Euforiat ja ahdingot - eli kaikenlaiset tuntemukset

[Pascal Lemoix]

Ollappa mies.
(Vaikka ei kai se elämä oikeasti sen helpompaa miehenkään aivoilla olisi...)

Joo, mutta tyttönä sä voit kannattaa jalkapallossa sitä joukkuetta, jolla on kivemman väriset shortsit Miehen pitää kannattaa ikuisesti samaa Ipswichiä tai Queen's Park Rangersia, vaikka kyseinen joukkue vajoaisi tahtiin vuosi ja sarjaporras.

--

Itseäni voisi ahdistaa työnteko, mutta ei se nyt valtavasti.

[shaana]

Joo, mutta tyttönä sä voit kannattaa jalkapallossa sitä joukkuetta, jolla on kivemman väriset shortsit Miehen pitää kannattaa ikuisesti samaa Ipswichiä tai Queen's Park Rangersia, vaikka kyseinen joukkue vajoaisi tahtiin vuosi ja sarjaporras.

-Ketä sä kannatat?
-MaNua.
-Kuka noist on Manu?

[marenkienkeli]

-Ketä sä kannatat?
-MaNua.
-Kuka noist on Manu?

Se on muuten ManU. (Ok. Turha korjaus, mutta piti päästä pätemään.)

Olen miettinyt, että Italiaa olis peliasun takia kiva kannattaa. Mutta koska en pidä pelityylistä, en heitä voi kannattaa.

Juttelin tänään ystäväpojan, jonka kanssa asiat johtivat toiseen viikonloppuna, kanssa puhelimessa. Se oli sellaista juttelua ystävien kesken, mutta kyllä molempien mielissä taitaa edelleen olla aika vahvana viime viikonloppu. (Siitä ei kuitenkaan tällä kertaa puhuttu.) Nyt ei kuitenkaan tunnu hyvältä ajankohdalta puhua jatkosta. Ehkä sitten opiskelujen alettua, kun nähdään ja saadaan molemmat paremmin selvitettyä, millaisia tunteita meidän välillä oikeasti on. Olo on silti sekava. Tämä tietämättömyys vaivaa.

Pitäis päästä puhumaan asiasta kunnolla jonkun kanssa. Ystäväni kanssa puhuessa hän kuitenkin sivuutti aiheen täysin. En tosin hänen kanssaan puhu yleensä kovinkaan paljon henkilökohtaisista asioista. Onneksi keskiviikkona näen ystäväni, jonka kanssa on paljon helpompi puhua henkilökohtaisista asioista.

[shaana]

En tiedä mitään JALIKSESTA ( ), arvasin ison kirjaimen paikan väärin. Ruoskikaa minua.

[Walker]

En tiedä mitään JALIKSESTA ( ), arvasin ison kirjaimen paikan väärin. Ruoskikaa minua.

"Huuda ManU:n nimeä!"

[Maija]

Levoton olo.

Toisaalta tekisi mieli hypellä ilosta mutta sitten taas toisaalta huutaa turhautuneisuuttaan. Sisällä istuminen harmittaa, mutta en tiedä mitä ulkonakaan tekisin. Kävelylle lähteminen ei oikein houkuttele, ja aurinkoakaan en tykkää palvoa. Minä kun luulin taannoisen reissaamisen vähentävän menohalujani, mutta nyt ilmeisesti onkin käynyt päinvastoin. Matkalta uusien kasvojen, paikkojen ja tapahtumien jälkeen pieniin piireihin palaaminen tuntuu jotenkin inhottavammalta kuin koskaan ennen, mikä on sinänsä kummallista, sillä muutoin olen viime aikoina viihtynyt kotipaikkakunnallani.

Onneksi viikonloppuna pääsee jälleen tuulettumaan.

[Migreeni]

Ollappa mies.
(Vaikka ei kai se elämä oikeasti sen helpompaa miehenkään aivoilla olisi...)

Joo, mutta tyttönä sä voit kannattaa jalkapallossa sitä joukkuetta, jolla on kivemman väriset shortsit

Eiku kannatan tietysti niitä joukkueita joiden peleissä esiintyy eniten viuhahtajia

...eiku siis

---

Nyt on taas kaikki hyvin kaikilla elämän osa-alueilla. Paitsi, että töissä ei huvittaisi olla yhtään. Toisaalta ei kyllä huvittaisi olla myöskään PeeAa, joten ei ne työt nyt ihan kamalasti ahdista kuitenkaan.

[Mr. Smith]

Omituinen olo.

