
Yle Areenassa näkyy vielä dokkari: Kutkuttavan ihanat kirjat.
Joskus teininä luin muutaman äiteen Harlekiinin, mutta kyllästyin siihen samanlaiseen jyystöön mikä esiintyy joka kirjassa.
Jyystöä saa olla kirjoissa, mutta mieluummin jännittävämmin ja yllätyksellisemmin.
Katsoin kuitenkin tuon dokkarin...no siinä on komeakroppainen kansikuvamies, joka puhui vähän hörhöjäkin (ja sai tästä pienen pisteen vaikka muuten on kovin omahyväinen
), konvehtirasia ja tavallisia ihmisiä, jotka kirjoja lukevat. Yllätyin että kirjailia on tuollainen vanhempi mies, tai en ole ikinä edes ajatellut asiaa. Dokkari on muutenkin jotenkin surkuhupaisan huvittava. 
Mikä on teidän suhteenne näihin rakkautta ja intohimoa tihkuviin kirjoihin?
Vai onko teidän elämänne jo valmiiksi sitä?

"Miksi tosielämä ei voisi olla sitä? Meillä on siihen täysi oikeus. Miehet saavat luvan olla sellaisia!" keskustelivat kaksi tuhtia intialaisnaista.

Haastan kaikki lukemaan yhden Harlekiini-kirjan tämän vuoden aikana.





Kai ne sitten saa helpommin kiksit sellaisista. 

Toi kuulostaa aika keijolta.
Kun ei ne olleet sellaisia, mitä ne mun muistoissa oli. Enihau, nyt on mulla pitkä rivi niitä kirjahyllyssä, varsin avoimesti vieläpä
)

