Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Crazy_Clown]

Ihmissuhdeilmoitettavaa:
Mä oon tässä jotain kuukauden verran treffaillu yhtä aika kivaa heppua.

Et semmosta.

Toki saa enemmänkin kertoa..?

[Crazy_Clown]

Apua tarvitaan ihmiset!

Mitä voi tehdä vanhempien kanssa jotka eivät hyväksy, että oma tytär seurustelee toisen naisen kanssa? Nyt tosin ongelma ei ole oma, vaan kaverin. Kaverin kanssa juteltiin ja kertoi, kuinka hänen vanhempansa eivät mitenkään voi hyväksyä, eikä asiasta voi kuulemma edes puhua.

[marenkienkeli]

Päivitän viimein ihmissuhdetilannettani. Jokin aika sitten sain viimein auki suuni ystäväpoikani ja mun jutusta. Silloin itkin pikkuisen, mutta jo silloin olo oli helpottunut. Pikkuisen olin toki pettynyt, mutta helpotus on ehdotomasti ollut päällimmäinen tunne. En mä vaan voi olla hänen kanssaan suhteessa, jossa ollaan vain ystäviä ja sitten joskus pidetään hauskaa. Jonkun muun kanssa se vielä saattaisi jotenkin toimiakin, mutta hän on niin hyvä ystäväni ja mulle läheinen, ettei tällainen ystävyyden ja seurustelun välimuoto vain sopinut mulle. Mulla on liikaa tunnesiteitä häneen. Ei se vain toimi. Tunteet olivat aika sekaisin ja pikkuisen vielä nytkin.

Olen toki miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos suhteemme olisi muuttunut seurusteluksi. En voi tietää, mutta luulen, että näin on kaikkien kannalta parempi. Ja henkisesti tää on mulle paljon helpompaa näin kuin, jos olisimme jatkaneet tuota touhua, jota meillä syksyllä oli.

Kun asiat saatiin puhuttua, jatkoimme taas pian juttelua hyvinä ystävinä. Olisi ollut sääli menettää elämästään toinen opiskelukavereista, joka on niin hyvä ystävä kuin hän on. Nyt hänen menettämisestän ei toivottavasti ole pelkoa.

Ja ei voi tietää, vaikka nyt osaisin pitää silmäni paremmin auki muiden ihmisten suhteen, kun asiat on kunnolla selvitetty. En turhaa mieti juttua, jossa ei omasta mielestänikään olisi todennäköisesti ollut tulevaisuutta.

Ja voisin vielä kerran kertoa, että olen helpottunut.

[heidiz]

Vaikeaa asua ihmisen kanssa, jonka kanssa ei enää halua asua saatika seurustella.

Maailman mahtavin ahdistus päällänsä tämän eron takia, vaikka itse olin se joka tämän pelin poikki vihelsi.
Vihdoinkin se toinen puolisko on tajunnut, että olen tosissani, koska etsin koko ajan kämppää ja
puhun siitä tulevasta muutenkin paljon.

Haluaisin kovasti jo irti tästä, haluan kuitenkin pysyä väleissä ja olla ihan kavereitakin,
koska pitkään tuli yhdessä oltua ja ensimmäinen kunnon seurustelu tämä on minulle ollut.

Mutta kauheimpaan asiaan.. Olen ihastunut siihen samaan tyyppiin mihin aina ennenkin,
kun sille selvisi että olen eroamassa niin ollaan pidetty todella paljon yhteyttä ja en voi mitään,
että tunnen häntä kohtaan jotain.
Liekkö tämä jotain yksinäisyyden pelkoa tai lohdutuksen hakua... En tiedä.

Olo on sekava ja teksti on sekava, selvää kuitenkin on että tämä on vaikeaa.

[Dnd]

Eikä asiasta voi kuulemma edes puhua.

Sitten ei pidä yrittää puhua niille aiheesta. Ei ne kuitenkaan kuuntele, vaan panee vastaan välittömästi heti kun asia otetaan esille. Jätätte niiden puheet noteeraamatta, ettekä itse puhu asiasta niille.

[tahris]

Apua tarvitaan ihmiset!

Mitä voi tehdä vanhempien kanssa jotka eivät hyväksy, että oma tytär seurustelee toisen naisen kanssa? Nyt tosin ongelma ei ole oma, vaan kaverin. Kaverin kanssa juteltiin ja kertoi, kuinka hänen vanhempansa eivät mitenkään voi hyväksyä, eikä asiasta voi kuulemma edes puhua.

Kovin vaikea siinä on tehdä mitään. Jos vanhemmat eivät suostu puhumaan eivätkä asiaa hyväksy, niin kaverisi täytyy vai elää naisystävänsä kanssa heidän omaa elämäänsä, koska heidän elämästäänhän siinä on kysymys.
Jokainen lapsi odottaa, että omat vanhemmat hyväksyvät lapsensa juuri sellaisena kuin hän on, hänen ratkaisunsa ja hänen tekonsa, hänen suhteensa ja päätöksensä. Aina se vain ei mene niin. Asia voi muuttua ajan kuluessa, ehkäpä vanhemmat pikkuhiljaa muuttavat ajatuskantaansa ja alkavat hyväksyä tyttärensä kumppanin. Aikaa siihen voi toki mennä, mutta muutta ei voi tehdä kuin odottaa. Ja voi olla tietenkin, etteivät koskaan hyväksy. Mutta sen takia ei saa jättää omaa elämää, eikä varsinkaan rakkauselämää, elämättä. Neuvoisin kaveriasi nauttimaan elämästään ja rakastetustaan, heidän toisistaan, huolimatta siitä, miten vanhemmat asiaan suhtautuvat. Heillä on toisensa ja he voivat varmasti puhua asiat keskenään selviksi. Vanhempien suhtautuminen ei ole heidän syynsä, joten heidän ei tarvitse tuntea siitä mitään syyllisyyttä ja he voivat vapaasti nauttia seurustelustaan.

[heartless]

Ihmissuhdeilmoitettavaa:
Mä oon tässä jotain kuukauden verran treffaillu yhtä aika kivaa heppua.

Et semmosta.

Toki saa enemmänkin kertoa..?

Jaa että popparit on kaivettu jo valmiiks?
No öh, mitäs mä kertoisin. Olin tuossa taannoin Eksän kanssa baarissa, ihan sanottaisiinko hyvässä humalassa liikkeellä ja sit tuommoinen tyyppi tuli siihen juttelemaan. Se oli ihan mukava, joten annoin sille numeroni ja oletin, ettei se kuitenkaan ota yhteyttä. Ihme kyllä se otti yhteyttä, käytiin kahvittelemassa ja se halus nähdä vielä uudelleen. Ja uudelleen.

Muuten tyyppi on ihku, mut haluaa nukkua väärällä puolella sängyssä.

[Crazy_Clown]

Apua tarvitaan ihmiset!

Mitä voi tehdä vanhempien kanssa jotka eivät hyväksy, että oma tytär seurustelee toisen naisen kanssa? Nyt tosin ongelma ei ole oma, vaan kaverin. Kaverin kanssa juteltiin ja kertoi, kuinka hänen vanhempansa eivät mitenkään voi hyväksyä, eikä asiasta voi kuulemma edes puhua.

Kovin vaikea siinä on tehdä mitään. Jos vanhemmat eivät suostu puhumaan eivätkä asiaa hyväksy, niin kaverisi täytyy vai elää naisystävänsä kanssa heidän omaa elämäänsä, koska heidän elämästäänhän siinä on kysymys.
Jokainen lapsi odottaa, että omat vanhemmat hyväksyvät lapsensa juuri sellaisena kuin hän on, hänen ratkaisunsa ja hänen tekonsa, hänen suhteensa ja päätöksensä. Aina se vain ei mene niin. Asia voi muuttua ajan kuluessa, ehkäpä vanhemmat pikkuhiljaa muuttavat ajatuskantaansa ja alkavat hyväksyä tyttärensä kumppanin. Aikaa siihen voi toki mennä, mutta muutta ei voi tehdä kuin odottaa. Ja voi olla tietenkin, etteivät koskaan hyväksy. Mutta sen takia ei saa jättää omaa elämää, eikä varsinkaan rakkauselämää, elämättä. Neuvoisin kaveriasi nauttimaan elämästään ja rakastetustaan, heidän toisistaan, huolimatta siitä, miten vanhemmat asiaan suhtautuvat. Heillä on toisensa ja he voivat varmasti puhua asiat keskenään selviksi. Vanhempien suhtautuminen ei ole heidän syynsä, joten heidän ei tarvitse tuntea siitä mitään syyllisyyttä ja he voivat vapaasti nauttia seurustelustaan.

Niin. Asiaa tosin hieman hankaloittaa se, että kavereini asuu vielä vanhempiansa luona, ja tyttöstävänsä kanssa on välimatkaa n. 320km. Tietysti olisin voinut muistaa mainita sen jo aijemminkin

[Forelock]

Muuten tyyppi on ihku, mut haluaa nukkua väärällä puolella sängyssä.

Se siitä sitten

Mut niinku oikeesti, aikas kivalta kuulostaa. Treffailu on niin jännää

[damn]

Itseäni lainaten:

Ainakin tähän asti minulla on ollut hyvä olla sen ihmisen seurassa ja haluan ihan rauhassa tutustua siihen paremmin ja katsotaan sitten onko tästä mihinkään.

Juteltiin tänään aamupalalla asiasta. Kumpikin tykkää toisesta, mutta kummallakin ahdistukset seurustelusta. Minä kun luulin, että mitä olen sitoutumiskammoinen ja ahdistun helposti, mutta löysin kyllä voittajani. En oikein tiedä mitä pitäisi asiasta ajatella. Tavallaan olen helpottunut, että meillä on nyt aika vapaamielistä tämä tapailu. Nähdään kun tuntuu hyvältä, ei oteta asioista stressiä ja tutustutaan vähitellen toisiimme paremmin. Mutta sitten taas pieni osa minusta huutaa, että jos minä tykkään jostain tyypistä niin kyllä minä haluan olla vain sen ihmisen kanssa ja molemmat on mukana tosissaan. Entä jos se ihminen ahdistuu noista asioista koko lopun ikänsä? Kuinka kauan mahdollisesti voi vaan säätää toisen kanssa ilman sitoutumisia ja lupauksia mistään? Tällä hetkellä asia on minulle ok, kun olen hajalla edellisistä epäonnistuneista ihmissuhteista ja tämä on varmasti parempi vaihtoehto minulle kuin semmoinen seurustelu, jossa tunnen itseni kahlituksi toiseen ja minuun kohdistuu liikaa paineita. Osaisimpa nyt vaan ottaa rennosti ja antaa sille ihmiselle tarpeeksi omaa aikaa ja tilaa, en halua että sitä alkaa ahdistaa.

[marenkienkeli]

Jonkin aikaa luulin, että ystäväpojan ja mun jutusta ylipääseminenhän tapahtuu yllättävänkin helposti. Ja niin se aluksi olikin. Tänään iski kuitenkin ahdistus. Järki sanoo, että mun on paljon parempi näin. Mutta sydän ei tällä hetkellä suostu kuuntelemaan. Tekisi mieli vain mennä peiton alle, käpertyä sikiöasentoon ja itkeä.

Tiedän, että pitäisi vain antaa omille tunteilleen aikaa. Ja puhuminen kyllä auttaisi. Mutta välillä (tai oikeastaan usein) olen hirmuisen huono puhumaan tunteistani ja varsinkin näyttämään niitä. Kerään tunteet sisälleni suureksi möykyksi ja sitten niiden purkaminen on entistäkin vaikeampaa. Ei ole montaa ihmistä, joiden kanssa voin täysin vapaasti puhua tunteistani ja itkeä, jos siltä tuntuu. Ystäväpoikani on ollut usein äärimmäisen hyvä kuuntelija. En kuitenkaan halua kaataa pahaa oloani hänen niskaansa - en tässä asiassa. Tiedän, että monet ystäväni olisivat valmiita kuuntelemaan, mutta en uskalla näyttää heille tunteitani täysin. En uskalla näyttää, että sydämeni on rikki. En vain uskalla.

Miksi on niin vaikea myöntää olevansa heikko ja haavoittunut?

[Lucky D]

Nyt on ihan pakko jonnekin avautua. Sori.

Olen aivan onneni kukkuloilla ja toisaalta ihan maassa nyt. Syy löytyy pikkujouluista, jossa luokkani kaksi poikaa joihin olen ollut ihastunut, menivät ja kasvattivat ihastustasoani suuresti. Ihastuksiani on lieventänyt se että olen varmaan ollut ihastunut heihin ja moneen muuhunkin luokkamme poikaan viimevuodesta lähtien ja olin varma, etteivät he voi olla ihastuneita minuun. Sitten tapahtuukin niin että baarissa he istuivat minun molemmilla puolillani, ottivat minut mukaan keskusteluun ja jopa kyselivät mm. suosikki leffoista ja tenttasivat miesnäyttelijä suosikkejani. Olin kyllä todella hämmästynyt ja he istuivat siinä vieressäni valomerkkiin asti. Olenko aivan väärässä että tämän voisi tulkita niin että he molemmat ovat ihastuneita minuun?! Ja jos niin on, säilyiköhän ihastus juhlien jälkeen? Voi miksi alkoi tylsän tyhmä joululoma, enkä voi mitenkään ottaa selvää. Tuntui kuin olisin ollut puolet aikaa omissa ajatuksissani yllätyksen ja vahvan laskuhumalan seurauksena, enkä antanut ihan parasta kuvaa. Flirttaillakaan en voinut kauheasti, kun tuntui että silloin olisi pitänyt valita ja tuntui että muut luokkalaiset seurasivat tilannetta. Mutta sen voi arvata etteivät miehet tienneet kuinka paljon tämä merkitsi minulle. Kaksi ihastuksesi kohdetta istuvat koko illan viihdyttämässä sinua vierelläsi, vaikka voisivat mennä ihan minne vaan. Minä kun olen ujo ja hiljainen ja he kaksi ovat luokkamme kovaäänisimpiä sanataitureita ja viihdyttäjiä. Tunnen oloni niin etuoikeutetuksi ja erityiseksi. Nyt olen niin maassa kun tuntuu siltä että joululoma haittaa asioita niin että keväällä ei kuitenkaan tapahdu mitään. Ja se toinen ihastus ei ilmeisesti ole enää silloin meidän koulussakaan. Muutenkin ilta tuntui jotenkin lässähtävän kun se valomerkki tuli. Kyllästyivätkö molemmat minuun illan aikana, oliko kaikki pelkkää harhaa vai luulevatkohan he etten ole kiinnostunut? Jos olisi vielä sitä koulua, kaikki olisi helpompaa ja saisin sielulleni rauhan. Ehkä. Nyt kärvistelen koko joulun.

Sanokaa kiltit, ylireagoinko minä? Ja miten ihmeessä saan ajatukseni muualle?

[Deni]

^ Vähän veikkaan, ettei kyse mistään sen kummemmasta ollut, saahan ihmiset nyt toisille puhua varsinkin baarissa, ilman että siinä olisi ilmassa sen suurempia tunteita.

Vaikka tuskin niitä nyt ihan itselläsikään on, jos olet ihastunut puoleen luokkaan.


Mutta kiva kun oli kivaa.

[shaana]

Tapasin tuossa yhden pojan ( ), joka sai polveni lyömään loukkua jo ensinäkemisellä ( ), ja sain kuulla, että hänkin ( ), oli tuolloin huomannut jotain kolahtavaa minussa.

Huomaan olevani oikea teiniprinsessa tämän asian kanssa.

[Outolintu]

Vieläkin on niin ikävä, että sattuu. Puristaa rintaa ja pakahduttaa sydämen. Sitten voinkin muistella kaikkia niitä hetkiä, kun olisin voinut olla parempi ihminen. Olisin toiminut paremmin, jos olisin tiennyt, etten ehkä enää koskaan voisi niin tehdä. Vaan enhän oikeasti olisi. Eikä se ajattelu ainakaan helpota oloa. Jostain aivot vain kaivaa ne hetket, yllättävinä flashbackeina. En edes käsitä miten ison osan mun aivokapasiteetista ne muistot ovat vallanneet. Ne pienimmätkin, yhden lauseen mittaiset. Ei ole reilua, ei...

[Maija]

:ahihi:

Tapasin tuossa yhden pojan ( ), joka sai polveni lyömään loukkua jo ensinäkemisellä ( ), ja sain kuulla, että hänkin ( ), oli tuolloin huomannut jotain kolahtavaa minussa.

Huomaan olevani oikea teiniprinsessa tämän asian kanssa.

---

Itselläni ei tänne ilmoiteltavaa. Tajusin vain juuri, että viihdyn oikein mainiosti ihan vain näin itsekseni.

Ja kyllä sekin vähän mieltä ylentää, kun pojalla, jota minä olen niin hirvittävän paljon ikävöinyt ja jonka perään niin monet kerrat olen itkenyt, on kuulemma ikävä mua - mutta mulla ei ole sitä.
Kuulostaa ilkeältä, mutta en minä tälle tunteelle voi mitään.

[Pascal Lemoix]

Huomaan olevani oikea teiniprinsessa tämän asian kanssa.

Olikos se teiniprinsessailu sitä, että illalla laitetaan herneitä tyynyn alle ja aamulla ne on nenässä?

[shaana]

Huomaan olevani oikea teiniprinsessa tämän asian kanssa.

Olikos se teiniprinsessailu sitä, että illalla laitetaan herneitä tyynyn alle ja aamulla ne on nenässä?

En tiä. Toivottavasti ei!

[Pvi]

Kukapa haluaisi olla laihan lehmän kanssa, kun näköjään tiikereitäkin on. Ymmärrän hyvin.

[urakka]

Menneet ihmissuhteet on kyllä raivostuttavia joskus. Seurustelin yhden ihmisen kanssa pari vuotta sitten, suhde oli aika sekava, oltiin ja ei oltu ja oltiin taas jne, kaikki tietää peruskuvion. Lopullisesti sitten erottiin, tai siis erosin, kun tajusin että tyyppi on aivan sekopää ja vetämässä mua vahvasti mukaan hulluuteensa. Mietin kyllä silloin kovasti, että ei perkule, ei kukaan ole näin julma ja typerä ja paha, että noin vaan hylkää jonkun tuossa tilanteessa, ja mitäs jos kuvittelinkin koko tilanteen? Nojoo, en kuvitellut, se on selvinnyt kyllä, jonkun sortin sosiopaatti se on. Ihminen on alkanut tässä muutaman viime päivän aikana ottamaan kovasti yhteyttä, ja kyselemään että miksi erottiin, ja voidaanko palata yhteen. Siis odottanut säälliset kaks vuotta, ja palaa asiaan nyt... Saahan tässä selittää, että ei palata, en halua ketään, ja aivan erityisesti en halua sua. Oon todella tyytyväinen yksin, ja epäilen että tässä vaiheessa hänen nykyinen kumppani on ottanut pitkät, ja hän joutuis nyt olemaan yksin. Mikä siis ei ole tälle ihmiselle normaali olotila. Ihanaa huomata olevansa edelleen jollain hätävara-listalla.

Muutenkin ihmissuhderintamalla menee päin helvettiä. Yks sukulaistanttara ilmaisi erittäin selkeästi epäilyksensä mun mielenterveydestä, sosiaalisesta asemasta ja muutenkin käyttäytymisestäni opiskelupaikkakunnalla, ko mulla ei ole miestä. Jep, ei ole miestä, eikä muuten tulekaan. Saa vaan nähdä että milloin saan niin paljon itsestäni irti, että sanon aivan suoraan rasittaviin sulhaskyselyihin, että sopii muuten odottaa sulhon sijaan morsianta. Helvetti ko tämä on vaikeata.

[sybe]

"En edes käsitä miten ison osan mun aivokapasiteetista ne muistot ovat vallanneet. Ne pienimmätkin, yhden lauseen mittaiset. Ei ole reilua, ei...[/quote]"

Ne teki lääkärisarja Housessa sellaisen sähköshokin aivoille. Tämä oli toivottomasti rakastuneelle paranuskeino. Siinä tosin kävi niin että potilaaan oppima ammattitaito unohtu ja pari muuta jutskaa siinä sivussa. Ajattelin että onpas paksua tuubaa moinen.Eikä mitä, siten tuli TV2:slta dokkari kuinka masennuspotilaita on hoidettu sähköshokeilla,hoitoa annetaan vieläkin.

PC: kanssa on helmpompaa kuin päänupin.C asemalta voi poistaa kamaa. Aivot on ihmeelliset. En mä tartte enää hitsaustaitoja työssäni. Kävin eilen kamulla tsumpilla. Kamu hitsaili museorekisteriin halajamaansa kuplaa. Sillä oli yksi paha paikka ja se pyysi minua koittamaan. Usean vuoden tauon jälken hitsasin sen kuplaan muitta mutkitta peltiä. Ihan kuin olis polkupyörällä ajanut. Ikävä kyllä aivot ilmeisesti pitää yllä myös dataa jonka säilöminen tekee kipeetä.

[Lyyra]

Juu no. Täällä on palattu ryminällä Suomi-arkeen. Australian vipinät jäi taakse ja välillä on vähän ikävä, mutta tolkutan itselleni, että parempi näin.
Täällä puolella maailmaa meno on aika entisenlaista. Kaverit on äänekkäitä ja jutut huonoja. Eikä keneenkään saa sen syvempää kontaktia (kyllä mää kavereistani silti tykkään, heh). Perherintamalla äiti hössöttää ja holhoaa liikaa kuten aina ennenkin, isä on oma ittensä, ja siskot omia ittejänsä (murre näyttää hurjalta kirjotettuna). Uusia perheenjäseniä on ilmestynyt, kun molemmat siskot on löytäneet kainalot joihin käpertyä ja yksi uusi koirakin on kehissä. Oon ite vuoden jäljessä elämästä.

[heidiz]

Huijjuij, 17. päivä tämä neiti asuu sitten koiransa kanssa yksin, koska avokki (tai entinen) muuttaa täältä pois.
Helpotus on suuri, mutta silti hieman pelottaa tuleva. Voihan tästä elämästä hieman yksinäistä tulla

[Plei]

Huijjuij, 17. päivä tämä neiti asuu sitten koiransa kanssa yksin, koska avokki (tai entinen) muuttaa täältä pois.
Helpotus on suuri, mutta silti hieman pelottaa tuleva. Voihan tästä elämästä hieman yksinäistä tulla

Tsempit sinne. Varmastihan se aluksi yksinäiseltä tuntuu ja tulee vaikeitakin hetkiä, mutta tärkeintä on, että tietää tehneensä oikein. Ja onneksi on koiruus kaverina!

---

Ois treffikutsuja, mutta en tiedä, mitä tehdä niille. En tiedä, jaksaako alkaa stressaamaan tuollaisista. Mikä mua vaivaa?

[Sippura]

Ihanaa huomata, että on sellaisia ystäviä, jotka on ystäviä vaikka olis mitä.

Juttelin tänään pitkästä aikaa ystävän kanssa, jota on viimeksi tullut treffat-
tua elokuussa. Molemmilla on ollut muka jotain tosi tärkeetä menoa ettei ole
voinut tavata tai soitella, mutta silti tänään kun ruvettiin höpöttelemään puhe-
limessa, tuntui, ettei taukoa juttelussa olisi ikinä edes ollut.

Hänellä oli ollut tosi rankka syksy ja kävelin reilun tunnin tuolla 15 asteen pak-
kasessa ja kuuntelin, lohdutin ja kerroin omia kuulumisia. Vaikka välissä oli
parisataa kilometriä, tuntui että toinen olisi ollut aivan vieressä. Ihana tunne
vaikka läpikäydyt asiat oli suurimmalta osin raskaita.

Sovimme että hän tulee yökylään ensi kuussa, saadaan jatkaa juttua kasvotus-
ten ja ilman kiirettä.

Ihana ystävä