Päästiin laivaan ihan okeih. Hyttiinkin löydettiin suht vaivatta.
Hytin ovi oli niin jäykkä, että meinattiin pariinkin kertaan jäädä jumiin sen kanssa. Allekirjoittanut ei esim. saanut sitä sisäpuolelta kokonaan auki

Normiristeily-touhua. Käytiin ekana syömässä ( mun salajuoni nähdä Emmerdalesta osa, wildis sanoi) kahvilassa. Samalla vähän kuulostelemassa millainen määrä ihmistä on liikkeessä. Ei paljoakaan.

Iskelmäbaarissa pääsee lähelle utta. No.. Mamba ja vielä on kesää jäljellä.
Hississä matkalla hytille tuli vastaan ensimmäinen känniääliö. Hei, matkaa tehty tunti

Laiva oli sitten lopulta lastattu känniääliöillä, teini-pissiksillä, joilta oli vaatteet kadonnut ja kasarilapsilla. Siis lapsilla, jotka näyttivät tulleen kasari-ajalta. Pystytukkia, niittivaatteita ja pillifarkkuja. Mut hei, ne olikin Reckless Loven faneja

Illan juonikuvio oli ottaa pari karpalolonkeroa, jauhaa bashaa ja mennä sitten katsomaan se RL:n show.
Näin toimittiin. Ehkä vähän myös meikattiin ja laitettiin tukkaakin. Koska c)
Koska äänentuottamiseen meidän oli käytettävä telkkaria siellä pyöri subtv ja simpsonit
Meinattiin saada slaagi, kun ne keltaiset pallerohahmot pelasivat jollain digimoneilla
Fordea ja ilmaria ei vaan pääse karkuun, joten periaatteessa meillä oli siinä miitti!

Reckless Love soitti ihan kivasti. Paikalla musiikki kuulosti pienessä tilassa paljon paremmalta kuin levyllä tai isossa konsertissa.
Parkkeerattiin inva-osasto salin keskelle penkkien luo, josta näki kuitenkin lavalle ihan hyvin. Rumpufetissi-tyyppi oli tietenkin suorassa linjassa rumpujen kanssa Kiljuttiin niin paljon, että Wildikseltä meni ääni
Meidän eteen oli tullut seniori-osaston edustajat. Jotakuinkin viisi vanhaa fabua piti siinä majaa. Kädet korvilla! Koko keikan! Välistä myös elehtivät Olli Hermannin tyyliin ja nauroivat samalla. Hieman huvittavia fabuja, mutta ihmetytti miksi hitossa ne oli siinä SIellä oli kuitenkin pubia ja ties mitä vaihtoehtoa.

Keikka oli oo ja koo. Ollilta lähti paita vasta seitsemännessä biisissä. Taisi muuten olla Hot (wilds, tsek aut te vööds...) ja lisäksi encoressa toinen paita! Heti encoren alkuun. Että mikä järki pukea se paita edes päälle? Äitikö siellä takahuoneessa hyökkäsi Ollin kimppuun ja puki paidan sille päälle Olli-poika, paita päälle (syö pitsasi-äänellä :mainos: ).

Ja voi pojat, kyllä me siinä keikan aikana naurettiinkin. Olihan se aika koomista touhua

Bändin mentyä menojaan ja meidän siinä juotuamme yhdet selviämis vedet tuli lavalle tanssibändi. Ei, bändi ei tanssahdellut.
Bändin nimi oli Gepardi
Ja niillä oli... gepardi-kuvioiset asut. Keski-ikä 45-50 Lavalla seittemän äijjää mätsäävissä asuissa. Vaihdettiin paikkaa.

Discossa olikin ihan toinen meno. Siellä joukko Prinsessa ja kookostytöt pitivät menoa yllä. Läsnä oli myös teini-wannabe-wanhus. Se äiti, jolla on samanlainen tukka kuin tyttärellä, tyttären vaatteet ja menoenergiaa Marco Bjurströmin verran. Jösses. Vaatteita niillä porukoilla oli todella niukasti, mikä on ilmeisesti muotia ja koolia nyt. Että alushame onkin se pääasiallinen vaate. Prinsessa-tytöllä oli tiara ja "pikkumusta", jonka vesiraja-alue oli pitsinen. Siis alushame. Kivahei. Not. Ja jättimäiset korot. Kookostytöt (joiden ympäristö haisi niin paljon kookokselle, että oksennus meinasi lentää ja pahaa teki) vetivät samalla linjalla, paitsi että yksi tytöistä ei enää pystynyt pitämään kenkiä jalassa. Ne oli kädessä. Uudenmalliset hanskat.

Ei me kauaa jaksettu, koska me ollaan vanhoja ja meillä oli liikaa vaateita päällä tähän porukkaan verrattuna. Siis ihan out of the season.

Aamulla mulla oli ihan hyvä olo.
Wildikselläkin. Kukaan ei puhunut norjaa, eikä oksentanut Gwynneth Palthrowin päälle hissiin. Me oltiin kiltisti.
Wilds otti buranan aamulla.
Mä meinasin pudota punkastani. Yöllä siis. Kun jäin jumiin siihen systeemiin. Ihme venkula-sänky

Tänään käytiin sitten aamiaisella. Laivan kahvi on ihan saatanan pahaa, vaikka laittaisi kermaakin. HYI!
Meille maistui munavoit ja karjalanpiirakat ja kalat ja jugurtit ja vaikka mitkä.
Naapuripöytään tuli edellisen illan ensimmäinen känniurpå, joka joi vaan mehua ja söi yhden leivän
Ha. Ha!

Käytiin me maissakin. Oltiin tunti
Meinasin kuolla matkalla laivaan. Ens kerralla joku pyörällinen vekotin mukaan. Tai paremmin suunniteltu systeemi.

Takaisintulomatka menikin sitten hups vaan.
Alkuun mä vähän nukuin. Wilds teki... jotain
Sitten oli musavisa, koska risteily oli samalla Nova-risteily keijo:
WIlds voitti sieltä ( HH ) ison naistenpussin Eli ekologisen kangaskassin.
Pieni naistenpussi oli meikkipussi, jonka nimen juontaja unohti ja sen jälkeen meinasi mennä juontamisessa metsään nauramisensa kanssa. Hahahaha. Ja taas oli kivaa.

Viimeisen kerran nämä meidän "ryhmittymät" nähtiin poistuessamme laivasta. Kookokset kävelivät balleriinoissa, Prinsessa-porukka oli aika vaisua ja aurinkolaseissa ja känniääliön vei järkkärit ulos asti. Että näin täällä.

Kotiin tultiin taksilla.

Kaikenkaikkiaan matkan aikana opittiin paljon ihmisryhmistä. Ja todettiin ettei haluta kuulua niistä mihinkään. Ei niihin keski-ikäisiin idiotti-juntteihin, jota siellä oli useita. Ihan oikeasti. Miten voi olla, että keski-ikäiset (+45) ihmiset on järjestään tommosessa ihan idiootteja. Sotkuisia mölyapinoita, joiden jutut on ihan luokattoman huonoja ja herättävät suuresti myötähäpeää. Fabu-osasto oli meidän nähden ainoa suht selväjärkinen porukka. Eikä nekään kyllä olleet. Eivät silti tehneet itsestään niin suurta idioottikuvaa, mitä muut. Pissaliisoista nyt puhumattakaan. Sillä yhdellä tytöllä oli samanmittainen paita tallinnassa päällä mitä edellisillan mekko. Maissa sillä oli kuitenkin housut jalassa! Siis.. mitä?!

Kyllä, matkustaminen avartaa!

[annastindeli]

Olisko kellään fordelaisella vinkkejä majoittumiseen Edinburghissa?
Hostelliehdotuksia lähinnä tai erittäin halpoja hotelleja.. B&B olis kans jees.

Me ollaan kahdesti käyty Edinburghissa, ja molemmilla kerroilla oltiin samassa hostellissa joka oli ihan hyvä ja helppo. St. Christopher's (Inn?) nimeltään. Se on lähellä kaikkea, aivan juna-aseman ja lentokenttäbussien päätepysäkin vieressä, Royal Milen alapuolella. (kyllä, alapuolella, siinä on jyrkkä rinne ylös, Edinburgh on hyvin mäkinen paikka) Eihän ne huoneet tietenkään mitään hotellitasoisia ole, aika karuja ne dormit. Toisella kertaa otettiin "deluxe"-versio: oma huone parisängyllä ja omalla kylppärillä. Kuulosti hienommalta kuin oli ja suihku oli ihan yhtä ärsyttävä toimintaperiaatteeltaan kuin muutoinkin brittiläisissä hostelleissa. Alakerrassa on Belushi's -baari, jossa tarjoillaan hintaan kuuluva aamiainen. Sekin aivan hyvä hostelliaamiaiseksi, paahtoleipää lisukkeineen, teetä, kahvia, muroja. Ravintolapuolelta saa listalta tilattua aamiaista ja ruokaa muutoinkin. Hostellin vastaanotto on ravintolan tiskillä.

Aivan hyvä paikka, eihän sitä siellä huoneessa nyt juuri muuta tarvitse tehdäkään kun käydä nukkumassa ja välillä lepuuttamassa jalkoja. Ja paras puoli siinä on kuitenkin se että se on niin lähellä kaikkea ja avainkortilla pääsee kulkemaan yölläkin jos huvittaa.

Voin intoilla myöhemmin lisääkin Edinburghista jos vaan kiinnostaa