Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Kibaya]

En. Vaan. Tajua!
Keskusteluja
Naurua
Yhteinen sävel

Katottiin aamulla Kummelia ja roudasta rospuuttoon ja naurettiin niin että melkeen pissattiin housuun.

Oon niin onnellinen että itkettää!

[Kibaya]

Nimettiin tänään Pokemoneja siinä pelissä.
Siellä oli mm. HakSunFai, RottaHyi, Kusipää, Pesutomtom, Naamiomustik, Piripoke, Ufopornoo, PiriJeeJee ja Hohhoijaa. IhmePervo jäi vielä odottamaan vuoroaan.
HakSunFai on tietenkin Hakkaan Sun Faijas-mon.

Puhuttiin myös paljon semmoista, että miksi ihmeessä jotkut ihmiset ripustautuvat roikkumaan siihen toiseen ollessaan parisuhteessa. Se semmoinen "en ole mitään ilman häntä"-tyylinen asennoituminen ja oleminen. Että mistä se johtuu? "Elämäni on tyhjää ilman häntä" on tavallaan todella masentavaa ja ahdistavaa, koska silloin antaa vallan omasta elämästään jonkun toisen käsiin. Eikä päästy tästä mitenkään päin selvyyteen, kun kummallakin on sen suhteen joku aukko. Tai että. Miksi? Eikö ole niin paljoa itsetuntoa, että pystyy tasavertaiseen parisuhteeseen ja silti säilyttämään oman elämänsä, oman olemisensa?
Vallan omaan itseen. Onko se joku luottamusjuttu? Saatteko kiinni tästä? Se semmoinen toiseen ripustautuminen, epätodellinen disney-rakkaus missä koko elämä heitetään sivuun vain siksi että on se parisuhde.

Ehkä mä käyn vaan nukkumaan ja yritän järkeillä tätä myöhemmin

[Kibaya]

Ei mulla muuta



HUPSISTA SAATANA!!

[Wildchild]

Sori keijot, en palaa vielä meidän avioliiton tilaan vaikka tänne kirjoitankin.

Mutta te parisuhteessa olevat (tai joskus olleet), kuinka monta kertaa teidän toinen puolisko kertoo sun olevan kaunis/komea (yliviivaa tarpeeton)? Kuuletko sitä päivittäin, viikoittain, silloin tällöin, harvemmin vai et koskaan? Vai onko se sellaista "no sä kelpaat mulle"-tyylistä kommentointia? Miltä se susta tuntuu? Haluaisitko kuulla kehumista useammin/harvemmin, vai onko se kokonaan tarpeetonta?

[theia]

Sori keijot, en palaa vielä meidän avioliiton tilaan vaikka tänne kirjoitankin.

Mutta te parisuhteessa olevat (tai joskus olleet), kuinka monta kertaa teidän toinen puolisko kertoo sun olevan kaunis/komea (yliviivaa tarpeeton)? Kuuletko sitä päivittäin, viikoittain, silloin tällöin, harvemmin vai et koskaan? Vai onko se sellaista "no sä kelpaat mulle"-tyylistä kommentointia? Miltä se susta tuntuu? Haluaisitko kuulla kehumista useammin/harvemmin, vai onko se kokonaan tarpeetonta?

En mä muista että mies olis koskaan oikein kehunut mun ulkonäköä En ees hääpäivänä Joo, joskus mun vaatteita että kiva paita tai jotain, mut ei kauneutta. Eikä se mua haittaa Vois ehkä olla kiva että kehuisi, mutta toisaalta ei mies vaan oo sellainen. Harvemmin edes sanoo että rakastaa, eikä sekään haittaa Mä tiedän, että rakastaa ja kaipa se ulkonäöstäkin ainakin joskus tykkää
Tosin jos kommentoisi että kyllä sä mulle kelpaat niin vois saada nekkuunsa

[Kibaya]

Mä ehkä kokisin oudoksi jos mua sanottaisiin ulkonäöllisesti kauniiksi. Oli se sitten Tyyppä tai kuka vaan. Ellei sitten kyseessä olisi jotenkin semmoinen että siihen liittyisi jotain muuta. Mm. yhdestä teatteriroolin kuvasta on sanottu että oon siinä kaunis ja niin kyllä oonkin, mutta siinä se juttu on se roolihahmon meikki ja muu.

