Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

[Pascal Lemoix]

Eilen olin vähän levoton, enkä tiennyt, mitä katsoa TV:stä vai katsoako mitään Sitten hain joulutyyliä, että kynttilä palamaan ja MTV3 Leffa päälle.

Tulin mukaan kesken elokuvan "I want you". Se oli kuin Paritellenissa, että ensin täysin normaali elokuva ja sitten seuraavassa hetkessä oli naisen alapää paljaana Katsoin sen ilman muuta loppuun

Sitten alkoi perään elokuva "American Gun", joka kertoi Amerikasta, aseista ja kouluammuskelusta. Oltiin paikkakunnalla, jossa oli tapahtunut kouluammuskelu, rehtori yritti opettaa oppilaita olemaan tuomatta aseita kouluun. Seurattiin ampujan äidin ja veljen elämää ja ensimmäisenä paikalle tulleen poliisin traumoja. Suolaa haavoihin sirotti TV-dokumentti. Shokkivaikutusta haettiin (ilmeisesti aidolla) alussa lopussa kuultavalla hätäpuhelukeskustelulla, jossa tyttö soittaa keskeltä kouluammuskelua.

Aika hiljaiseksi vetävä elokuva

[Tr*ina]

Jos joku ei ole vielä nähnyt Napapiirin sankarit, kannattaa kurkata YleAreenaan:
http://areena.yle.fi/tv/1676215

Paras (suomalainen) elokuva vuosikausiin! Niin hauska, lämmin ja liikuttava. Tuli ihan mieleen yksi lempielokuvistani Kimpassa - Tillsammans.

Loistava pääosanesittäjä, Jussi Vatanen. Paljon loistavia sivuosia, joista herkullisin ehkä peliautomaatin tissityttö.

Täytyypä katsastaa, mitä muuta käsikirjoittaja Pekko Pesonen on kirjoittanut.

[Pascal Lemoix]

Anna Karenina

Klassikkoteos on filmattu brittiläisin voimin. Alkupuolella liikutaan teatterilavasteissa ja katsojaa hämmennetäänkin. Heti ei tule mieleen kaikki henkilöhahmot ja joutuu vain seuraamaan, että mitenkäs tämä nyt menikään. Kohtauksesta toiseen mennään hyvin sujuvasti ja nopeus ja pieni mysteeri ovat elokuvan voimavaroja.

Tarinan edetessä elokuvan ote vähän heikkenee, koska tutusta tarinasta ei saada kovin maagisia piirteitä esiin. Jonkin verran tuli loppuratkaisua jopa odotettua.

Olihan tämä ihan katsottava, mutta vähän puoliväliin jäi ihan täysosumasta.

[Kibaya]

Myös Anna Karenina.

Ennen kuin elokuva ehti alkaa oli salissa ihan tajuton meteli. Porukka puhui läpi trailereiden ja mainosten. Ihan täyteen ääneen. Yllättävän paljon puhetta oli myös ihan alun kanssa. Onneksi ei ihan vieressä, mutta ääni kiersi salissa todella hyvin.

Tykkäsin kovasti alun lavastemaisuudesta ja antoi toteutukselle sävyn, jolle en löytänyt sanoja. Se oli hyvin teatterinomaista ja kiehtovaa myös. Varsinkin kuvattaessa lavalta päin. Ihan kuin olisi ollut tekemässä oman elämänsä näytelmää ja katsojat on ihan siinä niin, framilla. Joskin se oli myös hämmentävää. Tykkäsin tästä elementistä kyllä aika tavalla.

Itse en taistellut hahmojen kanssa niin kovin. Enemmän häiritsi se, että venäläiset nimet eivät kuulostaneet venäläisiltä.

Rakastin tanssikohtauksia. Ihan kuin olisi katsonut jotain balettia tai nykytanssiesitystä!
Tunteiden ilmaisua tanssin kautta. Yhdessä kohtaa kameran liike aiheutti sekavuutta tanssissa, mutta muutoin ei ollenkaan. Tehosteet, vaikutteet ja intensiteetti oli kuin sormieni päässä. Ihan jo näistä syistä voin suositella tämän katsomista. Koreografia oli suorastaan mykistävä.

Elokuva oli kuin taideteos. Teatraalisen monitasoisuuden ympärille rakennettu lavastus, josta seurasi myös paljon kuvauksellisia erilaisuuksia ja tarkoituksellista symbolismia oli virkistävää, mutta vaatii katsojalta paljon. Ei siis mikään krapula- tai väsyneen elokuva. Elokuvassa pitää olla kyydissä kokoajan, sillä herpaantuminen voi kostautua. Tavallaan koin tämän myös yhdeksi elokuvan (ja elämän) teemaksi. Ei pidä menettää focusta ja herpaantua, vaan pysyä siinä omassa roolissaan. Mutta onko se sittenkään hyvä...

