Euforiat ja ahdingot - eli kaikenlaiset tuntemukset

[Emilia]

Pomppis oli viisi päivää reissussa ja kotiinpaluunsa jälkeen ei ole tehnyt muuta kuin valittanut, kuinka teen koko ajan jotain väärin pojan kanssa tai on sotkuista tms.. Viime yönä poika itki noin 40 minuuttia tissin perään, niin tuo yksi huokaili mielenosoituksellisesti vieressä, heitti tyynyä korville ja kävi KAKSI kertaa vessassa. Ei ainakaan auttanut mua saati poikaa rauhoittumaan, kun yksi härvää koko ajan jotain.

Rakastan tota miestä kovasti mut sais kyllä painua takasin sinne Saksaan ja tulla vaikka huomenna uudella asenteella kotiin.

[Kibaya]

Migreeni kesällä on ihan ultimaattista tuskaa. Mulla on migreenissä aina kuuma. Aina. Nyt on jo valmiiksi kuuma (tätä kämppää ei saa mitenkään viilennettyä ja täällä on n. 30 astetta sisällä lämmin) ja ihan hirvee olo. Migreeni iski illalla. Mitäs oon syönyt huonosti ja juonut liian vähän vettä.

Migreeni ja ahdistus on tosi hyvä yhdistelmä. EIkö?
Oli pakko nousta sängystä ylös kun siellä haisee paistettu sipuli.

[Shay]

:huoh:

Pomppis oli viisi päivää reissussa ja kotiinpaluunsa jälkeen ei ole tehnyt muuta kuin valittanut, kuinka teen koko ajan jotain väärin pojan kanssa tai on sotkuista tms.. Viime yönä poika itki noin 40 minuuttia tissin perään, niin tuo yksi huokaili mielenosoituksellisesti vieressä, heitti tyynyä korville ja kävi KAKSI kertaa vessassa. Ei ainakaan auttanut mua saati poikaa rauhoittumaan, kun yksi härvää koko ajan jotain.

Rakastan tota miestä kovasti mut sais kyllä painua takasin sinne Saksaan ja tulla vaikka huomenna uudella asenteella kotiin.

Miehet

Oon miettiny, että mikä siinä on, kun ei voi ottaa vastuuta asioista vapaaehtoisesti. Melkein aina pitää jäkättää, että miehet saa jotain tehtyä ja sitten saa itse nartun maineen.
Toimii niin töissä kuin kotonakin. Välillä tuntuu, että pitäis olla niin saatanan kiitollinen, kun toinen joskus vaivaantuu tekemään jotain. Ehkä tämä on hieman kärjistettyä,
mutta välillä kyllä vituttaa oikein huolella.

[marenkienkeli]

Ainakin meillä toimii se, että jotkut asiat ovat aina hänen vastuullaan. Minä pesen aina pyykit, Mieheke täyttää (lähes) aina tiskikoneen. Mulle on äärimmäistä luksusta, että ei tarvitse laittaa syömisen jälkeen astioita pois. Pyykkiä taas pesen silloin, kun ehdin, ja vieläpä pidän siitä. Mieheke taas on hyvä tuollaisissa rutiininomaisissa kotitöissä, joten tehköön niitä. Toki tässä on myös se puoli, että Miehekettä likaiset astiat häiritsevät. Mä taas oon melko tyytyväinen kaaoksessakin.

Siivouksen suhteen meillä on vuoroviikot jo ihan senkin takia, että meillä on samassa taloudessa vuokralaisia. Joskus olen jalomielinen ja imuroin Miehekkeen vuorolla kämpän ja hän vaikka tekee vastineeksi salaatin. Miehekkeelle kun imurointi on kaikkein vastenmielisin kotityö.

Ruuanlaitto on ajautunut siihen, että minä teen yleensä ruokaa ja käyn ruokakaupassa, mutta se taas on osittain oma valintani.

[Emilia]

Välillä tuntuu, että pitäis olla niin saatanan kiitollinen, kun toinen joskus vaivaantuu tekemään jotain. Ehkä tämä on hieman kärjistettyä,
mutta välillä kyllä vituttaa oikein huolella.

No toi just! Voi jestas.
Rasittavaa myös, kun joutuu aina erikseen pyytämään, jotta jotain tapahtuisi.

[marenkienkeli]

On tämä ihmismieli kummallinen. Ensin on ihan mustasukkainen kun toinen viettää aikaa kaverinsa kanssa muutaman tunnin kerran viikossa ja viime viikonloppuna ei ollut yhtään mustasukkainen olo siitä, että Mieheke vietti aikaa 3 kaverinsa kanssa mökillä koko viikonlopun ja kyseinen tyttökin oli siellä. Että kai tässäkin mustasukkaisuudessa on ollut joku täysin asiaan kuulumaton tausta, joka on saanut ahdistusta aikaan.