Mä en halua "kelvata" kenellekään.
---

Noin muutoin...



En käsitä että miten tässä on käynyt "näin".

[Emilia]

Joo, kyllä minä niin mieleni pahoittaisin, jos mies sanois, jotta kyllä sä tollasena kelpaat. :/

Silloin tällöin kuulen kehuja ulkonäöstä. Yleensä, kun oon laittautunut tai ryven rtl-fiiliksissä. Onhan se mukavaa, voisi kehua useamminkin.

[marenkienkeli]

Ei meilläkään kovin usein sanota rakkaus-sanaa tai kehuta ulkonäköä. Enemmän ne on just vaatekommentteja. Vähän sen tyyppistä meininkiä, että kun joku asia on kerran sanottu, ei sitä tarvitse jatkuvasti toistella. Niin kuin esimerkiksi mun pitkää kaulaani ei ole kai vuosiin kehuttu, mutta eipä se ole tästä muuttunutkaan.

Toki Mieheke osaa välillä yllättää. Esim. viimeksi, kun juhlia varten olin pakannut kynsilakkoja mukaan ja Mieheke kysyi, laitanko samanlaisen lakkauksen kuin viimeksi, kun ne kynnet olivat niin hienot. Toive/kehu toki esitettiin siinä vaiheessa, kun kyseistä lakkayhdistelmää ei ollut mukana.

Mutta niin, mikä on se mun "ei kovinkaan usein"? Veikkaisin, että joku kehu tulee keskimäärin kuukauden välein, mutta yleensä kohdistuu vaatteisiin ym. Mutta ne varsinaiset "Olet kaunis." -tyyliset kommentit, joissa kehutaan mua tai jotain mun ulkoista ominaisuutta ovat aika harvassa, mitta kyllä niitäkin kuulee jonkun 2-3 kertaa vuodessa. Mieheke on hyvin visuaalinen ihminen ja muutosmyönteinen, joten en ihmettele, että kommentit kohdistuvat usein asioihin, jotka ovat muuttuneet vaikka edellisestä päivästä ja ovat niitä pikkujuttuja, jotka miellyttävät silmää esim. pukeutumisessa.

Mä kommentoin useammin suoraan Miehekkeen ulkoisia ominaisuuksi ja kiitän useammin teoista. Mutta mä taas hyvin harvoin kommentoin pukeutumista tms. Enkä mäkään kovin usein sano rakastavani.

"Sä kelpaat mulle." -tyylistä juttuakin on ollut, mutta se ei varsinaisesti edes sisältänyt sitä, että kelpaan. Lähinnä oli se, että muhun ei oltu (olla) tyytyväisiä, mutta ei uskota, että parempaakaan voisi löytää. Kun tietää Miehekkeen pessimistisyyden, tuon voisi kuitata olankohautuksella, mutta olen päättänyt ottaa sen kohteliaisuutena. Minä en täysin kelpaa, mutta kelpaan kuitenkin parhaiten.

Muoks. En osaa samaistua Kiban mainitsemiin takertuja rakastajiin kuin ehkä ihan suhteen alussa, jos siihen on mahdollisuus. Noin muuten en tajua, miten joku a) jaksaa toista 24/7, b) ei halua olla yksin ja c) ei halua omaa elämää.

[Pascal Lemoix]

Kibayalle kaikki mahdolliset onnet suhderintamalle. Enjoy!

--

Itse olen vähän ahdistuksessa siitä, että nähdään lähes ihan koko ajan. Kaipaisin omaa aikaa ja omia juttuja. Että voisi kuunnella mitä kuuntelee eikä kukaan kritisoi, että urheilussa ei tarvitsisi olla mitään järkeä ja että edes useammin kuin kahdesti vuodessa voisi ottaa olutta sen verran, mitä sosiaali- ja terveyshallitus ei suosittele.

Menee meillä suurimmaksi osaksi hyvin, mutta joku muutos tähän saisi tulla. Töiden alettua ei tietystikään nähdä ihan samassa mittakaavassa, mutta sitten ollaan tietysti henkisesti väsyneempiäkin, koska työ.

[skray]

Ihmissuhdeilmoitus nro 1: Me ollaan naimisissa.
Eilen meillä oli pojan ristiäiset ja yllätyksenä kaikille mentiin samalla myös naimisiin. Tätä ehdittiin suunnitella n. kuukausi ja sormus hommattiin mulle, mutta ei mitään muuta häihin tai naimisiin menoon liittyvää. Ei myöskään kerrottu kellekään tuosta etukäteen. Pääasia oli ne ristiäiset ja tuo naimisiin meno oli vähän kuin sivuseikka.

Ihmissuhdeilmoitus nro 2: Ensi perjantaina on meidän 15-vuotispäivä. Viisitoista vuotta! Kirjaimellisesti puolet mun elämästä. Alettiin seurustella markka-aikaan ja siitähän on jo kauan! Aika kuluu nopeasti.

Sitten tuohon Wildiksen kysymykseen...
Ennen vauvan syntymää meillä sanottiin joka päivä, että rakastetaan toisiamme. Niin ollaan tehty suhteen alkuajoista lähtien ja ens perjantaina me täytetään tosiaan jo 15 vuotta. Muutenkin ollaan oltu aina semmoisia, että istutaan vierekkäin, pidetään kädestä edelleen ja halaillaan/pussaillaan ihan muuten vaan vieläkin. Nyt, kun meillä on tuo vauva, niin ei enää jotenkin ehdi/muista näitä juttuja, mutta tiedän kuitenkin, että mieheke mua rakastaa edelleen ja minä rakastan häntä. Me myös kehutaan toistemme ulkonäköä tai jotain ominaisuutta melkeinpä viikottain, ellei useammin. Joskus kehut liittyvät vaatteisiin, mutta useammin johonkin muuhun, esim. mieheke kehuu, että teen hyvää ruokaa tai mä kehun, jos mies on vienyt roskat ihan oma-aloitteisesti. Mieheke myös sanoo mua kauniiksi joskus, mutta en usko häntä.
Tosin joskus, kun mulla on ruma ja lihava olo, niin haen kauniiksi kehumista haukkumalla vähän itseäni läskiksi tai rumaksi, että mies kehuisi mua ja mulle tulis vähän parempi mieli, mutta sitä ei kai lasketa.

Ihan ot tuli mieleen, että meidän suhteesta näin kestävän on varmaankin tehnyt se, että pyritään edelleen välillä vain olemaan lähekkäin ja pidetään vaikka kädestä toisiamme. Tuntuuhan se joskus vähän teiniltä, että pidetään kädestä, mutta on se vaan silti aika kivaa. Lisäksi muistan joskus lukeneeni jostain tutkimuksesta (siitä on jo niin monta vuotta, että en enää tiedä mistä luin), jonka mukaan lähekkäin nukkuvat pariskunnat ovat onnellisempia kuin kaukana toisistaan nukkuvat. Meillä on edelleenkin 120cm "leveä" sänky ja nukutaan aina kylki kyljessä. Onkohan se meidän suhteen salaisuus? Jotenkin uskon, että tuo pitää jollain tasolla paikkansa. Pitää kai jatkaa nukkumista tuossa sängyssä, eikä ostaa uutta leveämpää, mitä ollaan suunniteltu jo n. 10 vuotta.

[lumikukka]

Onnea Skray ja mies!