Toisaalta tiedän nyt enemmän kuin vielä viikko sitten, mutta toisaalta vähemmän.

Toisaalta olen iloinen paluustani Suomeen, mutta toisaalta kaipaan Isoon-Britanniaan.

Toisaalta opin paljon kurssilla, mutta toisaalta en saanut testiä läpi (vitsailtiin muiden kanssa, että jos kukaan ei saa testiä läpi, tehdään joukkoitsemurha ja kirjoitetaan yhteinen kirje "rakkaat perheenjäsenet ja ystävät, ymmärtääkseni ratkaisuni teidänkin PITÄISI YRITTÄÄ PÄÄSTÄ TÄMÄ (/&%#¤"# KURSSI LÄPI!").

Kaikki vaikuttaa nyt erilaiselta. Näen kaavoja siellä missä ennen vain kaaosta, ja ymmärrän mistä muut puhuvat.
Janoan lisää tätä tietoa, mutta en rehellisesti sanoen tiedä mikä työtehtäväni tulee olemaan ja mitä minun tulisi tarkalleen tietää.

Jep, omituinen olo.

[theia]

Ahdistaa, niin helvetisti. Itsellä asiat noin suurin piirtein ihan hyvällä mallilla (henkisesti, that is), mutta kun joutuu asumaan ihmisen kanssa, joka vetää mua koko ajan alas. Ei se tarkoita, mutta sattuu vaan katsoa toista sivusta. Sillä on hauskaa ja kaikki on kunnossa, muka. Ei, ei todellakaan ole. Ei ole normaalia eikä ole enää okei. En osaa tehdä asialle mitään. Helvetin helvetin helvetti.

Kävi tänään mielessä, että jos muuttaisin pois. Minne tahansa, vaikka helvetti äidin luo takaisin.

[shaana]

Mua v*tuttaa ihan kunnolla.
Olihan se nyt suuren maailman vääryys, että tunsin oloni niin hyväksi ja niin pitkän aikaa,
ilman huolia ja itseeni tyytyväisenä,kerrankin. Toisaalta mitään suurta ei ole tapahtunut, eli
olenko mä näin *tanan onneton kun menen tolaltani pienistä jutuista? Ainakin tällä hetkellä fiilis
on tasan se että jostain mua rankaistaan ja turhasta tietty. Seuraavaksi varmaan tunnen
syyllisyyttä siitä, että vuodatan tähän tätä eikä tulis mielenkään muualle. Voivoi.

[theia]

Oon jotenkin nyt onnistunut blokkaamaan kotiahdistuksen ja keskittymään johonkin ihan muuhun. Ja päättänyt, että välttelen sitten tilanteita joissa voi mahdollisesti alkaa ahdistaa.

Nyt on siisen ihan hyvä fiilis. Jotenkin vaan... jostain tuli tyyneys. Että antaa virran viedä ja kuljettaa ja katsoa minne päätyy.

[sybe]