[damn]

Tänään on mun yhen parhaimman(ellei parhaan) ystäväni muutto. Se lähtee menolipun kanssa Aasiaan ja tulee takas sitten kun siltä tuntuu ja rahat alkaa loppua. Mä en haluu että se lähtee . Kuka sitten tekee mun kanssa asioita? Nähdään pari kertaa viikossa, käydään leffassa, keikoilla, ravintoloissa, näyttelyissä tai sitten ei edes tehdä mitään, ollaan vaan yms. Olen vähän erkaantunut osasta kavereista kun olen juomista vähentänyt ja kyseisiä kavereita näkee lähinnä baarissa, eli nykyään yhä harvemmin. Tunnen oloni ihan kauhean surulliseksi, kun se, jonka kanssa on asioita voinut tehdä lähtee pois. Haluan olla iloinen sen ystäväni puolesta, että se toteuttaa yhden haaveensa ja on niin rohkea, että lähtee yksin reissuun. Mutta se vain korostaa sitä ankeutta, että mä jään tänne harmaaseen syksyyn, tylsään arkeen ja joudun tekemään asioita itsekseen, kun on niin vaikeaa saada seuraa tekemään mitään. On mulla muutama kaveri, joitten kanssa nähdessä tehdään aina jotain, nyt viime kerrat grillattu, frisbeegolffattu, katottu leffoja, pelattu sulkapalloa yms, mutta niitä näkee liian harvoin. Toivottavasti seuraava vuosi menee nopeasti.

Vähän vaikea viikko ollut poikakaverin kanssa ja se varmaan korostaa tätä ahdistunutta fiilistä. Tuossa oli pitkä aika, että meni hyvin ja on tämä kaiken kaikkiaan ollut hyvät viisi kuukautta yhdessä. Mutta se on humalassa pari kertaa saanut kauhean mustasukkaisuuskohtauksen. Mulla on miespuolisia kavereita varmaan enemmän kuin naispuolisia ja ei tuo poikaystävä sevinpäin ikinä ole mustasukkainen ja se sanoikin että ei sille edes tule silloin mieleen olla mustasukkainen. Mutta humalassa riittää kun hymyilen tai vaihdan muutaman sanan jonkun tuttuni kanssa, jota se ei kunnolla tunne(koska ei se voi kaikkia mun kavereita ja hyvänpäivän tuttuja tuntea). Jätin edellisen tapailukumppanini, koska se oli mustasukkainen ja en siedä sellaista käytöstä. Lähes kaikilla tulee varmasti joskus mustasukkaisuuden tunnetta, täälläkin fordella siitä on viime aikoina puhuttu ja se on normaalia, mutta toistuvana ja aiheettomana se on sietämätöntä. Minulla on pari iltaa viihteellä mennyt pilalle, kun toinen suuttuu mustasukkaisuuttaan ja sitten minä puolestani suutun siitä. Asiasta ollaan juteltu ja olen ihan suoraan sanonut, että jos se jatkuu, niin minä lähen kävelemään. Ja poikaystävä ymmärtää ja keskustelut on ollut hyviä. Mutta silti iski kauhea ahdistuskohtaus, sitoutumiskammo ja kaikki pintaan tällä viikolla ja mielessä on käynyt, että olisiko helpompaa olla yksin. Tai helpompaa lähteä nyt kun tämä on niin alussa. Ollaan ihan vakavasti yhdessä ja puhuttu naimisiin meno, lapsien hankinnat ja asuntolainatkin, jotka tulevina vuosina on tulossa. Mutta en minä voi sellaisia mustasukkaisen ihmisen kanssa. No, aika näyttää.

[marenkienkeli]

Jaksamista kaikin puolin.

Välillä parisuhteet ovat pirun vaikeita. Miehekkeen kanssa ollaan nyt oltu 6,5 vuotta yhdessä ja silti tälläkin viikolla oli niin vaikeaa, että parina päivänä oikeasti pelkäsin, että minä tai hän ei enää kohta jaksa tätä suhdetta. Toisaalta nyt taas asioiden käsittely on ainakin minun oloani tehnyt paremmaksi. Onneksi mulla ei ole turhan ruusuista kuvaa parisuhteista. Aivan kuin avioliittokin, pitkä parisuhde on päätöksiä. Sitä päättää joka päivä rakastaa toista ja pysyä rinnalla niinäkin päivinä (kuten tälläkin viikolla), kun päässä soi vain:
"Silloin olet minun kuva
minä olen sinun kuvasi
Silloin sinä olet minun
paskapäinen paras kaveri."
Ja soi ihan syystä. Ja silti seuraavana päivänä fiilis on ennemminkin:

[Wildchild]

Mä oon pitkästä aikaa fiiliksissä ja edes hetken onnellinen! Tarvittiin vaan loistava keikka lempiartistilta ja mä oon pää pilvissä.
En edes tiennyt meneväni hänen keikalleen ennenkuin esirippu tippui. Ai hitto miten siistiä!