[marenkienkeli]

Onnea naimisiinmenon johdosta! Kiva muutenkin lukea tuollainen pidempi ihmissuhdepäivitys.

[L-S]

Aww, onnea skray ja mies! Olipas mukava tosiaan lukea tällainen päivitys.

[Kibaya]

Ihanaa skraylle ja miehelle

[theia]

Oi onnea skray ja mies!

[Emilia]

Voi ihanaa, yllätyshäät! Onnea miljoonasti.

Meidän naimisiinmenosuunnitelmat on käytännössä jäissä. Ei olla keskusteltu asiasta kertaakaan karkauspäivän jälkeen. Pitänee ottaa projekti haltuun, kunhan nyt ensin selvitään syksyn tuomista muutoksista.

[Suvi]

Aaaw, skray ja mies. Onnea!

Ja mun mielestä kädestä pitäminen ei ole teiniä. Ja muutenkin tuo skrayn päivitys oli ihana.

[kmaria]

Paljon onnea skray ja mies!

[skray]

Kiitos kaikille teille.

[Wildchild]

Onnea skray ja mies (ja pienelle nimionnet! ).

****

Heinäkuisesta reissusta on jo melkein kuukausi. Päästiinkö eteenpäin? Joo. Ja ei.

Yksi ilta istuttiin ja puhuttiin monta tuntia. Molemmat purki ajatuksiaan ja ei me nyt ihan hakoteillä olla. Mutta hukassa kuitenkin. Jossain siellä oli pienen pieni pilkahdus siitä mitä meillä joskus oli. Siitä, mikä sai meidät aikoinaan rakastumaan toisiimme.

Mä haluaisin että saisin kuulla joka päivä olevani rakastettu juuri tälläisenä kuin olen. Että mua halattaisiin ja pussattaisiin joka päivä. Kyllä, minä tykkään hellyydestä. Tykkään niistä pienistä eleistä mitkä kertoo mulle että mua rakastetaan enkä ole itsestäänselvyys toiselle. Haluaisin pitää toista kädestä kiinni ilman että toinen vetäisee kätensä pois ja sanoo "älä jaksa roikkua".
Tuo kaikki on kadonnut, ja kerroin sen miehellekin. Koska kyllä, hän käyttää myös sanontaa "no sä kelpaat mulle" kun puhutaan esim. ulkonäöistä. (Siksi tätä kyselin teiltä. Koska tuo satuttaa mua.)

Ja mikä oli miehen puolustus? Että minun pitäisi tietää näiden vuosien jälkeen että hän on tunteeton. Että ei ajattele ikinä tunteella, aina järjellä.
Kyllä, minä tiedän sen. Loppujen lopuksi järjellä ajattelu ei haittaa. Mutta eihän hän aivan tunteeton voi olla jos noita luettelemiani asioita on tapahtunut ennen. Miksi niitä ei voi antaa toiselle (minulle) vaikka ne ei itsestä tunnukaan tärkeältä? Enkö ole enää ansainnut niitä? Vai oliko se kaikki silloin aikana ennen lapsia pelkkää lumetta?

PS: se kirjeasia oli tuhoon tuomittu. Mies kieltäytyi lukemasta sitä kirjettä.

[skray]

Mä haluaisin että saisin kuulla joka päivä olevani rakastettu juuri tälläisenä kuin olen. Että mua halattaisiin ja pussattaisiin joka päivä. Kyllä, minä tykkään hellyydestä. Tykkään niistä pienistä eleistä mitkä kertoo mulle että mua rakastetaan enkä ole itsestäänselvyys toiselle.

Pienet asiat on mullekin tärkeitä. Mulle merkitsee enemmän se, että mies on vaikkapa tyhjentänyt tiskikoneen tai tehnyt jotain muuta pientä sen eteen, että mun olisi kivempi olla myöhemmin. Ohimennen annetut pusut ja kosketukset on myös tärkeämpiä kuin vaikkapa synttärilahjat tai joku muu isompi juttu. Isommat jutut tuntuu välillä vähän... hmm.. paremman sanan puutteessa sanon, että tuntuvat teennäisiltä. Leffoissa romanttiset kohtaukset on aina jotain ravintolaillallisia ja ilotulituksia, mutta ei sellaiset merkitse juuri mitään oikeassa elämässä. En tiedä tajuaako kukaan, mitä tarkoitan. Onhan toki isommatkin eleet välillä kivoja, mutta ei välttämättömiä voidakseni tuntea itseni toiselle tärkeäksi.

[Wildchild]

Pienet asiat on mullekin tärkeitä. Mulle merkitsee enemmän se, että mies on vaikkapa tyhjentänyt tiskikoneen tai tehnyt jotain muuta pientä sen eteen, että mun olisi kivempi olla myöhemmin. Ohimennen annetut pusut ja kosketukset on myös tärkeämpiä kuin vaikkapa synttärilahjat tai joku muu isompi juttu. Isommat jutut tuntuu välillä vähän... hmm.. paremman sanan puutteessa sanon, että tuntuvat teennäisiltä. Leffoissa romanttiset kohtaukset on aina jotain ravintolaillallisia ja ilotulituksia, mutta ei sellaiset merkitse juuri mitään oikeassa elämässä. En tiedä tajuaako kukaan, mitä tarkoitan. Onhan toki isommatkin eleet välillä kivoja, mutta ei välttämättömiä voidakseni tuntea itseni toiselle tärkeäksi.

Tajusin, ja just tota mä meinasin! Ei sen tarvitse olla mitään isoa, mutta kuitenkin jotain. Nyt sitä jotain ei vain ole.

[damn]

Ottaa niin päähän kun mikään juttu ei ikinä toimi! Mutta erään kaverini sanoin "ihana kun sä jaksat yrittää ja tutustua kokoa ajan uusiin ihmisiin vaikka sulla on niin paljon paskoja kokemuksia". Alkaa vaan pikkuhiljaa loppua usko ja toivo siihen, että mikään tulisi koskaan toimimaan. Minulla on tulevana viikonloppuna ikisinkun 75-vuotiaan isotätini synttärit ja olen koko elämäni miettinyt että mikä siinä on, että ei oo miestä löytänyt, kun selvästi olisi kyllä halunnut sellaisen. Nyt ymmärrän hyvin ja näen itseni samassa tilanteessa vajaan viidenkymmenen vuoden päästä.

[Pascal Lemoix]

Onnea skraylle ja perheelle!

--

Noista muista teemoista tuli mieleen, että me aina sanotaan hyvää yötä pusujen kanssa. Se on sellainen, että ollaan joskus enemmän joskus vähemmän helliä, mutta tuo on aina.

[Kibaya]

Mulla on vahvasti ollut tänään semmoinen fiilis, että ystävät on parasta maailmassa

Viime viikolla, ihan saatanan huonona päivänä istuin junassa ja puhelin soi. Se oli eräs ystävä.
Se kysyi mitä kuuluu ja sanoin että on päässä vähän liian syksy. Ja jumalauta kun se ihminen ties sanoa ne ihan just ne sanat mitä pitikin.
Puhelu oli aika lyhyt, koska hänen duunit, mutta siinä lyhyessäkin ajassa molemmat sai kuultua ja sanottua ne "oikeat sanat" puolin ja toisin.
Tänään laitoin viestin että sitten kun hänen "haistapaskavittupää-työputki" helpottaa, niin mä haluan olla nimenä kalenterissa ja naamana vieressä.
Koska ystävät



Sain tänään myös postissa L-S:ltä todella osuvan postikortin

Mullakin on erilaisista lähtökohdista, elämäntilanteista ja ikäluokista olevia todella rakkaita ystäviä ja sen rikkauden tajuaminen aina ajoittain on tärkeää.
Ei vain ne joiden kanssa kommunikoi lähes päivittäin, vaan jokainen ystävä on tärkeä