Festarit - kesän ilo ja ihme.

[Kibaya]

Mä en pysty edes ajattelemaan perjantaita. Lauantaita kyllä, mutta perjantain kohdalla tuntuu että pää flippaa ihan täysin.

30 seconds to Mars

[Emilia]

En tiedä, mikä vanhus ja tylsyys muhun meni, kun ajattelin, ettei enää jaksa mitään tommosia ja on tosi kallista.
Green day
Gaslight Anthem
Marsitkin sitten perjantaina...

Olin urpo, kun en lähtenyt tonne Rock the Beachiin. Hö.

[theia]

Eka päivä Rock the Beachia takana. Rock the Beach, hietsu, 26.6.2013

Käveltiin siskon kanssa rautatieasemalta Hietsuun. Aurinko porotti, oli tuskaisen kuuma. Istahdettiin juomaan olutta nurmikolle vähän ennen rannekkeenvaihtoa kun kuumuus + kävely sai hien pintaan. Oluiden jälkeen vaihdettiin rannekkeet ja käveltiin sisään. Missään ei ollut jonoja, turvatarkastus oli nopea - kassia vähän taputeltiin ja naureskeltiin kuinka helppoa olisi ollut tuoda omia juotavia sisään.

Suunnitelmissa ei ollut keikkoja hetkeen, joten mentiin pienimmälle anniskelualueelle, jossa ei ollut juuri ketään. Sinne tuli pari kaveria hetken päästä, vaihdeltiin kuulumisia. Alkoi sataa - ihana viilennys! QotSAn alkoitukseen oli hetki aikaa joten mentiin Radio Rock -lavalle. Feel Good Hit of the Summer pärähti soimaan ja kirmasin rannalle, heitin kengät pois ja jammailtiin. Sade loppui, alkoi uudestaan, loppui taas.

Vessahätä yllätti ja päätettiin siirtyä Nokia stagen anniskeluun, siellä kuitenkin kohta soittaisi Stone Sour. Juotiin yhdet, kuunneltiin QotSAa etäältä.

Stone Sourin keikka oli vähän niin ja näin. Ekalta levyltä tuli kaksi biisiä - aluksi Corey Taylor alkoi vetää Nutshelliä, jota yleisö ei osannut. Yhtään. Joku meidän takaa huusi yleisölle "Hävetkää!!" todellakin, häpeisivät. Koska Nutshelliä ei osattu, vaihtui biisi Botheriin. ...boring! Tokavikana tuli mun odottama ekan levyn Get Inside, josta sekosin. Huusin kuin viimeistä päivää ja jammailin mukana. Oltiin anniskelualueen takaosassa, kaukans itse keikasta, joten mun fiilistely sai katseita osakseen

Keikan jälkeen oli aika huono happi - oltiin juotu vettä vähän liian vähän, ja kun nestehukan tajusi, ei veden tankkaus enää auttanut. Päätettiin poistua festareilta syömään. Käveltiin Teerenpeliin, syötiin ja lähdettiin kotiin unten maille.

Käveltiin paljon päivän aikana, mä korkkareilla - tänään on jalat niin muussina. Kiva kun on välipäivä!

[Kibaya]

Mun pikkuserkun keikkaraportti on tähän mennessä ollut paras:
"billy talentin keikka lyhyesti: aurinko paahtaa, vesisade, moshpittejä xmiljoona + juuri kun lopettaa kanadanhanhet lentää yli ja paskoo yleisöön"


Mä en kyllä tiedä miten selviän huomisesta ja 30stm:n keikasta

[Pascal Lemoix]

Laitetaan tää nyt aluksi:

--

Rammstein Hietaniemessä 29. kesäkuuta 2013

Kun nyt jokainen kynnelle kykenevä kirjoittaa Rammsteinin keikka-arviota, niin olinhan siellä minäkin. Ja kykenen kynnelle.

Kaksi aiempaa päivää Rock The Beach -festaria olivat tyydyttäneet yleistä festaritarvetta sen verran, että nyt oli ajatuksena tulla suoraan Rammsteiniin. Kolmen päivän ranneke eli kädessä jo neljättä päivää ja oli vielä onneksi ehjä. Paha kun tärkein keikka päättää koko pitkän tapahtuman. Saavuin joskus puolen yhdeksän aikaan alueelle. Jonotin vessaan, josta oli loppu paperi JA käsihuuhde. No, omaa desiä oli mukana. Sitten puolikas Ötkerin mainiota tonnikalapizzaa naamaan (en saanut rahaa tästä lauseesta) ja kohti yleisöä.

Olen noin puoli tuntia ennen keikkaa asemissa. Asetun pitkän miehen taakse, koska oletan, ettei siihen ole tunkua. Paikkoja haetaan, joku käy edessäni toteamassa, ettei näe mitään. Puhelimessa annetaan ohjeita: Tosta Ruotsi-lippispäisestä vähän vasemmalle. Kivaa olla maamerkki. Taputukset vartti ennen keikkaa. Kymmenen. Viisi minuuttia. Yksi minuutti. No, ihan kohta varmaan. Nyt joku pitää jo verhon alareunasta kiinni. Varmaan siksi, ettei se vahingossa poistu siitä edestä. Odottelen Reise, Reisen tuttuja alkutahteja, joista lähtisi keikka hyvin liikkeelle. Ilotulitukset aloittavat keikan. Ich tu dir weh soi samalla. Kun esirippu putoaa, laskeutuu Till Lindemann vanhana elostelijana katosta. Päällä on vaaleanpunaista hörhellystä ja luullakseni ajan platinoima peruukki (mikä ei sitten lähdekään mihinkään koko aikana. ). Avauksesta jatketaan suoraan seuraavaan biisiin, joka ei vielä ole jättiosuma. Yleisölle ei puhuta tässä eikä monessa muussakaan välissä. Kolmas biisi on klassinen Keine Lust.

Lavastus on jättimäistä. Valoina toimivat raskaat katosta riippuvat elementit, jotka elävät melkein omaa elämäänsä. Vielä myöhemmin mukaan kuvioon tulee häkkimäinen valorakennelma, joka sitten avautuu ristiksi ja palaakin vielä. Rammsteinilla enemmän on enemmän. Asche zu Aschessa vanhat klassiset palavat mikkiständit ovat läsnä, mutta aika himmeällä liekillä ne Suomen kesässä palavat. Orkesteri on muutenkin päivittänyt pyrojaan niin paljon, että ne menevät lähinnä nostalgiasyistä. Kitaristeilla on muuten näppärät ständit, jotka saa kaadettua ja nostettua näppärästi saranamekanismin avulla. Ei peitä näkymää se ständi siinä silloin, kun mikkiä ei käytetä.

Feuer Frei on pieni pettymys. Oletin, että se olisi pelottavamman oloinen livenä. Du riechst so gut iskee aina. Kun bändi laulaa IN DER DUNKELHEIT!!! (eli Wiener Blut) huomaan seisovani kahdessa kuopassa. Päättelen, että jos ikään kuin on jo kuopassa, kannattaa hetkeksi lopettaa kaivaminen ja samalla täyttelen kuoppia hiekalla uudestaan. Mein Teilissa kosketinsoittajaa grillataan tutusti, mutta tällä kertaa pieni liekinheitin osoittautuu tehottomaksi ja takahuoneesta haetaan isompaa konetta tilalle. Benzinissa puolestaan oranssiin huppariin pukeutunut valehäirikkö käristetään. Sitten lasketaankin jo käyntiin ikisuosikkini Links 2-3-4 ja hyvin päästään yleisönä osallistumaan. Du Hast on sitten toinen laululeikki heti perään. Monien arvioiden mukaan ainakin illan, ehkä festareiden paras yhteislaulu.

Pulpfiktiivinen Bück dich jakaa tunnelmia ja mietin, tarvittiinko tämä välttämättä. Iltalehden toimittaja varmasti yhtyy minuun tässä asiassa, mutta ei ehkä näin julkisella paikalla. Ich willin jälkeen yhtye kumartaa ja kiittelee: Tää oli Rammstein, kiitos! Yli kahden tunnin keikkana mainostettua tapahtumaa on kulunut noin tunti ja 20. Vaikka tietää, ettei se näin voi päättyä, niin vähän mietityttää. Encoren avaa hidas versio Mein Hertz brenntistä. Lavateknikot juoksevat pianon lavalta ja rytke jatkuu. Sonne tulee ja sen jälkeen harteille noussut tyttö heiluttelee penistä kädessään. Ei omaansa sentään. Pussyn tulo on siis pedattu ja sillä kuuluisalla tykilläkin päästään ampumaan. Ohne dichiin keikka sitten päättyy. Lorenzin ilme on hämmästynyt, kun vielä viimeisten nuottien ollessa ilmassa joku (luultavasti huvilupavastaava) katkaisee sähköt ja homma on ohi. Vähän katsellaan, että näinkö se päättyi, mutta kyllä se niin päättyi. ALLE kahdessa tunnissa. Mutta hieno show oli

[Kibaya]

Rock the Beach - Perjantai 28.6.2013

Tätä päivää oli odotettu pitkään. Sisälläni pyöri aamusta asti pieni sekopää.
Festarit hiekkarannalla ja mulla oli edellisenä päivänä tullut rakko isovarpaan nivelen kohtaan. Iso rakko. Joka puhkesi ja nahka kuoriutui. Siinä oli siis verinahka vain jäljellä. Pelkkä laastari olisi ihan vain vitsi, mutta silmäni iskeytyivät kotona jeesusteippiin ja ! Vedin alle voidetta, jossa on mehiläisenkittivahaa, päälle laastarin ja kaiken tämän päälle vielä jesarit. Ja menoksi!

Olimme paikanpäällä hyvissä ajoin ennen Apulantaa.
Minä ja pari kaveria. Jostain paikalle saapui hyvin erottuva Pascal, sekä pikkuserkkuni kavereineen. Pikkuserkku huitaisi lähemmäs lavaa ja me jäätiin muiden kanssa siihen inva-lavalle ja sen ympäristöön. Apulanta on niin takuuvarma tykki, että sillä on hyvä aloittaa. Vanhoja biisejä, uusia biisejä, hyvät välispiikit ja mahtava yleisön haltuunotto. Sitä, mitä ne kundit haldaa. Kiroavat että pitää lähteä johonkin Riihimäelle, kun rannalla olisi aurinko ja hyvä fiilis ja hyvännäköistä porukkaa.

Biisilistassa on todella hyvin niitä vanhempia biisejä ja uudempia sekaisin. Mun lemppareista soitetaan Koneeseen kadonnut (jonka aikana itken ja huudan ihan avoimesti, iskee aika herkkään paikkaan ihan suoraan) Terä, jonka aikana haluaisin vaan hyppiä ja kirkua. Tulee Mato, Anna Mulle Piiskaa, Zombeja ja uusinkin sinkku Poltettu Karma.
Keikan loputtua, kundien lähtiessä sinne Riihimäelle, olin aivan fiilareissa
Mah-ta-vaa! What's next!
Päätimme jäädä siihen odottamaan Reckless Lovea, koska se nyt vaan on niin

Reckless Love tulee ja on ihan legendaarinen. Ensimmäisen biisin jälkeen Olli ottaa pois farkkutakin. Toisen biisin jälkeen lähtee aurinkolasit, mutta vasta kahdeksannessa lähtee paita. Koska on kuuma. Ai että, onkin niin kuuma että on puettava se farkkutakki päälle parin biisin ajaksi. Jolloin se lähtee taas pois.
Huolestuttavinta ikinä on se, että osaan näitä biisejä ulkoa
Mitä helvettiä mulle on tapahtunut?!
Tytöt kiljuu Ollin pyörittäessä lanteita ja kieltämättä ne pyörii aika hyvin. Irtolantio, etten sanoisi. Hermmanni hymyilee, rumpalilla on jotain omia fanejaan/tuttujaan yleisössä ja siitä saadaan vähän huumoria.
Keikka soljuu joutuisasti ja on aika pian ohi.
Nälkä on kova.

Suuntaamme kohti alueen toisessa päässä olevia ruokakojuja. Ja hirveää määrää lokkeja. Ruoka on ihan ruokaa, ei ihmeitä, mutta ei kamalaakaan. Sen jälkeen alkaa odottelu! Rival Sons soittaa viereisellä lavalla ja se on ihan taas sitä lounge-tavaraa

30stm:n keikan kirjoitan erikseen

[heartless]

Aitoon Kirkastusjuhlat lauantai 6.7.
Neljän hengen seurueemme lähtee Tampereelta viiden jälkeen ajelemaan Aitoon suuntaan. Matkakaljat, tsek, käteistä, tsek. Minä ajoin, mutta en tiennyt kuin etäisesti mihin olen matkalla. Onneks apukuski oli kotona vähän vilkuillut karttaa, löysimme perille. Olemme Aitoossa hieman kuuden jälkeen. Ajoin pellolle, josta on tehty leirintäalue ja parkkipaikka, järjestyksenvalvoja sanoo "aja tonne" ja osoittaa epämääräisesti taakseen. Olen vähän pihalla että minne ja kiroilen reippaasti. Järkkäri taisi kuulla, kun juoksee auton vierelle ja ohjaa tyhjälle paikalle.

Käymme vaihtamassa tulostetut liput rannekkeisiin ja saamme samalla ohjelmat ja risteilylahjakortit. Vilkuilemme mistähän alueelle pääsee sisään. Juuri silloin tulee kuulutus, että portit aukeavat puolen tunnin kuluttua ja Mariska ja Pahat sudet aloittavat klo 19.15. Aikaa on vielä reippaasti joten suuntaamme Kopsonin baariin istumaan. Muut juovat kaljaa, minä en ota mitään, vaikka kylmä kalja olisi kyllä maistunut. Seitsemän aikaan suuntaamme porteille, ne ovat juuri auenneet. Järkkärit miettivät keskenään onko heillä missään infoa rannekkeiden väreistä. Laukkuni tutkiminen jää vähän vaiheeseen kun järkkärit unohtuvat keskustelemaan, yht'äkkiä järkkäri huomaa minun vielä seisovan siinä ja kehottaa jatkamaan matkaa.

Suuntaamme Rokkiliiteriin. Seurueen jalkavaivaisen iloksi sieltä löytyy penkkejä. Paikalle valuu lisää porukkaa. Kelloja vilkuillaan, kohta alkaa. Siirrymme lähemmäksi lavaa. Juontaja saapuu lavalle spiikkaamaan ensimmäisen bändin lavalle, Mariska ja Pahat sudet. Bändi on hyvässä vedossa. Mariska on alkuun vähän varautunut, tunnustellaan tunnelmia ja yleisöä. Bändi irrottelee, Mariskakin muuttuu vapautuneemmaksi keikan edetessä, liiterissä on porukkaa muttei kuitenkaan ääriään myöten täyttä. Hittejä on sekoitettu tasaisesti settilistalle. Mariska intoutuu tekemään kuperkeikkoja (? tai muuten pyörimään lattialla), kosketinsoittaja käy "salaa" juomassa siideriä. Mua naurattaa. Vikaksi soittavat sikermän Mariskan räppibiisejä, ainakin Mari-Johanna, Murha ja Tarkasta tämä. Pieni tauko, juontaja käy lavalla kysymässä halutaanko vielä lisää. Halutaan tottakai ja bändi palaa. Isoimmat hitit on säästetty encoreen, Suloinen myrkynkeittäjä ja Kukkurukuu. Kukkurukuun lopulla lähdemme ulos, haluamme mennä syömään lättyjä.

Muurinpohjalättykojulla palvelu on ystävällistä. Lätyt tuodaan pöytään. Haluan vielä metrilakua viereiseltä kojulta ja käyn myös ostamassa vesipullon. Katsellaan muuta kävijäkuntaa, mietin olenko juuri matkustanut aikakoneella 2000-luvun alkuun tai peräti 90-luvulle. Lantiofarkut, suomileijonakorut ja -tatuoinnit ovat näyttävästi esillä ja joku on tatuoinut hauiksen ympärille piikkilankaakin..

Kuulutus kertoo Ismo Alangon aloittavan pian. Siirrymme takaisin liiteriin istuskelemaan. Kohta juontaja käy taas höpisemässä lavalla, onneksi ei kovinkaan pitkään. Ismo aloittaa ja Ismo on liekeissä! Pian myös yleisö on liekeissä. Hittejä, hittejä, ammattimaista soittamista. Kosketinsoittaja on multitaskauksen mestari, koskettimia, tamburiinia, laulua ja jotain torveakin se samainen heppu soitti, saman biisin aikana. Minun on pakko poistua käymään saniteettitiloissa kesken keikan. Kaverit löytyvät samasta paikasta, tunnelma on korkealla. Ennen encorea juontaja käy horisemassa lavalla jotain. Ismo palaa, huutoäänestys kolmesta kategoriasta minkälainen biisi vedetään encorena. Ismo päätyi vetämään rakkauslaulun ja sanoi, että tällä kertaa soitettiin näitä kappaleita, mutta onneksi tänä kesänä on muitakin keikkoja joilla voi kuulla muita kappaleita. Ismo.

Ismon jälkeen haettiin ruokaa. Syötiin avohoidon kanssa puoliksi kalalautanen, jolla oli muikkuja, aurajuustolohta, perunoita ja kasviksia. Oli hyvvää! Seurailtiin samalla nuorison neuvokkuutta alkoholin salakuljetuksen saralla. Nopea vilkaisu, ettei järkkärit näe ja laukku aidan yli ja alueella kaveri ottaa laukut hoiviinsa. Sitten ihan muina naisina turvatarkastuksen läpi. Järkkäreitä ei näemmä sit kiinnostanut että juuri alueelle tulleet tyypit menevät suoraan kaverin luo, jolla on kolme todella painavan näköistä laukkua käsissään. Mukava nähdä, että nämä perinteet ovat voimissaan. Muistelimme kuinka kukin on kokeillut samaista kikkaa kuin myös kengissä/housunlahkeissa salakuljetusta.

Sitten olikin aika siirtyä takaisin lavan suuntaan katsomaan J. Karjalaista. Liiteri oli ääriään myöten täynnä. Ensimmäisen biisin aikana meidän eteen muodostui kunnon mummopitti, rouvat olivat irrottelemassa ja J. oli selkeästi heille illan kohokohta. Yleisössä on kaiken ikäistä porukkaa ja kaikki laulavat mukana. Mennyt mies soitetaan ensimmäisten biisien joukossa ja kaikki bailaavat. Mua alkoi ahdistaa ihmispaljous ja avohoidon jalkaa kivistää, joten menimme ulos istumaan. Sieltä näki ja kuuli soiton hyvin eikä tarvinnut ahdistua tungoksessa. Haemme kahvit ja laitan kaverille viestin että nähdään autolla keikan jälkeen. Pian kaveri soittaa autolta, missä olette. No, ollaan vielä alueella kun piti nähdä keikan jälkeen. Keikka oli kaikkien osalta jo siinä vaiheessa nähty. Bändin soitto oli vähäeleistä, yleisö oli liekeissä hittikavalkadista.

Jännitän pellolta pois ajamista, mutta saan auton kunnialla pois sieltä enkä osu matkalla yhteenkään känniseen teiniin Lähdemme takaisin Tampereen suuntaan hieman ennen puolta yötä, kukaan ei halunnut jäädä katsomaan JVGn keikkaa. Paluumatka sujuu nopeasti, hyvä reissu, kaikilla oli kivaa.

[Kibaya]

Oho, olin unohtanut RtB:n lauantain
Tulkoot nyt.