Tiedän että huomenna on taas arki, mutta antakaa mun nauttia tästä fiiliksestä edes tän illan.

[Suvi]

Oli kyllä hauskaa. (Mä olin siis mukana ). Pitkästä aikaa olin keikalla, jolla oli aikuisia ihmisiä (ei pissiksiä) ja ihmiset melko selvinpäin. Silti kukaan ei istunut hiljaa paikoillaan. Ennenkaikkea artisti itse oli täydellisen onnellinen. Keikkarapsaa todennäköisesti luvassa, lupaan että se tulee tämän vuoden puolella ja mahdollisimman pian.

[Wildchild]

Oli kyllä hauskaa. (Mä olin siis mukana ). Pitkästä aikaa olin keikalla, jolla oli aikuisia ihmisiä (ei pissiksiä) ja ihmiset melko selvinpäin. Silti kukaan ei istunut hiljaa paikoillaan. Ennenkaikkea artisti itse oli täydellisen onnellinen. Keikkarapsaa todennäköisesti luvassa, lupaan että se tulee tämän vuoden puolella ja mahdollisimman pian.

Kiitos että olit messissä!

[L-S]

Kuulostaapa hienolta. Jään odottelemaan rapsaa. Ja pakko todeta, että jos joku niin Wildis on kyllä ansainnut tollaisen fiilisyllätyksen.

[Suvi]

Miten nää maanantait ovatkin ihan kamalia.

Aamupäivän painoin töissä hiki hatussa ja stressissä. Päivää katkaisi ihanan työkaverin joululauluesitys (mehu)glögeineen ja pipareineen. Sen jälkeen vaan iski hirveä jumi. Nyt olen tunnin vaan lukenut fordea. Tänään pitäisi vielä mennä salille. Tiedän, että se piristää, mutta tekisi vaan mieli mennä nukkumaan. Voisin nukkua vaikka viikon.

P.S. Täytyisi tuo aikaisemmin mainittu rapsakin saada joskus aikaiseksi.

P.P.S. Mua vähän ahdistaa. Tekisi mieli avautua jossain täällä fordella, mutten keksi järkevää paikkaa sille, enkä oikein tiedä miten muotoilisin asian kuulostamatta tyhmältä.

[Kibaya]

On tuntemuksia
Olin akupunktiossa.
Hirveän vaikea sovitella aikaa niin, että seuraava päivä ainakin täysin vapaana. Työt häiritsevät vapaa-aikaa

Alkukartoituksen jälkeen ruvettiin laittamaan neuloja. Pääneulat tekivät todella tiukkaa ja neuloja laittava ihminen arvioi että tästä voi tulla tiukka kerta neulotuksen suhteen. Pääpisteet kipuilivat vähän, mutta rauhoittuivat kyllä. Onneksi.
Aika normilta se pitkään tuntuikin, mutta sitten. Käsissä. Yksi piste ei löytynyt millään. Etsittiin ja etsittiin, mutta siinä kohtaa kun rupes kyyneleet valumaan pitkin poskia oli pakko lopettaa sen pisteen etsiminen. Koko käsi vapisi ja sattui oikeasti tosi paljon. Mutta sitten. Laitettiin neula pisteeseen jonka jälkeen itkin ja jouduin tekemään hirveän duunin rauhoittaakseni itseni siihen tilaan että henki kulkee. Se neula avasi jonkun tosi syvän lukon. Se oli pikkurillin ja nimettömän välissä. Kirjaimellisesti sormivälissä. Vasempaan käteen ei tarvinnut onneksi pistää ihan samaan paikkaan, eikä sieltä yritetty kaivaa myöskään sitä "kadonnutta" pistettä neulalle, mutta siitä painettiin.

Jaloissa oli vähän samanlainen tilanne, kun viimeinen neula teki sen että henki salpaantui ja itku puski läpi. Se oli silkkaa kipuitkua alkuun. En osaa sanallistaa sitä että miltä se tuntuu kun neula osuu oikeaan kohtaan ja samalla lähtee itku rintakehästä ja kyyneleet silmistä. Se on samalla vähän hämmentävää. Kipuhan ei jää tuntumaan, tai ainakaan ei pidä jäädä. Jos piste jää kipuilemaan, neula otetaan pois.

Neulojen poiston jälkeen oikea käsi jomotti ja särki, enkä uskaltanut nostaa lasia. Oikea jalka oli ihan voimaton ja vasen jalka kosketusherkkä vaatteille

Mutta.
Se rentous ja löysyys mikä on nyt oli sen arvoista. Edelleen tietyt pisteet on hellänä ja tuo oikea käsi on vähän epävarma. Tai ei niin vähän. Pudotin avaimet kotimatkalla. Meinasin pudottaa vesilasin, haarukan, enkä saanut jääkaapin ovea auki

Positiivista ainakin oli se, että itku tuli ulos.

Akupunktiohetket on niitä kun henkisyys ja fyysisyys on yhtä. Neula vaikuttaa fyysiseen, reaktio usein myös henkinen.

[Emilia]

Meidän iskällä on ollut silmässä verenpurkauma jonkin aikaa ja nyt sitä tutkitaan magneettikuvauksessa, jos on kyseessä silmänpainetauti. (Tai jotain tommosta mutsi selitti, en tiä..) Lääkäri oli sanonut, että silmä saatetaan joutua poistamaan kokonaan. Käytännössä näkö on jo lähtenyt silmästä, tuskin palaa.

Oon aina välillä miettinyt, että iskä on raihnainen ikäisekseen. Olen ollut huolissani, kun sillä on huono kunto ja se juo aika paljon. Nyt sit tulee tuollainen vaiva, mikä tuntuu lähinnä lopun alulta.

Ehkäpä kannattaisi odottaa tutkimusten tuloksia ja olla siihen saakka murehtimatta, mutta en osaa olla. Olen luonteeltani murehtija! Murehdin asioita joita ehkäjoskustuvaisuudessa saattaa tapahtua.

[Wildchild]

Emilia

Olen itsekin luonteeltani murehtija ja tiedän tunteen. Se on inhottavaa murehtia asioita etukäteen, mutta minkäs voi. Toisaalta eipähän tule petyttyä enempiä, mutta onhan se ihan saatanan rasittavaa sit loppupeleissä.

Itsekin murehdin tällä hetkellä esikoiseni juttuja. Mutta olen huomannu että mun suojakuori alkaa olemaan jo niin kova etten osaa/pysty näyttämään asiaa julkisesti. Se on vaan niin helppo näytellä kaikille että kaikki on hyvin, vaikka sisältä olisin kuinka paskana. Nyt ei ole paskin tilanne, mutta on sitäkin nähty. Ja samaan aikaan muut sanoo mulle "kuinka on kiva nähdä että sä voit hyvin".

[L-S]

Emilia
Wildis

Mullakin on murehtimistaipumusta kyllä. Tällä hetkellä murehdin lähinnä omia asioitani, mutta välillä toki muidenkin. Eikä se kauheasti ulospäin mullakaan näy. Onko se hyvä vai huono, sitä en tiedä.

[Shay]

Murehtimistaipumusta löytyy varmaan suurimmalla osalla ihmisistä. Siihen pystyy kyllä vaikuttamaan, mutta se vaatii työtä. Oon viime vuosina perehtynyt tietoiseen läsnäoloon, mindfulnessiin sekä osallistunut yhdelle NLP-nettikurssillekin. Mieltä harjoittamalla olen onnistunut pikkuhiljaa päästämään irti pessimistisestä ajattelutavasta, turhasta murehtimisesta ja itseni morkkaamisesta. Monen mielestä se on jotain ihme huuhaata, mutta oikeasti se on tieteellisesti todistettua tosiasiaa. Olen paljon onnellisempi, mitä olin ennen. Ymmärrän usein pysäyttää negatiiviset ajatustavat ja havaita vahvat tunneryöpyt pelkkinä tunteina.

[L-S]

Mäkin olen pyrkinyt perehtymään mindfulnessiin viime aikoina. Hyvä tietää, että se on ainakin jollekulle toiminutkin.

[Shay]

Häviäminen ei oo koskaan kivaa. Kun tietää, että ois pystynyt parempaan, se vituttaa vielä enemmän.

[Emilia]

Se oli sit pahanlaatuinen kasvain meidän iskän silmässä. Silmä poistetaan, ja samalla tutkitaan jotain varjoa keuhkokuvissa. Voihan hanuri.

[theia]

Emilia

[L-S]

Emilia, tosi kurja uutinen

[marenkienkeli]

Emilia. Voimia ja jaksamista teille kaikille!

[Emilia]

kaikille. Kiitos.

Kurja juttu mut onneksi syöpä ei ollut levinnyt. Keuhkojuttu on jotain muuta. Pelottaa, mut odotetaan nyt ensin tulokset ja murehditaan vasta sitten. Eiksnih. :mindfullness: :enmurehdietukäteen: