Suuri Levyraati

[Jorssi]

Jorssi, muistathan, että seuraava viikko on sun viikkosi.

Joo, yritän muistaa.

Biisit ja esittelyt voi laittaa mulle ennakkoon vaikka privana.

Onko niissä pakko olla esittely? Tokihan se on kivempaa niin, mutta voi olla, etten mä keksi/ehdi/jaksa kirjottaa niistä mitään.

[Lyyra]

Jorssi, muistathan, että seuraava viikko on sun viikkosi.

Joo, yritän muistaa.

Biisit ja esittelyt voi laittaa mulle ennakkoon vaikka privana.

Onko niissä pakko olla esittely? Tokihan se on kivempaa niin, mutta voi olla, etten mä keksi/ehdi/jaksa kirjottaa niistä mitään.

Ei kai tässä mitään pakkoja ole. Kukin tyylillään.

[Lyyra]

No niin. Nyt lienee aika viheltää tämä kierros poikki.

Wildiksen ehdottamille kappaleille tuli arvioita seitsemältä henkilöltä. Laskin kullekin kappaleelle annetuista pisteistä keskiarvon kahden sadasosan tarkkuudella. Kappaleista selvästi parhaiten menestyi Rammsteinin herkkä pianoballadi Mein Herz Brennt. Toiseksi tulivat duetollaan Jari Sillanpää & Cheek, jotka ohittivat Melanie C:n kaulan mitalla. Selväksi perän pitäjäksi jäi Etelä-Afrikan ylpeys Die Antwoord.

Jorssi tulee laittamaan uutta arvioitavaa tänään tai huomenna.

Pistetaulukko

1. Rammstein: Mein Herz Brennt 6,28 pistettä
2. Jari Sillanpää & Cheek: En se olla saa 5,57 p
3. Melanie C: Burn 5,14 p
4. Die Antwoord: Enter The Ninja 3,43 p



PS. Haluatteko, että pistetaulukkoon laitetaan vaikka sulkuihin kunkin kappaleen ehdottaja? Antaako se mitään lisäarvoa taulukolle?


Edit (tosi myöhään): Lisään vielä tulevat esittelyvuorolaiset, ettei tarvi ekalta sivulta aina hakea. (Kursivoidut on menneitä tyyppejä.)

Vko 1 (29.4.) Wildchild
Vko 2 (6.5.) Jorssi
Vko 3 (13.5.) Aranwe
Vko 4 (20.5.) theia
Vko 5 (27.5.) Lyyra
Vko 6 (3.6.) outsider
Vko 7 (10.6.) L-S
Vko 8 (17.6.) Kibaya
Vko 9 (24.6.) Suvi
Vko 10 (1.7.) iisa

[Suvi]

Ääh, unohdin arvostella nämä!

PS. Haluatteko, että pistetaulukkoon laitetaan vaikka sulkuihin kunkin kappaleen ehdottaja? Antaako se mitään lisäarvoa taulukolle?

Mua ainakin kiinnostaisi, että kenen biisit menestyvät parhaiten.

[Lyyra]

PS. Haluatteko, että pistetaulukkoon laitetaan vaikka sulkuihin kunkin kappaleen ehdottaja? Antaako se mitään lisäarvoa taulukolle?

Mua ainakin kiinnostaisi, että kenen biisit menestyvät parhaiten.

Laitan ne sitten vaikka seuraavasta kierroksesta alkaen. Nyt kaikki varmaan vielä muistavat, kun kaikki kappaleet olivat samalta henkilöltä.

[marenkienkeli]

Voisiko pisteiden perään saada vielä sen, kuinka moni niitä on arvioinut?

[Lyyra]

Voisiko pisteiden perään saada vielä sen, kuinka moni niitä on arvioinut?

Voi saada. Laitetaan seuraavasta viikosta alkaen se taulukkoonkin. Nythän se lukee tuolla tekstissä.

Ilmarissa keskusteltiin vähän, että voiko arvioida viikon päätyttyä (kun Suvi harmitteli myöhästymistään). Mun mielestä saa ihan vapaasti arvioida, kunhan sitten arvioi kaikki edelliset, ja ennen kaikkea päivittää pistetaulukon. Mun mielestä pitää vain pitää jostain aikarytmistä edes kiinni, ettei jumahdeta samoihin kappaleisiin kovin pitkäksi aikaa. Mitä te muut olette mieltä?

[Jorssi]

Porcupine Tree: Arriving Somewhere But Not Here
Lazarus on biisi, joka sai mut aikanaan tutustumaan Porcupine Treehen. Enkä ole katunut. Arriving Somewhere But Not Here on samalta albumilta, Deadwing, joka on omasta mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaista levyistä. Biisi on pitkä, mutta halusin sen silti tähän laittaa, koska pituudestaan huolimatta ei ainakaan itseäni pitkästytä missään vaiheessa.

Caspian: Halls of the Summer
Luulin, että Caspian ei tule koskaan ylittämään vuoden 2007 The Four Treesia. Tertia pääsi 2009 lähelle, mutta viime vuonna ilmestynyt Waking Season räjäytti potin. Tässä kyseiseltä albumilta biisi Halls of the Summer.

Paramore: Ain't It Fun
Paramore on tehnyt jo vuosikausia kevyttä poppirokkia. Aiemmin tänä vuonna ilmestyneellä omaa nimeään kantavalla levyllä Paramore on selkeästi laajentanut repertuaariaan ja levyltä löytyy huomattavasti monipuolisempaa musiikkia kuin edellisiltä albumeilta. Viimeisessä biisissä on jopa haettu vaikutteita post rockista. Moni vannoutunut Paramore-fani ei tästä uudesta suunnasta tykännyt, mutta omasta mielestäni tämä on kokonaisuutena Paramoren paras levy. Uudelta levyltä arvosteltavaksi Ain't It Fun.

Mielipiteeni ylläolevaan: Ilman muuta voi arvostella näitä jälkikäteenkin. Joskus itselläkin tulee yli viikon pätkiä, etten edes käy täällä, joten jo senkin takia olisi jees, että niitä voisi sitten jälkijunassa arvostella.

[Aranwe]

Porcupine Tree: Arriving Somewhere But Not Here: 10/10

Porcupine Tree on mulle kaikkien aikojen bändi numero 1 ja on ollut sitä siitä lähtien, kun kuulin In Absentian joskus vuonna 2003. Ihan mikä tahansa biisi, niin se on ysin tai kympin arvoinen, riippumatta siitä, onko kyseessä uusi vai vanha tuotanto. Tykkään lähestulkoon kaikesta, mitä Steven Wilsonin kynästä on koskaan lähtenyt. Oli se sitten niitä alkuaikojen pirteitä rallatuksia, kuten Jupiter Island, LSD-trippailua, kuten Voyage 34, tai sitten sitä metallimpaa kamaa, jota löytyy etenkin In Absentialta ja Deadwingiltä, tai sitten Steven Wilsonin sooloprojektit ja mm. elektronisen musiikin kokeilut Unreleased Electronic Music Vol 1. Kaikki toimii. Kymppiä tauluun siis.

Caspian: Halls of the Summer: 8/10

Mulle ihan uusi tuttavuus, mutta erittäin hyvä sellainen. Sopii hyvin tunnelmalliseksi taustamusaksi haaveiluun ja tuo hyvän mielen mukanaan. Laitan ehdottomasti lisää tätä kuunteluun. Post-rock toimii aina.

Paramore: Ain't It Fun: 6/10

Pirtsakkaa teinipoppia, mutta hieman hajuton ja mauton. Saa kuitenkin jollain tapaa jalan heilumaan rytmin mukana, eli siis selkeästi keskivertaista radiohittiä tarttuvampi. En tunne Paramoren tuotantoa kovinkaan paljoa, mutta jotenkin jäänyt sellainen mielikuva, että toistavat itseään aika pahasti ja kun on kuullut yhden biisin, on kuullut ne kaikki. Loppua oli ehkä turhaan pitkitetty ja biisi olisi voinut olla 1-1,5 minuuttia lyhyempi.

[L-S]

Porcupine Tree: Arriving Somewhere but not Here: 7/10

En ole paljoakaan kuunnellut Porcupine Treetä paria yksittäistä lyhyempää kappaletta lukuun ottamatta, mutta ihan hienohan tämä oli. Ehkä voisi enemmänkin kuunnella. Miellyttävä hitaasti kiertyilevä rakenne alkupuolella, pidin alusta enemmän kuin vahvemman kitaroinnin alueesta. Ja toisaalta siinäkin alueessa hyvin toimi se, kun tuttu rakenne tuli taas esiin. Hyvin tehtyä toistoa arvostan. Voi olla että pitäisin tästä enemmän ilman lauluosuuksia, ne kuulostavat hieman latteilta.

Caspian: Halls of the Summer: 8/10

Kesäinen nimi ja ehkä tämä sopisikin kuunneltavaksi aurinkoisena kesäiltana tai miksei myös tällaiseen kevätsunnuntai-iltaan, kun aurinko vihdoin tuli harmaan päivän jälkeen esiin. Sopisi ehkä myös työskentelymusiikkilistalleni, joten siksi jopa kahdeksan. Mutta ehkä sitä ajatellen toisaalta olisi hienoa, jos tämä jatkuisi pidempäänkin tuosta kohdasta mihin se vähän äkkiseltään loppuu.

Paramore: Ain't it Fun: 5/10

Alun kuvio on kiva ja tarttuva, mutta pitemmän päälle en ehkä jotenkin saa tästä kiinni. Loppupuolella kappale tuntuu turhan täyteenahdetulta ja se sitten vielä kliseisesti häivytetään pois.

--
Kuten jo sanoinkin, minunkin puolestani olisi hyvä, jos kappaleita voisi arvioida viikon jälkeenkin. Toistaiseksi olen näköjään innostunut kuuntelemaan nämä tuoreeltaan (sunnuntai-iltaan sopivaa puuhaa näemmä), mutta vaikka hengaankin fordella säännöllisesti, voin hyvin kuvitella että jossain vaiheessa tulee viikko, jolloin ei vaan saa aikaiseksi. Mm. tällaista tilannetta juuri ajattelin, kun alun perin sanoin, että osallistun, jos ei tätä tarvitse ottaa kovin vakavasti.

[Lyyra]

Porcupine Tree: Arriving Somewhere But Not Here
Olen kuunnellut Porcupine Treen albumeista vain In Absentiaa. Siihen verrattuna rumpalointi on makuuni liian suoraviivaista. Toisaalta tuo suoraviivaisuus lienee jonkin sortin tehokeinoksi tarkoitettu, ja se tekeekin kappaleesta tavallaan junamaisen, mikä on aina hyvä juttu. Kappale polveilee moniin eri suuntiin -> pitäisi kuunnella useampaan kertaan. On kohtia, jotka herättävät mielenkiinnon, ja jotka sitten saman tien loppuvat palatakseen jonkinlaiseen.. tasapaksuun harmauteen. Ristiriitaisia mielleyhtymiä, mutta ihan positiivisella tavalla. 7/10


Caspian: Halls of the Summer
Tästä bändistä/artistista en ole kuullut kuin nimen. Todella kiinnostavan kuuloista. Rytmillisesti paljon edellistä kiinnostavampi. Soundimaailma viehättää - kivoja kontrasteja. Biisin rakenne on kyllä genrelleen melko tyypillinen, mutta kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin positiivinen kokemus. Tässä oli paljon kuultavaa, ja kuuntelisin mielelläni lisääkin. 9/10


Paramore: Ain't It Fun
Äskeisiin verrattuna todella mitäänsanomaton radiorallatus. Mulla tulee tästä mieleen konservatorion popjazz-linjalta palkattu bilebändi. Tää on haluttu kuulostamaan tosi iloiselta ja hyvämeininkiseltä, mutta jotenkin tää kuulostaa mun korvassa siltä, kuin kaikki olisi harjoiteltu ihan viimeistä rumpukapulan pyöräytystä ja laulajan tanssahdusta myöten ihan tarkalleen. Äh. 4/10

[iisa]

Porcupine Tree - Arriving Somewhere But Not Here Huvittavaa on, ettei bändi ole mulle oikeastaan yhtään tuttu, mutta tätä nimenomaista kappaletta olen kuunnellut silloin tällöin. Alussa tulee sellainen olo, että alkaisi jo. Varmaan siksi, että kappale paranee minusta loppua kohden. On kyllä pitkä kappale, kuitenkin lopussa ihmettelen: ai loppuko se jo. Aikalailla hyvä kokonaisuus. 7/10

Caspian: Halls of the Summer Oi! Ihan uusi tuttavauus, mutta olen jo useasti kuunnellut tämän uudestaan. Tykkään todellakin! Musiikki on kyllä toisinaan visuaalista mulle, tähänkin osaan kuvitella monenmoisia "musiikkivideoita". Vaikka yleensä kappaleiden sanat on mulle tärkeitä, niin kyllä vain tälläiselle instrumentaalimusiikille on oma kolonsa. 9/10

Paramore: Ain't It Fun Tästä tulee hyvä mieli ja on mielestäni hyvä ja vauhdikas kappale. Erityisen ihana on afroamerikkalainen(?) gospel-kuoro (nuo on mahtavia myös elokuvissakin). No, nyt mulla on sitten kolme Paramore-kappaletta, joita kuuntelen. 8/10

[outsider]

Tällä viikolla olikin paljon ensimmäistä kierrosta haastavampaa kamaa, mitä arvostan! Viikko sitten kirjoittamista helpotti huomattavasti se että puolista biiseistä minulla oli jo valmis mielipide muodostettuna. Mun on pitänyt kuunnella nämä biisit vaikka kuinka monta kertaa läpi. On hyvä että biisit eivät avaudu ensikuulemalta vaan tarjoavat haasteita, mutta kuuntelin näitä uudestaan lähinnä velvollisuudentunnosta: koska ne oli valittu levyraatiin. Kyse ei kuitenkaan ollut epämieluisasta velvollisuudesta vaan musta on vain mielenkiintoista kuunnella musiikkia jota en vapaaehtoisesti ikinä kuuntelisi. Mikään biiseistä ei tarjonnut sellaisia koukkuja että olisin oma-aloitteisesti kokenut halua kuunnella uudestaan. En siis voi ainakaan mitään kauhean hyvää arvosanaa antaa. Toisaalta jokainen biiseistä oli ihan miellyttävää kuunneltavaa kun ne pisti soimaan, joten en voi kauhean huonoakaan arvosanaa antaa. Jostain kivasta keskimaastosta siis:

Porcupine Tree - Arriving Somewhere But Not Here

Mulla on vähän ristiriitainen suhde Porcupine Treehen, kuten nyt kaikkeen muuhunkin 1970-luvun jälkeen tehtyyn progeen viittaavaan musiikkiin. Jotenkin progen tekeminen retrosti on koko genren hengen vastaista, mutta onneksi Porcupine Treellä on runsaasti myös metalli- ja indie-vaikutteita joten ihan hyvin minä kestän monia bändin biiseistä kuunnella. Tässäkin biisissä on silti jotain vähän liian poppia makuuni; 4:00-6:00 ja 9:44-12:02 kuullaan juuri sellaista vaisua länkyttelyä, joka mua yleensä bändissä eniten häiritsee. Sen sijaan toi hitaasti rakentuva alku (0:00-4:00) toimi tosi hyvin. Rankempi jamitteluväliosa (6:00-9:43) tuntui taas tosi irralliselta muusta kokonaisuudesta. Ei mulla siis ole oletusarvoisesti mitään pitkiä, moniosaisia ja polveilevia biisejä vastaan, mutta tässä tapauksessa musta tuntui että mikään puolivälin jälkeen tapahtuva ei joko liity aiemmin kuultuun mitenkään (väliosa) tai sitten ei tarjoa mitään uutta teokseen (loppuosa tuntuu 4:00-6:00-poppiosan tarpeettomalta toistolta).

6/10

Caspian - Halls of the Summer

Tääkin alkaa tosi lupaavasti, rytmiikka ja rumpusoundi on munkin mieleeni. Sitten tapahtuu jotain ja keskittymiskykyni herpaantuu joka kerta. Biisi tuntuu samalla liian pitkältä ja liian lyhyeltä. Vikat kaksi minuuttia tuntuvat olevan täysin irrallisia kolmesta ensimmäisestä. Ja sitten kun tämä biisin loppuosa päättyy, tuntuu siltä että kaikki jää kesken. Ihan kuin tämä olisi vain jonkun pitemmän biisin intro tai välisoitto albumikokonaisuudessa (jota kuuntelin sen verran todetakseni että ei se niinkään taida olla). Kyllä tässä sen verran kivasti jännitteitä rakennetaan, että olis tähän sellaisen hienon kliseisen post rock -kliimaksin vielä voinut laittaa, jotta teos tuntuisi kokonaiselta.

7/10

Paramore - Ain't It Fun

Vähiten haastava näistä kolmesta, ja siksi saa ton keskitien "ihan kiva" -arvosanan. Tää piti kuunnella monta kertaa lähinnä siksi että kivan intron jälkeen tässä ei tapahdu mitään mistä mulle jäisi minkäänlaista muistijälkeä kuuntelun jälkeen. Kuten sanoin, ei tämäkään huonolta kuulosta, mutta unohtuu liian helposti.

5/10

[Wildchild]

Porcupine Tree - Arriving Somewhere But Not Here: 3/10
Pakko heti alkuun myöntää että aivan liian pitkä biisi tuntemattomalta bändiltä minun makuun. Ei vain pysty keskittymään näin pitkään (12min), etenkin kun ensimmäisten minuuttien aikana vain odotan koska biisi lähtee lentoon. Ei oikein lähtenyt sitten ollenkaan, vähän sellaista kivaa baarin taustamelumusiikkia. 7min kohdalta lähtenyt rymistely-yritys jäi todella laimeaksi. Luovutin 8min kohdalla.

Caspian - Halls of the Summer: 2/10
Menee samaan kastiin edellisen kanssa, ja jos en tietäisi, olisin väittänyt samaksi biisiksi. Tykkään että biisissä pitää olla joku tarttumapinta, ja tässä(kään) ei sitä ollut.

Paramore - Ain't It Fun: 8/10
Olen viime aikoina tutustunut Paramoreen enemmänkin radiosoitossa olleiden sinkkujen lisäksi ja tykkään. Tästä biisistä tuli mieleen joku kesäinen ilta heidän keikallaan, jossa saa jammailla sydämensä kyllyydestä. Kuorosta propsit. Jää vakikuunteluun tämä biisi.

[Lyyra]

Katkaistaanpa kakkosviikko. Tämän viikon voittaja oli Caspian, joka siirtyy myös kokonaispistetilanteen kärkeen. Toiseksi nousee Porcupine Tree vähintäänkin diabolisella pistesaaliillaan 6,66 (joka pitäis kyllä oikeasti pyöristää 6,67:ään). Tämän viikon perän pitäjäksi jää Paramore, joka kuitenkin ottaa kokonaistilanteessa sijan 4.


Aranwe on vuorossa seuraavana, ja häntä onkin jo muistutettu asiasta. Jäämme siis odottelemaan.
Edit: Muistakaa myös Levyraadin Spotify-soittolista! Jokainen voi lisätä sinne itse ehdottamansa kappaleet. (Tai jos ei käytä Spotifyta, niin outsider on luvannut lisätä kappaleet takautuvasti.)