Rock the Beach - lauantai 29.6.2013

Ensimmäinen suunnitelma on mennä alueelle kahdeksi, kuulemaan Huoratron. Mutten ole aamulla valmis Nugatin saapuessa residenssiini. En pääse aamulla ajoissa ylös ja poden haikeutta edelliseltä illalta. On vähän outoa lähteä alueelle, jossa eilinen on ollut aivan hämmentävä ja huikea.

Päätämme ettemme ota mitään ressiä ja lähdemme menemään. Auton päätämme jättää Oulunkylään ja siittä sitten junalla. Hyvä plääni. Ennen eksymistä paikanpäälle pysähdymme kauppaan ja vähän eksyilemme. Normitouhua.
Sitten junalla Helsingiin ja ratikalla lähemmäs. Ratikkapysäkillä tulee festareille myöskin matkaavia känniääliöitä örisemään. Vähän semmoisia harmittomiakin känniääliöitä

Huoratronin sävelet kuuluvat porteille ja olen vähän fiiliksissä.

Suuntaamme päälavan invakoroketta kohden. Tunnemaailmani on vähän sekaisin, kun lavan näkeminen itkettää. Siellä heiluu pian väärät äijät, enkä pääse kotiteollisuuden messiin ollenkaan. Ihan tyhmää.
Jossain kohtaa Wildis repii mua jalasta. Kotiteollisuus tuijotellaan hiljaisissa merkeissä ja vähän sillälailla hengaillen. Ei mitään suurempaa euforiaa. Wildis täpisee.

Mennään syömään vohvelit ja hörppään sumppia. Missus on tulossa jossain kohtaa alueelle. Shoppaillan hurjasti Cybershopin kojulla ja suunnataan sen jälkeen Coca-colan lounge-alueelle, jossa soi Cheek Siinä hengaillaan ja jutellaan ja se Missuskin löytää alueelle. Wildis ja M:n seurue poistuvat tuopeille ja me Nugiksen kanssa päätetään syödä jotain. Pitsa on luonnollisesti hyvä vaihtoehto. Oikein mitään esiintyjää ei tällä hetkellä kiinnosta ennen Danko Jonesia.

Syödään, treffataan Theia ja theian Sisko. Hölpötellään, pölpötellään ja hengaillaan. Theia ja Sisko poistuvat ja mekin päätämme kiertää kohti lavaa Carlingsin vaate-teltan kautta. Vaatteet ovat jees, sovitellaan, hölpötellään ja semmoista normaalia touhua. Sitten nitkautan jotenkin ja satutan itseäni. Maailma pyörii, sattuu, yritän keskittyä vain hengitykseen ja etten kaadu. En missään nimessä voi nyt kaatua, koska siitä päädyn vain ensiapuun, eikä se nyt sovi. Ei, jalkaa ei voi liikuttaa, kädet alkaa vapisemaan. Onneksi Nugs tuo pyörätuolin ja yritän vain hengittää siinä samalla. Sattuu, sattuu ja sattuu. Tekisi mieli kirkua. Royal Republic soittaa kivasti. Edes joku asia on plussan puolella. Vituttaa aika rankasti.

Dankon soittoaika lähenee tai menee yli, en muista, enkä oikein tajuakaan kun vaan sattuu. Dankon aikana päädytään kuitenkin päälavan luo. Siellä on jo melkein ruuhka. Danko katsellaan ja kuunnellaan. Saan paremman paikankin. Paramore aloittaa toisella lavalla. Ei se kauempana kuulosta kuin epävireiseltä ja laulaja jotenkin ärsyyntyneeltä. Tulee mieleen Avril Lavigne, joka ei osaa esiintyä livenä ollenkaan. Jutellaan siinä lavalla ihmisten kanssa. Invalava alkaa täyttymään ja Nugat hiipii mun eteeni istumaan. Kätevää.
Lopulta ennen R+:n aloitusta mulla on tuolin alla Wildiksen ja pikkuserkkuni kassit, edessä Nugat, hirveä särky ja vitutus ja niin edelleen.

R+ aloittaa jollain ilotulitteella, jota säikähdän ihan perkeleesti
Till laskeutuu sillä valohässäkällä ja siitä lähtee show pyörimään. Se pyörii armotta hakaten tiukkaa settiä ja pilkuntarkkaa työtä. Harjoitellut pyrot pyörivät ja ahdistus kasvaa kasvamistaan. Jippii. Wiener Blut saa melkein oksentamaan Nugatin niskaan. Hyyyiiiii.
Tykkään kyllä siitä showsta. En vain ole niin fiiliksissä mitä ympärillä olevat ihmiset näyttävät olevan. Nomutjaa. Semmoista se on. Yleisöä on helvetisti ja lähes kaikki messissä merikapteenia paremmin. Ja sitten aivan yhtäkkiä se on ohi. Kiitos, tämä on Rammstein. No..öö.. jaaha. Missä se kaksituntinen keikka? Tämähän on lyhyempi kuin eilisiltainen Mars? Häh? Nomutjoo, "nyt sitten pääsee kotiin" on ensimmäinen ajatus. Muutama pikainen sana tulee vaihdettua Pascalin, Wildiksen ja muutaman muun kanssa. Ja sitten kohti juna-asemaa, oulunkylää ja kotia.

Nugs on ihan SuperNainen kotimatkalla En voi kiittää siitä tarpeeksi. Olisin ollut pulassa ilman Nugaata
Kotimatkajuna on aiempi mitä edellisenä päivänä. Kotonakin olen ihan hyvässä ajassa, vaikka käymmekin Korsolaisella grillillä ihmettelemässä poliiseja ja muuta normaalia lauantaiyön tapahtumaa
Päätös sopii kyllä oivallisesti tähän festarioloon.

Että ihan jees.

[Pascal Lemoix]

Itselleni neljäs Tammerfest kutsuu tällä viikolla. Kolme yötä hotellissa ja kolme kovaa iltaa Suomi-rockissa ytimessä niin paikallisesti kuin yhtyeellisestikin.

Alla ohjelmaa (lihavoidut: kiitos; punaisella: ei kiitos)

To:

14.40 Elokuu
16.50 Jätkäjätkät
19.00 Petri Nygård
21.10 Klamydia

15.45 Haloo Helsinki!
17.55 Viikate
20.05 Mokoma
22.15 Ismo Alanko

Pe:

14.25 Elonkerjuu
16.35 Cheek
18.45 Von Hertzen Brothers
21.10 Disco Ensemble

Radio City Stage RIGHT

15.30 Laura Närhi
17.40 Kaija Koo
19.50 Eppu Normaali
22.15 J. Karjalainen


La:

Radio City Stage LEFT

14.25 Stella
16.35 Jonne Aaron
18.45 Yö
21.10 PMMP

Radio City Stage RIGHT

15.30 Kotiteollisuus
17.40 Jukka Poika & Sound Explosion Band
20.05 Irina
22.15 Popeda


Aika monta nykyistä tai tulevaa Vain elämää -tähteä. Mielestäni kovin kattaus, mitä on omalle kohdalle sattunut vastaan Tammerefesteissä.

[heartless]

Mun Tammerfestit rajoittuvat tänä(kin) vuonna Kari Peitsamon keikkoihin sekä torstaina käyn humppaamassa Eläkeläisten tahtiin.

[Pascal Lemoix]

Raportoidaan nyt vielä viiveelläkin Tammerfestin tunnelmia:

--

Tammerfest 2013

1. päivä

Saavuimme torstaina hyvissä ajoin junalla Tampereelle. Hotellikin löytyi heti toisella yrityksellä (kuka niistä kaikista Scandiceista ottaa selvän ? ) Sää uhkui sateisuutta ja siinä alkuun tuumailtiin, että mitähän tekisi. Haloo Helsinki oli ainoa huomattavan kiinnostava yhtye ennen iltaa ja Ismo Alankoa. Syötiin välillä hotellin ravintolassa ja päätettiin, että kun illaksi on luvattu poutaa, niin mennään vasta sitten. Ruoka oli ok, mutta ei niin mahtavaa, että olisi samalla reissulla halunnut syödä uudestaan siinä.

Jonkinlainen suunnitelma oli myös, että Viikate voisi olla kiva nähdä, mutta lähtö sitten venähti siinä määrin, että lopulta ehdittiin Petri Nygårdin loppuhetkille, sanoisinko valitettavasti Lavalla oli pompputelttakokoinen pumpattava naishahmo haarat levällään. Haaroväli toimi kulkuaukkona ja varmaan esiintyjät olivat siitä tulleet sisään. Biiseinä kuultiin ainakin Märkää ja jalluu, kossuu ja kaljaa, hölkynkölkyn, me nostetaan maaaljaa. Hymyilen lievästi, kun siinä on joku sivallus Cheekin hitille Jos mä olisin sä (niin mäkin olisin mun kaa). Muuten esitys on alle kaiken arvostelun ja onneksi loppuu. Tämän keikan seurasimme vain tieltä melko yleisesti.

Seuraavaksi Mokoma, joka ilahduttaa musiikillisella kunnianhimollaan. Biiseistähän en juuri mitään tiedä ja erotan jonkun sanan sieltä, jonkun iskulauseen täältä, mutta ok.

Päätämme syödä Klamydian keikan aikana. Otamme kebab-herkku-lautaset, mutta näistä kolmesta sanasta melkein jokaisen voi tulkita valheeksi, koska lautanen hädin tuskin kestää annoksen painon ja siitä on herkku kaukana eikä kebabkaan kovin lähellä. Juomme vissyä puoliksi, on melko kylmä. Taidan ottaa siinä oluen kaiken hienouden kunniaksi.

Klamydia ei ole niin huono, kun olen pelännyt. Ei siis mitenkään provosoiva ja kun tässä on jo mauttomuutta nähty, niin kyllähän he ihan rock-orkesterista menevät. Juho Juntusen taide lavarakenteissakaan ei ole liian överiä. Tunnistan yllättävän monia biisejä ja osaan osaan sanojakin. Pienen pojan elämää ja muita kansalauluja Klamydia on 25-vuotiskiertueellaan. Heidän tulee aika lopetella, mitä en pane pahakseni, koska luvassa on Ismo Alanko

Ismon keikasta tulee yleisesti jotenkin sellainen olo, että Tämä on liian hyvää! Häkellyttää vastaanottaa sitä. Tässäkin keikassa rakenne on se, että puolet on yleisön toiveita ja puolet Ismon toiveita. Jotenkin on aavistettavissa melko usein, kummasta on kyse. Keikka alkaa kappaleella Rakkaudesta, Vanha nuori tulee melko alussa myös. Eli vanhoja hittejä ja uusia biisejä sekaisin. Ilta kylmenee, mutta keikka vain paranee. Ismo kommentoi, että Yhteislaulu ei mennyt ihan niin hyvin kuin Klamydialla, mutta me pelataankin ihan omaa peliä. Otetaan seuraavaksi biisi, jossa vähän sanoja ja nekin helpot. Ja tietenkin tulee Nuorena syntynyt

Irstas, häiriintynyt, pöpi, pöpi, pöpi, niin kuin pikkupojat ilmaisevat asiansa selkeästi. Jonkilainen kylmä ope-ope-opettaja, jonka esimerkin vuoksi puhdistamme lasejamme... // ...olen pyytänyt kolmasti hoitajalta, että pois on sakset otettava soittajalta... // ...kolme suhteellisen freessin oloista sydäntä mätkähtää mun lautaselle lounaalla...// ...Ari-Ari-Ari-Pekka Nikkola, niin iltatuulen viestin tahtiin iltaruskoon...

Ainakin kuusi minuuttia sanojen juhlaa, ei montaa samaa sanaa koko laulussa ja biisi kasvaa kierros kierrokselta. Jossain vaiheessa ilmoille kajahtaa Pentti , joka myös juonnetaan hienosti sisään, että rock-tähti on tullut kotikylään kuolemaan. Pentti on jollain tavalla enintään keskinkertainen Ismon biisi, mutta tässä yhteydessä se tuntuu verrattoman hauskalta, vähän kuin tapaisi vanhan ystävänsä. Ja onhan Penttikin melkein 10 vuotta vanha biisi, vaikka sen luokittelee helposti osaksi Ismon uutta tuotantoa. Sitten juonnon mukaan otetaan esimerkki musiikista, jota Pentti teki. Kuullaan Hiljaa veri virtailee, mikä aiheuttaa mielenkiintoisia flashbackejä omasta nuoruudesta, kun lukioiässä alkoi tajuta, mitä on tulkinta.

Edelleen ilta kylmenee, takki on niin kiinni kuin menee, käsiä pitää pitää välillä taskussa lämpenemässä, on hypähdeltävä, yleisöä valuu hiljalleen pois, sitkeimmät jäävät. Ohjelmaa ei helpoteta yhtään vaan lyödään isompaa halkoa koneeseen. Maailmanlopun sushibaari on jäätävän komea. Yhtäkkiä Pornografiaa kaikuu ilmoille Mä vihaan kaksoisleukoja, joista kasvaa kaksinaamaisia ohari-Olleja... Ohhoh! Helsingin patsaat päästetään eloon kappaleessa Piste ja koko ajan itsellä lisääntyy sellainen olo, että jes, isompaa ja vaikeampaa kiitos, tätä on musiikki. Totuus vai Tequilakin on mukana. Mietin, että sen säepari Suku puki surupuvut, väärät häät, päät kääntyivät katsomaan on antanut mulle yksinään enemmän kuin muut illassa kuullut artistit

Lopulta on encoren aika ja joululaulu on tulossa. Kuka tätä toivoi? Tää on ihan paska biisi. Ai, sinä toivoit! Eli siis Vittu kun vituttaa. Ja lopulta myös toinen suosittu kansanlaulu Taiteilijaelämää kuullaan.

Mitä voisi sanoa, aika vau

[Pascal Lemoix]

2. päivä

Toiseen päivään herätään kahdeksan maissa. Aamiainen on sellainen, minkä voi kuvitella Suomessa. Aika runsaskin valikoimaltaan. En jää kaipaamaan mitään, vaikkei pekonia olekaan. Päätämme pienen huilin ja tietokoneen räpläämisen jälkeen lähteä yhtä soittoa ensin kaupungille ja sitten festarialueelle.

Ylitämme Hämeensillan ja tarkastelemme patsaita siinä sillalla, jatkamme eteenpäin ja sitten käymme Etolassa, jossa U myy mulle asiantuntijan elkein kunnollisen sadetakin: Näyttää oikein hyvältä herran päällä. Sadevarustus on ollut syytä hankkia, koska sadetta on luvassa, taas. Pyörimme vähän, ei ole oikein nälkä, mutta jos sitä jonkun paikan löytäisi kuitenkin. Asioimme postissa ja taas lähtee yksi kortti matkaan. Sitten havaitsemme ravintolan, joka on kiinni, mutta aukeaa kahdelta... eli kolmen minuutin päästä Muutama vaihtoehtoinen katsahdus ja kun ei muutakaan satu silmään, niin menemme mainittuun ravintolaan, joka yllättää heti alkuun kahden naistenvessan taktiikalla Käyn toisessa, kun olemme ainoat asiakkaat ja henkilökunnalla on varmaan oma, niin ruuhkautumisriski on pieni. Syömme isot pasta-annokset ja saavutamme tilapäisähkyn.

Jo vielä sisällä ollessa alkaa sataa, sadevarustus ylle. Ja hetken kun kävelee, niin on kuivaa. Menemme väärän sillan yli ja joudumme kiertämään koko Ratinan, kun suomalainen festivaali taas palvelee. Ainakin, jos joku alue pitää aidata, niin ollaan erinomaisia. Kirosana on päästä. Varsinkin, kun keli lämpenee rutkasti. Pääsemme alueelle ja Laura Närhi aloittaa. Sadetakit pois. Takki pois. Nythän on kesäinen. Ja seuraavaksi taas aivan kaatamalla vettä. Koko Laura Närhen keikka oikeastaan menee näissä on/off -sateissa. Aika vähän jää musiikillisesti käteen. Sitten se kuuluisa Cheek

Ennen Cheekiä lavalla on DJ, joka soittaa kolmisen biisiä ennen itse Jarea. Hänellä on hienot vehkeet, kun nappulasta painaa, kuuluu PUMMM! Ja jos painaa nopeasti kahdesti, kuuluu PUMPUMMM! Tässä vaiheessa yleisö pohti, mitä ihmettä mahtaa tapahtua, jos painaa kolmoispainalluksen. No, onneksi se esitellään: Silloin kuuluu PUMPUMPUMMM! Mahtavaa, olen jo LIEKEISSÄ eikun

Sitten tähti tulee paikalle ja kansa osaa laulaa iskusäkeet mukana, mikä on vähän hassun tuntuista. Sadeolosuhteet ovat vaikeat ja välillä Jare sanoo, että pitäisköhän lopettaa keikka kesken, kun hiukset menee sekasin. No sitä jatketaan ja hitit vyöryvät ja kansa tottelee, mutta ehkä parempi keli olisi taannut vielä suurempaa innokkuutta.

Tässä vaiheessa on taas sellainen *hohhoh* -vaihe. Mietin, pitäisikö poistua välillä ja muutamia vaihtoehtoja pyöritellään. Päädytään sitten vain jäämään. Vessaa ja pisuaaria, otan oluen. Näemme kollegan ja vähän aikaa käydään suht sekavaa keskustelua, jossa jokainen kuulee ainakin osan muiden repliikeistä. Kaija Koo menee ohi tässä, mutta keli alkaa parantua. Pyörimme jotain alueella ja sitten menemme odottamaan Eppuja, kun Von Hertzen Brothers vielä soittaa omaa keikkaansa.

Eppu Normaali on kuin virsikirja: tuttu ja turvallinen, kaikki osaavat veisata mukana ja uudistunut viimeksi vuonna 1986. No joo, pientä piruilua tämä, mutta varsin tutuissa hiteissä Eput liikkuvat, mikä toki on erittäin ymmärrettävääkin. Ei niin hiteistä on tällä kertaa mukana Ruba, Mies soittaa rokkia ja Poliisi pamputtaa (ei kakkonen, vaan ykkönen). Meininki on tuttua eppua kaikkinensa muutenkin, ylioppilaat Torvinen ja Syrjä esittelevät kitarataitojaan ja Martti ja Juha päättävät alkaa taas urheiluhulluiksi. Pantse Syrjä laulaa kansanlaulun alkoholin ihanuudesta ja Murheellisten laulujen maa veisataan ironisesti tai tosissaan, kukin ymmärryksensä mukaan. Itse olen hieman liian tottunut näihin perus-Eppuihin, vaikka toki ainahan se nyt maistuu.

Disco Ensemblea ja J.Karjalaista emme edes yritä. Palaamme kaupan kautta hotelliin, venyttelen aluksi melko finaalissa olevaa selkääni ja sitten kun olo vähän normalisoituu, niin iltapalaa ja vähän TV:tä ja nukkumaan.

[Pascal Lemoix]

3. päivä

Kolmantena ja viimeisenä päivänä yhtyeistä kiinnostavat lähinnä kaksi viimeistä eli PMMP ja Popeda. Otamme kevyesti aamupäivän, sitten suuntaamme Tampereen vanhalle hautausmaalle, joka on kiehtonut minua pitkään Viidan ja Leskisen viittauksien takia. Sitä onkin ihan mielenkiintoista tutkia ja istuskelemme sen rauhassa tovin. Paria museota olemme kaavailleet, taidemuseo putoaa pois jo tässä vaiheessa, mutta kivimuseo pidetään tavoitteena. Lähdemme kävelemään kirjastolle päin ja vastaan tulee pyörällä nuori mies, joka räplää kännykkää. Hän kääntää aika viime hetkellä suuntaa, ettei törmää meihin ja tajuan vasta siinä, että se oli itse Ville Nieminen, Tappara

Ehdimme tutustua kirjastoonkin. Luemme Viidalta sen kohdan, jossa erityisesti puhutaan Tampereen vanhasta hautausmaasta. Tykkään Sitten huomaamme saapuvamme Ukkometsoon! Johan nyt putoilee referenssejä eteen. Menemme sinne syömään, syön lihapullat tamperelaisittain ja samalla laitan yhden kaljan koneeseen. Hieman meinaa tulla kiire kivimuseon kanssa, mutta ehdimme nyt jotain nähdä siitäkin.

Festareiden suhteen päätähtäys on Yön keikalle. Sehän on kuin matka avaruuteen: Theres absolutely no atmosphere! No joo Joka tapauksessa Olli tekee sitä vähän itse, kun yrittää sopeutua PMMP-faneihin lavan edessä. Jossain vaiheessa hän toteaa yhdestä: Sanoiksä tolle kaverilles, et tää on ihan paskaa? Ei tää nyt ihan paskaa ole. Ja Paula Vesalakin kuulemma tykkää hänestä. Biisit ovat minulle yllättävän vieraita, välillä kitaristi laulaa pari biisiä ja Olli hakee itseluottamusta takahuoneesta. Lopuksi rakkaus on lumivalkoinen ja se oli siinä.

Irinan keikan aikana suoritamme tyhjennystä ja virvokkeiden tankkaamista. Mitään ruokaruokaa emme ole enää halunneet kokeilla ekan päivän kebabin jälkeen. Livomme jäätelöt, mikä on hyvä idea. Seuraamme koneellista rodeohärkää, jossa käy muutama yrittäjä. Se onkin pysynyt huomattavan hiljaisena aiempina päivinä. Vain ihan täydessä humalassa siihen on pari ihmistä mennyt.

Menemme hakemaan ihan hyvät paikat PMMP:n keikalle, joka on energinen, hieman haikea ja lyhyen tuntuinen. Mitään erityisen spesiaalia ei tapahdu, mutta silti keikka on kyllä pakattu ja tiheätunnelmainen. Saa nähdä, oliko viimeinen PMMP-keikka tähän rupeamaan minulle. Uskon nimittäin, että muodossa tai toisessa PMMP:kin palaa. Jos siellä on popedat, eput ja klamydiatkin menossa mukana, niin miksei.

Popeda jäljellä. On tilaa väistellä kännisimpiä, joita jonkin verran on. Popeda aloittaa yllättävällä Kädet irti -kappaleella, jota en varmaankaan ole ennen livenä kuullut. Yhtye on vireessä ja tutumpia hittejä alkaa tulla. Itse odotan eniten Ukkometsoa ja tuleehan se. Harvinaisemmista klassinen Sammakkolaulu kuullaan Sitten tulevat kersantit ja ainot ja sukset ja punaiset ja makeat ja repet ja lissut. Mitä nyt voi odottaa. Tahdotko mut tosiaan? Mietin Popedan vahvaa 90-luvun alkua, että jännää, että niillä oli sekin vaihe. Yhdessä vaiheessa Pate poimii Suomi-viinapullon lavalta ja kysyy yleisöstä, että sultako tää putos? Vai sulta? Vitun älykääpiö, hakataan keikan jälkeen!

Aikanaan tulee viimeinen biisi ja bändi poistuu. Sitten heidät taputetaan takaisin ja Costellon soolo kuullaan. Hän juontaa, että nyt tämä keikka alkaa sitten alusta ja esittelee Paten yleisölle. Biisi tai pari ja Tammerfest on päättynyt. Kivaa oli

[L-S]

Aura Fest, räppiteemainen kaupunkifestari Turussa Aurajoen rannalla. Tuli heti alkuun ihan toisenlaiset vibat kuin kesän alussa olleesta toisesta kaupunkifestarista. Siis paljon miellyttävämpää. Vaikea sanoa miksi, mutta oli. Festaria varten on aidattu jokirannasta hassu karsina, jotta ohikulkijat eivät näe sisälle, mutta ylämäestä näkee joen ylikin Aurajoen kauniita maisemia.

Menen paikalle katsomaan Kuningas Pähkinää ja Setä Tamua. Vähän turhan keijoa. Lavan reunustalla on nurmikkoalue, mistä seuraan kaikki keikat. Alkuillasta voi istua ja ylöspäin viettävästä mäestä näkee hyvin ihmisten päidenkin yli lavalle. KP & ST esittävät suurimmat hittinsä, ottavat toki satelliittiyhteyden Stigiinkin, jotta saadaan esitettyä Yön Poltteen hitit.

Tämän jälkeen onkin aika poistua takaisin kotiin. Alueelta pääsee onneksi poistumaan rannekkeella, ja kotiin kävelee 10-15 minuutissa. Olen ikääntynyt, enkä jaksa festareilla koko iltaa, varsinkaan kun en tunne välissä esiintyviä. Ehdin hengata kotona pari-kolme tuntia, kunnes on aika mennä takaisin tsiigaamaan Brädi.

Ja Brädi onkin ilahduttava. Hän esittää mm. potpurin muiden artistien kanssa tehdyistä kappaleista, kuten Cheekin Kurkipotkun, Jontte Valosaaren Jos mä oisin sun mies -remixin (alkuperäisessähän on Elastinen) ja Robinin Puuttuvan palasen. Tietenkin kuullaan myös Kotona, Happee ja Lämpöö. Tuplaajana on joku rastapäinen tyyppi. Brädi on kuulemma nyt kuin Kotona, vaikkei ollakaan Lahes ilman d:tä. Akustiikka ei rannassa ole ihan kohdillaan, biiseistä kuuluvat lähinnä räppi ja bassot, mutta kaikki muut sävyt jäävät taustalle, eli musiikki kuulostaa vähän jumputukselta.

Tuomas Kauhasella on ehkä vieläkin parempi meno kuin Brädillä. Tykkään Tuomaksen sanoituksista, niissä on asiaa, kuten Kova duuni on rahaa -kappaleessa, jossa kerrotaan kuinka rahat loppuu ja "studiolla mietin miten saisin sitä Cheek-rahaa". Tai Anssi Kelan 1972:ta versioiva 1985-kappale, jossa "ei meistä tullut muurareita, lääkäreit tai suutareita, vaan kadunkulman luusereita". Tuomaksella on yhteiskunnallisuutta, jota pelkästään räppiin keskittyvillä festareilla toivoisi kuulevansa enemmänkin. En tietysti tiedä toivatko sitä mukaan skippaamani artistit. Tuomas kutsuu lavalle mukaan tuplaajansa Mikon lisäksi myös veljensä, jonka kanssa lauletaan jokaisen kotimaisen räppärin ja rokkarin pakollinen laulu ryyppäämisestä. Lopuksi lauletaan Väinöväinö, missä on se Väinö, ja Väinöväinö saapuu laulamaan ihqua kesäbiisi Enkeliä.

Tuomaksen lopetettua tytöt alkavat kiljua, eli iiiik Chiiiik. Suomen James Bond astelee lavalle Herrasmiesliigansa eli TS:n ja Brädin kanssa. Kovaa menoa siis luvassa. Keikka alkaa Mitä tänne jää -kappaleella. Hetken päästä Cheek ilmaisee, että tästä on selvästi tulossa kesän kovimpia keikkoja, koska yleisö vaikuttaa niin mahtavalta. Ja kyllä messissä ollaankin, paljon innokkaammin kuin monilla muilla keikoilla kesän aikana. Jarekin vaikuttaa energisoituneen. Välispiikit jäävät aluksi melko lyhyiksi, Cheek toteaa, että yrittää saada esitettyä mahdollisimman monia kappaleita, kun nyt keikalle on varattu vain 50 minuuttia. Ilmeisesti kaupunkifestarille on annettu ukaasi, että keskiyöllä on laitettava moottoriturvat tukkoon. Mutta loppupuolella Cheek tarinoi vielä tunnelman mahtavuudesta ja Aura Festin erityisyydestä.

Keikka-aikaa vie myös yleisöstä nouseva huuto "Paidat pois". Tätä on kuultu kesän aikana useammillakin keikoilla, ja Cheek on usein vetänytkin pari riviä Uniikin Paita pois -keijousbiisistä. Uskoisin kuitenkin, että tytöt toivoisivat mieluummin, että Herrasmiesliiga ottaisi kirjaimellisesti paidat pois. Tällä kertaa pätkä kuullaan jopa kahdesti, ja Cheek kysyy, että haluaisitteko kuulla seuraavaksi Elastista vai Tuomas Kauhasta, vaan vedettäisiinkö kuitenkin meidän biisi. Yleisö alkaa toivoa Timantteja. Uutta hittiä ei kuitenkaan kuulla vielä, vaan vasta toiseksi viimeisenä. Jare on tehnyt tyylisensä kappaleen, joka alkaa kuin rukous (anna mun löytää se voima mun sisältä) ja muuttuu sitten kovan menon ja äärimmäisyyksien ylistykseksi hilpeän keijojen James Bond -viittausten siivittämänä. Sitten vielä Sukka irti, ja Cheek kiittää hienosta keikkakokemuksesta.

Yöllä näen käsittämättömän keijoa unta, jossa Cheek on keikalla jossain maaseutu-Suomessa, kuin tanssilavalla. Cheekin kaverit ovat jääneet matkan varrelle, joten hän pyytää minua tuplaajakseen. Esiinnyn verhon takana, enkä näe yleisöä eivätkä he näe minua. Verhoteema kumpuaa mitä ilmeisimmin siitä, että olen edellisenä päivänä ennen festareita käynyt keskustelua verhoista. Keikkaan liittyy kaikkia kummallisia yksityiskohtia, joita en muista enää. Ainakin pehmolelunallekarhu. Sokka irti joudutaan jättämään soittamatta. Cheek kiittelee vuolaasti avustani ja saan halauksen.

[outsider]

Suvilahden hipsterileiri eli Flow Festival 2013

1. päivä

The Knife aloitti keikkansa suhteellisen perinteisesti. Lavalla oli identtisiin kaapuihin pukeutunut muusikkolauma joka soitti neonvärisiä perkussioita sekä omituisia elektronisia soittimia. Vokalisti Karin Dreijer Anderssonin erotti joukosta ainoastaan siitä että hän lauloi. Ajattelin, että onpa kiva nähdä keho josta tuo erityisen ruumiilliselta kuulostava lauluääni on peräisin.

Mutta asiat eivät olleetkaan miltä ne näyttivät! Parin biisin jälkeen soittimet kärrättiin pois lavalta ja huppupäinen lauma jäi vain tanssimaan lavalle. Joku lauloi edelleen biisit, mutta se olikin eri tyyppi kuin alussa. Kaikki olikin vain playbackia! Eihän tässä edes tiedä ketkä ovat bändiä ja ketkä tanssiryhmää.

Tykkäsin kyllä Knifen tavasta kyseenalaistaa mitä "rock"-keikka tarkoittaa, mutta puhtaasti tanssiperformanssiin perustuvat biisit olivat aika tylsää katsottavaa. En tiedä tanssitaiteesta mitään, mutta oletan että ei tuo ollut kovin kummoista sellaiseksi. Ainakaan koreografia ei ollut erityisen haastava fyysisesti, tai muutenkaan.

Yksikin biisi pelkkää staattista "tanssia" (Full of Firen aikana ryhmä liikkui todella vähän) olisi riittänyt viestin välittämiseen. Se viesti oli tulkintani mukaan, että populaarimusiikki on silmänlumetta. Olisi liian yksinkertaista ajatella, että kyse on vain siitä että konemusiikki on aina pelkkää napin painamista, oli se nappi sitten lavalla tai lavan takana. Samalla tavalla kaikki keikat ovat esitystä. Ei keikoilla näe oikeita ihmisiä, vaan oikeita ihmisiä esittämässä omaa lavapersoonaansa. Ns. aidot tunteenilmaisut kuten Knifenkin parodioima "Mikä ihana ilta! Voi luoja, miten upeita te olette!" ovat vain osa show'ta, tai "Good evening [insert city]". Keikalla pilkattiin myös pianoballadeja kun Karin tai hänen esittäjänsä asettui feikkipianon taakse "laulamaan" ja "soittamaan" herkkää Ready to Lose kappaletta nopeatempoisemman materiaalin seassa.

Yksi väkevimmistä lavaesitystä oli Got 2 Let U, jonka aikana Olof Dreijer tai hänen stand-ininsä lauloi (vaikka ääni oli edelleenkin Karinin) ja matki seksisymbolidiivan eleitä. Linkittämässäni videossa "laulut" kyllä hoitaa nainen, en löytänyt siedettävän laatuista videota esityksestä joka vastaisi Flow'ta. Lavalla oli biisin aikana myös peilin lailla kehystetty videonäyttö, joka oli pelottavan elävän näköinen. Siinä "miesvokalistin" peilikuva lauloi osan lauluosuuksista, mutta epäilen että kyseessä oli mieheksi stailattu nainen, kenties Karin. Kun tämän vielä yhdistää kappaleen sanoitukseen, jossa nainen ja mies (Karinin matalaksi efektoitu ääni) käyvät dialogia (tai miehen päänsisäistä monologia), genderbending oli täydellistä. Mies- ja naisesiintyjien asut olivat muutenkin niin samanlaiset, että sukupuoltakaan ei ollut helppo tunnistaa, puhumattakaan siitä että olisi voinut olla edes varma, onko lavalla The Knifen pääkaksikkoa ollenkaan.

Vaikka keikka olikin hieno statement, pidin silti eniten perinteisemmin esitetystä päätösbiisi Silent Shoutista, joka sekä musiikkina että liveshow'na muistutti eniten kunnon raveja. Laserit halkaisivat telttaa komeasti ja se BASSO. Huh huh. Äänentoistosta löydettiin vikassa biisissä roimasti aiempaa alempia taajuuksia, mikä nyt ei YouTuben kautta tietenkään välity yhtään. Nyt siinä ryhmän tanssissakin oli energiaa. Ei se keikka kokonaisuutenakaan silti mitään epätanssittavaa avantgardea ollut. Uusimman Shaking the Habitual -levyn materiaali olisi mahdollistanut paljon haastavammankin setin rakentamisen. Nythän kaikissa biiseissä oli biitti! Paikoitellen tosin melko polyrytminen, joten tanssiminen ei ollut välttämättä kovin helppoa. Mutta kyllä suurin osa teltan kokonaan täyttäneestä yleisöstä silti huojui ja hurrasi läpi keikan. Ainoat jotka eivät tykänneet, taisivat olla kriitikot, jotka ovat niin pirun varmoja siitä millaisia keikkojen on oltava.

[outsider]

Suvilahden hipsterileiri eli Flow Festival 2013

2. päivä

The Other Sound -lavalla esiintynyt Käppi/Nyrhinen oli yksi harvoista näkemistäni kokoonpanoista joiden keikalla olin jo aiemmin ollut. Enimmäkseen panostin ennennäkemättömien bändin bongaamiseen, varsinkin ulkomaalaisten. Perjantain parhaat keikat olivat kuitenkin melkein kaikki kotimaisten aktien. Pekko Käpin ja Sokean Pisteen Juhana Nyrhisen yhteisproggis koostuu kotimaisten (hardcore) punk -biisien coveroinnista jouhikolla, skeittilaudasta tuunatulla kanteleella ja erilaisilla efektilaatikoilla (joista yksi on mikitetty tuohirasia). Tulos ei kuitenkaan kuulosta sen pahemmin punkilta kuin kansanmusiikiltakaan vaan pääosin noiselta, jos nyt joku genre olisi ihan pakko nimetä. Tuokaan ei silti kuvaa musiikkia kovin hyvin, sillä mukana on myös näppäiltyä herkkyyttä; eniten perinteisestä musikaalisuudesta muistuttaa Käpin laulu. Alkuperäisvetoihin verrattuna hän laulaa paljon selvemmin artikuloiden ja hitaammin, mikä saa sanoitukset oikeastaan kuulostamaan alkuperäistä paremmilta ja kypsemmiltä. Tässä ei nyt oo mikään hormoneista sekaisin mennyt vihainen teini rääkymässä ettei halua mennä armeijaan, vaan vanha ja vakava, elämää nähnyt mies laulaa suruistaan. Ratsian Yksin kyllä säilyttään alkuperäisen tempon, mutta esimerkiksi Kaaoksen Oot sä valmis kuolemaan kuulostaa kaksikon tulkitsemana hautajaismarssilta. Setti koostui kaksikon debyytti-EP:stä Mun paras ystävä, mutta monet kappaleista venyivät paljon albumiversiota pitemmiksi melujumituksiksi, ja setissä oli myös "uutena" biisinä Sensuuri-cover. Käppi/Nyrhinen on ennenkaikkea loistava livekokoonpano, koska heidän levynsä on ehkä vähän liiankin lo-fi minun makuuni. Keikkatilanteessa he ovat kuitenkin juuri oikealla tavalla rosoisia.

Seuraavana samalle lavalle asteli Atom ja aluksi kodikkaan tunnelmalliselta vaikuttava sali alkoi muuttua ahdistavan täyteenpakatuksi saunaksi. Alkoi herätä epäilyksiä siitä kuinka moni halukas jää ulos loppuillan nimekkäämpien esiintyjien keikoilta. Festarin suurin pettymys olikin, etten mahtunut katsomaan Blixa Bargeldin keikkaa tuolla festarin ainoalla sisälavalla. Mutta se Bargeldin maanmies, Uwe Schwindt eli Atom, veti melkoisen multimediashow'n. Pontentiaalisesti tylsästä nupinvääntökeikasta tuli erinomaisten HD-tausta-animaatioiden ansiosta jännittävä seikkailu postmoderniin populaarikulttuuriin. Enimmäkseen animaatiot olivat minimalistisia ja abstrakteja, mikä toimi, koska variaatiot olivat pieniä mutta hypnoottisia. Esimerkiksi keikan ensimmäisen biisin ääniaallot sekä kuultiin, nähtiin että tunnettiin. Taustavideolla nähtiin käyriä ääniaalloista, jotka menivät välillä mukavan alas. Bassot resonoivat kehon läpi ihanasti. Aluksi musiikki kuulosti Other Sound -lavalle tyypillisemmältä pörinältä, mutta keikan edetessä musiikki muuttui koko ajan tanssittavammaksi, vaikka kokeellisia tekstuureja kuultiinkin joka biisissä. Tasaisesti etenevä rytmi olisi kuitenkin tehnyt esiintyjästä oivallisen myös muualle kuin istumakatsomon eteen.

Show tuntui eräällä tavalla voittavan sunnuntain pääesiintyjä Kraftwerkin heidän omassa lajissaan. Siinä missä Kraftwerk jumittaa retrofuturistisesti 1980-luvun alussa (vaikka heidän soundinsa onkin päivitetty 2000-luvulle, taustavideoissa nähdään yhä ensimmäinen IBM-PC ja autobahnilla köröttävä Volkswagen). Radioactivity on päivitetty tekstiltään Fukushiman jälkeiseen aikaan, mutta muuten aikoinaan niin ajankohtainen (ja tulevaisuuten kurkoitteleva!) Kraftwerk ei juurikaan ole ottanut käsittelyyn mitään viimeisen 30 vuoden yhteiskunnallisia ilmiötä. Atom sen sijaan kommentoi biiseillään mm. MTV:tä, tosi-tv:tä, YouTubea ja tekijänoikeuksia Kraftwerkin luoman ikonisen minimalismin keinoilla. Keikan kohokohta oli hieno Warm Leatherette -mukaelma Empty.

Sitten seurasikin monta tuntia epämääräistä haahuilua ympäri festarialuetta lavalta toiselle, sillä aikataulussa ei ollut mitään erityisen kiinostavaa ennen sitä Blixaa, joka sekin meni sivu suun. Autre Ne Veut, Minä ja Ville Ahonen, Tuuttimörkö, Vähäiset Äänet, Cat Power, Kendrick Lamar ja Moderat menivät yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ruokatarjoilu muistutti minua Amerikan Psykosta, jossa tärkeämpää on "syödä" trendikkäästi kuin tulla kylläiseksi (ehkä se käyntikorttien vertailu on korvautunut älypuhelimien esittelyllä). Hintataso ei ole se suurin ongelma vaan se, että täyttävää festarimuonaa oli hyvin vaikea löytää! Fafa'sin kojua kyttäsin koko viikonlopun, mutta ei siinä ollut koskaan niin lyhyttä jonoa että olisin jaksanut odottaa. Sis. Cafén halloumi-chili-rucola-leipä oli parasta syötävää viikonloppuna, vedin niitä kaksi.

Loppuillan ainoat musiikilliset valopilkut olivat kotimaiset K-X-P ja Huoratron. K-X-P:stä minulla oli jotain ihan virheellisiä ennakkoluuloja, enkä muista perustuivatko ne johonkin aiemmin näkemääni keikkaan vai levytettyyn tuotantoon. Nyt kuitenkin toimi ja hyvin! Kraut- ja spacerock-vaikutteista jumitusta okkultistisilla viitteillä. Bändi esiintyi pimeässä, taustaprojektion vaihdellessä kolmannen silmän ja viisitahoisen vuohenpään välillä. Laulu oli kaiutettu niin ettei sanoista saanut mitään selvää. Hypnoottista motorik-rytmiä jaksettiin systemaattisesti vetää juuri tarpeeksi pitkään. Perinteisen rock-kappaleen rakenteet hylättiin täysin ja jumitettiin kaikessa rauhassa kosmisissa sfääreissä. Huoratron oli yhtä vaikuttava kuin aina. Uskomattoman raakaa konejyräystä epilepsiastroboilla. Tuon lähemmäksi raveja ei tämän vuoden Flow päässyt! Siinä vaiheessa alkoi kuitenkin olla jo sen verran kova väsymys, ettei tuollaista tylytystä jaksanut. Huoratron on äärimmäinen festarikunnon testaaja, ja minä epäonnistuin täysin! Vielä jännempää olisi ollut nähdä Huoratron sunnuntain viimeisenä esiintyjänä, niin olisi selvinnyt kuinka moni festarivieras jaksaa enää viikonlopun päätteeksi jorata kyllin rajusti!

[outsider]

Suvilahden hipsterileiri eli Flow Festival 2013

3. päivä

Lauantaina vietin kaikkein vähiten aikaa festarialueella, koska etukäteen katsottuna oli vähiten kiinnostavia artisteja, ja kyllähän tämä jäikin vaisuimmaksi keikkapäiväksi. Ensimmäisenä oli vuorossa levyraadistakin tuttu Austra, jonka Aranwe tiivisti erinomaisesti näin:

Tää kyllä kuulostaa jo siltä, että kaksvitoset kaupunkilaistytöt syövät innoissaan sushia kierrätyslautasilta Flowssa fiilistellessään tätä ja tuntevat itsensä hyviksi ihmisiksi, mutta tämä on kuitenkin ihan asiallista poppia, joka toimii muillekin kuin hipstereille.

Biisimatsku tosin oli vähän liian tasapaksua. Joukosta erottuivat pari hitaampaa biisiä ja se tanssihitti Beat and the Pulse, mutta kaikki muut biisit tuntuivat jotenkin liian samanlaisilta kokonaisen keikan mitassa.

Lau Naun kävin vielä tsekkaamassa traumoja aiheuttaneessa Other Sound -salissa ja jätti vähän ristiriitaiset tunteet. Freak folk -juurilta on siirrytty hieman perinteisemmän rock-kokoonpanon ja -musiikin suuntaan, mutta kyllä siellä Pekko Käppi oli jouhikkoa suhimassa ja perinteisemmistä rock-soittImistakin saatiin efekteillä varsin hienoja pörinöitä. Visuaalisesta puolesta vastasi lavalla kalvonheittimen ja kalvojen kanssa pelannut "soittaja". Lau Naun omat rock-painotteisemmat biisit eivät olleet yhtä hyviä kuin keikan kohokohta, hieno versio Juokse sinä humma -iskelmästä.

Seuraavani tsekkasin My Bloody Valentinen, jonka keikalla varoiteltiin suuresta äänenvoimakkuudesta. Ja taisi se sitä olla, koska korvatulppani pettivät! Muun viikonlopun ne toimivat moitteettomasti, mutta tuolla eivät jostain syystä pitäneet melua ulkona (oletan että johtui äänenvoimakkuudesta). En siis voinut seurata keikkaa sieltä teltan puolelta, silmät kiinni transsiin vaipuen, vaan menin ulkopuolelle nurmikolle istumaan. Kärsi se meluvallin intensiivisyys siinä kuitenkin sen verran, että taisin lähteä kiertelemään kesken keikan, ja etsimään järkevää paikkaa katsoa illan pääesiintyjän keikan.

Nick Cave and the Bad Seeds oli illan kohokohta. Keikka alkoi uusimman levyn We No Who U R -sinkkubiisillä ja ajattelin, että onpas se Cave vanhentunut! Mutta arvokkaasti, The Bad Seedsissä on jotain vanhojen jamppojen blues-bändin arvokkuutta. Vanhasta sedästä kuitenkin kuoriutui jo toisessa biisissä (Jubilee Street) se raivoisa punk-saarnaaja, joka Cave minulle on aina ollut. Siihen perään vielä uuden levyn biisin vastakohdaksi ensimmäinen Bad Seeds -kappale, From Her to Eternity, niin tajuntani räjähti. Mikä intensiteetti! Cave oli uhkaava vielä parin sadan metrin päähänkin. Hän riehui, kirkui ja otti fyysistä kontaktia eturiviin. Papa Won't Leave You Henry, Tupelo ja Deanna jatkoivat vanhemman ja rankemman Caven musiikin ystävää, mutta sitten seurasi neljän biisin suvantovaihe kun soitetti rauhallisia hissuttelubiisejä. Jostain syystä en ole kovasta yrittämisestä huolimatta oppinut pitämään siitä puolesta Caven tuotantoa, vaikka Into My Armsin aikana valtoimenaan vieressäni itkevän tytön liikutus meinasikin tarttua myös minuun!

Keikan lopussa vielä yllyttiin riehumaan The Mercy Seatin ja Stagger Leen tahdissa. Keikan päätti uuden levyn nimikko- ja päätösraita Push the Sky Away, joka on siitä poikkeuksellinen Cave-slovari että se on yksi levynsä parhaista biiseistä! Encoressa vielä We Real Cool uudelta levyltä sekä ilahduttavan dynaamiseen ja meluisaan kliimaksiin huipentunut Red Right Hand. Keikka oli siis puoliksi todella intensiivinen ja raju, mutta puoliksi laiska ja valju. Jos pitää Caven tuotannon herkemmästäkin puolesta, niin sitten varmaan oli kokonaisuutenakin upea keikka.

[outsider]

Suvilahden hipsterileiri eli Flow Festival 2013

4. päivä

Päätöspäivänä päätin kokeilla muutakin Flow-ohjelmaa kuin vain perinteisiä keikkoja. Aloitin päivän tsekkaamalla Fafa'sin jonon - lyhyempi kuin normaalisti, joten menin seisomaan siihen, mutta kyllästyin minuutin päästä ja menin Leffatalliin tsekkaamaan levykauppadokumentin Last Shop Standing. Ei oikein vakuuttanut, tuntui kaavamaisuudessaan lähinnä joltain harjoitustyöltä. Elokuvallisesti ei yhtään omaa ideaa - kuvattiin vain levykauppiaiden ja julkkisasiakkaiden naamoja kun he puhuivat. Sisällöllisesti lähdettiin siitä "itsestäänselvyydestä" että levykaupat ja vinyyli ovat ainoat tärkeät asiat maailmassa, eikä esim. yritetty tarkastalle levykauppojen kohtaloa osana kokonaista musiikkikulttuuria. Jos kerran vinyyli on niin hienoa, niin miksi niitä levyjä kuvattiin niin vähän? Jos tehdään dokkari levykaupoista, niin haluaisin kyllä nähdä enemmän kuvamateriaalia niistä levyistä ja niistä kaupoista, enkä niistä ihmisistä! Vaikka toki se onkin se inhimillinen puoli minkä vuoksi fyysisiä levykauppoja ylipäänsä on yhä olemassa. Haastateltavat luettelivat kaikki kliseet levymyynnin nousuista ja laskuista, formaattisodista, pahoista isoista levy-yhtiöistä ja supermarketeista, eikä kenelläkään tuntunut olevan yhtään omaa ajatusta.

Onneksi Public Enemy veti siihen perään kenties parhaan koskaan näkemäni hip hop -keikan. Livesoitossa oli sopivasti funkia, ellei jopa rockia, ja soundi oli orgaaninen ja raskas. Chuck D:n flow oli mieletön ja DJ Lordin miksaus/skrätsäys-soolo loksautti suun auki. Screenin lähikuvat näyttivät ihan nopeutetuilta kun ne sormet liikkuivat niin vikkelään. Levyvalinnoillaan (White Stripes ja Nirvana) hän lähinnä taisi kerjätä yleisön suosionosoituksia eikä miksaus ollut koko ajan ihan saumatonta, mutta livetilanteen intensiivisyys oli kuitenkin niin vaikuttavaa että ei se haitannut. Varsinainen setti koostui melkoisesta hittiparaatista, painottuen vahvasti It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back -klassikkoalbumiin. Flavor Flavilla oli show'ssa lähinnä koominen rooli. Kun bändin soittoaika päättyi, hän tuli vielä pitämään monen minuutin rasisminvastaista monologia maailmanrauhan puolesta. Päälavan vieressä sijaitsevan Heineken OSS -lavan juontajalla paloi päreet ja se alkoi puhua Flavin päälle: "Missä ton tyypin kello on??!"

