Levottomat tai levolliset unet

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » To 16 Touko 2013 16:50

Pakko kertoa uni, jonka näin jo pari viikkoa sitten. Siinä tapahtui ihan hirveästi, mutta muistan enää vain ne "tärkeimmät" kohdat siitä. Olin jossain kurssilla. Se kurssipaikka muistutti tosi paljon paikkaa, jossa mummani asuu. Kävelin jossain kävelytiellä, kunnes saavuin "mummani kämppään". Siellä oli hirveästi ihmisiä, mutta myös kaksi karhunpoikasta. Toinen oli yläkerrassa ja toinen alakerrassa. Pelkäsin hiukan niitä, koska ne kuitenkin olivat karhuja. Yläkertaan en tainnutkaan uskaltaa mennä edes vessaan. :hullu:

Alakerrassa kohtasin toisen karhuista, joka oli todella leikkisä. Luulin sitä koiranpennuksi :keijo: Leikin sen kanssa ja lässytin sille kuin koiralle normaalistikin lässytetään, jotain "Moiii!" ja "Heiii!!" Yllätykseni oli suuri kun karhu vastasi takaisin möreällä äänellä: "Moiiii!" Silloin vasta tajusin, että se on karhu ja olin ihan issani.

Jotenkin on myös hämärä muistikuva, että unessa olisi ollut fordelaisia, ainakin Emilia. :riips: Olin myös jossain vaiheessa siellä mumman talon yläkerrassa penkomassa jotain tavaroita, ehkä leluja.

Jossain vaiheessa unta olin ilmeisesti myös muuttamassa, mutta jätin kaikki kaapit pullolleen tavaraa, esim. lakanoita, ja mietin että näinköhän näitä voi oikeasti jättää. :riips:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 23 Touko 2013 10:42

Näin ihanaa unta :hullu:

Olin Lapissa jollain remppa-alueella meidän perheen kanssa. Siis mun sisko, Tuusi, meidän äiti ja toinen veli. Noi muut teki jotain remppahommia ja mä hengasin Tuusin kanssa leikkimässä ulkona. Tuusi oli ihan Tuusinen ja juoksenteli sinne tänne ja huomasin sen hakeutuvan kokoajan sen alueen toiseen päähän ja siellä olevan nuorehkon tyypin luo. Näin alkuun vaan sen tyypin selkäpuolen ja seurasin sivusta miten Tuusi juttelee ja vilkuttaa ja tulee sitten pois.

"Tosi kiva mies toi tuolla. Arvaa Tantti mitä se tekee. Se tekee tosi hienoja kaiverruksia. Sillä on mökki mihin se tekee ne. Onko se leikkimökki? Voidaanko mennä sinne leikkimään?"

Lähdettiin Tuusin kanssa uimaan ja järvellä Tuusi bongaa saman kundin rannalta.
Se on Antti Tuisku! Tuusi juoksee Tuiskun luo ja selittää miten me tultiin uimaan ja ettei hän osaa uida ja Tantin kanssa voi mennä uimaan. Tuisku kertoo ettei siihen järveen kannata mennä uimaan, koska vedessä on rauhoitettuja kaloja. Ei mennä ja Tuisku vie meidät toisaalle uimaan :hullu:

Yhtäkkiä ollaan isossa rakennusteltassa ja Tuisku tekee toisessa päässä jotain puukaiverruksia. Mun siskon kanssa sahataan kakkosnelosista palasia ja yritetään saada niitä oikeaan kulmaan menemään. Veli kantaa niitä pätkiä ulos teltasta ja kiroilee meidän olevan liian nopeita. Siskokin käy välissä kantamassa niitä lankkuja ja mä juttelen Tuiskun kanssa. Lopulta, kun niitä lankkuja on leikelty tarpeeksi, me jäädään Tuiskun kanssa juttelemaan. Se kaivertaa vielä muutaman puun, tekee jonkun käsityöjutun, johon mä vaan ojentelen sille materiaalia ja työkaluja.
Me päädytään teltta-alueen ulkopuolelle istumaan järven rannalle (joka on ihan taas eri järvi) ja puhumaan filosofiaa. Tuisku kertoo olevansa lomalla nyt ja palaa keikkailemaan levänneenä. Puhutaan, puhutaan ja puhutaan. Sisko käy kysymässä missä mä viivyn ja hätistän sen pois. Juuri ennenkuin herään, Tuisku halaa ja sanoo että jos ei mikään muu auta, niin elämä kyllä kantaa :hullu: Herään siitä ja jään pohtimaan meidän keskusteluja.
Se oli hyvä keskustelu! Hienoja juttuja :hullu:

Oli kyllä kiva uni :hullu: :keijo:
Antti Tuisku :pusu:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6030
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 26 Touko 2013 10:46

Uni sarjassamme wtf?! :friikkipeukku:

Olin matkannut jenkkeihin etsimään pakettini lähettäjää. Ilmeisesti olin etsinyt jo pitkään, ilman tulosta. Matkasin reppu selässä ja osoitelappu kädessä. Olin saapunut jenkkiläisen koulun ison baseballkentän reunalle. Vaihtopenkkien luona oli kaksi naista ja neljä teiniä. En kuullut mitä he puhuvat, mutta ajattelin mennä kysymään onko se etsimäni henkilä siellä.
Päästyäni lähemmäksi, huomasin että naiset jakoivat ehtoollista. Yrittivät tarjota minullekin, mutta kieltäydyin. Ja tästähän he suuttuivat. Ehtoollisen jälkeen kysyin tietävätkö he sitä tyyppiä jota etin ja he vain nakkelivat niskojaan ja sanoivat "kato sisältä" :virne:

