Mä voin tulla nitisemään nyky-CMX:stä ettei mee pelkäksi fanitukseksi.
Näin bändin livenä viime joulukuussa viiden vuoden tauon jälkeen. Viimeksi siis Talvikuningas-kiertueella tuli heidät tsekattua ja silloinkin vain progesettilupausten takia. Onneksi ne lupaukset pidettiin, sillä CMX:n livesetti oli ehtinyt käydä kyllästyttämään pahemman kerran (näin bändin vuosina 2001-2007 yhteensä 13 kertaa). Ajattelin että kyllä viiden vuoden tauon jälkeen taas jaksaa mutta enpä kyllä jaksanut. Samat vanhat livehitit (jotka siis ovat CMX:n kohdalla ihan eri biisit kuin ne radiohitit) ne vetivät ja uusi rumpalikin oli tylsempää katsottavaa. Siis Peipon merkittävin panoshan bändissä oli se että sillä oli niin hoopo soittohabitus että sitä jaksoi päivitellä niiden keikkojen tylsienkin biisien aikana.
Pimeä maa oli setin ainoa väripilkku ja tuntuu että bändi vain runttaa nykyään kaikki biisit läpi samalla tasapäistävällä kaavalla. Seuraavaa keikkaa voi ihan hyvin odottaa taas vähintään viisi vuotta.
Sitten tuli Seitsentahokas ja Soundi-lehti. En tietenkään ostanut sitä erikoispainosta, koska en luota Soundin kykyyn tehdä mielenkiintoista ja kestävää julkaisua. Eikä se sellainen olekaan. Ainakin se olisi pitänyt painaa jollekin hienomman tuntuiselle mattapaperille että se olisi tuntunut jotenkin arvokkaalta eikä sellaiselta halvalta läpyskältä. Olen siis lukenut sen kyllä, koska kaveri sortui ostamaan tuon lehtipainoksen.
Mähän siis jätin jo Talvikuninkaan aikoihin sen kalliimman erikoispainoksen ostamatta ja oon ihaillut sitä librettoa sittemmin usein lainaston kappaleesta.
Miten sitten se itse levy. Mulla nää CMX-levyt ovat perinteisesti menneet sitä "kokeellinen eli parempi levy - helpompi eli huonompi levy" -kaavaa josta yleisesti puhutaan, mutta Talvikuninkaan jälkeen kaava on ainakin omalla kohdallani mennyt rikki koska pidän Iätistä enemmän kuin tästä "kokeellisemmasta" levystä. Ei Seitsentahokas toisaalta mielestäni ole mitenkään erityisen kokeellinen (jos nyt mikään CMX-levy on ollut). On tässä ehkä jotain mutkikkaampaa kuin Iätillä, mutta biisit tuntuvat silti tarttuvilta mutta kertakäyttöisiltä - ihan poppia siis.
Itse asiassa Talvikuninkaan kanssa kävi samoin: biisit olivat samanaikaisesti jotenkin progea ja poppia. Tarttuvalla tavalla mutkikasta, mikä tietysti on saavutus sinänsä - ja luultavasti juuri se mitä CMX musiikissaan tavoittelee. Valitettavasti kumpikaan näistä levyistä ei mielestäni kestä kuuntelua kovin paljoa, joskin Talvikuningas Seitsentahokasta paremmin.
Seitsentahokas kuulostaa kyllä hyvältä, mutta unohdin sen olemassaolon varsin nopeasti kun tuli kiinnostavampia levyjä vastaan. Muutenkin olen todennut että pitkän linjan bändeillä on hyvin vaikea ylläpitää mielenkiintoani koska arvostan musiikkikokemuksissa uuden löytämistä ja jokaisella muusikolla on kuitenkin rajallinen määrä ideoita tarjottavana. Yrjänällä on vain tiettyjä asioita annettavana mulle, muilla muusikoilla jotain muuta. Haluan antaa niille muille muusikoille mahdollisuuden, kun Yrjänän tekemisiä olen jo seurannut niin pitkään.
Tämä korostuu tällä levyllä erityisen paljon koska tuntuu että Yrjänä on moneen sanoitukseen tehnyt lähinnä pastisseja vanhoista teksteistään. Tällä levyllä tuntuu ensimmäistä kertaa siltä että "CMX esittää CMX:ää", minkä vuoksi bändi piti sen kuuluisan keikkataukonsakin. Joku kauhea postmoderni meta-CMX-levy... ja postmodernit metalevyt ovat ihan kivoja muuten, paitsi että CMX:n kohdalla se ei toimi koska Yrjänän tuotanto on ainakin mulle ollut jotain vannoutunutta postmodernin ja kaikenlaisen relativismin vastustamista.
Suosikkibiisini levyltä on sen nimikkokappale, joka kuitenkin tuntuu täysin irralliselta kokonaisuuden kannalta. Tuntuu että levy loppuu Jyrsijään ja sitten kun päätösbiisi intron synatykytys alkaa, tuntuu että nyt alkaa joku uusi levy. Vähän sama juttu oli kyllä Iätilläkin, koska senkin päätösbiisi tuntui täysin turhalta Linnunradan jälkeen. Tosin sillä kertaa se muu levy oli hyvä ja päätösbiisi turha. Nyt on pikemminkin päinvastoin. Mutta en mä silti oikein osaa muodostaa tästä levystä selvää mielipidettä. Se kuulostaa hyvältä silloin kun sitä kuuntelee, mutta sitä ei oikein kiinnosta ryhtyä kuuntelemaan. Biisit myös kuulostavat jotenkin liian paljon toisiltaan - tunnistan suurimman osan niistä vain ja ainoastaan kertosäkeistön perusteella.
Nimim. CMX meni pilalle kun lähtivät Bad Vugumilta. :provo:
Kun pistää silmät kiinni ja kuuntelee, niin eräässä kohdassa suht loppupuolella (jota en osaa kuvailla) kitaran vingutuksesta tulee mielikuva ovelasti pyörivästä spiraalista. Vai voiko asiaa edes järjellisesti selittää.
). En edes muista tarkkaan, koska olisin viimeeksi kuunnellut ja nythän se oli pakko. Siis oikeesti. Pilvien kuningas. 
Siinä vaipuu edelleen transsiin. 
Tiedättehän kun sitä yhdistää kappaleita eri tunnetiloihin. Ehkä se johtuu sanoista, kun niissä ei suoraan lässytellä että mus mus pus pus nyyyh nyyh ja niin pois päin. 
Olli-Pekkakin kuulostaa ihan hyvältä CMX:äläiseltä ( 
). 
Kivaa vaihteeksi, kun ei tarvitse kuunnella levyä sen sataa kertaa ennen kuin napsahtaa.