Kaijan päivä
Ekalla kaudella jännitin Kaijan päivää paljon ja nyt ehkä jopa eniten. Kaija on noista se, joka on mulle henkilökohtaisin ja syvimmällä. Sillon 90-luvun alussa oon pudonnut Kaijan musiikkiin ihan täysillä ja lähes jokaiseen levyyn on olemassa elämäntilanne mihin se kytkeytyy. Levyillä on biisejä jotka on
mun, joten todellakin pelotti mitä niille tehdään. Lisäksi Kaija on eniten tossa porukassa se johon samaistun. Tunnen jotain hengenheimolaisuutta tai muuta vastaavaa Kaija kohtaan. Ei siis helppo avata telkkaria ja istua kuuntelemaan. Ehkä jotenkin sitä kautta ymmärrän myös noiden artistien omaa vaikeutta kuunnella muiden versioita. Kun kuitenkin olen vaan kuuntelija, enkä biisintekijä.
Tonin biisivalinta oli spoilaantunut jo aiemmin, mutta olin unohtanut sen ja sitten wildis spoilas sen mulle viime viikolla uudestan

Aluksi valinta ärsytti, mutta sitten mietin että valinta on kuitenkin turvallinen ja ehkä Wirtanen tuo siihen jotain sellaista voimaa mitä siinä ei ole, vaikkei se hirveästi voimaa edes tarvitse.
Vapaa kun julkaistiin oli mulla itselläni tilanne, jossa olin isojen muutosten äärellä ja mun elämä oli vuotta aiemmin vavisutettu tosi vahvasti. Vapaan julkaisun aikaan tuuletin sen biisin avulla pois tosi paljon pahaa oloa ja tuskaa. Wirtanen veti niin tykin setin kyllä että pakkohan siitä oli tykätä.
Juhan biisivalinta osui taas mun herkkiin kohtiin. En samaistu biisin alkuperäiseen tarinaan, mutta sen kertosäettä lauloin itselleni kun yritin pysyä järjissäni ja olla suunnittelematta miten päättää omat päivät. Sielu oli surusta suunniltaan ja kaikki tuntui ikuisuudelta. Juha ei päässyt siihen samaan paikkaan mihin Kaijan oma versio päätyy, mutta ei se huono ollut. Bändi veti tosi hyvin ja siitä tykkäsin. Vähän semisti karaoketunnelmaa, mutta hyvällä tavalla tällä kertaa.
Jennin veto sai mut itkemään ihan hulluna. Niin kaunis, niin herkkä ja niin koskettava. Jouset olivat samalla vahvat ja herkät ja yksinkertainen ja koruttomuus iskee nyrkillä rintaan. Kulutin varmaan puolet mun talouspaperirullasta tätä katsoessa
Ehkä sekin, että nyt on ollut jotenkin elämässä sellaissa hetkellisyyttä, tähän hetkeen sitovuutta ja läsnä jatkuvasti sellainen että pitää olla
tässä ja
nyt.
Siltsu.

Nyt oli karaokea. Hyvää ja kunnollista karaokea, muttei mitään omaa. Hymyily ja Siltsun karisma toi vetoon jotain omaa rauhaa, mutta ei hän minun tuulia soitellut. Ihan kiva, mutta siinä se.
Sanni. Pelkäsin Sannin vetoa paljon. Omat antipatiat artikulaatiota ja fraseerausta kohtaan on niin vahvat, että tosi vaikea alkuun sulattaa. Kappale onneksi oli sellainen mikä ei ole mulle vaikeimpia kuulla. Ja sitten Sanni räjäyttää potin! Ihan helvetin hyvä versio, joka ei mene pilalle Sannimaisuudesta. Ihan mahtavaa! Tämä versio toimii eniten koko kaudella Sannin vedoista. Pari sanakikkaa mulla särähtää korvaan, mutta annan ne anteeksi kokonaisuudelle. Ihan mahtavaa, hei!
Cheekin Surulapsi sitten taas on mulle nieleskelyn paikka. Jotain outoja rytmitysongelmia ja mua rupeaa ärsyttämään. Jos tämä olisi levy, niin skippaisin. En sano että versio on huono, mutta

-naamani on aika nopeasti läsnä. Meh ja njääh. Ei nyt osu eikä uppoa. Rallatiraaraa, mitäs sitten. Kertsi menee semi-kivasti, mutta sittenkin iskee se pohdinta että putoaako se rytmistä, miksi tämä ontuu ja mikä helvetti mua nyt muka häiritsee siinä. Ehkä se pitää katsoa uudestaan että siitä saa kiinni miksi ja mitä.
Selviän Kaijan päivästä hengissä, mutta tajuan vielä syvemmin sen roolin mikä artistilla Kaija Koo on mun elämässä. Kunnioitan hänen artistiuttaan niin paljon. Lisäksi ehkä just se, että Kaija Koo on sellainen naisartisti, jonka vahvuus ja omaleimaisuus on pysynyt melkein läpi uran. Kaija ei ole mikään iskelmätähti, enkä muista oliko ysärillä popnaisartisteja kovin montaa, siis kotimaisia? Itse näen Kaijan nimenomaan uranuurtajana meidän tän hetken popnaisille.
Ihana Kaija Koo