High school oli tosi iso.
Kyselin oppilailta ja vahtimestareilta ( :virne: ) ja löysinkin etsimäni tyypin! Samalla ne ehtoollisella olleet teinit olivat sen luokan takaseinällä olevassa vitriinissä. Kävin äijän raiveleihin, syytin huijariksi ja havahduin :keijoei: :virnei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6030
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 26 Touko 2013 11:00

Suvi kirjoitti:
Alakerrassa kohtasin toisen karhuista, joka oli todella leikkisä. Luulin sitä koiranpennuksi :keijo: Leikin sen kanssa ja lässytin sille kuin koiralle normaalistikin lässytetään, jotain "Moiii!" ja "Heiii!!" Yllätykseni oli suuri kun karhu vastasi takaisin möreällä äänellä: "Moiiii!" Silloin vasta tajusin, että se on karhu ja olin ihan issani.


issani = peloissani :läps: (Saakelin kirjaimia tiputteleva näppäimistö :läps: Mä mitään esikatseluita tarvitse. :P )
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 08 Kesä 2013 01:05

Unia :keijo:

Aika tasan tarkkaan viikko sitten nähty uni: Olin jostain syystä muuttanut äidin luokse asumaan. Äidillä oli iso asunto, josta minä olin saanut oman huoneen. Sitten jossain vaiheessa havahduin siihen, että minullahan on se oma omistamani asuntokin (joka oli tässä unessa vielä talo, jossa oli kellari). Kaiken lisäksi se minun iso taloni oli ihan täysin tyhjillään. Helpotus oli suuri, kun lopulta heräsin omasta sängystäni, omasta kodistani. :hymyhali:
(Unien tulkitsijoilla olisi kivaa. :raps: )

Seuraavana yönä nähty uni:

Olin :keijoi: n kanssa meidän mökillä. Siellä oli monia muitakin, mutten muista kuin Wildiksen ja viiman. Nojailimme halkopinoon (joka muuten ei ole ikinä ollut meidän mökin pihalla siinä paikassa, jossa se tuossa unessa oli), kunnes jostain alkoi kuulua jonkunlaista teknojytkettä. Menimme meidän laiturille katsomaan, ja havaitsimme, että järvellä oli käynnissä jotkut megafestaribileet. (Oikeasti se järvi on ihan sairaan pieni "lätäkkö", jossa ei saa ajaa edes moottoriveneillä.) Tai en ole varma, oliko se vasta niiden bileiden markkinointia. Joka tapauksessa se bassojytke vaan jatkui ja Erin ajoi vesisuksilla ohitsemme. Festareista innoissaan viima hyppäsi vaatteet päällä Erinin perään järveen. Siihen heräsin. :virne:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 11 Kesä 2013 16:28

Näin pari yötä sitten aika hellyyttävää unta :hullu:
Siihen oli sotkeutunut selkeästi festarit, keikat, fanius ja jotain mystistä :virne:

Olin jossain maailmalla, sillä koko uni oli englanniksi. Ilmeisesti tein töitä, koska oli pakko saada all the jobs done before deadline. Nakuteltiin tietokoneita ja juotiin kahvia, höpöteltiin ja välillä käytiin siirtelemässä pahvilaatikoita. Olin pienen porukan kanssa isossa tehdashallissa. Pahvilaatikoiden ja tietokoneen nakuttelun ohella testailimme kameroiden toimintoja ja teimme niistä porukalla arvioita.

Aina kolmen tunnin välein olimme kuitenkin auringossa ja otimme aurinkoa. Aina taustalla oli joku bändi.

Sitten paikalle saapui pomo. Puhuimme niistä töistä mitä teimme ja muut olivat kamalan nöyriä ja mielistelivät ja kaikkea tämmöistä sössönsöötä. Yksi kamera oli rikki meille saapuessaan ja tämän epäkohdan tullessa esiin pomo alkoi huutamaan. Muut kyyristelivät pöytien takana, mutta minä tuijotin päin näköä ja kerroin hyvin rauhallisesti, ettei me sitä rikottu ja voi mennä sinne kameratehtaalle huutamaan huutojaan, perkele! Pomo alkoikin nauramaan, että tämä oli testi ja pääsisin Madonnan kiertuelle hoitamaan edustustehtäviä. :tipahdus:
Sain koota muutaman hengen tiimin duuniporukasta, jotka lähtisivät työskentelemään mukaan.

Madonnan kiertue alkaisi vasta kuukauden päästä, mutta meidän piti mennä tietysti suunnittelemaan ja testaamaan ja koordinoimaan :virne:
Jossain Los Angelesissa sitä oltiin ja stadionitreenit oli se mistä lähdettiin. Ensimmäisenä päivänä katsottiin treenejä, toisena päivänä tutkittiin valoja ja kolmantena päivänä pläänättiin meidän kamojen roudauksesta roudausporukan kanssa. Läpimenotreeneissä alettiin kuvaamaan. Kuvattiin videokameroilla ja jollain helvetin painavilla järkkärikameroillakin. Oltiin vedetty päivän ensimmäinen läpimeno (niitä oli kolmet päivässä :o: ) ja käytiin kuvakulmia ja väritunteita läpi, kun päätin vielä lähteä kuvaamaan yhtä käytävää, joka oli lavalla. Siitä piti kuvata jotain tosi tärkeellistä, koska se tulisi johonkin sisäänpääsyn spektaakkeliin :keijoei:
No, olin kuvaamassa käytävää, kun Madonna saapui paikalla :tipahdus:
Juteltiin :tipahdus: :sekopää: :tulipää:
Kysyin saanko ottaa muutaman kuvan, että voin sitten verrata niitä tunnesävyjä (jotka oli muuten todella tärkeä juttu meidän duunissa! Tunnesävyt!) siihen pelkkään käytävään. Otin kuvia, kiitin ja kerroin tähden näyttävän todella hyvältä. Hän kaivoi käsilaukustaan pienen pokkarikameran ja otti minusta todella nopeasti kuvan ja sanoi "you look so sweet and nice yourself. Oh, so lovely" :hullu: :sydän:
Tähän heräsin :hullu:

Madonna oli vain viimeinen piste. Ne kaikki keskustelut niiden duunikavereiden kanssa olivat pohjustaneet aika hyvin tunnelmaa ja tuo oli vain se kirsikka :hullu: :keijo: :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6030
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 12 Kesä 2013 23:50

Mun uni viime yönä :tipahdus: :sekopää: :hullu:

Benedict Cumberbatch oli töissä samassa rakennuksessa kuin minä. :sekopää: Tunsin kuitenkin ilmeisesti paremmin hänen siskonsa, joka puhui erittäin hyvää suomea, koska oli puoliksi suomalainen ( :töktök: )

Tällä siskolla oli hirveästi lapsia ja lähdin hänen ja näiden lasten kanssa Turkuun. Mukaan tuli ainakin yksi hyvä kaverini, jonka oikesti näin viime sunnuntaina suhtkoht pitkän ajan jälkeen. Kävimme maisemahississä ja ravintolassa/pubissa, jonne meinasin hävittää laukkuni. Siellä pubissa oli nimittäin sellainen tuoli, jolle vain jätettiin laukut ja niitä laukkuja vaan kerääntyi sellaiseksi kasaksi. En meinannut löytää laukkuani, joka oli jossain vaiheessa jäänyt kasan alimmaiseksi. :P

Sitten olin töissä ja Benedict tuli minua vastaan käytävällä. Pystyin suhtautumaan jotenkin rennosti tähän kohtaamiseen, koska näin häntä joka päivä töissä. Samalla kuitenkin sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja oli :sekopää: -olo, tai nuo tuntemukset tulivat ehkä vasta, kun tajusin, että olin nähnyt hänestä unta. :hullu:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » To 13 Kesä 2013 15:25

Olin Oulun Kärppien pelissä. Pelistä jäi herättyä mieleen vain Kärppä-fanien kannustuslaulu: "Mulla on käsissä kärpännahkaa / kainalossa oma kulta / ja nahkabootsit jaloissa."
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1012
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 22 Kesä 2013 16:28

Tein eilen sen verran juhannustaikoja, että keräsin kukkia tyynyn alle. Näin seuraavanlaisia unia:

Ensin olin mukana jossain kasarileffa(parodia)ssa tai katsoin sitä. Se oli olevinaan joku kuuluisa leffa, ja mukana oli ainakin Jane Fonda tai Susan Sarandon, muttei ketään potentiaalisia sulhasehdokkaita. :norsu: Ainoa mies, jonka muistan tuosta kohtaa unesta, oli joku kasaritakatukkainen äijä (takatukka vieläpä ponnarilla), joka piti kaikkia panttivankina. :keijo: (Ei ollut MacGyver.)

Seuraavaksi lainasin isän hienoa Audia (minulla ei ollut unessakaan ajokorttia) ja olin saanut auton pysäköityä jotenkin Helsingin keskustaan. Kävin ilmeisesti leffassa, mutta kun tulin sieltä takaisin, en muistanutkaan mihin olin auton pysäköinyt saatikka edes minkänäköinen se auto oli. :töktök: Pyöriskelin keskustassa ja sen lähistöllä ikuisuuden ja taisin itsekin jo jossain vaiheessa eksyä. Muistan, että kiipeilin jopa jotain portaita pitkin etsien sitä autoa. Aina törmäsin kuitenkin johonkin nuoreen ulkomaalaiseen mieheen, jota ensin luulin romanikerjäläiseksi, mutta ei kai sitten lopulta ollutkaan. (Ehkä tuo sitten oli se mun sulhasehdokas, jota nyt ei varmasti tulekaan vastaan, koska kerron tämän unen täällä :keijo: ) Hän oli unen edetessä ihan hyvän näköinenkin :keijo: mutta ärsytti minua unessa ihan suunnattomasti :keijo:

Ei tämä kuitenkaan tähän vielä päättynyt: "heräsin" ja näin lisää unia. Olin jossain puutarhajuhlissa, jossa oli paljon lapsia. Osa lapsista oli punahiuksisia, osa tummahiuksisia ja nämä tummahiuksiset olivat vähän ehkä iholtaankin tummempia. Päättelin, että punahiuksiset ovat veljen hyvän kaverin lapsia (tällä kaverilla on siis oikeastikin punainen tukka, mutta ei oikeasti vielä lapsia), mutta jäin miettimään olivatko ne tummahiuksiset lapset minun ja sen äskeisen unen tyypin vai jonkun muun. :keijoei:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 22 Kesä 2013 16:43

Jos tää ulkomaalainen mies oli se sun metro-tyyppi? :keijotäpinä:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6030
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 22 Kesä 2013 16:48

Ei ollut. Tämä unen mies oli paljon vaaleampi :keijo:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Ma 24 Kesä 2013 15:26

Tuntuu että jatkuva uni-teema itselläni on juna: joko en ehdi siihen, se menee juuri nenän edestä tai muuten vain matka siinä ei edisty.

Mitä sanoo unipäiväkirja?
"Tämä ennustaa odottamatonta ongelmaa tai viivästystä suunnitelmissasi."

No shit, sherlock :epäilevä:
Tuttavallisemmin kutsun sitä "normaaliksi elämäkseni".
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 24 Kesä 2013 15:56

Juna on myös fallos-symbooli :freud: :pahis:
--

Mä näin tosi ihanan hämärää unta viime yönä :hullu:

Ystävälläni oli ongelma, joka sijoittui Liettuaan (puhuttiin kyllä Lithuaniasta :virne: ). Hän ei itse päässyt sitä selvittämään, eikä saanut mieheensä yhteyttä. Epäili tälle tapahtuneen jotain ja pyysi minua apuun, olinhan agentti ( tietty olin!). Lähdin lentämään kohti Lithuaniaa. Puhuin lentokentällä paljon puhelimessa, kun yhteys ystävään oli ratkaisevassa osassa. Hän kertoi mihin minun pitäisi mennä ja niin edelleen. Matkatavaroina minulla oli yksi reppu. Keppi aiheutti ongelmia turvatarkastuksessa (no hei, agenttikeppi piti sisällään myös vähän agenttijuttuja, mutta ne oli naamioituja). Lääkärintodistuksella selvittiin siitäkin ja keppiä ei läpivalaistu ( :muahaha: ). Lento oli nopea. Lithuaniassa oli seepiansävyistä ja sumuista. Pääsin kuin pääsinkin oikean rakennuksen luo ja samalla näin ystäväni miehen tulevan kadun toisesta päästä vastaan. Hän katsoi minua epäluuloisena ja puhui myös puhelimeen, ei kuitenkaan ystäväni kanssa (koska itse puhuin hänen kanssaan) vaan jonkun toisen. En paljastanut että näin hänet, vaan kysyin ystävältäni koska hän oli kuullut miehestään viimeksi. Viikko sitten ja hänen olisi pitänyt olla tuolla talolla toissapäivänä, mutta portieri ei ollut nähnyt häntä. Lopetin puhelun, kyselin mieheltä mitä tehdään, hän soitti johonkin ja kysyi sieltä (saksaksi) miten nyt tulisi toimia, kun selkeästi hän oli jäänyt kiinni. Sovimme, että soittaisin ystävälleni ja kertoisin nähneeni hänet. Siinä samassa puhelussa tuli kuitenkin ilmi, että kellohan oli jo 22 illalla paikallista aikaa, enkä pääsisi enää samanpäivän aikana kotiin. Ystäväni soitti portierille ja järjesti minulle huoneen talosta. Talo ei siis ollut hotelli, vaan tilausasuntoja täynnä oleva piilopaikka tietyn alan ammattilaisille. Sain erityisluvalla ja agenttitodistuksella jäädä viikoksi lomalle asuntoon. Seuraavana päivänä kävelin seepiansävyisiä Lithuanian katuja ja ihastelin paikkoja. Vakoilin salaa ystäväni miestä, ilman virallista tehtävää. Latasin puhelintani ja lähetin jollekin tekstiviestin "olen ihan ok. Olen kaikalla, secret missions, nähdään ensi viikolla." :virnei:

Heräsin, kun olin tekemässä ostoksia basaarilla ja myyjä kysyi "onko tämän unen pakko olla tämän värinen?" :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6030
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 24 Kesä 2013 19:17

Viime yönä olin ollut jonkin rikoksen tapahtumapaikalla. Ilmeisesti kyseessä ei ollut kovin vakava tapaus, koska en ollut huolissani, tosin saattoi olla, että kyseessä oli joku murhakin. Itse en kuitenkaan ollut ollut siihen osallisena muuten kuin paikalla olijana. Minua kuitenkin kuulusteltiin. Kuulustelijana ei ollut mikään normipoliisi vaan hyvin komea nuori etsivä, joka oli pukeutunut tyylikkäisiin mustiin vaatteisiin. Miehen nimi oli David Alexander Bell tai ehkä Alexander David Bell. :virne: Välillämme oli välitöntä kemiaa. :pahis: Kuulustelu tapahtui paikassa, joka muistutti vanhempieni kodin komeroa. Kun poistuin kuulusteluhuoneesta, David Alexander oli vähällä suudella minua, mutta sitten heräsin. :keijo: Sääli, etten nähnyt tätä unta juhannusyönä, jolloin muistin juuri ennen nukkumaanmenoa Nugaan juhannustaian, jossa sukka laitetaan väärinpäin jalkaan, tjsp. Siltä yöltä en kuitenkaan muista unia.

Nukahdin hetken päästä uudestaan ja näin toisen unen. Siinä olin työkavereideni kanssa tekemässä erästä tehtävää, jota olen aiemmin tehnyt oikeastikin, joskaan en näiden työkavereiden kanssa. Siihen liittyi kasa kirjoja, joista piti valita jotain ja lähettää loput postitse johonkin. Kasasin ison kasan kirjoja postipakettiin ja raahasin sitä mukanani. Sitten olimme aikeissa mennä työkavereiden kanssa syömään. Yhden työkaverin kanssa istuimme pimeään taksiin, en tiedä mistä muut saivat kyydin. Taksikuski jutteli kaikkea outoa vierailla kielillä. Saavuimme perille Hesburgeriin, jossa oli ilmeisesti määrä syödä. Taksikuski tuli perässämme sisään ja aloimme työkaverin kanssa ihmetellä, että miten tästä päästään eroon. Kuski tilasi Hesburgerin tiskiltä siideriä (!) ja istui pöytään. Työkaverini sanoi lähtevänsä soittamaan muille seurueemme jäsenille. Jäin kuskin kanssa pöytään ja seuraan liittyi taksikuskin kavereita. Työkaveri viipyi poissa pitkään. Hetken päästä huomasin, että työkaveri oli lähettänyt minulle useita tekstiviestejä. Enempää en muista, koska heräsin taas.

Hauskasti taas näkyy, miten mun uniin tunkevat kaikenlaiset päivän aikana vastaan tulleet asiat; esimerkiksi pimeistä takseista oli äskettäin juttu jossain lehdessä, ja eilen näin telkkarista myöhään illalla viitisen minuuttia jotain rikossarjaa, jossa kuulusteltiin ihmisiä murhaan liittyen (yleensähän en sellaisia katso, paitsi onhan rikoksia toki saippuaoopperoissakin). Kirjakasojen kanssahan olen tekemisissä alituiseen.
Namaste, allez!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3346
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Ti 25 Kesä 2013 13:21

Mr. Smith kirjoitti:Tuntuu että jatkuva uni-teema itselläni on juna: joko en ehdi siihen, se menee juuri nenän edestä tai muuten vain matka siinä ei edisty.

Mitä sanoo unipäiväkirja?
"Tämä ennustaa odottamatonta ongelmaa tai viivästystä suunnitelmissasi."


En sano enkä väitä, mutta eilen palatessani sarjakuvakaupan kokouksesta polkupyörän kumi tyhjeni -> pyörän talutus takaisin kotio.
Lisäksi suunnitelmani käydä Helsingissä kariutui siihen että kaikilla kavereilla on muita menoja JUURI sinä päivänä kun ajattelin tulla.

Viime yönä näin unta silmälaseista joita koetin eli unisanakirjan mukaan "yllättävää etua ystävän tai onnistuneen uhkayrityksen kautta".

Tänään sain kuulla että olin kahdeksas virman iskulause-kisassa. Sain palkin-- kunn-- maine-- niin paljon ilmaista kahvia kuin haluan juoda kahviautomaatista.

Toivottavasti ensi yön uneksin jostain mikä tarkoittaa "tulet rakastelemaan oikeasti kauniin naisen kanssa rahakasan päällä" :keijo:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kumkvatti » Ma 05 Elo 2013 17:11

Viime yönä reissasin sekalaisen ihmisjoukon kanssa, ja matkalla pysähdyimme paikalliseen ostoskeskukseen. Kaupan hyllyssä oli Lego-pakkauksia erilaisilla teemoilla, joista yksi oli Gay Sauna. Pienessä paketissa oli Lego-ukkeleita erilaisissa asennoissa, ja paketti maksoi 789 e. En ostanut kun oli vähän kallis.

:keijo:
kissa onkin turkisterrieri Kuva
Avatar
Kumkvatti
yybersalama
 
Viestit: 365
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 14:29

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 05 Elo 2013 22:32

Kvatti :rolf:

---

Tässä unessa on ehkä jotain Turku-bileiden jälkimaininkeja, mutta näin tämän unen vasta noin viikko sitten.

Olin jossain, ehkä Turussa, mutta kuitenkin muualla kuin Helsingissä, jossa meillä oli työpaikan tai kavereiden kesken joku tapaaminen. Deni ja outsider olivat kämppiksiä ja yövyin ilmeisesti heidän luonaan. Muistan, että kävin (heidän luonaan) suihkussa ja siellä oli hassu valaistus, vähän niinkuin jossain infrapunasaunassa. :keijo:

Minun piti tavata (työ)kaverit jossain pikku pubissa/ravintolassa (ei muistuttanut muuten yhtään Emmerdalen pubia!), mutta minulla oli ilmeisesti niin paljon aikaa, että kiertelin ympäriinsä, mutta aina se pikku pubi/ravintola tuli vastaan. En kuitenkaan koskaan mennyt sinne sisälle. Jotenkin jumituin jonkun kanssa jonnekin levyosastoille ja myöhästyin tapaamisesta yms. :keijo:

Muuta merkittävää tässä unessa oli, että otin tekokynnet, mutta lopulta vain vasemman käden pikkurillin kynnessä oli surkea tummanharmaa tekokynsi, joka peitti puolet oikeasta kynnestä (eli se oli ihan päin p:tä asennettu). Minulla oli myös hirveästi sormuksia (puhuttiin ainakin Kiban kanssa ennen ysäribileitä ysärisormuksista). Nämä sormukset olivat joko liian isoja tai liian pieniä, eli käytännössä ne olivat tosi tiukkoja, mutta samalla ne tippuivat sormistani. :keijo: Ainoa sormi, johon sormuksia en ollut kokeillut, oli vasemman käden nimetön. Jäin pohtimaan, voiko siihen laittaa sormuksia, kunnes heräsin. :keijo:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ti 06 Elo 2013 10:53

Jaahas se olis sit lisää unia:

Alku oli ihana: olin jossain pikku mökissä tunturissa/vaaralla/vuorella. Lähellä ei ollut yhtään muita mökkejä tai asumusta. Mökissä oli minun lisäksi ainakin äitini ja veljeni. Menin ulos ja ulkona oli järjettömän kaunista: oli syksyinen kirkas auringonpaiste, rinteellä oli valtavasti kanervia, jotka olivat kaikki syksyn lehtien värisiä. Yritin ottaa kuvaa (surkealla) kännykkäkamerallani, mutta valo taittui kuvaan jotenkin niin, että lopputulos näytti siltä, että kuvassa olisi ollut vain joku tonttu. :keijo: Sain otettua toisenkin kuvan, mutta lopputulos olikin videokuvaa, joss juoksenteli jotain kanoja/kanalintuja, joita en tiennyt tai nähnyt siellä olevankaan. :keijo:

Uni vaihtui/jatkui siten, että olin mennyt naimisiin "Etelä-Korean prinssin" kanssa. Vaikka unessa puhuttiin koko ajan "Etelä-Koreasta", kyseessä oli kuitenkin ilmeisesti Pohjois-Korea. Prinssikään ei muistuttanut yhtään korealaista, vaikka itse asiassa hänen kasvojaan ei näkynyt koko unen aikana (tai en ainakaan muista hänen kasvoistaan mitään). Minun tärkein tehtäväni oli ilmeisesti "miellyttää" (you know :pahasetä: ) tätä prinssiä, mutta en voinut/halunnut tehdä mitään, koska veljeni (joka oli unessa ehkä korkeintaan 10-vuotias) nukkui samassa sängyssä kanssamme. :töktök: Makuuhuoneemme itse asiassa muistutti yhtä vanhempieni vanhaa makuuhuonetta ja muutenkin asuimme tosi vaatimattomissa oloissa. Silloin tajusin, että tässä maassa eivät edes johtajat asu hienoissa palatseissa, vaan kaikki on pelkkää feikkiä ja halusin saada muutoksen aikaan. :P
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 26 Elo 2013 19:20

Heräsin aamuyöstä, ja nukuin hetken siihen asti kunnes kello soi, joten tässä tulee:

Katsoin/olin mukana "Iron Man" -leffassa, jonka pääosassa oli Robert Downey Jr. :tipahdus: (kuten oikeastikin). En ole katsonut koskaan Iron Maneja, mutta tämä "Iron Man" ei kyllä muistuttanut paljoakaan niitä leffoja, mitä nyt niistä tiedän.

Oltiin jossain huoneessa, jossa oli "pahiksina" jotain tummaihoisia(?), epämuodostuneita nukkeja laatikoissa. Jostain ilmestyi tyyppi Pokémon-pallossa, joka oli joku sanansaattaja. Robert Downey Jr. (eli Iron Man) oli välittäjä, jonka suulla sanansaattaja puhui. Iron Man joutui myös matkimaan myös tämän sanansaattajan liikkeitä, esimerkiksi olemaan varjokuvana jonkun "piirtoheitinkankaan" takana. :töktök: Mietin vaan, että "mitenköhän Benedict Cumberbatch esittäisi tuon? :raps: "

Uni muuttui/jatkui siten, että olin kylässä paikassa, jossa siskoni, äitini ja entinen työkaverini asuivat kämppiksinä. Äitini ja siskoni eivät siis oikeasti ole nähneet ikinä koko duunikaveria. Asunto oli jotenkin pelkistetyn japanilaistyylinen. Tiesin koko ajan unessa, että minun pitää kohta herätä, ja ilmeisesti jossain vaiheessa kello "soi". Lähdimme kaikki samaa matkaa töihin, muistaakseni ainakin myös veljeni oli mukana. Jossain vaiheessa huomasin, että kello oli jotain 11 aamupäivällä. Kellonaika vaihtui koko ajan, mutta kuitenkin ehdin käydä vielä ostoskeskuksessa, jossa kauppoja vasta avattiin. Yhtäkkiä kello oli(kin) taas viisi iltapäivällä, ja olin ihan paniikissa. En tiedä, pääsinkö ikinä sinne töihin.

Viimeinen muistikuvani tuosta unesta on kuitenkin Robert Downey Jr.:n ruskeat silmät. :hullu:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja theia » Pe 30 Elo 2013 11:21

Näin unta pitkästä aikaa :o:

Meillä oli ns. harjoitushäät. Nyt. Reilu puoli vuotta ennen the päivää. Mua odotettiin - mulla oli hääpuku päällä ja yritin tuhertaa silmiin eyelineriä, mutta epäonnistuin koko ajan. Tiesin, että on kiire, mutta viivat eivät vaan menneet oikein ja onnistuin mustaamaan koko yläluomet. Jossain vaiheessa luovutin, koska "nää on vaan harjoitukset ja ihan sama".

Äiti ehdotti, että ekana otettaisiin skumpat, josta raivostuin unessa ja huusin äidille: "eka pitäis päästä naimisiin, ei naimisiin voi mennä skumppalasi kädessä! Jos haluut eka skumppaa niin mee ite naimisiin ja sillon saat päättää mitä haluat" ja sen jälkeen lähdin myrskyn merkkinä pois juhlapaikalta... ja heräsin.

Stressiä? Joo ei....
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3335
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 02 Syys 2013 22:05

Mä stressasin näköjään ihan muista jutuista, esimerkiksi mun 5:2 -dieetistä, joka alkoi "virallisesti" tänään.

