Suhteesi alkoholiin

[Sippura]

humaltuminen esim. viikonloppuna kotona Avokin
kanssa kahden on tylsää

Oikeasti? Minusta se on erinomaisen mukavaa.

Riippuu viikonlopusta. Välillä on kiva touhuta kaikenlaista tai ihan vaan katsoa
telkkaria ilman, että silmät lupsuu parin kaljan jälkeen. Viikolla kun menee niin
aikaisin nukkumaan, niin viikonloppuna mielellään valvoo vähän myöhempään.
Joo, yhden tai kahden oluen juominen viikonloppuiltaisin ja joskus myös arki-
iltaisin on ehkäpä vähän paha tapa, mutta kun se kalia on maultaan niin hyvvää

Me haltsataan kalsarikännäämisen jalo taito Avokin kanssa, huvittavin muisto
tuolta saralta on muutaman vuoden takaa kun asuttiin vielä erillään ja käytössä
oli liki ilmaiset puheminuutit kännyliittymässä. Ostettiin molemmat useampia
pulloja juomaa ja vedettiin kalsarikännit puhelimitse, välimatkan ollessa 200
kilometriä

[Shay]

Oon jo pitkään aikonu vastata tähän ketjuun, mutta mun suhe alkoholiiin on niin
herkkä ja kaunis asia, ettei siitä noin vain riipustella jotain.

Tutustuin kunnolla kuningas alkoholiin vasta täysi-ikäisenä tavattuani nykyiset
ystäväni. Alkoholista tuli minulle vapautuskeino omasta sulkeutuneesta ihtestäni
ja pidin todella ihtestäni humalassa. En pelännyt enää vaan pystyin juttelemaan
kenen kanssa tahansa tuntematta typerää häpeää. Totta kai niin alkuaikoina kuin
myöhemminkin tuli vedettyä viinaa yli omien rajojensa ja purjottuakin tuli aivan
tarpeeksi monta kertaa. Mutta humalahuuruisten juttutuokioidenkin
vuoksi osaan nykyään keskustella paremmin ihmisten kanssa selvinpäinkin, vaikka
se edelleen on helvetin vaikiaa...

Nykyään juon pari pulloa olutta tai lonkeroa viikonloppuisin. Enemmän tulee juotua
kerran kuussa tai harvemmin, kun oikein vituttaa tai muuten vaan tekee mieli vetää
perseet olalle. Silloin kun kavereita näkee, tulee juotua enemmän ja vahvempia,
mutta sitä tapahtuukin harvoin.

Eilen täytin kassin taas tyhjillä pulloilla, mikä ihmetyttää minua taas, sillä en oikiasti
juo kuin muutaman pullon viikossa (eikä niitä tule huomaamatta juotua), vaikka olen
täälläkin tunnettu alkoholisti. En tiiä kelpaanko FA-kerhoon näillä lukemilla...

[shaana]

Minä en ole vain uskaltanut vastata tähän ketjuun.

Aloitin juomahommat joskus ylästeella, silloin olin aikaani jäljessä. Kaverit kävivät joissain mystisissä limudiskoissa örveltämässä, en koskaan lähtenyt mukaan. Joskus teiniaikana kuitenkin päädyin porukoihin, joissa ei lasiin syljeskelty. Täysi-ikäisyyden saavuttaessani en juonut juuri lainkaan, autolla ympäriinsä huristelu oli paljon mielenkiintoisempaa, siinä tuli sinä keväänä ja kesänä aikamoiset kilsat porukoiden kipon mittariin.

Viimeiset pari vuotta on kuitenkin mennyt kohtalaisen lujaa Kung A:n kanssa. Minulle ei ole mikään ongelma ottaa useampaa päivää putkeen, joskaan en tätä useammin harrasta. Harvemmin höperehdin useampaa viikonloppua putkeen selvänä. En ihannoi alkoholin suurkulutusta, olen vain jotenkin ajautunut siihen ainakin jollain tasolla. Ei tästä ole kauaa, kun saatoin lähteä viikollakin vetämään perskännit - tähän perään tulee tietenkin mainita, että työni olen yhtä kertaa lukuunottamatta aina hoitanut. Kun juon, juon paljon. Saunakaljan voin nauttia sellaisenaan, muutoin en tyydy yhteen tahi kahteen annokseen. Olen joutunut usemmin kuin kerran hankaluuksiin ollessani tunnelissa, vaikka minkälaisiin. Oikeastaan kukaan ei ole huomauttanut juomisestani, mutten silti uskaltaisi esimerkiksi työterveyslääkärille kertoa todellista kulutuksen määrää. Olen kylläkin itse harkinnut meneväni asiasta sille omistettuun tapaamiseen keskustelemaan, en ole ainakaan vielä mennyt. Parisuhteessa eläissäni pirstasin huomattavasti paljon vähemmän.

En koe hukuttavani murheita tai mitään vastaavaa, pakoilevani maailmaa tai muuta. En oikeastaan tiedä miksi juon, kai se on vain paha tapa. Kesälomalla lorviminen ei sovi nähtävästi lainkaan minulle, on ehkä havaittavissa pientä henkistä krapulaa viimeisen parin viikon sisältämästä juomisesta. Hölmöilen joskus humalapäissäni, se on kaiketi selvää. Sitä oikeata krapulaa ei ole oikeastaan vähään aikaan luonani vieraillut, johtunee omasta ja muutenkin baareissa tupakoinnin loppumisesta. Pahimmillaan krapula iskee kerran pariin vuoteen, silloin tulee pitkä sylki ja muita mukavia tuttavia mukana.

Isäni oli alkoholisti. Jep, en avaudu aiheesta enempää, ja ei, en ole nyt humalassa.

[Crux]

Viime keskiviikon jälkeen on pitänyt ihan tosiaan hartaasti pohtia itseään ihmisenä. Meni niin överit eikä ollut edes ensimmäinen kerta vähälle aikaa. Oikeastaan ihan omituista miten en ole aikaisemmin tajunnut, että alkoholi ei tosiaan sovi mun aivokemialle.

Viimeisen sanotaanko puolentoista vuoden ajan alkomahoolia on kulunut ihan reippaasti. Johtuen osittain siitä, että aloin seurustelemaan (:o:) ja miekkonen ei sylje lasiin joten on siinä itsekin tullut sitten maisteltua. Viime joulun alla sain ensimmäisen raivokännin jossa käyttäydyin väkivaltaisesti hermostuttuani baarissa juttukumppaniin. Mitään vakavaa ei sattunut mutta olisi ehkä jo silloin pitänyt ottaa järki käteen ja pohtia miksi niin. Jonkinaikaa meni ihan sillai rauhallisesti kun tuli otettua, mitä nyt ihan hullua puheenpulpatusta ja henkistä häpäriä. Tänä kesänä sitten on sattunut pari ihan hysteeristä tapausta missä on mennyt pelkäksi itkemiseksi. Yhtenä iltana eräs kaveri kysyi miehekkeeltä miten se mua oikein kestää (Sillai vähän vituttaa. Kyllähän mää ymmärrän, että karseelta se mun itkuhysteeria on näyttänyt mutta niinku silti.)

Viime keskiviikko oli sitten naula arkkuun kun en muista mitään kun skitsahdin miehekkeelle totaalisesti jostain. Olin huutanut kuin hyeena ja haukkunut sitä minkä olin maassa makaamiselta ja rimpuilulta ehtinyt. No haloo. Olin vielä paasannut Jumalasta ja ollut kuin riivattu. Ja seuraavana päivänä ihan helvetin huono olo, henkisesti ja fyysisesti. Nolotti, hävetti, suunnaton itseinho.

Alkomahooli saa nyt joksikin aikaa jäädä. Olen kuitenkin jo jonkin aikaa miettinyt sitä, että kun tässä koittaa tätä painoaankin hallita niin kaikki viikon aikana tehdyt hyvät asiat menee vessan pöntöstä alas kun pitää juoda. Puhumattakaan rahanmenosta. Ja nyt se, että tulee noita hulluuskännejä jotka muuttaa mut ihan toiseksi ihmiseksi.

Ei se kaikille sovi, taidan olla yksi niistä.

[sybe]

Päälle kolmeakymmenettä käyn.Alkoholinkulutus on ollut pitkään minimaalista.Kaksi olusta per viikko on nyky tahti. Tänä kesänä on käynyt niin että olen juonut enempi alkoholitonta olusta kuin alkoholillista.18v-25v kuviossa oli reipasta alkoholin viikonloppu käyttöä. Alkoholi ja opiskelu elämä kulki käsi kädessä.Siirryttyäni työelämään jossain vaiheessa huomasin että on mukavaa kun lapasessa on virtaa la ja su aamuisin klo 8.

[Kuolo]

Ei se kaikille sovi, taidan olla yksi niistä.

Ei se välttmättä lopullista oo. Miulla ainakin joskus kävi niin, että aloin kovin väkivaltaseksi humalassa. Muutaman kerran kun meni mukiloimiseksi, niin lopetin siihen ja olin semmosen pari vuotta juomatta tippaakaan. Vähän se eplotti seuraavan kerran kun otti, mutta ihan hyvin se meni ja ihan hyvin on menny sen jälkeenkin.

[Dnd]

Hei. Olen Dnd ja olen... kuski. Kyllä, se tyyppi joka istuu paikallisessa siksi, että ei keksi miksei lähtisi. Yleensä omissa oloissaan, kun muu porukka vetää ennätystahdilla lärvejä, kuin pelkäisivät viinan loppuvan niin ettei sitä riitä kaikille. Joskus sattuu porukka, joka heittää legendaa. Tällöin ilta kuluu huomattavasti rattoisammin.

Pohdin kirjoittaessani itsekin suhdettani tähän aineeseen.
Kaikki alkoi siitä kun ajoin ajokortin. Kyseisinä vuosina olin kuskina suunnilleen jokaisena viikonloppuna. Täällä sivukylällä kun kuskeista on pula ja juojia piisaa. (Ja rattiin ei lähetä, jos on viinaa otettu, p*r**le.) Tällöin näin niin monenlaisia juojia, että niitä oli aivan laidasta laitaan.
Oma ensiryypiskely oli pussikaljaa kavereiden kanssa paikallissa discossa. Yhdesti olen sammunut, kotiviinin voimalla. Varsinaisia viinejä en saa alas. Hajukin yököttää. Kalja ei myöskään mene. Minttukaakao ja valkovenäläinen on ehkä eniten mun juttu. Jos enemmän otan ja nousuhumalassa nukahdan, niin seuraava päivä menee laatoittaessa. Alkoholi ei siis ole minulle ongelma kuin välillisesti. Joidenkin tyyppien puheluihin en edes vastaa, ei niillä ole kuitenkaan muuta asiaa, kuin "lähetkö heittään/käyttään".

[elegia]

Vielä peräkylillä asuessani olin minäkin tasaiseen tahtiin kuskina. Minusta se oli mukavaa. Pidin autolla ajamisesta ja baareissakin selvisin helposti muiden mukana vaikka olinkin selvinpäin. Useimmiten kyydittävä porukka oli todella mukava ja asiallinen, huumori lensi ja kuskia kohdeltiin hyvin. Kyllä minä niissä reissuissa viihdyin ja lähdin kuskiksi enemmän kuin mielelläni. Ja eipähän ollut oloja seuraavana päivänä.

Mutta suhteeni alkoholiin. Onhan se tässä kaupunkiin muuttamisen jälkeen vähän höllentynyt. Tai aika paljonkin, kun ei ole enää huolta siitä ettei pääsisi liikkumaan pitkien välimatkojen takia. Pidän seurassa juomisesta. Olen muutoin aika hiljainen ja ujo tyyppi, joten pieni alkoholiannos vähän lievittää näitä ongelmia sosiaalisissa tilanteissa. Yksikseni kalsarikännejä en viitsi juoda. Se on minusta aika tylsää. Vaikka onhan sitäkin tapahtunut, että olen yksin kotona aloitellut viinin, internetin ja musiikin voimin ja siirtynyt siitä sitten baariin.

Minulla on juomistottumukset muuttuneet sitenkin, että ennen join aika paljon vain lonkeroa. Nykyään enemmänkin olutta ja viinejä. Makeat juomat ja viinat eivät minulle oikein maistu. Mies tykkää maistella erilaisia erikoisoluita, joten ihan mielenkiinnosta niitäkin tulee välillä siemailtua. Tosin tällaisina iltoina ei olekaan tarkoituksena vetää perseitä, vaan rauhallisesti siemailla yksi tai kaksi hyvää olutta.

Kyllä juominen on minusta ihan mukavaa, mukavassa seurassa. En minä kuitenkaan läheskään joka viikonloppu ole ryyppäämässä tai ottamassa edes sitä yhtä olutta. Enkä alkuunkaan ymmärrä sitä, jos ei välillä pysty olemaan ilman alkoholia tai tekemään jotain hauskaa ilman sitä. Tunnen meinaan kyllä sellaisiakin ihmisiä. Että pitää olla olutta mukana luonnonhelmassa telttaillessakin. Minusta se tällöin pilaa vähän itsetarkoitusta.

[MrsBond]

Täällä yksi sieppo joka juo tänään niin änkyrään kuin vain pystyy. Tiedän, ei fiksua, mutta mulla on nyt kyrpä palanut niin
pahasti että ihan sama mitä muut sanoo tai ajattelee. Tää oli viiminen piikki mun mielenterveydelle. En pysty nyt olemaan
selvispäiten ja puimaan koko asiaa/tapahtumia.

Ei sekään viksua ole, vaan olisi hyvä käsitellä asiat mahdollisimman nopeasti, mutta toinen osapuoli ei pysty siihen vielä,
jos koskaan sillä pelkää lyövänsä mua. Tai tekevänsä jotain mitä katuu (ehkä). Tunnen henkilön historian ja siksi en epäile
sekuntiakaan etteikö pystyisi johonkin sairaaseen.

Syy siis miksi perseet olalle tänään, on se että haluan edes hetkeksi unohtaa kaiken. Huomenna se tosin kostautuu
krapulan kera ja vitutus kaksinkertaisena. Mutta ainakin tänään saan unohtaa, olla ja nauttia.


Yleinen suhtautumiseni alkoholiin on ok. Ikinä en ole rattiin lähtenyt vaikka olisin vain kaljan juonut, enkä tule menemään.
Tietyissä rajoissa alkoholinkäyttö on mielestäni sallittavaa. Kunhan muistaa omat rajansa, ei lähde juopuneena rattiin tms.

[Elisenda]

Mä käytän alkoholia sillai on/off- henkisesti. Juon aika harvoin, mutta silloin kun juon, juon kunnolla.

En siis harrasta viiniä ruoan kanssa, saunakaljoja, terassilla siemailua tms. En oikeestaan osaa edes sanoa miksi näin, mutta mulle alkoholi on olemassa ihan selkeästi humaltumis- ja hauskanpitotarkoitukseen, eikä niinkään hyvän makunsa takia tms. Lisäksi pelkään kai, että iltakalja lipsahtaa jokapäiväiseksi ja jonkin ajan kuluttua monistuu. Lapsuudesta muistan miten vierastin aikuisia jo muutaman kaljan jälkeen, enkä halua samaa epävarmuuden tunnetta omalle muksulle.

Siksi juon vaan bileissä/baareissa/keikalla ja kaveriporukassa. Humala on mulle aina sosiaalinen tapahtuma, jolloin kiljutaan, nauretaan, tanssitaan, mokaillaan ja muistellaan hyvällä seuraavana päivänä. Kuitenkin säilytän jonkunlaisen kontrollin juodessakin, kamalia övereitä en vaan pysty vetämään. En juurikaan kärsi krapulasta, mitä nyt vähän väsyttää seuraavana (ja näin vanhemmiten sitäkin seuraavana) päivänä. Muistikaan ei ole koskaan mennyt. Humalassa on vaan hauskempaa. Oon todella ujo tyyppi normaalisti, mutta sopivassa kännissä puhun kelle vaan mitä vaan... Silti en kuitenkaan koe ongelmaksi olla baarissa selvinpäin. Varsinkin nuorempana, kun baarissa käytiin useammin, jättäydyin usein omasta halustani kuskiksi. Nykyään tulee käytyä sen verran harvemmin, että ihan mielelläni juon.

[Lyyra]

Oon taas löytäny humalahakuisen juomisen riemut vaihteeksi. Toivottavasti vaihe ei kestä kauaa, koska kännissä olen ääliö, jota vihaan vielä enemmän kuin sitä selväpäistä ääliötä, joka olen muulloin.

Mutta tänään taas tekis mieli kaataa ihan vaan kaatamisen ilosta, ja löytää jotain vastauksia pullon pohjalta tai hukuttaa jotain suruja tai semmosia sinne. Mutta onneksi ei oo rahhoo ja huomenna on koulua.

[theia]

huomasin, että olen löytänyt omat rajani, ja viimeiset pari kertaa jopa noudattanut niitä.

Provinssissa ekana iltana vedin itseni ei-kokonaisia-muistikuvia -fiiliksiin, mutta siitä etiäpäin on ollut rauhallisempaa. Oon juu ollut humalassa, mutta puhe on pysynyt selvempänä ja koko ilta on muistissa. Ja Ilosaari erikseen kun tuli angstikänni... mutta se johtui nukkumattomuudesta. En tiedä mikä muuttui - ei kai oikeastaan mikään - mutta nykyään ei vaan tee mieli olla pleksit.

Toisin kuin eräillä en enää jaksa kuunnella "sillon kun oltiin NIIIIIN kännissä.." -alkavia lauseita, enkä myöskään sitä hehheh-äänellä kerrottua kännimokailua. vähän liikaa näitä lähipiirissä.

Perjantaina hermostuin pojalle, kun se veti överit ja minä en. Huomasin, että oon tosi paskamainen kun tulee puhetta näistä asioista - oon niin tekopyhä ja syyllistän toista minkä kerkeän. Ehkä toiveissa on, että saisin edes jonkun tajuamaan, että ei sitä aina tarvitse vetää ihan niin paljoa.

Juonhan minäkin siis paljon illan aikana, ja aina välillä tulee ylilyöntejä, mutta... onko pakko JOKA kerta? Ja kyllä se mun mielestä kertoo jostakin, jos joka kerta dokatessaan tahtoo olla ihan kuutamolla.

[marenkienkeli]

Viime perjantaina meni juominen aikalailla yli. Muisti pätkii aika pahasti. Tiedän kyllä suunnilleen, mitä olen tehnyt, mutta silti.

Nyt on taas niitä päiviä, kun olen alannut miettimään omaa juomistani. Se kun on nykyään lähes aina kännihakuista. Jos on juomia vähän, ne on vaan juotava sen verran nopeasti, että pääsee humalaan. Ja sitten jos juomaa riittää, itsehillintäni pettää välillä. En osaa lopettaa siinä vaiheessa, kun arvostelukykyni on täysin kunnossa. Mistä esimerkkinä viime perjantain tapaus, jolle oli todettava aamulla, että ei ehkä nähdä enää, kun hän kyseli nähdäänkö joskus, kun tuun kotikotiin käymään. Harmittaa hänenkin puolestaan. En usko, että hänkään odotti mitään vakavaa, mutta silti...

Nyt ajattelin opiskelujen alettua juoda hitaanpaan tahtiin. Aamulla on kuitenkin pitää raahautua luennolle. Kuinkakohan kauan tämä päästös taas pitää? Ens keskiviikkoon?

[damn]

Pakko yrittää vähentää juomista. Juon usein ja paljon. Juominen on sosiaalinen tapahtuma ja minä olen sosiaalinen ihminen. En yleensä itse kämpillä ollessa juo yhtään, mutta käyn monta kertaa viikossa baarissa. Kahvillemeno kavereiden kanssa tarkoittaa normaalisti kaljoittelua. Ja baareihin menen halvan juomisen perässä, tiedän tasantarkkaan mistä saa minäkin päivänä euron kaljat. Hyvät humalat saa siis hyvinkin edullisesti, en minä niin usein baareissa kävisi jos juominen ei olisi niin edullista, en minä mikään miljonääri ole. Itseasiassa olen aika usein rahaton, mutta huolestuttavaa onkin se, että ne viimeiset rahat tulee mieluummin käytettyä baariin kuin ruokaan tmv. Yhteenaikaan oli ihan vakio, että kaverin kanssa meillä oli tavallaan yhteiset rahat, kun toinen sai jostain rahaa, mentiin juomaan ja vuorotellen keksittiin jostain rahaa, aina jostain irtos sen verran, että pystyi lähtemään viihteelle. En edes halua laskea kuinka paljon rahaa olen viimeisen parin vuoden aikana kaatanut kurkusta alas.

Vaikka juon usein ja paljon, täytyy minun puolustella itseäni sillä, että en ole kännissä ääliö. Minulla on hyvä viinapää, en menetä muistiani, sammu tai mitään semmoista. Olen aina skarppina. Joskus se kyllä ketuttaa. Tuntuu, että olen aina se porukan selväpäisin, vaikka olisin juonut vaikka kuinka paljon. Krapulasta en kauheasti kärsi. Vähän saattaa päätä särkeä tai väsyttää, mutta se ei yleensä pilaa päivää. Toisaalta se on huono asia, koska jos kärsisin krapulasta, niin se varmaan rajoittaisi vähän juomahalujani.

Viime aikoina olen miettinyt todella paljon juomatottumuksiani ja tiedän että pitäisi vähentää. Osaisi vaan joskus olla lähtemättä viihteelle. Mutta kun se vaan on niin mukavaa! Tykkään nähdä ihmisiä, tutustua uusiin tyyppeihin, kuunnella musiikkia ja irrottautua arjesta. Voihan niitä asioita tehdä selvinpäinkin, mutta humala antaa hyvän ja rennon olon ja nautin siitä. Olen kyllä käynyt baareissa selvinpäin, ihan huvin vuoksi. Joskus oli kavereiden kanssa tapana mennä juomaan alkoholittomia drinkkejä ja vaan hengailla, mutta en vain osaa selittää mikä siinä alkoholissa niin kiehtoo. En jaksa istua kotona vaan haluan olla menossa ja liikkeellä. Jotenkin olen viime aikoina ollut kauhean levoton ja kämpillä seinät vaan kaatuu päälle. Yksin kämpillä oleminen ahdistaa ja pelkään sekoavani ja siksi viihdyn yöelämässä, jossa on menoa ja meininkiä, eikä tarvitse stressata kotona tyhmistä asioista. Pitäisi nyt vaan yrittää saada henkinen tasapaino kuntoon. Eiköhän se tästä ala onnistua, kun on kiva kämppä, koulu, kaverit yms. Vähitellen voisi yrittää sitten totutella vähän rauhallisempaan elämään.

[tahris]

Sellaista viikonloppuottamista, harvoin viikolla, ehkä yksi olut tai kuiva siideri, jos on ollut rasittava päivä.
Mutta työviikon jälkeen tunnen tarvitsevani rentoutusta ja mikäs sen paremmin rentouttaa kuin muutama olut,
muutama lasillinen viiniä tai joskus hyvin harvoin väkevämpiä muutama.
Olen miettinyt usein, että onko se pakko? Ja päättänyt, että seuraavana viikonloppuna en sitten ota ollenkaan.
Mutta olen huomannut, että tällaisten ehdottomien rajojen asettaminen pakosti ei minulle sovi, kapinallinen luonne kun olen.
Otan kuitenkin sen yhden tai kaksi tai joskus enemmän. Sen verran, että tulee rento ja mukava olo.
Ja ihan nämä ns. kalsarikännit, koska en jaksa lähteä mihinkään kapakoihin örveltämään/katselemaan örveltämistä.
Firman tilaisuuksissa tai pikkujouluissakaan en ole käynyt vuosiin.
(Pitäisikö nyt lähteä, jos siellä ehkä on se Eräs tai sitten ehkä on parempi olla lähtemättä, jos siellä ehkä on se Eräs...).
Kokemuksia on niin monenlaisia vuosien varrelta, että a) kapakat ei hirveästi innosta, paitsi joskus harmittaa, jos olisi jotain
hyvää elävää musiikkia tarjolla (mutta kun ei ole sellaista kaveria, jonka saisi mukaan ja yksin on tosi tylsää lähteä)
b) on tämä kaikki jo nähty niin liian monta kertaa.
En tiedä, onko alkoholi mulle ongelma, koska työni pystyn hoitamaan eikä juominen enää riistäydy lapasista millään tavalla.
No, yksinhän mä elän, joten ei tämä ole kuin mun ongelma, sitten jos ois joku toinen jakamassa elämää, niin asia olisi toinen.
Silloin voisin varmasti vähentää, koska en jaksa sitäkään, jos toinen ottaa kännit viikonloppu, mahdollisesti vieläpä överit,
eli en varmasti kattelis, jos toinen vetäis umpikännit usein vaan saisi ko. hlö vetäytyä lopullisesti mun ovesta
omaan kämppäänsä harrastamaan kännäilyään. Muutaman ottamista (joka viikonloppukaan) taas en katsoisi pahalla.
Ja sitten puolestaan - raivoraittius saisi varmaan mun veren kiehumaan. Sen verran rentoutta pitää elämässä olla, ettei
kaikkea nautintoa elämästä kiellä, ja alkoholi on kuitenkin yksi niistä.

[Shay]

Tuli taas mietittyä suhdettaan alkoholiin, kun sunnuntai-iltana pitää kovasti keskittyä, että
saa oikeinkirjoitettua sanat... Johtunee yleisestä ongelmasta, joka lienee viikonloppujen lyhyys...
Mutta... Se kuuluisa MUTTA... olen normaalia pienempi ihiminen. Pätevätkö minuun samat säännöt
kuin normaaleihin ihimisiin? Jos juon itseni tähän kuntoon kerran viikossa tai kerran parissa viikossa
yksin. Avainsanana tässä on 'yksin'... Olenko jossain määrin riippuvainen? En kuitenkaan juo
paljoa, mutta vähäkin saa aikaan minussa samat vaikutukset kuin paljon saa ns. normaaleissa ihimisisä.