Pistetaulukko (Suluissa kursiivilla ehdottaja ja arvioiden määrä)

1. Caspian: Halls of the Summer (Jorssi, 6) 7,17 pistettä
2. Porcupine Tree: Arriving Somewhere But Not Here (Jorssi, 6) 6,66 p
3. Rammstein: Mein Herz Brennt (Wildchild, 7) 6,28 p
4. Paramore: Ain't It Fun (Jorssi, 6) 6,00 p
5. Jari Sillanpää & Cheek: En se olla saa (Wildchild, 7) 5,57 p
6. Melanie C: Burn (Wildchild, 7) 5,14 p
7. Die Antwoord: Enter The Ninja (Wildchild, 7) 3,43 p



Tulevat esittelyvuorolaiset, ettei tarvi ekalta sivulta aina hakea. (Kursivoidut on menneitä tyyppejä.)

Vko 1 (29.4.) Wildchild
Vko 2 (6.5.) Jorssi
Vko 3 (13.5.) Aranwe
Vko 4 (20.5.) theia
Vko 5 (27.5.) Lyyra
Vko 6 (3.6.) outsider
Vko 7 (10.6.) L-S
Vko 8 (17.6.) Kibaya
Vko 9 (24.6.) Suvi
Vko 10 (1.7.) iisa

[Aranwe]

Heirs: Hunter
Australialainen Heirs oli itselleni täysin tuntematon bändi, kunnes jokunen viikko takaperin theremin-keskustelun yhteydessä joku postasi tämän videon esimerkkinä hyvästä ja tyylitajuisesta thereminin käytöstä. Heirs soittaa post-rockin ja post-metalin välimaastossa liikkuvaa instrumentaalia tunnelmointia, jossa liikutaan ajoittain myös hyvinkin raskaissa ja junttaavissa rytmeissä ja dronemaisissa äänivalleissa.

Hexvessel: Woods to Conjure
Suomalais-englantilainen Hexvessel on ns. metsäfolkia, joka yhdistelee psykedeelistä rockia ja folkia suomalaisen metsän pimeimpiin kolkkiin, pakanamystiikkaan ja kansantaruihin.

Keep of Kalessin: Ascendant
Ja sitten kun edellisiä kuunnellessä kaikki ovat nukahtaneet, niin ravistellaan hereille. Norjalainen Keep of Kalessin on alan piireissä ehkä vähemmän arvostettu blackened death metal-yhtye (lue: kaupallista paskaa), jonka video sisältää hyvin suuren määrän blastbeatia, sekä myös juustoisia kliseitä kuten tuulikoneita, vuorimaisemia, ritareita, nykivää kuvaa ja tulenlieskoja. Ja tämähän sopii tietysti erittäin hyvin, sillä bändi on käynyt kokeilemassa onneaan Melodi Grand Prix'ssä, eli Norjan euroviisukarsinnoissa pariin otteeseen, toisella kertaa Alexander Rybakilla vahvistettuna.

[outsider]

Heirs: Hunter

Ei nyt varmaan ollut tarkoituksenmukaista että yritän tätä kuunnellessa vain bongata äänimaailmasta sitä thereminiä enkä lainkaan keskity biisiin kokonaisuutena... Voisin kyllä heti pistää kritiikkiä että mielestäni tuo elektronisten soitinten kuningatar oli miksattu liian hiljaiselle; sitä ei välttämättä edes huomaisi kovin helposti jos sitä ei näytettäisi videossa (joka muuten oli todella hieno). Se olisi ansainnut kuulua äänekkäämmin jo ihan vain siksi, että se on kappaleen ilmiselvä soolosoitin, joka hienosti korvaa laulun. Instrumentaaleista on usein vaikea saada otetta selvien pop-koukkujen puuttuessa, mutta tässä tuo theremin toimisi oikein hyvin sellaisena, ainakin jos se olisi soinut voimakkaammin. Silloin olisin myös antanut ainakin pykälän verran enemmän pisteitä.

7/10


Hexvessel: Woods to Conjure

Tää oli mulle pitkään "se Hexvesselin biisi joka kuulostaa ihan Ulverilta" ja siten vaati ehkä No Holier Templen muita biisejä enemmän sulattelua jotta viimein kuulin bändin oman hengen siinä. Tää on silti sieltä levyn heikoimmasta päästä: His Portal Tombin skippaan lähes aina mutta muuten oikeastaan kaikki levyn biisit ova tätä "hittiä" parempia. Mitä vähemmän sähköä Hexvessel käyttää biiseissään, sitä enemmän niistä pidän. Enemmän folkia kuin rockia, kiitos. Ne lyhyet välisoitot ovatkin melkeinpä parasta levyllä. Sanoitukset ovat erityisen tärkeitä Hexvesselillä, mutta en kauheasti juuri tälle kyseiselle tekstille lämpene, vaikka se toimiikin hyvin videon kuvien kanssa yhdessä. Vähän nyt sotketaan nykyaikaiseen uuspakanuuteen liikaa populistista kaipuuta "vanhoihin hyviin aikoihin".

Mutta turhaan mä oikeastaan nillitän, koska edellä kuultiin lähinnä syitä sille miksi pisteitä tuli alle 10. Odottelin että toivottavasti tällä kierroksella tulee joku ihana biisi jolle voin hyvällä omatunnolla antaa aiempaa paremman arvosanan ja ensireaktioni biisilistaan olikin JEEE, Hexvesseliä!!

8/10


Keep of Kalessin: Ascendant

Kyllä se on tää biisi, jos joku näistä kolmesta saa mut nukahtamaan. Ihan kiva sinne puolivälin kieppeille, mutta sitten tuli tilusoolo ja halusin juosta karkuun! Onneksi ei ollut kauhean pitkä niin kykenen sinnittelemään sen yli. Ja väliosan kuoro- tai synahumina kompensoi kärsimystä varsin pikaisesti. Kitarasoolot ovat sitä mauttomampia mitä rajummalta musiikki yrittää muuten kuulostaa, joten kyllä sen olemassaolo kuitenkin tiputtaa arvosanaa pykälällä. Tykkään siitä että laulu on suurelta osin verraten puhdasta ja sanoistakin voi saada selvää.

+ toimii paremmin jos ei katso videota!

6/10

[L-S]

Heirs: Hunter 6/10

Täytyy myöntää, että tämän viikon bändeistä en ole kuullut yhdestäkään aiemmin. Oli tässä ihan miellyttävä äänimaisema kyllä, sopivan toisteista, edestakaisin soutavaa ja huopaavaa. Ehkä tämäkin kävisi työskentelymusiikkilistalle, mutta vaikea sanoa olisiko se sellainen, että sen mieluusti sittenkin skippaisi sieltä. Näin ei-taustamusiikkina kuunnellessa olin vähän pitkästyä, jokapäiväisessä rotaatiossa mun makuun sopivat enimmäkseen ihan toisentyyppiset, vaikka ei tässä vikaa ole. En ole myöskään koskaan kuullut thereministä. En ole varma bongasinko sitä tuosta, ehkä. Myös termi post rock on minulle vieras, vaikka se on jo aiemmin esiintynyt tässä raadissa. Ollaan siis itselleni ihan vieraassa maastossa, annan varmuuden vuoksi vähän yli viisi mutten kuitenkaan enempää.

Hexvessel: Woods to Conjure 6/10

Tätäkin on vaikea arvioida. Trumpettiosuus oli kovin kaunis, ja rauhallisuus muutenkin. Mutta laulu on tässä sen oloista, että en välttämättä sen takia jaksaisi kuunnella kovin montaa kertaa, tuollaista laahaavaa ja masentuneen kuuloista. Video oli jännittävä, kun aina vaan isompia puita kaatui, mutta sitä ei tässä kai saa arvioida.

Keep of Kalessin: Ascendant 1/10

Vaikka mulla on omasta mielestäni monipuolinen musiikkimaku, black / death metalliin se ei yllä. Karjuminen, huutaminen ja hirmunopea kitarointi ovat helposti tylsistyttäviä, eikä mulla siksi ole kummoisia rahkeita arvioidakaan tätä biisiä, joten tyydyn olemaan pitämättä siitä. Toisin kuin Ossi, pidin tässä eniten siitä tilusoolosta. Edes jotain miellyttävän kuuloista räiskeen keskellä, yksi piste sille. Jos ottaisi huomioon videon, tuulikone saisi pisteen myös.

[Jorssi]

Heirs: Hunter

Heirs tekee hienoa musiikkia. Hunter toimii samannimisen EP:n avausraitana erinomaisesti. Tykkään tämän biisin "vainoavasta" tunnelmasta. 9/10

Hexvessel: Woods to Conjure

Hexvesseliä tulee kuunneltua ihan liian vähän. No Holier Templeäkään en ole kuunnellut kuin kerran läpi kokonaan. Tämän biisin kuuntelin nyt kahdesti ja tokalla kerralla löysin sieltä ihan uusia koukkuja, mitä ekalla kuuntelukerralla ei tullut huomattua. 8/10

Keep of Kalessin: Ascendant

Keep of Kalessinista en ollut aiemmin kuullut kuin nimen. On ollut aikeissa kuitenkin tutustua kyseiseen orkesteriin. Tämän biisin perusteella on tutustumisen arvoinen. Tykkäsin, mutta en rakastunut. 8/10

[Lyyra]

Nyt kaikki raateilemaan urakalla! Enää ei ole kuin pari päivää aikaa arvioida Aranwen kappaleita.


Heirs: Hunter
Pidän tästä tällaisesta soundista ja tästä musiikkityylistä, mutta ehkä tämä nyt jää vähän etäiseksi näin kertakuulemalta (en kuuntele näitä raatibiisejä kuin kerran). Ehkä tämä on myös mun makuuni hieman liian verse-chorus-versemäinen tähän genreen. Jos kuulisin tämän ensimmäistä kertaa sateisena lokakuunpäivänä, niin pitäisin tästä varmaan enemmän. Syksyllä antaisin seiskan ja näin kirkkaana kesäpäivänä antaisin viitosen. Siispä teen kompromissin ja annan tälle kuusi pistettä. 6/10

Hexvessel: Woods to Conjure
Tämän kappaleen olen tainnut kuulla ennenkin. Hexvessel on mielestäni yksi kiinnostavimpia suomalaisia bändejä vähään aikaan. Kaiken kaikkiaan tähän elämäntilanteeseen sopivaa ja miellyttävää musiikkia, enkä osaa selittää sitä sen ihmeemmin. Erittäin toimiva instrumentaatio ja sovitus. Laulajallakaan ei lähde mopo käsistä mihinkään outoon revittelyyn. Hyvin hyvä. 9/10

Keep of Kalessin: Ascendant
Mulla on aina näin alkukesästä kova tarve kuunnella räminämusiikkia - erityisesti sellaista, joka kuulostaa Panteran A Vulgar Display of Powerin kansikuvalta. Tämäkin jää vähän pliisuksi. Tämä kuulostaa ihan liikaa ihan liian monelta muulta bändiltä. Sillä saa kuitenkin lisäpisteitä, että laulaja kuulostaa kertosäkeessä ihan Lemmy Kilmisteriltä. 5/10

[Aranwe]

Nyt kaikki raateilemaan urakalla! Enää ei ole kuin pari päivää aikaa arvioida Aranwen kappaleita.

Luin: Raatelemaan

[iisa]

Heirs-Hunter: Tää oli aluksi niin hyvä, että ajattelin, etten mitään osaa sanoa (kuuntelin kaksi kertaa, enkä kyllä oikeen vieläkään osaa arvioida). Tykkäsin kyllä kappaleesta, ehkä inan liian pitkä. Alkuosa on kivempi ja naisbasistit on aina cool! 9/10

Hexvessel-Woods to Conjure: Tämä on jotenkin vähän pelottavaa musiikkia. En kauheasti tykkää laulajan äänestä..vaikka se periaatteessa hyvä onkin. Hyvin on saatu kappaleeseen mystinen tunnelma, mutta ei tää oo mun musiikkia. 3/10

Keep of Kalessin-Ascendant: Juuh, metalli ei suuresti kuulu niihin musiikkityyleihin, joita kuuntelen. Täytyy tunnustaa, että kelasin vähän tätä kappaletta eteenpäin. No, annan vaikka kaksi pistettä metallimiehille, jotka varmasti usein ovat melko soittotaitoisia ja tuon kaiken örinän alla (ei edes ollut niin paha, mutta kuitenkin) niin oli ihan kaunis melodia. 2/10

[Lyyra]

Kolmannella viikolla olikin vähän hiljaisempaa. Toivottavasti jatkossa saadaan enemmän arvioita kappaleista. Tässä tulokset:
Aranwen ehdottama Heirs hyppää koko kisan kärkeen ja Hexvessel nousee pronssille. Keep of Kalessin pärjääkin sitten vähän vaatimattomammin ja menee sijalle 8.


Alkava viikko on theian viikko. Laitoin hänelle aiemmin päivällä privaviestin muistutukseksi. Toivottavasti saamme uutta kuunneltavaa pian!


Pistetaulukko (Suluissa kursiivilla ehdottaja ja arvioiden määrä)

1. Heirs: Hunter (Aranwe, 5) 7,40 pistettä
2. Caspian: Halls of the Summer (Jorssi, 6) 7,17 p
3. Hexvessel: Woods to Conjure (Aranwe, 5) 6,80 p
4. Porcupine Tree: Arriving Somewhere But Not Here (Jorssi, 6) 6,66 p
5. Rammstein: Mein Herz Brennt (Wildchild, 7) 6,28 p
6. Paramore: Ain't It Fun (Jorssi, 6) 6,00 p
7. Jari Sillanpää & Cheek: En se olla saa (Wildchild, 7) 5,57 p
8. Keep of Kalessin: Ascendant (Aranwe, 5) 5,50 p
9. Melanie C: Burn (Wildchild, 7) 5,14 p
10. Die Antwoord: Enter The Ninja (Wildchild, 7) 3,43 p



Tulevat esittelyvuorolaiset, ettei tarvi ekalta sivulta aina hakea. (Kursivoidut on menneitä tyyppejä.)

Vko 1 (29.4.) Wildchild
Vko 2 (6.5.) Jorssi
Vko 3 (13.5.) Aranwe
Vko 4 (20.5.) theia
Vko 5 (27.5.) Lyyra
Vko 6 (3.6.) outsider
Vko 7 (10.6.) L-S
Vko 8 (17.6.) Kibaya
Vko 9 (24.6.) Suvi
Vko 10 (1.7.) iisa

[Lyyra]

Alkava viikko on theian viikko. Laitoin hänelle aiemmin päivällä privaviestin muistutukseksi. Toivottavasti saamme uutta kuunneltavaa pian!