Olin mökillä. Siellä oli ensin meidän perhe. Äiti ja isä olivat onnellisesti yhdessä. En tiedä, olinko tämän ikäinen vai nuorempi, mutta kuitenkin söimme jotain äidin tekemää ruokaa. Kauhukseni jossain vaiheessa huomasin, että olin syönyt ison kulhollisen spagettia, vaikka pätkäpaastoni piti alkaa. Söin kuitenkin kulhollisen loppuun ja jälkiruoaksi vielä sohvatyynyn, joka maistui ihan pullalta tai kuivakakulta. :töktök:

Seuraavaksi sain OP-Pohjolalta virallisen kirjeen. En muista enää, mitä se koski, mutta lopuksi siinä oli teksti, jossa kehottettiin ottamaan yhteyttä "alla oleviin henkilöihin", jos minulle tapahtuu jotain. Tekstin alla oli tosiaan kuvia joistain ei-kovin läheisistä facebook-kavereistani. Kirje antoi ymmärtää, että nämä siis olisivat minulle tosi läheisiä. (En ole muuten edes varma, olivatko ne oikeita facebook-kavereitani. :P)
Ainoa, jonka OP-Pohjola oli "valinnut" oikein, oli paras kaverini, josta oli ikivanha kuva polttariasusssaan.

Lähdin kävelylle mökkipaikkakuntamme keskustaan, joka oli mukamas ihan mökkimme vieressä (oikeasti sinne on ainakin noin kymmenen kilometriä). Olin päätynyt jonnekin sivukujalle, jonka olemasaolosta en tiennyt mitään (sellaista ei kyllä oikeasti ole olemassa), ja ihmettelin sitä. Kun palasin mökille takaisin, vanhempani olivat lähteneet jonnekin, ja (pienellä) järvellä oli käynnissä jotkut festarit. Oli ehkä juhannus. Muistan, että istuin saunassa, joka oli tässä unessa jotenkin hassusti mökkimme yläpuolella, vaikka todellisuudessa se on täysin erillinen rakennus. Katselin saunan ikkunasta suoraan mökin kuistin yli järvelle.

Muistan niistä bileistä/festareista vielä sen, että siellä oli hirveästi siskoni kavereita ja entinen työkaverini, joka oli mukamas siskoni hyväkin ystävä (he eivät ole siis todellisuudessa tavanneet). Jossain vaiheessa jostain alkoi kuulua voihkinaa, ja vielä kovaäänistä sellaista. Samalla se kuulosti tosi kummalliselta. Yksi siskoni kavereista oli mennyt järvelle harrastamaan miehensä kanssa seksiä, ja kaikki äänet kuuluivat sieltä mökkiin asti. Minua hävetti nämä kaupunkilaisjuntit, jotka eivät tajunneet, että järvellä kaikki äänet kaikuvat tosi helposti. :P
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6398
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 05 Syys 2013 14:08

Näin viime yönä tosi hölmöä unta :hullu:

Olin menossa johonkin kuvauksiin töihin, siis mainosvalokuvauksiin. Se oli iso halli, jossa oli lavastettuna kolme eri settiä. Yhdessä oli kynsilakkoja, toisessa kuppikakkuja ja kolmannessa ei vielä mitään. Tsekkasin kahden setin jutut ja ihmettelin mitähän siihen kolmanteen oli tulossa. Hallin toisessa päässä, seinän takana oli joku tosi suosittu yökerho, joka oli tosin vielä kiinni, mutta osa kuvauksista piti saada hoidettua ennen sen avaamista. Sitten kävi ilmi, että jotain hiton sarjaa varten piti kuvata materiaalia ja sitä varten oli luvattu se kolmas setti ja siksi se oli vielä tyhjä. Paikalle raahattiin kameroita, yleisökorokkeita, piuhaa, screeniä, lavastetta ja vaikka mitä. Lopulta huomasin olevani sarjan tuotantotiimissä ja miettimässä mistä me saataisiin tarpeeksi ihmisiä paikalle. Kävin huokuttelemassa yökerhon porukoita mukaan, mutta siellä oltiin tosi nihkeitä. Kysyin voitaisiinko käyttää heidän asiakkaitaa, johon he sitten kyllä suostuivat :keijo:
Yleisössä istui lopulta paljon eri näköistä porukkaa, mikä oli just priima. Sarjaan, jota kuvattiin, tuli nuoria naisia valkoisissa miesten kauluspaidoissa ja heidän piti tehdä siinä ensin jotain (mitä seurasin screeniltä ja tein samalla valmisteluja seuraavaan kohtaukseen, joten en muista mitä ne teki), seuraavassa kohtauksessa heidän piti järjestää uusi kynsilakkavärijärjestelmä ja kolmannessa kehittää kuppikakujen syömiseen sotkematon keino - koskematta niihin kakkuihin :keijo:

Tämän jälkeen oli ulkokuvaukset. Mut oli pakotettu mukaan ja mulla oli kanssa sellainen valkoinen inhottava kauluspaita. Meidän piti poseerata jonkun auton kanssa niin, että mahdollisimman monta oli autossa sisällä tai niin, ettei koskenut maahan :keijo:
Kuskin paikalle istui brittiläinen, tummahiuksinen mies. Mut lyötiin etupenkille, koska olin tuotantovastaava ja me mallattiin miltä se sitten näyttää kun siinä autossa on tummamies ja ne valkoiset paidat. Paitsi että ne paidat pitikin sitten sitoa niin, että näytti ettei meillä ole mitään päällä :o:
Se oli tietyllä tapaa tosi helppoa, koska meitä oli monta ja paljasta pintaa saatiin käsistä ja olkapäistä riittävästi.
Se kuski oli tosi komea ja aika mukava ja meidän piti koko sillä revohkalla siirtää se auto rannalle ( tietenkin! :töktök: )
Tie rannalle oli semmoinen vuoristotie, josta näkyi maisemat kyllä kokoajan. Alaspäin :isosilmä:
Mä huusin ja nauroin kauhusta, koska mua pelotti. Totesin tyhmänä "onneksi et sentään aja kovempaa", jonka jälkeen se mies otti toisella kädellä mun käsistä kiinni, ohjasi toisella ja kiihdytti vauhtia kokoajan. Muut likat nauroivat mulle ja mä vaan huusin. Se mies vaan flirttasi ja kehoitti vaan katsomaan eteenpäin, koska siellä oli se ranta. Kun päästiin perille, mä vaan tärisin ja se mies antoi takkinsa mulle ja silitti poskesta.
Jonka jälkeen heräsin :keijoei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6030
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 24 Syys 2013 11:13

Fordelaisuni!

Viime yönä juttelin Aukun kanssa. Hän oli tulossa käymään täällä tapaamassa erästä työkaveriani. Asia koski ilmeisesti Aukun siskoa, jolla oli ongelmia työkaverini kanssa. :riips: Suunnittelimme Aukun kanssa, että menisimme kahville, sitten kun hän saapuu tänne, jos vain aikatauluilta ehtisimme, ja niitä sitten yritimme siinä sovitella. Itse taisin sanoa, että voin lähteä töistä kahville koska vaan. Erikoista oli se, että kävimme tätä suunnitelmakeskustelua kasvokkain. :keijo:

Edellisenä yönä minun piti mennä lukioon suorittamaan mukamas puuttuvia kursseja. Aamulla olin lähdössä kouluun, mutta en tiennyt yhtään mihin aikaan piti olla paikalla, mikä oli lukujärjestys, ja mitä kaikista kirjoista piti ottaa mukaan. Jostain ne kirjat olivat kuitenkin ilmestyneet. Yritin selvittää asiaa älypuhelimella netistä. Koulu oli joku kummallinen monikerroksinen paikka, joka ei muistuttanut omaa lukiotani laisinkaan. Sielläkään en tiennyt mihin mennä.
(Teinioloko tässä tunkee uniin? :keijo: )
Namaste, allez!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3346
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 24 Syys 2013 11:52

Cheek jälleen unissa :tipahdus:

Oltiin meidän äidin kanssa kiertämässä Cheekin keikkoja ( :keijoei: )
Keikka oli keskellä kuuminta kesää jossain maaseudulla, semmoisilla oudoilla heinälatofestareilla, jossa esiintyminen oli kuitenkin teltassa. Teltta oli pystytetty vanhan ladon raunioille. Lava oli puinen vanha alusta, johon oli rakennettu uudet portaat siihen viereen. Katsomossa oli pitkät puiset penkit koko alueella ja seisominen oli kiellettyä. Keikkapaikan seinät oli sitten sitä telttaa, josta ei nähnyt sisään, mutta sisältä näki ulos. Hämäävintä oli se, että ulospäin siinä yhdessä kohdassa näytti olevan ovi, mutta ei ollutkaan. :virne:

Keikka oli tosi jees. Cheek oli ihan liekeissä ja veti monta hittiä. Encoressa tuli vielä superyllätys. Cheek oli tehnyt paikallisten lapsiräppäreiden kanssa diilin, että he saisivat tulla lavalle vetämään omaa hittiään. Lapset tuli, paikalliset hurrasivat, joitain niiden lapsien vanhempia istui mun takana ja he olivat kovin ylpeitä omistaan - tietenkin!

Keikan hienoin puoli oli myös, että lavalla oli vain Cheek, ei muita. Keekki ja mikki. Ei Luomaa, ei mitään screenejä, ei tuplaajia, ei mitään. Ei edes valoja, koska oli niin valoisa kesäpäivä :virne:

Keikan jälkeen meidän äiti yritti tunkeutua sen teltan lävitse sieltä lavan takaa, koska se hämäsi se valeovi :virne:
Menin huutamaan sen kankaan läpi, jolloin Cheek tuli itse kysymään voiko jotenkin auttaa. Osoitin äitiä ja sanoin sen olevan ihan hukassa. "No, mä haen sen. Tulkaa tonne sivustaan, eikös tää ollut nyt teidän viideskymmenes keikka meidän kanssa?"

:rolf:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6030
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja L-S » To 26 Syys 2013 11:06

Viime yönä olin jossain biitsillä. :aukku: Meitä oli iso porukka, lauma tunnistamattomia miehiä ja Kiba. :keijo:
Meillä oli soutuvene, ja tarkoitus oli lähteä soutamaan. Mä soudin ja muut istuivat veneessä. Meitä oli niin monta, että ihme että mahduttiin. Kaikki pojat halusivat hypätä veneestä uimaan, ja olin sitä mieltä, että en sitten kyllä ongi teitä sieltä takaisin. En muista miten päästiin sieltä rantaan, mutta hetken päästä oltiin siellä taas. Joku, ehkä ne pojat, oli roskannut koko järven jollain pahvipakkauksilla. Niitä kellui siellä runsain mitoin, jotain värikkäitä, tyhjiä muropaketteja sun muita, ja saarnasin pojille, että ei me näitä tänne voida jättää. Alettiin sitten Kiban kanssa kerätä niitä.

:rolf:
Namaste, allez!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3346
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron