Shay kirjoitti:kaneli, tiedän kyllä täysin, miltä susta tuntuu.
Itsekin pähkäilen sitä, miten uskallan lähtä edes tapailemaan ketään, kun pelkään, että heti, kun pistän itseni likoon, saan näpeilleni...
Eikä sitä vihti ruveta heti alussa vuodattamaan toiselle kaikkia menneisyyden traumojaan, kun alussa kaiken pitäisi olla
kivaa ja jännää eikä sitä ihanan ihastumisen luomaa hiprakkaa halua latistaa millään.
Viime aikoina oon miettiny, että parasta kai vaan olisi heittäytyä ihastuksen vietäväksi eikä jäädä murehtimaan ja antaa
onnen mennä ohi. Saattaa käydä niin, että näpeille tulee vielä monesti ja siitä seuraa monia unettomia öitä ja itkuisia
hetkiä, mutta ehkä... ehkä sittenkin heittäytyminen tuottaa tulosta ja sitä päätyy onnellisesti yhteen ihanan ihmisen kanssa...
Ei sitä koskaan tiedä. Sehän onkin vaikeinta... kun ei tiedä kehen voi oikeasti luottaa, mutta vain kokeilemalla ja tutustumalla
se selviää.
En minä mitään järkevää osaa sanoa, mutta voimia sulle, kameli
Voi keijot, kiitos teille kaikille!
Mä pystyn järkevinä hetkinäni ajattelemaan juuri niin, että aina voi suhteessa kuin suhteessa käydä huonosti enkä voita mitään, jos en uskalla edes yrittää. Heikkoina hetkinä fiilis on kuitenkin ihan toinen.
Edellisessä suhteessani toinen ihminen yritti saada minut tuntemaan itseni huonoksi ja arvottomaksi kaikin mahdollisin keinoin. Oli todella vaikeaa lähteä siitä tilanteesta ja kaiken lisäksi yrittää säilyttää oma itsekunnioituksensa. Olen käsitellyt suhdetta paljon yksin sekä läheisteni kanssa, mutta vuosien ajan jatkunut epävarmuus nostaa välillä päätään. Tunne on kuitenkin ihan toinen, kun olen tämän uuden pojan kanssa. Toivon sydämeni pohjasta, että se myös jatkuu tällaisena.











Ei oo helppoa, musta varmaan tulee kunnon bridezilla vaikkei päivämäärääkään vielä ole! Apua! 