Theia ilmoittikin minulle, ettei hän ehdi tällä viikolla. Sovimme hänen kanssaan, että vaihdamme paikkoja, kun olin seuraavana jonossa muutenkin. Näin kenenkään muun aikataulut eivät muutu. Alla päivitetty aikataulu.

Vko 4 (20.5.) Lyyra
Vko 5 (27.5.) theia
Vko 6 (3.6.) outsider
Vko 7 (10.6.) L-S
Vko 8 (17.6.) Kibaya
Vko 9 (24.6.) Suvi
Vko 10 (1.7.) iisa


Sitten asiaan. Kerron mieluummin, että mistä tunnen bändit kuin että miltä ne kuulostavat. Sen jälkimmäisen jutun saatte päättää itse.

Suomen Tulli: Tänä yönä
Suomen Tulli ponnistaa kaiketi Torniosta. Kuulin Tyttö nimeltään -nimisen kappaleen Radio Suomen Levylautakunnassa joskus muutama kuukausi sitten. Se iski kerralla. YouTubessa on vähän kehnosti valikoimaa, joten valitsin sitten tämän kappaleen. Olen suuri Absoluuttisen Nollapisteen ystävä, joten tämä iskee vähän samaan hermoon. Harmittaa, kun en ole livenä päässyt katsomaan vielä.

LizZard: The Orbiter
Lizzko ryömii Ranskasta. Löysin tämän bändin kaverini avustuksella, kun kävin kutsui minut bändin keikalle helmikuussa ja tykästyin. Hyvät rumpalit vievät aina mun sydämeni. Sen lisäksi tähän tykästymiseen vaikuttaa osittain myös erinäisiä lieventäviä ulkomusiikillisia asianhaaroja, joihin en lähde sen tarkemmin tässä yhteydessä.

Vijay Iyer Trio: Human Nature (Trio Extension)
Vijay Iyer voitti viime vuonna oikeastaan kaiken, mitä jazzmuusikko voi voittaa. Tutustuin miehen tuotantoon viime syksynä, kun hän esiintyi jazzfestarin vetonaulana. Tämä nykivän perkussiivinen soittotapa vetoaa minuun jotenkin ihan mahdottomasti. Vanhana Michael Jackson -fanina Iyer päätti versioida yhden Jacksonin kauneimmista balladeista. Mielestäni tämä on yksi kiinnostavimmista ja onnistuneimmista cover-versioinneista ikinä.

[Aranwe]

Arvasin, että Lyyralta tulee tasokas setti!

Suomen Tulli: Tänä yönä
Tulipas vahvasti Jimi Hendrix mieleen introsta ja jatko sitten jo perinteisempää rock-iskelmää vahvasti 60-70-lukulaisella äänimaailmalla. Tykkään soundeista tosi paljon ja rankempi bridge ja kertsi tuo sopivasti dynamiikkaa. Vanhaa Pink Floydia, King Crimsonia, Camelia ja muita klassisia progevaikutteita kuultavissa todella paljon. Menee kuuntelulistalle. 9/10

LizZard: The Orbiter
Jossain määrin Porcupine Treeltä kuulostava intro herätti heti mielenkiintoa, mutta itse biisi menee sitten enemmän jo Toolin puolelle, mikä ei tietenkään ole kauhean huono asia. Hieman enemmän koukkuja, niin tämä menisi jo aika lähelle Karnivoolia. Kokonaisuudessaan biisi ei ehkä kuitenkaan kanna tarpeeksi hyvin, vaan jää enemmän sinne taustamusaosastolle. Naisrumpalista plussaa, ja vielä erittäin pätevä sellainen! Niitä kun ei puissa kasva. Ehkä tähän voisi tutustua vielä paremminkin. 8/10

Vijay Iyer Trio: Human Nature (Trio Extension)
Jazz-kokoonpanot saa usein covereihin paljon uutta eloa ja näin tälläkin kertaa. Rumpalilla on tosiaan mielenkiintoinen soittotyyli, joka vaatii hitosti tekniikkaa ja tarkkuutta. Biisi tuntuu karkaavan hetkenä minä hyvänsä rumpalin käsistä, mutta kuitenkin homma pysyy kasassa. Mun makuun on kuitenkin ehkä hieman nopeatempoisempi jazz kunnon poljennolla, joten siksi tämä nyt jää heikoimmille pisteille tällä kertaa. Toki lauantai-iltana viinilasi kourassa tämä olisi saattanut upota paremmin kuin töissä. Ilman C-osan irroittelua olisi jäänyt kutoseen, mutta tahtoohan tämä mennä rumpupornon puolelle niin nostetaan seiskaan. 7/10