Vaikeudet kai jotenkin kasvattaa.Mulla on kyky purkaa päällimmäinen ahdistus urheiluun, tai vasta siis viimoiset 5v rakensi itselleni ko. simppelin juoksulenkki menetelmän.En ole ollut pitkiä aikoja täysin toimettomaksi masentuneena.Lenkkeily väsyttää fyysisesti -> ahistuneena oiva unilääke. Uskon että ikävätkin asiat ratkeavat aikanaan. Työelämässä henkinen kanttini joutui tosi kovalle koetukselle kolmisen vuotta sitten.Mitään vastaavaa minulle ei ole tätä ennen eikä tämän jälkeenkään sattunut. Vajaa 3 kk notkuin työtä tehden tilanteessa jossa minut irtisanottiin suullisesti, ilman perusteita.Kauheimmat fiilikset oli aamuisin klo 4-5 kun heräili ja pelkäsi että duuni paikka menee alta ja asuntolaina juuri valmistuneesta ok talosta kaatuu niskaan. Pidin pääni kylmänä,hammastakin piti työpaikalla purra ja kaikenlaista niellä.Sisällä kasvoi vihan tunne ja juoksulenkit pitenivät. Irtisanomistani en saanut kirjallisena, joten 3 kk sinnittelin. Ilmeisesti laittoman irtisanomisen korvaussumma, arvio 30 000- 40 000 eur kerta korvauksena, tämä jarrutti. Pomoni yläpuoliset päättäjät käsittelivät asiaa, eivät kuitenkaan kirjallisesti mitään ratkaisua esittäneet. Mikäli minut olisi irtisanottu tilalleni ei olisi saanut palkata 6kk aikana ketään. Sana levisi nopeasti työpaikan organisaatiossa, minua savustetaan. Siinä huomasi kuka on oikeasti kamu työyhteisössä.Toisille olin kuin rutto jota on syytä vältellä. Lakimies ammattiliitosta soitteli viikottain. Minun oisi pitänyt mennä piilotetun nauhurin kanssa pomon minulle pitämiin haastateluihin, olisi jäänyt todistusaineistoa tulevaan oikeuskäsittelyyn. Luottamusmiestä ei ollut ja lakimiehen pääsy työpaikalleni evättiin.Asiani ratkeaisi tässä valossa jossakin oikeusasteessa. Työnataja aloitti ihmeellisen hiillostuksen. Minä vastasin omalla tempuilla.Irtisanoin työsuhdeautoni ja käteen jäävät tulot nousivat. Aikaa oli mennyt 2 kk 3 vkoa kun työsuhdeautoni avaimet palautin. Työnantaja muutti yksipuolisesti työnkuvaani.En muuta keksinyt kuin irtisanoutua yksipuolisesti työsuhdeautostani,koska työajoni vähenivät nolliin. Menin verkkokauppaan ja katselin digitaalista mp3 mikrofoni tallenninta ja päätin ostaa sellaisen, kun yllättäen puhelin soi. Puhelimessa sain lopulta uuden duuni paikan, aloitus 2kk päästä. Menin lääkärille, määritimme lääkärin kanssa varuiksi 3 vkoa ja neljä päivää saikkua. Sovitin sairasloman siten että ilmoitin irtisnoutuvani, luulin että minulla on se 1kk työvelvoite. Minulle maksettiinkin palkka kotiin. Palaisin kuitenkin työpaikalleni yhdeksi päiväksi kahvittelemaan ja hymyilemään.Että sellanen vajaa 5kk episodi. Minä kestin, lähinnä kai siksi että lenkkeilin. Tästä on nyt jo aikaa, mutta ko. tapahtumasta jäi kokemuksia ja luulisin olevani entistä vahvempi työelämän kiemuroissa...

[Fantsu]

Isän kanssa "keskustelu" sai raivon partaalle viikonloppuna. Mieli oli myrtsinä, hanat aukesivat, mutta onnistuin nielemään ne sanat, mitkä olisin halunnut sanoa. Äidin ainoa osoitus sympatiasta oli taputus päälaelle ohimennessä. Koodi purettuna se tarkoittaa: tiedän, mutta yritä kestää niinkuin ollaan kestetty tähänkin asti - isä nyt on tuollainen. Sais pitää taputuksensa... Ihan yhtä osallinen äiti on kaikkeen paskaan meidän perheessä. Välillä vaan vituttaa, kun täällä kotona saa elää ihan normaalia elämää, mutta vanhempien luona on aina teatteri käynnissä. Joskus on vaikea siirtyä tilanteesta toiseen.

[marenkienkeli]

Jostain iski yhtäkkiä päälle hirveän haikea ja surullinen fiilis. Eipä kai tässä muu auta kuin kuunnella surullista musiikkia ja rypeä itsesäälissä. Kyllä mä jossain vaiheessa taas "kyllästyn" suremiseen ja piristyn.

Lähinnä kai tuo uneni kirjoittaminen sai mut ikävöimään sitä ystäväpoikaani. En oikein edes usko, että meidän jutusta edes tulee mitään. En oikein usko, että hänestä olisi seurustelusuhteeseen ja toisaalta en ole varma, onko mustakaan siihen. Enkä ole kunnolla selvillä tunteistani häntä kohtaan. Toisaalta tuntuu, että olisin valmis vaikka heti heittäytymään suhteeseen hänen kanssaan. Kaiken lisäksi näen pojan vasta melkein kolmen viikon päästä, joten en voi edes puhua asiasta hänen kanssaan.

Ahdistaa.

[marenkienkeli]

Nyt on jo parempi olo. Auttaa kummasti, kun saa kuunnella surullista musiikkia ja märehtiä itsekseen elämän vaikeutta. Nyt voin taas jo hymyillä.

[shaana]

Jokunen aika sitten koettu ahdistus, vatutus ja muu huonotuulisuus ovat poissa - se oli yhden tapahtuman aiheuttama ohimenevä olotila. Olen tämän viikon ollut jälleen hemmetin hyvällä tuulella, töissä ja kotona ja kaiken aikaa.
Ainoa pieni huolenaihe on unettomuus - se kun ei mulla tule yksin, vaan sen seurana sitten ennemmin tai myöhemmin kaikkea ikävää sivutuotetta.

[Shay]

Mää en lähe mihinkään tämännäkösenä. Eikä oo ees väärä aika kuusta.

[lightlykilled]

Shay tiedän tunteen.

---

omat tuntemukset:
just hoksasin että meän kissaherra on jossain välissä pureskellu mun läppärin kannen vasenta yläkulmaa!
tää ei oo ees vuojen vanha! ei mun Mäkkiä saa syyä.

[Pascal Lemoix]

Uupuneena on emootiot pinnassa ja kaikenlainen suunnitteleva ajattelu ja keskittymiskyky melko päreinä.

Tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, mutta kun ei muista mitä.

[theia]

Mietin tässä mitä jäi kesästä käteen (kalenterissa oli tollainen kesä 2008 -tiivistysjuttuhässäkkä), ja tuli vähän epämääräinen fiilis. Niin nopeasti meni koko kesä, ja kaikkea siihen ehti... iloja, suruja, ahdistusta, vihaa. Nyt oon ihan sekaisin että mitä haluan ja mikä tuntuu oikealta ja aaaagggghhh!

Prkeleen PMS.

[Maija]

Hirrrvittävä väsymys. Aikainen herätys sekä tämänpäiväinen lenkki kaatosateessa tekivät tehtävänsä. Nyt ei tee mieli muuta kuin heittäytyä sängylle ja painaa silmät kiinni.

Ainoa inhottava asia oikeastaan on hiljaa alitajuntaan hiipivä PMS.

[Maija]

Minä täällä taas hei.

Nysse PMS vasta tempun teki. Astui esiin kuin parempikin draamakuningatar tehden myös minusta sellaisen. Joskus oikein hämmästyttää, kuinka inhottavasti sitä osaakaan toisinaan toisille tiuskaista. Siitä taas syntyy vain jokseenkin alakuloinen mieliala. Onneksi olen ainakin tähän mennessä tajunnut pyytää anteeksi käytöstäni. Kaikista nyrjähtäneintähän tässä kuitenkin on se, että oikeastaan pidän tästä ajoittaisesta surumielisyydestä. Silloin niitä hyviä hetkiä osaa arvostaa enemmän. Kai.

Olen kuitenkin aika tyytyväinen itseeni siinä suhteessa, että olen onnistunut lisäämään kouluinnostustani huomattavan paljon. Olen tuntenut itseni jopa ahkeraksi.

[Migreeni]

Mua stressaa ja väsyttää... Hirveesti olis tekemistä, mutta mitään ei jaksa tehdä. Ja sitten haluisin kuiteskin kaikki pois alta ennen lomaa, että sais edes kerrankin kunnolla lepuuttaa aivoja.

Pakko siis vaan keretä nyt tehdä kaikki... Äääh... Mutta mistä alottais...

[marenkienkeli]

On oikeastaan koko viikon ollut jotenkin surullinen fiilis. Tänään varsinkin on ollut itku kurkussa useaan otteeseen. Nytkin itkettää. Kuukautisetkaan ei oo lähi maillakaan, joten tuntuu oudolta tällainen jatkuva alakulo.

Ainakin osittain tää on sitä, että ikävöin ystäväpoikaani. Haluaisin niin kovasti päästä juttelemaan hänen kanssaan. Enää 12 yötä niin näen hänet. (Juu. Olen todellakin alkanut laskemaan öitä hänen näkemiseensä. ) Kaiken lisäksi yritän kokoajan kieltää itseltäni sen tosiasian, että olen rakastumassa häneen. Vai olenko sittenkin rakastumassa kuvitelmiin hänestä? Ei voi tietää. Mua ahdistaa tällainen tietämättömyys. Haluaisin niin kovasti tietää, mitä hän miettii meidän suhteestamme. Jatketaanko ystävinä vai voitaisko harkita seuruistelua? Ei pitäis miettiä näitä asioita niin paljon. Asiat menee niin kuin ne menee. Tällainen etukäteen murehtiminen on niin turhaa, mutta en mä voi sitä lopettaakaan. Tuntuu, että sekoan kohta.

Oon muutamat viime päivät kuunnellu rakkauslauluja. Aivan niin kuin ajatukset ei olis muutenkin jatkuvasti ystäväpojassa. Pitääkö näitä romanttisia ajatuksia muka vielä ruokkia romanttisella musiikilla? Miksi ihmeessä mä kidutan itseäni sellaisella musiikilla?

[Migreeni]

Huomenna alkaa LOMA! Kuinka mahtavaa se on!