Puhelinasiaa.

[Aurora B.]

Mulla on ollut 5 tai 6 Noksua, eikä koskaan ole mitään tarvinnut käyttää huollossa. Eipä sen puoleen muitakaan merkkejä, joita on ollut ehkä 4 (äkkiseltään muisteltuna). Tuon mainitsemani Samsungin joutui paree puolisko palauttamaan, kun ensimmäisestä meni mikrofoni rikki ekalla käyttöviikolla, mutta vaihto sujui hyvin ja uusi on pelittänyt moitteetta. Hyvin vähän maanantaiversioita osunut mun reitille, siis.

Yritin muistella, minkä merkkinen mun eka fööni oli, ei ollut Noksu. Sellainen järkyttävän kokoinen musta halko, jossa oli ohut läppäluuri. Maksoi jotain 3000,- FIM Akku oli puolen vuoden käytön jälkeen niin finaalissa, ettei sillä voinut puhua kuin laturissa kiinni ollessaan Laturikin oli järkyttävä halko, pöydällä oleva teline, mihin puhelin istutettiin. Mikähän kumma sen merkki oli? Ei aivan riitä muisti niin kauas. Elettiin 90-luvun puoliväliä.

Sitten taisi tulla Noksun 2110, ellen ihan väärin muista. Se on jäänyt ko. ajanjaksolta mieleen, että pidin muiden merkkien muotoilua kovin kolhona verrattuna silloisiin Noksuihin. Nykyään on kyllä ihan toisin päin. Nokia on jäänyt muotoilussa ihan hännille. Rumia kuin ruutanat


Enivei, pointtini yritti olla, että ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. ...Eiku, ei kaikki Noksuja ostavat osta niitä uskollisuudesta tai tavasta. Joku voi jopa vertailla eri merkkien toimintoja, hintaa, laatua ja ulkonäköäkin


Muokkistalissäys: Löysin mun ekan kännykän! Motorola 5200
Lisäyksenlisäys: Ai kappas, saattoi olla joku toinenkin, vastaava malli. Jos tulkitsen oikein tuota unkarinkielistä sivustoa, niin tuossa mallissa olisi ollut tekstiviestimahdollisuus. Muistaakseni sitä ei ollut siinä mun puhelimessa. Enpä ainakaan muista koskaan lähettäneeni sillä viestejä. Toisaalta, kenelläkään muulla ei edes ollut kännykkää silloin, ettei olisi ollut ketään, kenelle viesteilläkään

[Jorssi]

Muokkistalissäys: Löysin mun ekan kännykän! Motorola 5200
Lisäyksenlisäys: Ai kappas, saattoi olla joku toinenkin, vastaava malli. Jos tulkitsen oikein tuota unkarinkielistä sivustoa, niin tuossa mallissa olisi ollut tekstiviestimahdollisuus. Muistaakseni sitä ei ollut siinä mun puhelimessa. Enpä ainakaan muista koskaan lähettäneeni sillä viestejä. Toisaalta, kenelläkään muulla ei edes ollut kännykkää silloin, ettei olisi ollut ketään, kenelle viesteilläkään

Mulla oli toi sama ekana kännykkänä. Tai ainakin ton näkönen. Siinäkään ei voinu lähettää tekstaria, mutta sellasen pysty kyllä vastaanottamaan. Toi laturikin oli aikamoinen vehje, kun siinä pysty lataamaan kaks akkua samaan aikaan (toinen sai olla puhelimessa kiinni). Sen läskiakun kanssa tuon puhelimen koko ja paino olivat melkoiset, mutta kyllä se tarpeeksi isoon taskuun mahtui.

[@gen.fi]

Itselläni löytyy kotoa vanha nokialainen
Hieman koko eroa nykyisiin kännyköihin

[shaana]

Mun eka kännykkä oli muistaakseni tämmöönen Siemens. Tiiliskiviä oli kyllä porukoilla ennen meikäläisen ensimmäistä matkapuhelinta, ne oli hauskoja kun mökillä joutu meneen välillä katolle tms. jos kuuluisi vähän jotain.

Tuo mun ensimmäinen oli kyllä muistaakseni pienempi kuin luokkakavereiden Nokian kolmekaksyksnollat, mutta siinä oli nolo antenni, jota ei haitekki-nokioissa ollut. Ja ne soittoäänet Tekstareita pystyi lähettämään kai.

Samsungi pelittää edelleen, eikä yhtä ihkua ole eteen tullut.

[puolikarkea]

Oli pakko etsiä kuva omasta ensimmäisestä kännykästä. Hää oli tällainen hopeanhohtoinen Siemens. Oli sopivankokoinen ja ihan nättikin vielä. Minulla jäi tiiliskiven omistaminen kokematta, kun ensimmäinen oma puhelin tuli hankittua vasta lukioaikoina.

Voisin hyvinkin palata takaisin Siemensin käyttäjäksi, jahka nykyisestä nokialaisesta aika jättää.

[Galileo]

Mun eka kännykkä oli muistaakseni tämmöönen Siemens.

Tuo mun ensimmäinen oli kyllä muistaakseni pienempi kuin luokkakavereiden Nokian kolmekaksyksnollat, mutta siinä oli nolo antenni, jota ei haitekki-nokioissa ollut. Ja ne soittoäänet Tekstareita pystyi lähettämään kai.

Mulla oli tuommoinen Siemens ensimmäisen Ericsonini jälkeen. Oikein hyvä puhelin, mutta se antenni oli huono. Ei se ulkonäöllisesti niin paljon häirinnyt, vaikka olikin ajasta jäljessä, mutta se perkele tippui pois.

Sen soittoääniä on turha kritisoida, siihenhän sai sävellettyä/ohjelmoitua omat. Netistä löytyi nuotit. Oli hard core.

[shaana]

Niinhän se muuten multakin joskus irtosi se penteleen antenni.

Ja enhän mä osannut mistään netistä mitään nuotteja katsoa, ei meillä ollut varmaan kotona nettiäkään tuolloin. Muistaakseni luokkalaisten nokialaisiinkin sai sävellettyä omat tunet - oi niitä aikoja.

[@gen.fi]

Oikein hyvä puhelin, mutta se antenni oli huono.

Ystävä havaitsi että se oli oikein hyvä nenän ja korvan kaivuun

[Kati]

Minäkin haluun!
Museotavaraa!

Akkujakin piti olla kaksi, koska ei sitä puhelimessa kiinni ollessa voinut ladata, kun ei mulla tuo pystyladdaus toiminut. Akku irti pois ja lataukseen.

Seuraava olikin jo samanlainen kuin Galin eka. Se oli ihan hitech ja soittoääniäkin tuntui olevan miljuuna.

[Saku]

Oikein hyvä puhelin, mutta se antenni oli huono.

Ystävä havaitsi että se oli oikein hyvä nenän ja korvan kaivuun

Saiko tähän Ericssonniin niitä vilkkuvia antenneja?

[Nugat]

Hitsi. Te olette eläneet puhelimen kulta-aikaa, aikaa jolloin piti näkyä että omistaa kännykän.

Itse ensimmäinen puhelimeni edustaa jo vallan tylsää nykyaikaa, eli Nokia 1234.
Mut siinä oli matopeli. Ja soittoääneksi sävelsin itselleni Sleeppareitten Kesämopon. Vai oliko se tällä kännykällä?

[Lyyra]

Mun eka puhelin oli Matrixistakin tuttu Nokian 8110i. Se tosin oli siskoni vanha. Pidin siitä kovin, kunnes akku ei enää pysynyt paikoillaan tai jotain.

[Galileo]

Saiko tähän Ericssonniin niitä vilkkuvia antenneja?

Ne taisi olla uudempiin, tyttömäisempiin malleihin.


Nokian 8110i oli poikkeus huonoon designiin. Se oli hieno. Kaikki pitivät sen ulkonäöstä. Sitten Nokia taisikin jättää läpät pois puhelimista useaksi vuodeksi, joka oli hyvä valinta siinäkin mielessä, että jenkeissä läppämallisia puhelimia myytiin kuin ketsuppia.

[elegia]

Komeita kapuloita teillä ollut! Ei kellään sentään sellaista kannettavaa mallia ole ollut?

Mä sain mun ekan kännykän vissiin yläasteen viimeisellä, eikä meidän perheessä tainnut silloin olla kännykkää kellään muulla paitsi mulla ja isoveljellä. Silti edustan nuorempaa sukupolvea, joten ensimmäinen kapulani oli Nokian 5110. Se oli mulla käytössä lukioon asti, jossain vaiheessa tuunailin sen alkuperäistä kanttakin kynsilakan avulla.

Lukiossa sain sitten Nokian 3310:n. Oikein pätevä puhelin oli. Ja ihan uusi oli. Se sitten varastettiin, kun unohdin sen kerran pukukoppiin jumppatunnin ajaksi illalla. Muuten se olisi varmaan mulla vieläkin.

Tilalle hankittiin käytetty Nokian 3310, joka on käytössä edelleen. Ihan hyvin pelittää ja akkukin kestää ihan ok, vaikka kai se paremminkin voisi. Mulla ei ole ollut mitään tarvetta hankkia uutta puhelinta, vaikka välillä onkin joku uudempi malli semisti houkuttanut. Ei kuitenkaan niin paljoa, että olisin viitsinyt hankkia. Ihan hyvin mä tuolla lähettelen tekstiviestit ja ne vähät puhelut soittelen, aika pientä on mun puhelimen käyttö.

[Nugat]

Se oli mulla käytössä lukioon asti, jossain vaiheessa tuunailin sen alkuperäistä kanttakin kynsilakan avulla.

Oma ensimmäinen nokialaiseni koki myös kynsilakkatuunauksen. Meillä ei ollut kuin punaista kynsilakkaa. Kynsilakka tuppasi vain murenemaan, joten lainasin isoilta pojilta mustaa sprayta. Spray ei kuitenkaan riittänyt kuin takakuoreen ja hikisesti etukuoren kulmaan. Maalattu kohta viimeisteltiin neulalla kuvioita rapsien. Sitten oli jo aika vaihtaa kännykkä numeroon 5100.

Lisäys: ostin jossain vaiheessa tuohon 1234:n soveltuvat leopardi-kuoret, jossa oli läppä. Kaverit oli kateellisia, kun silloin ei läpällisiä puhelimia ollut saatavilla.

[Saku]

Nokian 8110i oli poikkeus huonoon designiin. Se oli hieno. Kaikki pitivät sen ulkonäöstä. Sitten Nokia taisikin jättää läpät pois puhelimista useaksi vuodeksi, joka oli hyvä valinta siinäkin mielessä, että jenkeissä läppämallisia puhelimia myytiin kuin ketsuppia.

Läpästä puheen ollen yksi henkilökohtaisista suosikeista oli Ericssonin pirteä T10. Se oli ihan uskomattoman pienikin sen aikaiseksi (1999) puhelimeksi.

Ensimmäinen puhelimeni oli Nokian 5110, jonka sain vasta vuonna 1998 kun olin ensin sinnitellyt Telen Taskuliittymän kanssa kolme edellistä vuotta.

[Kati]

Komeita kapuloita teillä ollut!

Joskus siitä aikaisesta syntymävuodesta on hyötyä. Sitä ehti voimailla liki luomusti.

Kummallista, että joku puhuu 8110sta. Meinasin tulla inttämään, että eipäs ole hienoin nokialainen, vaan banaani on ainoa hieno, mutta ovatkin sama.
Se on banaani, aina. Ja ainoa onnistunut Nokia-design kumppareiden ohella.

[Galileo]

Sitä ehti voimailla liki luomusti.

Ettei siis ihan pelkällä kaurapuuron voimalla sitä Ericsonia vielä nostanut vai?


Jotain kertoo kännykoiden koosta sekin, ettei spray riittänyt Nugatin puhelinta värjäämään kuin takapuolelta.

[Emilia]

Mä sain mun ekan kännykän vissiin yläasteen viimeisellä, eikä meidän perheessä tainnut silloin olla kännykkää kellään muulla paitsi mulla ja isoveljellä. Silti edustan nuorempaa sukupolvea, joten ensimmäinen kapulani oli Nokian 5110. Se oli mulla käytössä lukioon asti, jossain vaiheessa tuunailin sen alkuperäistä kanttakin kynsilakan avulla.

Samis! Mäkin sain muistaakseni 15-vuotissynttärilahjana Nokia 5110:n. Oli käytössä viisi tai kuusi vuotta kunnes vaihdoin halvempaan liittymään, jota varten piti olla kaksitaajuuspuhelin.

Muistelen 5110:aa lämmöllä. Se kesti ihan kaiken (kaverin oma mm. vesaanpöntön ja kolmannesta kerroksesta nurmikolle tippumisen), oli vaihdettavat kuoret (& kynsilakka ) ja akkukin pelitti aika hyvin. Vissiin kerran vaihdoin akun ohuempaan esteettisistä syistä. Loppuvaiheessa joutui kyllä lataamaan ahkerasti, mutta ei se musta niin suuri puutos ollu.

Kahden Nokia-kännyn jälkeen oli pari Siemensiä (C65 ja joku toinen C, en muista enää mallia mut joku simpukka) ja nyt on tuo SonyEricsson, johon oon rakastunu edelleen. Se on niin nätti.. Kamera voisi olla pikkasen paprempi, tai sitten en osaa vaan käyttää sitä.. Mulle kuitenkin riittää et soitto, tekstari ja kuvaviestit pelittää ja muistia on riittävästi. Kamerat ja musavehkeet voi ostaa erikseen.

[teuwo]

Minäkin haluun!
Museotavaraa!

Akkujakin piti olla kaksi, koska ei sitä puhelimessa kiinni ollessa voinut ladata, kun ei mulla tuo pystyladdaus toiminut. Akku irti pois ja lataukseen.

Seuraava olikin jo samanlainen kuin Galin eka. Se oli ihan hitech ja soittoääniäkin tuntui olevan miljuuna.

Sain siskolta perintönä samannäköisen kännykän kuin Katin ensimmäinen. Tekstiviestejä saatto vastaanottaa, mutta lähettäminen ei onnistunu. Niinpä köyhä opiskelijasisko lähetti tekstarin "soita", jonka jälkeen paniikissa piti soittaa. Ikinä ei ollut mitään vakavaa tai tärkeetä asiaa. Lapin laskettelu- ja vaellusreissuilla tuo luuri pyöri vielä myöhemminkin mukana, vaikka 5110 olikin arkikännykkänä, sillä tuolla antennilla oli kuuluvuus paljon parempi ku uudemmilla ja olihan se nyt hienoa kiivetä erämaamökin katolle soittamaan, ku muut yritti soittaa ARP:lla vastapuheluja.

[Jorssi]

Mun toka puhelin oli juuri tuo saman mallinen Ericsson, kun Galin eka puhelin. Se kun putos pari kertaa lattialle, niin akku löysty aika pahasti. Niin ja se mun eka puhelimeni tais olla kuitenkin Motorola 7200. Siinä ei ainakaan sitä tekstarimahollisuutta ollut. Ericssonin jälkeen olikin sitten vuorossa Nokia 3210. Sitten hankinkin puhelimen, joka on käytössä vieläkin, Nokia 5210. Siihen on kerran pitänyt ostaa uusi akku, mutta muuten toimii edelleen moitteetta, eikä tarvetta vaihtaa ole.

[Kati]

Sitä ehti voimailla liki luomusti.

Ettei siis ihan pelkällä kaurapuuron voimalla sitä Ericsonia vielä nostanut vai?

No joo, oli siinä tämäkin puoli kun tarkemmin ajattelee.

Alunperin meinasin lähinnä sitä, että maitopurkki ja puhelin painoivat liki yhtä paljon.
Itse asiassa tuoppi ja puhelin olisi sopivampi vertaus, mutta en minä semmoista.
t: Hilja, se maitotyttö

[Purple]

On täällä näemmä muitakin, jotka eivät luuriaan joka käänteessä vaihda. Itellä on menossa vasta kolmas.

Ensimmäinen oli Panasonic. Mallia en muista, mutta tämä näyttää tutulta. Tuon vuosiluvuksi sanotaan 1997, muistelisin, että olisin luurin ostanut jo vähän aiemmin, eli ehkä mulla oli tuota edeltävä malli, tai sitten ei. Ei voi muistaa.

Panasonicin tultua vanhaksi vaihdoin Nokiaan, teinimalli 3210. Tykkäsin siitä niin paljon, että seuraava oli vastaavanlainen, eli 3510i. Se onkin käytössä edelleen, en muista monettako vuotta mennään, mutta melko monetta, mitäpä sitä vaihtamaan kun toimii. Kamerapuhelinta välillä harkitsin, mutta sitten ostin "oikean" kameran, joten luultavasti seuraavakin luuri on pelkistettyä mallia.

Kotikotona meillä oli joskus 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa möykkypuhelin. Ei kännykkä, koska sitä ei todellakaan kannettu mukana, vaan autopuhelin. Möykky oli takaloosterissa eli tavaratilassa, luuri autossa johdolla pienemmässä möykyssä kiinni. Myöhemmin siihen hankittiin lisälaite eli piippi, jonka saattoi ottaa auton ulkopuolelle, että kuuli vähän kauemmaskin jos puhelin soi. Kantomatkaa piipissä tuskin oli kovin pitkälle, mutta eipä sitä kovin kaukaa olisi ehtinyt juostakaan vastaamaan. Jos et ehtinyt ajoissa, valo kertoi, että joku on soittanut. Numeroa ei tietenkään näkynyt, merkkivalo vain. Puhelin oli oikein kätevä mökkeillessä vielä silloinkin, kun kännykät alkoivat yleistyä, kuuluvuus oli parempi kuin gsm:llä alkuaikoina, eikä se siirtynytkään eläkkeelle kun vasta silloin, kun nmt-verkko lakkautettiin.

[marenkienkeli]

Mä sain mun ekan kännykän vissiin yläasteen viimeisellä, eikä meidän perheessä tainnut silloin olla kännykkää kellään muulla paitsi mulla ja isoveljellä. Silti edustan nuorempaa sukupolvea, joten ensimmäinen kapulani oli Nokian 5110. Se oli mulla käytössä lukioon asti, jossain vaiheessa tuunailin sen alkuperäistä kanttakin kynsilakan avulla.

Sain ensimmäisen kännykkäni ala-asteen kuudennella luokalla. Olin luokkani viimeinen tyttö, joka sai kännykän. Kännykän kuoret tuunasin myöskin kynsilakalla. Kuoret olivat tummansiniset ja tein niihin valkoisella, pimeässä hohtavalla kynsilakalla kummituksen ja molemmille puolille tein tumman sinisellä kynsilakalla valuvaa maalia muistuttavan taiteilun. Se oli itse asiassa aika hieno, vaikka itse sanonkin. Tai sitten aika on kullannut muistot.

Olen erittäin ylpeä ensimmäisestä tilaamastani soittoäänestäni, sillä se oli Teuvo maanteiden kuningas. Ei mitään Bäkkäreitä tai muuta vastavaa kiin kuin monilla muilla tytöillä oli.

Toisen kännykkäni sain muistaakseni yläasteen loppupuolella. Vanhan akku oli mennyt jo niin huonoksi, että täyteen ladattuna sillä pystyi puhumaan kaksi minuuttia ennen kuin akku loppui.

[Kati]

Sain ensimmäisen kännykkäni ala-asteen kuudennella luokalla. Olin luokkani viimeinen tyttö, joka sai kännykän.

Ja tässä näkyy taas se syntymävuosi, nyt sitten omalta osalta vähän alakuloisemmin.

Taisin olla 23v. kun sen ekan kännykkäpuhelimeni sain ja siihenkin piti vaatia vanhempia sponssaamaan kun olivat silloin kovin kalliita. Itkua tuhertaen selitin, että sosiaalinen elämäni on kuralla avoliiton päätyttyä ja ettehän te nyt voi kahlita tytärtänne 6. kerrokseen kuin linnanneito kun alaovi on aina lukossa ja kukaan ei pääse noutamaan, ei että niitä noutajia edes olisi.

Hullu maailma. Eikä se puhelinkaan tuonut yhtään uutta noutajaa.

Menenkin tästä geriatriselle.