Kirjoittaja Tr*ina » La 13 Loka 2012 16:03
Kohtaamisia kuntavaaliehdokkaiden kanssa
Kirjasto 10 oli kiinni lauantaiaamuna, joten oli keksittävä muuta tekemistä. SDP:n vaaliteltta osui sopivasti tielle Rautatieaseman, Kirjasto 10 ja Sokoksen pyhässä kolmiossa.
Kyseessä oli ensimmäinen vierailuni vaaliteltassa, minua ujostutti. En kehdannut suoraan hyökätä teltan edustalle seisovien ehdokkaiden kimppuun, joten otin vastaan tarjotun teekupposen. Lipton-teetä pahvimukista. Kyytipojaksi olisin saanut makeisen, kieltäydyin.
Teetä tarjoillut mies vastaili lämpimästi kysymyksiini. Vaaleissa kannattaisi äänestää, pientäkään mahdollisuutta vaikuttaa yhteisiin asioihin ei saisi jättää käyttämättä. Mies rohkaisi minua tutustumaan ikäiseeni naisehdokkaaseen, joka oli miehen sanojen mukaan varsin näyttävä. Koska nainen kuitenkin oli jo varattu, jouduin tyytymään samanikäiseen mieheen.
Mies tyrkkäsi käteeni lappusen, jossa luki Tuomas Kurttila (423). Tuomas oli niin huolitellun näköinen, että oli pakko tarkastaa, onko Tuomas todellakin SDP:n edustaja. Puhuessaan Tuomas seisoi tukevassa taakse päin kallistuneessa asennossa aivan kuin olisi halunnut tarkkailla keskustelukumppaniaan etäisyydeltä.
Tuomas kertoi olevansa kaikkien helsinkiläisten asialla. Ihmettelin, miten kukaan voi edustaa kaikkia helsinkiläisiä, sehän on sula mahdottomuus. Tuomas ei suostunut määrittelemään kohderymäänsä vaan alkoi puhua asiakokonaisuuksista. Tuomasta lähellä olivat asuntoasiat. Kaikilla helsinkiläisillä pitää olla mahdollisuus asua Helsingissä, Tuomas vakuutti. Sanoin tykkääväni kovasti ajatuksesta. Tämän kannustamana Tuomas alkoi puhua Hitas-asumisesta. Katseeni lipui Tuomaksen takaiseen taksijonoon. Ilmeisesti Tuomaskin tajusi virheliikkeensä, koska seuraavaksi kuulin Tuomaksen sanovan: "Ollaan yhteydessä". Kun katsoin ääneen suuntaan, näin enää selän keskustelukumppanistani.
Minulle suositeltu naisehdokas oli edelleen varattuna, joten käännyin nuoren miesehdokkaan puoleen. Mies oli aiemmin tehokkaasti vältellyt katsettani: Älä ainakaan minulle tule juttelemaan. Kyseessä olin lappusen mukaan Sampsa Lehtorinta (433) . Sampsan lappu oli pienempi kuin Tuomaksen. Tuomaskin sanoi olevansa kaikkien helsinkiläisten asialla. Kysyin eikö Tuomas ole käynyt ollenkaan SDP:n vaalivalmennuskurssilla. Siellähän toitetaan, että ehdokkaan ensimmäinen käsky vaalityössä on Tunne kohderyhmäsi.
Sampsakin halusi puhua mieluummin asiakokonaisuuksista. Sampsaa lähellä oli erityisesti työllistymisasiat. Kaikille pitäisi olla töitä tai ainakin niitä järjestää. Mitä mieltä, olet Rotterdamin-mallista, kysyin. Yllätyksekseni Sampsa oli lukenut Varttinsa. Sampsan mukaan ohjelmassa oli jotain hyvää, mutta ei sellaisenaan sopisi Suomeen.
Sampsa ei tuntunut olevan täysin kartalla asioista ja mielessäni kävi, että miksiköhän Sampsa ylipäätänsä haluaa politiikkaan. Ehkä Sampsa oli kirkasotsainen idealisti, kun puhui heikompiosaisten puolesta. Varmaan senkin miehen, joka vieressä horjui selittäen, että hänelle ei asuntoa löydy. Tuntui, että olimme kummatkin vaivaantuneita humalaisen läsnäolosta. Kaikenlaisia tarinoita varmaan kuulee vaalityössä, sanoin ja toivotin onnea Sampsalle vaalityöhön. Olihan hän sentään vilpittömän ja hyväntahtoisen oloinen.
Kolmen Sepän aukiolla astuin ensimmäisen pöydän eteen. Cata Mansikka-aho (224) luki viireissä. Tunsin pulssini kohoavan, kun muistin että tässä oli se ehdokas, joka oli kirjoittanut helsinkiläisten kotiin jaettavaan ilmaisjakeluun asuntopolitiikasta. Nyt vihdoinkin joku osaisi selittää minulle, miksi Helsingistä ei saa asuntoa!
Cata kääntyi puoleeni virkeän ja vastaanottovaisena oloisena. Asunto-ongelman taustalla oli tahtotilan puute, Cata selitti. Helsingin kaupunki omisti 80% Helsingin pinta-alasta, mutta alueita ei saatu kaavoitettua asuntotuotantoon. Miksi ei, ihmettelin. Byrokratia ja politiikot toimivat jarrumiehinä. Muistelin, että Kokoomushan se suurin puolue valtuustossa on, heillähän oli päätäntävalta. Cata nauroi suureen ääneen, sanoi että tarvitaan lisää kokoomuslaisia, että saadaan asioihin vauhtia.
Sitten Cata koskettin käsivarttani ja kertoi minulle salaisuuden. Valtuuston pahiksia olivat Vihreät. He eivät suostuneet jakamaan asuntotuotantoa ulkomaalaisille rakennuttajille, he halusivat suojella maapalstoja ympäristöllisistä syistä. Olin hämmentynyt, Vihreistä oli hyvin vaikea kuvitella mitään pahaa.
Mietin, olisiko asunto-ongelman syynä sekin, että joku hyötyi asuntopulasta. Hyvä kysymys, Cata sanoi silmät viiruina ja arveli, että tilanteesta hyötyisivät asuntosijoittajat. Kokoomuksen peruskannattajat, kävi mielessäni mutta jätin sen sanomatta. Cata oli niin mukava ja välitön, etten halunnut hänen mieltään pahoittaa.
Cata menisi heittämällä valtuuston, tiesin. Cata oli juuri sitä naistyyppiä, jota ei voinut olla ihailematta. Tarmokas, edustava ja positiivinen. Säteilevä!
Seuraavaksi suuntasin Vihreiden lippuja kohti. Järkytyksekseni Vihreiden standi oli vasta rakenteilla eikä paikalla ollut yhtään ehdokasta. Ei vaikka Stockmannin Hullut Päivät olivat saaneet koko kaupungin liikkeelle. Mikä menetetty tilaisuus!
Sen sijaan löysin Keskustan standin Lasipalatsin kupeesta. Timo Laaninen seisoskeli standin edustalle, mutta syöksyin kohti helpompaa kohdetta, vanhempaa naishenkilöä. Lapun mukaan nainen oli Salme Sundquist (901). Salme ei ollut aiemmin istunut valtuustossa, mutta kertoi eläkepäivillään innostuneensa ajatuksesta. Kun minulla on kokemusta Kuntaliitostakin, Salme painotti. Henkäisin kunnioittavasti. Kysyin varovasti, kenen asioilla Salme on. Salmea kiinnosti luonnollisesti vanhusten asiat, mutta myös lasten. Ja mikä lasten asioissa on sitten niin kovin vialla, ihmettelin. Salmen mukaan alle kolmevuotiaiden lasten hoidossa oli puutteita, tarvittaisiin kestäviä hoitosuhteita päivähoitoon. Pyörittelin silmiäni. Sinua voisi kiinnostaa se, että kannatan ilmaista raitiovaunuliikennettä, Salme houkutteli. Enemmän minua kiinnosti se, miksi Tanja Karpela oli jättänyt politiikan. Hänhän oli niin suosittu kansan keskuudessa, haukoin. Salmella ei ollut vastausta kysymykseeni tai ehkei hän uskaltanut sitä paljastaa, niin varovaisesti Salme sanansa asetteli. Ehkä taustasta oli haittaa, oli ainut mitä Salme uskalsi sanoa.
Koska Salme vaikutti hyvin mukavalta, en hennonnut jättää häntä yksin teltalle. Kerroin, että omat vanhempani ovat Keskustan kannattajia, tosin isäni on hypännyt nyt Perussuomalaisten kelkkaan. Perussuomalaisia Salme ei innostunut haukkumaan, toisin kuin eräs RKP:n vaalityöntekijä Kolmen Sepän patsaalle. Jussi Halla-ahokaan ei ollut kuulema saanut mitään aikaiseksi koko vaalikautena.
Salmea vaivasi se, että helsinkiläisiä oli vaikea saada uskomaan Keskustaan. Muista, että monella helsinkiläisellä on maalaiset ja keskustalaiset juuret, ajatus Keskustan äänestämisestä ei ehkä sittenkään ole niin vieras, lohdutin Salmea. Minusta oli alkanut tuntua, että niin herttainen ja vilpitön nainen kuin Salme todellakin kuuluisi valtuuston. Salme myönteli minun olevan oikeassa, sanoi että juuriaan ei sovi unohtaa.
Toivotin Salmelle onnea vaalityöhön ja lähdin hyvin mielin kohti bussipysäkkiä.
Kotipysäkille päästyäni huomasin maassa lojuvan vaalimainoksen. Tämäkin on vielä katsottava, ajattelin ja noukin poljetun esitteen maasta. Mainoksessa pällisteli SDP:n Tuomas Kurttila, mies josta olin aloittanut vaalikierroksen. Armollisesti päästin Tuomaksen roskapönttöön
Juha Mieto: "Onnellisuus syntyy vuodenaikojen tarkkailusta."