Koska Anna Karenina on hyvin vahva teatterikappale on varmasti ollut yksi motiivi sovituksen ratkaisuille. Mikä on kyllä mielestäni kannattava.
Sen sijaan puoli tuntia olisi voinut ottaa pois. Sitä väsyi, odotti ja loppu oli helpous. Mikä nyt ei ehkä anna oikeutta tämän kaltaiselle teokselle.

Pääroolien lisäksi tykkäsin kovastikin sivuroolien ja pienempien avustajaroolien castauksesta.
Puvustus sai myös haukkomaan henkeä ja kiinnitin huomiota myös joidenkin roolien puvustuksen modernisointiin. Niin kankaissa, mutta erityisesti leikkauksissa ja kankaissa.

Kyllä se minulla toimi, mutta syytän tästä vahvasti omaa mielentilaani. Olin valmiiksi jo haikealla ja ehkä hieman melankolisella tuulella. Pirteänä ja hilpeänä ei olisi ollut toivoakaan että tämän olisi jaksanut katsoa loppuun asti. Minulle kävi myös klassinen elokuvissa käymisen efekti. Nautin äänimaisemista, joissa paperi kahahtelee sormissa ja bassot soivat sydänalan takana.


Kaihoisa slaavilainen tunnelma kyllä välittyi ja toimikin.

(onneksi kokemukseeni ei vaikuttanut ne äijjät jotka huuteli leffan väliin omia kommenttejaan ja puhuivat täyteen ääneen. Muutaman kehotuksen olla hiljaa ja "nyt vitun apinat turpa kiinni"-huudon saattelemana heidät kyllä poistettiin salista.

[L-S]

Mäkin näin Anna Kareninan.

Pidin kyllä, eritoten näistä teatterilavasteasetelmista. Vaikka se ei sinänsä ollut iso juttu, siitä tuli jotenkin mielenkiintoinen tunnelma heti alkuun, niin että ajattelin että tämän jaksaa varmasti katsoa. Etukäteen en tiennyt minkätyyppistä odottaa. Anna Kareninasta mulla on vahvana mielessä Turun kaupunginteatterin jokunen vuosi sitten tehty näytelmäsovitus, joka oli vaikuttava ja täynnä tunnetta. En mä siitä yksityiskohtia muista, mutta tunnelman. Ei tämä elokuva varmaan yhtä hyvä ollut, mutta hyvä kuitenkin.

Tanssikohtaukset olivat tosiaan hienoja, se ensimmäinen tanssi nimenomaan. Haluaisin nähdä sen kohdan uudestaan. Mutta loppupuolella tuli itsellenikin mieleen, että hyppäisi nyt jo sinne junan alle... (Toivottavasti tämä ei ollut suuri juonipaljastus kenellekään ).

Tavallaan koin tämän myös yhdeksi elokuvan (ja elämän) teemaksi. Ei pidä menettää focusta ja herpaantua, vaan pysyä siinä omassa roolissaan. Mutta onko se sittenkään hyvä...

Hienosti sanottu. Oli tuosta sitten mitä mieltä vaan.

[Kibaya]

Olen ehkä vähän myöhässä, kun katsoin The Avengersin vasta nyt.

Ihan viihdyttävä pätkähän se oli.
HIenoja tehosteita, sitä samaa supersankaria mitä muissakin näissä Marveliin pohjautuvissa tuntuu olevan. Ehkä jotain nippeleitä oli tehty hienommin, mutta yleisilme oli sama. Hyvä vastaan paha ja kuka voittaa.


Hulk oli ihan paras!
Tykkäsin dialogista tässä elokuvassa todella paljon.
Oivallisia ja älykkäitäkin vitsejä, joiden nokkeluus kyllä nauratti. Ehkä eniten se Hulk siinä nokkeluudessaan.

Leffa oli ehkä vähän liian pitkä.
Thor oli silmänruokaa siinä missä Scarlett Johanssonkin.

Oivallinen sunnuntaielokuva

[Kibaya]

Avengersin perään sopii loistavasti Iron Man 3.

IM3:a katsoessa tulee kuitenkin tosi vahvasti se, että nyt pitäisi olla ne Marvelit luettuina. Vaikea sanoa onko tarina yhtään alkuperäistarinoiden mukainen, vai ihan hatusta vedetty. Se vähän riepoo. Mutta IM3 leikittelee kivasti Avengersin tapahtumilla. Alku antaa vahvat viitteet sille, mikä on jutun juoni. Vähän kuin teatterissa annetaan katseluohjeet näytelmälle ensimmäisten minuutien aikana, niin tässäkin oli nyt tavallaan se "ohje".

Tarina lähtee rullaamaan kivasti, mutta Tony Starkin epäjohdonmukaisuudet häiritsevät minua. Tai ehkä se on joku sarjakuvajuttu, mutta mun korvaan särähtää kun puhutaan suorasta tappamisesta ja tarkoitetaan sillä ihmistä. Olen ehkä herkistymässä liikaa, mutta joku siinä särähtää.

Robert Downey Jr. on ehdottomasti niitä miesnäyttelijöitä, joiden kasvot näyttävät meikin alta hyvälle. Kaikki eivät näytä. Siloposkisuus ja pakkelikerrokset komistavat miestä. Tyk-kään!
Gwynneth on taas vaan jotenkin liian lammas suurimman osan elokuvasta. Vasta kun edetään loppua kohden ja esitellään Gwynnin vatsalihaksia loppuu se lammasmaisuus. Aika selkeää -osaston kalastelua se vaatteiden vähyys. neeext!

Mutta diggailen kovasti teknisistä jutuista ja Tony Starkista kaikessa inhimillisyydessään. Efektit ovat hyviä, erittäin hyviä!
Musiikki on leffan paras anti. Vieressä istuva teini (herrijjee, ne puhuu siinä riparitapaamisista ja tulevasta riparileiristä... OMG! nakuttaa biiseissä tahtia, mikä on helvetin ärsyttävää! Penkki heiluu ja jätkä vaan nakuttaa menemään. Ei siinä, mutta sitä mussiikkia on aika paljon!

Ei maailmaa mullistava raina, mutta onpahan nähty. Ihan kiva jatko kaikille aiemmille.
En ehkä katsoisi krapulassa.


Leffatrailereissa tunnelmaan siivitti Star Trekin traileri
VALKOKANKAINEN BENEDICT CUMBERBATCH

[Kibaya]

Katoin viime yönä näin koulutat lohikäärmeesi-animaation.
Dreamworks ei ole ihan yhtä mun mieleen kuin PIxar, mutta ihan okei tuokin oli.
Lohikäärmet

Sen lisäksi pääosassa ollut lohikäärme oli ihan kuin Myyyyy! Siis aivan!
Myyyy makasi mun vieressä ja kyyläsi mua välillä niillä lohikäärmesilmillään.
Vähän hullua, mutta ihanan söpöäkin.

Kissani on oikeasti Lohikäärme Täyrellistä!

[L-S]

Mä näin The Great Gatsbyn eli Kultahatun.

Aika hieno! Tykkäsin kovin, 1920-luvun tunnelma oli vahvana lavasteissa ja puvustuksessa ja meikeissä, ja toisaalta musiikissa sekoitettiin vanhaa jatsia ja nykyaikaisempaa, jatsitorveilun ohella kuultiin myös jotain räpin tapaista ja Beyoncén Crazy in Love on myös versioitu elokuvan soundtrackille Emeli Sandén toimesta. Juhlakohtaukset olivat erityisen hienoja, valtavia yliampuvia bileitä Gatsbyn kartanossa, joissa ihmiset juhlivat, taustalla soi rytmikäs musiikki kuin jossain nyky-yökerhossa ja glitteriä leijailee ilmassa. Nimenomaan elokuvassa oli näkemistä, olisi varmasti ollut hieno 3D:nä, nyt valitettavasti näin vain tavallisen. Vähintäänkin kannattaa katsoa isolta kankaalta eikä odottaa että se tulee Neloselta ja katsoa sitä sitten 20 tuuman telkkarista.

Juonellisesti tässä ei ollut uutta, koska olen lukenut kirjan, ja sille elokuva oli hyvin uskollinen, korosti symboliikkaa vahvasti ja alleviivaten. Jossain arviossa sanottiinkin, että tämä on Gatsby for Dummies, mutta ei se minua erityisesti häirinnyt. Tavallaan oli kiva, että kirjasta tutut elementit näkyivät hyvin. Vaikka siitä on jo varmaan 10 vuotta, kun luin kirjan, tietyt jutut ovat jääneet siitä mieleen. Kuten lopetus, joka on erinomaisen hieno ja joka oli onneksi suoraan siteerattu elokuvaan. Kylmiä väreitä. Tarinanahan The Great Gatsby on vahva ja kutsuu tekemään itsestään tietynsuuntaista tulkintaa, joka laajenee itse tarinan yksityiskohtia laajemmalle maailmaan, ei pelkästään suhteessa romaanin 1920-lukuun vaan myös ajattomammin. Siksi oli hienoa, että musiikin myötä tässä oli nykyaikayhteys.

Leonardo DiCaprio oli hieno Jay Gatsby. DiCaprio on rooliin sopivan romanttisen ja toiveikkaan näköinen, vaikka onkin jo Titanicista vanhentunut. Jotenkin tässä tuli vahvoja Titanic-fläsäreitä, eritoten loppupuolella (en nyt paljasta yksityiskohtia, ettei joku kirjaa lukematon hermostu, vaikka itse olen edelleen sillä kannalla, että jos juonipaljastukset pilaavat kokemuksen, teoksessa on jotain vialla).

[Pascal Lemoix]

*sisältää spoilausta*

8-pallo

Elokuva alkaa filminauhana päähenkilön elämästä. Huumeita käytetään ja sitten naispäähenkilö vapautuu vankilasta pienen lapsen kanssa. Alkuasetelma on jo hyvin lohduton, eristäytyminen näkyy kaikessa eikä oikeastaan mikään viittaa siihen, että vanhat huumekaverit EIVÄT tulisi takaisin kuvioihin.

Miespääosan Eero Aho tulee Ruotsista laivalla ja jää kiinni tullissa huumekoiran vuoksi Hänet riisutaan ja Eeron iso ase esitellään katsojille (ja sitähän myöhemmin toki käytetään ). Tässä elokuvassa Aho on ilkeämpi parisuhteessaan kuin vaimolleen tiuskiva Reino Nordin

Pirkka-Pekka Petelius esittää omaperäistä huumepoliisia/psykologia. Hänet esitellään omituisena tyyppiä ja ekassa kuvassaan Petelius seisoo mykkänä tumput suorina kuin valmiina huutamaan: "Apuva!" Toki hän on pätevä vakava näyttelijä eikä petä nytkään.

Kokonaisuutena aika jännä elokuva monellakin lailla. Joskus teki mieli lähteä jo melkein poiskin. Välillä tuntui, että tämä ei hyvin lopu. Silti sitä kyllä katsoikin. Se oli omalla tavallaan viehättävää, että varsin vähän puhuttiin, näytettiin pelkällä kuvalla paljon.

[Pascal Lemoix]

Rakkaus

Mielenkiintoinen ranskalaiselokuva, joka oli voittanut parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscarin.

Alkutekstit menivät ilman ääntä. Pieni, mutta pysäyttävä tehokeino. Alussa löydetään rouvan ruumis ja sitten kerrotaan hänen ja hänen miehensä tarina, jossa on paljon hoitosuhteen arkista helvettiä.

Elokuvassa oli jänniä kohtauksia, joissa näkyi esim. tyhjä huone, johon ihmiset tulivat ja menivät muihin huoneisiin. Staattinen kamera tallensi hetken kuin ulkopuolinen tarkkailija. Tyhjät huoneet symbolisoivat myös taloa, jossa aiemmin oli ollut elämää ja joihin muistot liittivät tilanteita, joita enää ei tullut.

Yhdessä kohtauksessa kuvattiin edestäpäin teatterin yleisöä hetki ennen näytöksen alkua. Toisessa taas vieras saapui kylään ja joutui odottamaan. Tätä näytettiin pidempään kuin elokuvan "normaali" rytmiikka antaa myöden. Elokuvan rakenteita ei tarvitse paljoakaan järkyttää, että syntyy ihan erilaisia vaikutelmia.

Myös lopputekstit rullasivat ilman ääntä. Yleisö seurasi hiirenhiljaa eikä kukaan tainnut poistua. Ei edes ihan heti vielä sittenkään, kun näytös oli ohi ja elokuvasalin taustamusiikki lähti käyntiin. Ehkä yleisö halusi nähdä, palaako Rautamies vielä kerran ruutuun.

[Kibaya]

Rakkaus oli kyllä mielenkiintoinen. En yhtään ihmettele oscaria.
Elokuvassa käytettiin paljon symboliikkaa. Yksityiskohtia, jotka veivät tarinaa eteenpäin varkain. Huoneet, vesi, pulut ja pianomusiikki olivat sellaisia elementtejä.

Kaikenkaikkiaan niitä yksityiskohtia jäi pohtimaan elokuvan jälkeen. Miten elämäkin on kuin vesi. Se vain virtaa ja virtaa. Joskus kovempaa ja joskus on se suvantovaihe. Joskus on hana rikki ja joskus vedet poikki kokonaan. Näitä on vaikka miten paljon.
Rakkaudessa se on vähän sama. Miten paljon toista rakastaa, miten paljon rakkaus satuttaa ja on silti ihaninta ikinä.
Mitä olet valmis tekemään rakkaasi hyvinvoinnin eteen. Onko oma hyvinvointisi toisen hyvinvointia tärkeämpää.

[Pascal Lemoix]

The Bling Ring

Idea on varsin simppeli: Nuoret, joilla on sosiaalisia vaikeuksia ja vaikeuksia pärjätä edes koulupudokkaiden koulussa, alkavat kytätä julkkiksia ja murtautua heidän asuntoihinsa ja autoihinsa.

Elokuva pelaa aika paljonkin sillä, mikä on oikein ja mikä väärin ja kuinka oikeastaan mikä tahansa voidaan selittää parhain päin. Yhdessä perheessä kaksi omaa tytärtä ja yksi ottotytär ovat äitinsä kotiopetuksessa ja heitä opetetaan tietynlaiseen omaan uskontoon, jonka keskeiset opinkappaleet voisivat olla Star Wars -sitaatteja. Yksi tytär jää kiinni ja moraali on välittömästi se, että hyvä, ettei siinä valvontakameran kuvassa näy muita ja tämä on meille opetus ja yhdessä kasvetaan paremmiksi ihmisiksi.

Rytmikin poikkeaa ihan valtavirran elokuvista, mitä olen oppinut arvostamaan. Tämä Sofia Coppolan ohjaus perustuu tositapahtumiin eikä mielestäni julista mitään yhtä sanomaa, mutta ottaa silti kantaa, että tällaiseksi on mennyt kaikkine julkkiskultteine ja Facebookeine. Silti mitään voimakasta: "Ennen oli paremmin, äänestä perussuomalaisia!" -viestiä ei voi lukea.

[Lyyra]

The Bling Ring

Idea on varsin simppeli: Nuoret, joilla on sosiaalisia vaikeuksia ja vaikeuksia pärjätä edes koulupudokkaiden koulussa, alkavat kytätä julkkiksia ja murtautua heidän asuntoihinsa ja autoihinsa. Tämä Sofia Coppolan ohjaus perustuu tositapahtumiin

Tapahtumista voi lukea pitkän lehtiartikkelin täältä. Ilmeisesti nimenomaan tuo artikkeli oli toiminut leffankin inspiraationa.

[Kibaya]

Mun unirytmi on kääntynyt joulun jälkeen päälaelleen ihan täysin. Valvon yöt ja nukun päivällä pitkään. Nyt olen mennyt viimeksi nukkumaan aamukuudelta Heräsin joskus ennen puolta päivää, koska kuulin radiosta kivasti kello kahdentoista uutiset.

No, koska mun valvomiset on aina olleet sitä, että sitten vaan keksin oheistoimintaa ja odotan että alkaa väsyttää, niin katsoin viime yönä pari elokuvaa. Kriteerit elokuvalle oli, ettei sitä katsoessa tarvitse suuremmin ajatella. Ensimmäinen elokuva oli vielä ihan ok ja tietyllä tavalla katsottava, mutta jälkimmäisen kohdalla mietin alusta alkaen, että miksi helvetissä mä katson sitä, kun se on uskomattominta paskaa mitä tiedän. Katsoin sen silti.

Kotimaisten elokuvaohjaajien piirit ovat pienet. Samoin näyttelijöiden piirit ovat pienet. Varsinkin, kun meillä täällä pidetään kiinni siitä, että rahottajat saavat sanella aika paljon kuvauksiin liittyviä asioita. Yksi näistä asioista on se, että halutaan elokuvan myyvän ja silloin vedetään kehiin niitä näyttelijöitä joiden naamojen tiedetään moista saavan aikaan.

1. 21 tapaa pilata avioliitto.
Tässä elokuvassa on käytetty niin paljon hyväksi tuota myyvien naamojen kikkaa. Aku Hirviniemi, Armi Toivanen ja Riku Nieminen. Kolme tämän hetken isoa nimeä laitettu keskiöön. Toki he tekevät työnsä hyvin, ettei siinä mitään.

Johanna Vuoksenmaan elokuva ei sinänsä tarjonnut mitään uutta, yllättäen. Silti sitä oli ihan mukava katsella, vaikka kokoajan tiesi että mikä se lopputulema tulee olemaan. Yöleffaksi tämä sopi siis äärettömän hyvin. Veikkaisin että krapulaleffaksi myös. Mutta tarkemmin ajateltuna kliseiden pyörittäminen uudestaan ja uudestaan ei jaksa kiinnostaa enää. Kolmikymppinen nainen sekoilee ja on sitoutumiskammoinen kunnes tulee joku ihmeellinen satumies ja muuttaa kaiken. Voi NEXT!

Ei yllätyksiä, ei jännitteitä, ei mitään. Edes elokuvan käänteet eivät jääneet mieleen.

Annan yhden friikkipeukun.
Sekä erikoismaininnan Pamela Tolan sohva-kohtaukselle, joka oli ainoa hetki kun nauroin.


2. Juoppohullun päiväkirja

Edes paskin näkemäni elokuva ei ole niin huono kuin tämä oli. 80 minuttia tuntui viideltä tunnilta. Toivoin kokoajan että alkaisi väsyttää. Alusta alkaen mietin miksi ihmeessä a) tämä kirja on ollut menestys, b) miksi kirjoista pitää tehdä elokuvia, kun ei ne ikinä toimi c) miksi tälle on annettu rahoitus, miksi, MIKSI?!!

Ihan. Hirveän. Kamalaa. Kokoajan.

Elokuvassa ei tapahdu mitään. En sanoisi sitä edes elokuvaksi. Jos Vuoksenmaan pätkässä ei jäänyt käänteet mieleen, niin tässä ne puuttuivat kokonaan. Ei niitä vaan ollut. Tarinassa maalin kuivumisesta seinään on enemmän käänteitä kuin tässä. En suosittele kenellekään tätä katsottavaksi. Oikeasti.

Ehkä tämä uppoaa johonkin tosi junttiin alkoholisoituvaan kundiporukkaan, jonka mielestä leffassa on hyviä vitsejä. Siis siinä, että heitetään kamaa ikkunasta pihalle ja sekoillaan kännissä kavereiden kanssa. Ja sitten jotain jostain helvetin kaneista. Tähänkin elokuvaan on sentään lyöty Krista Kosonen ja Esko Salminen, mutta eivät ne mitään auta, kun hävettää molempien puolesta.

Ilmeisesti suhteilla saa tehdä elokuvia. Ohjaaja on Ilari Maijala, Seppo Maijalan ja Heidi Heralan poika. Jotka molemmat esiintyvät elokuvassa pienissä rooleissa Toivottavasti niitä Vuorisen kirjoja ei dramatisoida enempää. Mutta ei kyllä tee mieli lukea kyseisiä teoksia, jos se on samankaltaista kuin tämä elokuva.

Junttihuumori muhun uppoaa, muttei typerä idiotismi.

Annan elokuvalle viisi friikkipeukkua ja kolme kopsia
Älkää katsoko tätä.

[Pascal Lemoix]

Ainoat oikeat

Näin tämän tuoreeltaan ja elokuva on hauska. Ainakin suht runsaasti kansoitetun elokuvasalin kanssa katsottuna, koska naurukin tarttuu. Pääjuoni nyt on oikeastaan tyypillisen tyhmä (sinkkunainen kohtaa elämänsä miehen ja sitten se kohtaa toisen elämänsä miehen ja sit sen pitää päättää, kumman se ihan oikeesti haluu), mutta elokuva onnistuu pysymään kepeän puolella eikä kolmiodraamaa viedä patetiaan asti.

Parhaita näyttelijöitä on sivuosissa, Sampo Sarkola on elokuvan hauskin. Ilkka Villi on edelleen pääosatasolla valitettavan epäuskottava ja sopii paremmin poseerauksiin. Jos ajattelee Tommi Korpelan ilman karismaa, niin on aika lähellä. Naispääosan Annamaija Tuokko on itselleni täysin uusi tuttavuus ja hän suoriutuu, muttei loista. Kun on nuori ja kaunis ja pikkuisen vilauttaa, niin kyllä se jo aika pitkälle riittää. Antti Reini on ihan kohtalainen, en tiedä, antaako roolikaan hirveästi mahdollisuuksia. Jäykkä on perusilme, mutta menee näyttelijästä kuitenkin.

Kyllä tämän nyt ainakin kerran katsoo, mutta ei kannata liikaa odottaakaan.

[Emilia]

2. Juoppohullun päiväkirja

Katottiin tämä viikonloppuna. En kauheasti tykännyt mutta Pomppiksen mielestä siinä toteutui surrealistinen tyyli kelvollisesti. Musta se oli kyllä lähinnä p-askaa.

Hobitti - Smaugin autioittama maa nähtiin tänään.
Elokuva on ylipitkä ja sekava. Melko lailla kökösti myös näytelty.

Häiritsi myös tosi paljon, että Legolas oli nyt huomattavasti vanhemman näköinen kuin Sormusten herrassa. Minkäs sitä Orlando vanhenemiselleen mahtaa mutta en tiedä, jotain photoshoppia olis tarvinnut enempi.

[Dnd]

Hobitti - Smaugin autioittama maa nähtiin tänään.
Elokuva on ylipitkä ja sekava. Melko lailla kökösti myös näytelty.

Mun mielestä se oli ihan katottava, vaikka häirihtikin ettei kellekkään sankarihahmoista tapahtunut yhtään mitään. Porukka putoili rotkoihin, taisteli useesti ylivoimaista vihollista vastaan ja meinasi murskaantua, mutta sieltähän ne vaan ilman naarmuja aina esiin köpötteli.

Kauhea kankkunen 3
Tämä oli kyllä aika heikko esitys. Muutama ihan ok idea siinä oli, joiden pohjalta olis voinu jopa rakentaa jotain ja aattelin yhessä kohassa jo että jos tämä tästä, mutta ei tästä nyt oo oikeen saatu mitään kasattua. Kohellusta piisaa vaikka muille jakaa.

[Suvi]

Häiritsi myös tosi paljon, että Legolas oli nyt huomattavasti vanhemman näköinen kuin Sormusten herrassa. Minkäs sitä Orlando vanhenemiselleen mahtaa mutta en tiedä, jotain photoshoppia olis tarvinnut enempi.

Joo, ja sitten kuitenkin Legolaksen silmät oli photoshopattu väärän värisiksi, tai siis eri värisiksi kuin Sormusten herroissa.

[Kibaya]

Joo, Legolas oli vähän dorkan näköinen liian vaaleine silmineen.

Muutoin mä kyllä tykkäsin siitä. Ehkä siksi että Bilbo oli aika ihku ja Smaug niin ihana
Smaugin vuoksi siinä sai moni huono asia anteeksi.

[Emilia]

Häiritsi myös tosi paljon, että Legolas oli nyt huomattavasti vanhemman näköinen kuin Sormusten herrassa. Minkäs sitä Orlando vanhenemiselleen mahtaa mutta en tiedä, jotain photoshoppia olis tarvinnut enempi.

Joo, ja sitten kuitenkin Legolaksen silmät oli photoshopattu väärän värisiksi, tai siis eri värisiksi kuin Sormusten herroissa.

Joo! Se oli alussa varsinkin todella hämmentävää. Mulla itse asiassa kesti hetken aikaa tajuta, et oli edes Legolas/ Orlando kyseessä.

[iisa]

Häiritsi myös tosi paljon, että Legolas oli nyt huomattavasti vanhemman näköinen kuin Sormusten herrassa. Minkäs sitä Orlando vanhenemiselleen mahtaa mutta en tiedä, jotain photoshoppia olis tarvinnut enempi.

Joo, ja sitten kuitenkin Legolaksen silmät oli photoshopattu väärän värisiksi, tai siis eri värisiksi kuin Sormusten herroissa.

Joo! Se oli alussa varsinkin todella hämmentävää. Mulla itse asiassa kesti hetken aikaa tajuta, et oli edes Legolas/ Orlando kyseessä.

Hahaha, ai se oli Orlando! Kattelinkin, että onpas samannäköinen. Mulle ei nuo kirjat ole tuttuja yhtään, enkä tiennyt että esim. että Hobitit ovat "ennakkoa" TSH-sarjalle. Nojoo.
Mä tykkäsin tosi kovasti tuosta elokuvasta! Olin katsonut ykkösosan juuri hiljattain, joten muistin sen hyvin. Elokuva oli jännittävä ja eläydyin siihen kyllä tosissani. Onneksi ei sankarihahmoille tapahtunut mitään, kiva, kun ei kerrankaan kuollut kukaan ei-niin-päähenkilö. Olin työpäivän jälkeen aika väsynyt ja taisin torkahtaa hieman elokuvan aikana. Jäi näkemättä miten sankarit saivat aseita järvikaupungista. Kolmatta osaa odotellessa.

[Kibaya]

12 years a Slave

Ei ehkä mikään hilpein valinta lauantai-illan hengailuelokuvaksi. Ystäväni kanssa ajat sitten sovittu ilta kun lähdetään ihan vain kahdestaan ilman mun kummityttöä mihinkään. Katselin viime viikolla mitä Flamingossa menee iltasella ja jos ei halunnut katsoa jotain lapsenkaappausleffaa, Ainoita oikeita, Ei Kiitosta tai jotain.. mitä niitä nyt oli missä ei ole oikein mitään, oli tämä ainoa vaihtoehto. Kävimme läpi myös Sellon vaihtoehtoja, mutta ei nekään oikein napanneet. Se oli kaukana ja kaikkea muuta. Helsinkiin ei haluttu lähteä, koska auton parkkeeraaminen ja ystävän selkä ei kestä kauhean hyvin tuota junaa. Trolloloo.

No mutta.

Elokuva on, kuten voi kuvitella, aika raju. Se kertoo miehestä, joka kaapataan orjaksi Washingonista etelävaltioihin. Vapaana elänyt mies joutuu ruoskituksi, hakatuksi ja näkee elää aikamoisia kauheuksia.

Vaikka elokuvan aikakausi onkin sieltä 1800-luvulta, koin elokuvassa esiin nousevan vapauden teeman sopivan myös tähän aikaan. Aika harva lopulta varmaan ajattelee sitä, mikä etuoikeus on olla edes jollain tasolla vapaa. Kukaan ei omista sinua, eikä sinua voida kohdella ihan miten sattuu, jos vain täytät tietyt määreet. Jos et täytä, voi voi. Silloin olet asemassa, jossa sinulla ei ole vaihtoehtoja kuin ottaa vastaan se mitä saat. En nyt tarkoita, että missään kohtaa suomessa ihmisiä kohdeltaisiin kuin tuohon aikaan orjia, mutta aina hetkittäin on tilanteita, joissa voit joutua alistetuksi, vain koska et täytä sinua katsovan ihmisen normistoa. Sillä ei ole väliä minkä näköinen, kokonen, värinen, oloinen olet, jos katsojalla on jotain ulkoista olemustasi kohtaan ennakkoluuloja tai käsityksiä.
He's my property, I can do what ever I want with him.

Elokuvassa vilahtaa sivurooleissa isojakin tähtiä. Silti suurimman vaikutuksen tekee orjanaisen roolia näyttelevä Lupita Nyong'o. Lupita on saanut roolistaan jo SAG- ja Golden Globe-palkinnot ja on ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi. Myös miespääosan esittäjä on ollut ehdolla samoihin palkintoihin miespääosa-kategoriassa, mutta ei valitettavasti päässyt palkinnoille asti. Chiwetel Ejiofor esittää roolin intensiivisesti ja vakuuttavasti. Roolisuoritus on mielestäni yksi parhaimpia näytteitä siitä, ettei sanoja aina tarvita.

Elokuva veti sanattomaksi aika monessakin kohtaa. Se, miten yhteiskunnan paineet ja velka saavat ihmiset toimimaan oudosti. Kuten sekin, että sydämestään hyvä mies, voi toimia kuitenkin lähes samalla tavalla kuin se, joka ei todella ole niin hyvä. Ihmiskunnan monet kasvot, ne todella paljastuivat. Ehkä vähän sekin kävi mielessä, että jos sillä hyvää tahtovalla miehellä olisi ollut enemmän rohkeutta toimia haluamallaan tavalla, mitä olisi käynyt? Olisiko hän menettänyt henkensä?
Silti oli olemassa ihmisiä, jotka eivät katsoneet ihonväriä, vaan ihmistä itseään.

Jollain karulla tavalla tämä olisi rasisteille hyvä elokuva. En tiedä herättäisikö se heitä näkemään asioita laajemmin vai ei.

PIeni guilty pleasure oli elokuvan pienessä sivuroolissa esiintynyt Benedict Cumberbatch, jonka takia parin kohtauksen aikana heitin popkorneja kenkiini
Aika kuuma plantaasin omistaja, vaikka tahtoikin tehdä oikein.

Hieno elokuva, joka veti kertakaikkiaan sanattomaksi. Uskon elokuvan saavan edes jonkun Oscarin, koska olen vaikuttunut sekä optimisti. Ainakin Nyong'o, jos ei muuten.

Suosittelen.

[outsider]

Hobitti - Smaugin autioittama maa nähtiin tänään.
Elokuva on ylipitkä ja sekava. Melko lailla kökösti myös näytelty.

Häiritsi myös tosi paljon, että Legolas oli nyt huomattavasti vanhemman näköinen kuin Sormusten herrassa. Minkäs sitä Orlando vanhenemiselleen mahtaa mutta en tiedä, jotain photoshoppia olis tarvinnut enempi.

Minäkin kävin nyt viimein katsomassa Smaug Holmesin ja Bilbo Watsonin seikkailuja.... krhm. Niiden yhteiset kohtaukset meni ihan pilalle kun yritin vain tunnistaa Cumberbatchia sieltä Smaugin äänifilttereiden takaa. Petyin myös siihen että Smaugin ääni ei mörissyt yhtä tuolejatärisyttävästi kuin sen nahkanvaihtajan (vaimikäseoli) ääni. Ehkä sanat olisivat muuttuneet mössöksi jos se olisi ollut tuhdimpi ääni, en tiedä. Kaiken kaikkiaan kyllä tuntuu että Freemanin ja CB:n välinen kemia toimi lähinnä traileriin leikatuissa välähdyksissä.

Leffa toimi johonkin pisteeseen asti tosi hyvin, mutta loppua kohden kerronta alkoi sirpaloitua liikaa tapahtumapaikasta toiseen loikkimiseksi. Ja loppu oli jotenkin tv-sarjamaisen halpa cliffhanger. Ehkä olisi vaan pitänyt hahmottaa että Hobitti ei ole trilogia kuten Taru Sormusten Herrasta, vaan kolmiosainen elokuva jonka osat eivät ole itsenäisesti toimivia kokonaisuuksia. Siinä ei kuitenkaan ole niitä tv-sarjan vahvuuksia eli syvällisesti rakennettuja hahmoja, joiden kohtalosta oikeasti välittäisi. Viihdyttävyydestä huolimatta jäi sitten ehkä kuitenkin sellainen loppufiilis että miksi tämä filmatisointi on edes tehty?

[Kibaya]

Mun mielestä meidän leffateatterin penkit kyllä tärisi Smaugin äänestä. Tosin voi olla että tärisytin niitä itse

Jacksonhan olisi halunnut alunperin tehdä Hobitista korkeintaan kaksi osaisen, mutta New Line Cinema vaati trilogiaa, koska TSH
Siksi Jackson vetää parissa kohdassa ihan kunnolla överiksi. Tauriel on yksi moinen överi ja hän on sen jopa tunnustanut itse. Jackson olisi myös itse halunnut keskittyä HFR-tekniikalla kikkailuun, kun nyt siitä jää aika paljon käteen vain sitä peligrafiikallista hyppimistä ja loikkimista, joka syö visuaalista ilmetta muutoin.
Mun mielestä kaksi osaa olisi ollut ihan riittävä, jos kerta pitää rahast...*kröhöm* tehdä enemmän kuin yksi elokuva