Godspeed You! Black Emperor tuntui esiintyvän täysin väärässä paikassa. My Bloody Valentineakin enemmän tuntui siltä että tätä pitäisi olla kuuntelemassa istumakatsomossa silmät kiinni eikä festariteltassa. Nälkäkin oli, joten lähdin Lämpöön unohtamaan että olen festareilla. Siisti sisäravintola josta sai "kotiruokaa" oikeilta lautasilta. Oikea vessakin löytyi. Valitettavasti paikka osoittautui sopivan puheohjelmalle huomattavasti ruokailua huonommin. NRGM:n haastateltavana olivat Sam Inkinen ja Jonna. Lavan edessä oli kourallinen kiinnostuneita lekottelemassa fatboy-säkkituoleilla ja ravintolan takaosassa välinpitämätön asiakaskunta jatkoi keskusteluaan kun mitään ei olisi tapahtunut. Jonkin verran häiriötä tuli myös ulkona esiintyvien bändien keikoista. Aikataulussa ei ollut edes tilaa kysymyksille, joten tapahtuma oli aika epäonnistunut. Vaati suurta keskittymistä ja huuliltalukemista että sai Inkisestä selvää, eikä hän edes sanonut mitään mikä olisi ollut itselleni uutta. Myös tapahtumakuvaus taisi olla harhaanjohtava, koska siinä ei mainittu Kraftwerkiä sanallakaan, vaikka Inkinen puhui pääosin juuri kyseisestä yhtyeestä. En sitten jäänyt Jonnan haastattelua kuuntelemaan kun olosuhteet olivat noin huonot.

Bat for Lashes ei kauheasti vakuuttanut, mutta ehkä siitä olisi voinut jotain saada irti jos olisi jaksanut mennä lavan eteen. Taustamusiikkina ei toiminut, joten aika pian lähdin valmistautumaan siihen Kraftwerkiin 3D-lasit päässä. Näin ne ensimmäistä kertaa "livenä", mutta esitys tuntui silti hyvin tutulta. Minimalistinen lavakokoonpano (neljä miestä laitepöytien takana) oli kuvista jo tuttu ja settilista oli helposti ennakoitava hittiputki. Hyvin oli kuitenkin vanhat klassikot sovitettu 2000-luvun soundeille ja biitti oli paikoin hyvinkin tanssittava. Taustaprojektiot sitten toisaalta jumittivatkin siellä yhtyeen kulta-ajoissa, 1900-luvun futurismissa. Kolmiuloitteisuus säväytti lähinnä satunnaisissa kappaleissa, etenkin Space Labissa. Liikkuminen on kantava teema Kraftwerkin tuotannossa ja olikin yllättävää kuinka vähän kolmiuloitteisuutta käytettiin sen simuloimiseen. Esimerkiksi Autobahnissa kolmiuloitteiselta vaikutti se Volkswagen-auto, ei se moottoritie jota pitkin se ajoi. Space Labin kiertoradalla etenevä avaruusasema sen sijaan tuntui syöksyvän elävästi läpi taustascreenin ja uhkaavasti kohti yleisöä. Keikan lopuksi ainoa yhtyeen jäljellä oleva perustajajäsen Ralf Hütter tuntui viimein tekevän laitteidensa takana jotain, mutta se toi musiikkiin vain hämmentävää inhimillistä epätäydellisyyttä. Tuntui kuin hän olisi tahallaan soittanut Music Non Stopin synakuviota vähän haparoivasti, koska se erottui kömpelöydessään niin selvästi siihen mennessä tulleesta, oletettavasti taustanauhalta virranneesta musiikista. Illuusio ihmiskoneesta murtui keikan lopussa, haluan uskoa että tarkoituksella.

Festarin päätteeksi vielä katsomaan Grimesia, josta näin tosin vain puolet keikasta. Ainoa valitus festarin aikataulussa olikin oikestaan Kraftwerkin ja Grimesin päällekkäisyys. Kuka laittaa Kraftwerkin ja toisen konemusiikkiaktin päällekkäin?? Ehdin paikalle kuitenkin sopivasti Oblivion-hitin aikana ja aloin hivuttautua pikkuhiljaa yhä lähemmäs lavaa, koska jotenkin tuntui että halusin nähdä Claire Boucherin elävänä ja läheltä. Lavalla oli hänen lisäkseen kaksi tanssijaa, kosketinsoitin ja jotain nupinvääntelylaitteistoa, mutta enempää ei tarvittu. Grimesilla on voimakas ujon naapurin nörttitytön imago. Hän jammaili musiikkinsa tahdissa lavalla kuin teini ja takelteli sanoissaan välispiikeissä. Välillä hänelle tuli kiire rynnätä laitteistonsa ääreen painamaan jotain nappia, mikä loi vaikutelmaa konemusiikille poikkeuksellisesta haavoittuvuudesta. Mutta kuten The Knifen avajaiskonsertista opimme, se saattoi kaikki olla vain esitystä. Musiikissa ei tuntunut kuuluvan mitään virheitä, joten ehkä kaikki tuli vain taustalta! Ehkä se viattoman tytön esittäminenkin on huijausta! Mutta ainakaan Grimes ei ole seksiobjekti. Hän pukeutuu peittävästi eikä mielestäni ole mitenkään seksuaalinen poplaulaja. Kertoohan se Oblivionkin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen pelosta. Aitoa tai ei, niin mielestäni Grimes silti on virkistävää vaihtelua täydellisyyteen ja seksiin panostavassa populaarikulttuurissa. Hänen musiikissaan yhdistyi halpissyntikoiden lofi-soundit tuhteihin bassoihin, ja keikka olikin festarin tanssittavin heti Huoratronin jälkeen. En muista mikä biisi päätti keikan, mutta muistan sen että tuo yliajalla soitettu encore päätti synkän keikan jotenkin poikkeuksellisen valoisasti ja optimistisesti. Samalla koko festivaali tuntui saavan hyväntuulisen loppuhuipennuksen.

Parasta festivaalikokemuksessa oli silti se helpotuksen tunne kun sai sunnuntai-iltana kaatua sänkyyn ja ajatella huojentuneena että onneksi huomenna ei enää tartte mennä mihinkään! Edellisistä ulkoilmafestareistani olikin jo viisi vuotta - olen tainnut tulla tässä välissä vanhaksi!

[Aranwe]

En päässyt Flowssa käymään kun olin matkoilla, mutta mietin jo etukäteen, että GY!BE ja Goat on melko varmasti helmiä sioille ja aivan täysin väärällä festarilla.

[outsider]

En päässyt Flowssa käymään kun olin matkoilla, mutta mietin jo etukäteen, että GY!BE ja Goat on melko varmasti helmiä sioille ja aivan täysin väärällä festarilla.

Ystäväni kehuikin Goatia festarin parhaaksi esiintyjäksi. Itselläni oli liian kiire hipsteröidä Grimesin keikalla.

[Aranwe]

"Näin" Goatin Roadburnissa keväällä valtaisan ihmismeren takaa ja tunnelma oli hyvin hyvin kuuma ja utuinen. Parhaita livevetoja, mitä on tullut todistettua tämän vuoden aikana.

[damn]

Taas se ihana aika vuodesta, kun voi alkaa suunnittelemaan minne festareille sitä tänä vuonna lähtisi. Tällä hetkellä näyttäisi kovasti siltä, että Ruisrock kutsuu, koska Suede . Nostalgiasyistä myös the Offspring olisi mukava nähdä(olin nuorena hurjan kova fani) ja Risto on aina huikea, vaikka sen kahdesti olenkin taas lähes kuukauden sisällä nähnyt. Innolla jään odottamaan mitä muita esiintyjäkiinnityksiä tulee tuonne ja muille festareille. Kovasti toiveissa olisi, että Turbonegro tulisi Suomeen, koska missä Turbonegro, siellä minä ja siskoni riehumassa .

[marenkienkeli]

Mä en yleensä festareista yleensä kovin ajoissa haaveile (tosin enpä mä juuri missään käykään...), mutta nyt on "Pori jazz" kirjoitettuna kalenteriin. Jamie Cullum!

[skray]

Mä pääsen kuin pääsenkin Provinssiin, vaikka aluksi näytti siltä, ettei tänä vuonna ole kukaan sinne menossa.
Työkaverin kanssa lähdetään, mutta vain lauantaiksi.
Tärkeimpinä nähtävinä, ja syynä miksi yleensäkään sinne mennään, ovat Jenni Vartiainen ja Samuli Putro.
Parastahan tässä on se, että Jenni on lauantain 1. esiintyjä klo 16 ja Samuli sen jälkeen klo 18. Parhaimmassa tapauksessa olemme siis kotona siinä klo 21-22 välillä, kuten vanhukset konsanaan.

[damn]

Festarit jäivät tänä kesänä väliin . Meillä oli siskon kanssa tarkoitus mennä Ruisrockiin, mutta monen mutkan kautta päädyimme perumaan sen reissun. Sitten olin jo ostamassa lippuja Pori Jazzeille, että lähdetään kavereitten kanssa katsonaan Patti Smithiä, niin tajusin, että isäni 60-vuotisjuhlat ovat samana viikonloppuna, enkä kehtaa olla menemättä. Harmittaa ihan vietävästi. Toivottavasti ensi vuonna voin ottaa vahingon takaisin ja kiertää monet festarit.