
Meillä muuten on tiskisieni myös, sellainen kuuraussieni, jolla uunissa korvennetut ruokajämät saa astioista pois. Sitä käytetään tosin melko harvoin ja son aina ilmavassa paikassa kuivumassa käyttöjen välillä.
Yksin ja yhdessä asumisella on molemmilla hyvät ja huonot puolensa. Mielummin kuitenkin asustelen yhdessä
Olen ehkä onnekas, kun opiskelijasolussa asuessa kämppikset olivat outoja ja välillä ärsyttäviä, mutta ei hermoja raastavia. Asiaa auttoi varmasti se, että solun huoneissa oli omat vessat ja suihkut. Vain keittiö ja aulatila olivat yhteiset. Seinänaapurit sitten kuuluivatkin jo sinne raastavat-osioon
Mutta se taas on eri ketjun juttuja, se.Ensimmäisestä avoliitosta en edes kunnolla muista, millaista se yhteiselo oli
Parisuhteen valtatasapaino oli ihan persiillään, joten todennäköisesti mä olen pomottanut exääni mieleni mukaan. Olin varmasti avopuoliso from hell. En tietenkään tahallani, ja kun itse huomasin sen, niin kävi tosi raskaaksi itselle(kin). Eikä se siitä sitten enää kauaa kestänytkään. Muutin opiskelijasoluun tuon jälkeen sen takia, ettei tarvitsisi olla ihan yksin. Olin kuitenkin suoraan kotikotoa muuttanut tuon exän kanssa asumaan, niin halusin mielummin räpytellä siipiä seurassa.Pari vuotta soluasumista riitti mulle, ja ostin oman kämpän, jonne siis muutin yksin. Kyllä oli luksusta, kun kukaan ei napissut, jos ei viikkoon (tai kahteen) ollut tiskannut tai imuroinut. Ja onhan se helpompi pitää siistinä, kun on ainut sotkija. Samoin mieltä lämmitti ajatus, että se oli oma koti
, pesä, jonka olin itse itselleni rakentanut. Yksinäistä oli, tosin melko pitkälti johtui silloisesta henkisestä huonovointisuudesta. Uskoisin, että nykyään nauttisin yksin elämisestä huomattavasti enemmän kuin tuolloin.Ai niin, ja asuinhan mä 8 muun tytön kanssa ulkomailla 3 kuukautta. 3 tyttöä samassa huoneessa, 3 huonetta ja 2 toimivaa suihkua tropiikin kosteassa kuumuudessa
Oli joskus "jännittävää" nousta kuudelta aamulla ensimmäiseen suihkuvuoroon, että kaikki ehti 9:ksi koululle... Nimim. olen se aamu-uninen tyyppi. Paljon joutui joustamaan että homma toimi, mutta kun tiesi, että homma on väliaikaista, niin ei haitannut. Ja pääosin kämppikset olivat ihan huipputyyppejä. Tottakai noin ahtaissa oloissa tuli vähän kränääkin, mutta ei mitään suurta. Yksityisyyttä ei kuitenkaan juuri ollut, miljoonakaupungin sykkeessä sitä ei saanut oikein etsimälläkään. Vähän rassasi itseäkin välillä, mutta meni kyllä nopeasti ohi.Varsinaisten ystävien kanssa en ole yhteisasumista kokeillut viikon mökkireissuja pidempiä aikoja. Nehän nyt menee vaikka päällään seisten. En kuitenkaan voisi edes kuvitella asuvani pidempään esim. aamuvirkun ystäväni kanssa
Ei selvittäisi kuukauttakaan täysissä sielun- ja ruumiinvoimissa 
Nykyisen armaan sohvaperunani kanssa on tullut asuttua nyt... oho, 5 vuotta
Järkyttävää, kuinka tuo aika rientää, kun on kivaa. Tottakai jotkut tavat toisessa ärsyttää, mutta kyllä ne on pitkälti oppinut hyväksymään. Eniten ehkä nyppii se, että ollaan molemmat laiskoja siivoamaan ja sotketaan paikkoja. Tuo toinen ehkä enemmän
No, en ainakaan voi väittää, että olisi tullut yllätyksenä. Murun poikamiesboxi oli suorastaan ääriään myöten täynnä "vihjeitä"
Mutta en valita (kovin paljoa), näin on hyvä 


. Jos minä jostain suutuin niin siitä, ettei se kertonut asiasta kuin vasta jälkeenpäin. Meillä vähän kylmenikin välit tuon jälkeen, olin aika vihainen kaverini käytöksestä. Opin tuosta ainakin, etten samaan kämppään enää sen kanssa muuta.
Se on vaikeaa. Olishan noita kämppiä toki tarjoolla esimerkiksi HOAS:n ja osakunnan kautta, mutta niissä on tietyt asumisrajat. Asuttuani 3 vuotta osakunnan kämpässä, asumisaikaani on enää jäljellä 2 vuotta ja HOAS:lla on sama rajoitus. Sitten olis toki yksityiset vuokranantajat, mutta kuka nyt opiskelijoille haluais vuokrata ja kellä nyt muka olis kohtuuhintaisia (ja meille hyvällä paikalla olevia) kämppiä Helsingissä tarjoolla. Vielä kun tähän yhtälöön lisätään se, että kumpikin on pikkuisen toivoton asunnonetsijä, soppa on valmis.
Oikeastaan aina, kun molemmat ovat samalla paikkakunnalla, nukumme yhdessä. Kotikotoina vierailu on oikeastaan ainoa asia, joka on joskus saanut meidät nukkumaan eri paikoissa. Toki osalla kerroista toinen on toisen kotikotona mukana.
Tässä mielessä yhteen muuttaminen ei muuttaisi juuri mitään. Se tosin helpottaisi elämää, kun vähenisi kahden kämpän välillä ramppaaminen ja ainainen "mun pitää mennä kotona käymään, kun mulla ei ole asiaa x mukana".
Toki jännittää pikkuisen se, miten niinkin tiivis yhteiselo sujuu. Molemmat ovat hirmu tarkkoja tietyistä asioista. Ainakin kämpän järjestyksessä pitäminen on yksi asia, joka voi mun osalta ottaa koville...tai sitten Pojalla saattaa olla totuttelemista siihen, että jätän tavaroita jatkuvasti minne sattuu.
Ehkä johonkin välimuotoon päästään tuossakin. Toisten ajatusmaailmoita, tapaa ajatella, tapaa ajatella ym. on mietitty paljon. On opittu joustamaan asioista, jotka eivät itselle merkitse niin paljon kuin toiselle. On riidelty, sovittu ja oltu taas niin rakastuneita kuin vain voi olla.
Ja onnea teille yhteisasumiseen!
), joten tää yhteenmuutto käy aika iisisti.
Ei sitä tullut ajateltua aiemmin.
