Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

[Kati]

Paluu viittaa paluuseen päärooleihin. Sivurooleissahan mies on ollut siellä täällä jo ennen Synnin Stadiakin.

Niinhän se on ja sepä just vähän jurppiikin. Että tässä maailmassa näyttelijä on olemassa vain jos se on päärooleissa (hih, kirjoitin ensin pöörooleissa eli kummituksena) tai sitten menee ja kuolee.
Kuten sanottu, minulle Rourke ei ikinä ollutkaan poissa, vain vähemmän näkyvissä rooleissa.

[Galileo]

Paluu viittaa paluuseen päärooleihin. Sivurooleissahan mies on ollut siellä täällä jo ennen Synnin Stadiakin.

Niinhän se on ja sepä just vähän jurppiikin. Että tässä maailmassa näyttelijä on olemassa vain jos se on päärooleissa (hih, kirjoitin ensin pöörooleissa eli kummituksena) tai sitten menee ja kuolee.
Kuten sanottu, minulle Rourke ei ikinä ollutkaan poissa, vain vähemmän näkyvissä rooleissa.

Mutta se on ollut poissa päärooleista, joten paluu päärooleihin on paluu.

Kyllä se munkin mielestä on vähän törpösti esitetty. Pööroolit kuulosta hyvältä. Jos Aleksi Mäkelä tekee elokuvan, niin minä tulen castingiin. Luulevat Jasperi Pääkköseksi, mutta ei, minä siellä lakanan alla täysillä näyttelen ha!

[Mr. Smith]

Painijaahan on hehkutettu Mickey Rourken vahvana paluuna, leffan tähdet ja kiitokset on käytännössä annettu hänelle. Minulle Rourke ei ole ikinä poissa ollutkaan. Ja jos vähän oli, niin paluu tapahtui kyllä jo Sin Cityssä Marvina.

Vaikka mies onkin näytellyt ei-nyt-ehkä-niin-laadukkaissa tuotoksissa, niin kyllä siellä pinnan alla aina on ollut aidosti hyvä näyttelijä.

Esimerkiksi Double Team-leffassa (jossa muuten kaikissa tappelukohtauksissa, joissa Rourke oli mukana, tehtiin kuten Kati mainitsi Wrestlerin suhteen eli näytettiin pelkästään "Rourken" selkää Ei siis mitään uutta elokuva-kerronnallisesti...) jos ei nyt ainoa (hei, tämä on Van Damme-leffa 90-luvun lopulta. Se ei voi muuta kuin räjäyttää tajunnan, ei tosin välttämättä silleen hyvällä tavalla) niin paras syy katsoa leffa oli Rourken viimeinen, muutaman sekunnin ajan nähtävä ilme.

Oikeasti: siinä oli enemmän sisältöä, näyttelijäntyötä ja koskettavuutta kuin koko loppuleffalla.

Wrestler on siis minullakin katselulistalla

[Lyyra]

Minäkin katselin, pitkälti Katin suosittelun perusteella, tuon Painijan.

Olihan se hurjan hyvä elokuva. Paras itelle uusi leffa, jonka olen nähnyt pitkään aikaan (ja olen katsonut viime aikoina tosi hyviä leffoja). Olen aina pitänyt Aronofskyn kerronnasta, ja edellisestä näkemästäni Aronofsky-pätkästä on jo aikaa (The Fountain jäi väliin). Mickey Rourke oli järkyttävän hyvä roolissaan, kuten monet ovat jo kehuneet. Jos ei Oskaripystiä tuosta tule, niin en oikein keksi kenelle sen voisi antaa. Tarina oli aika tavanomainen, mutta kerronta on se, joka vie, kun kaikki tarinat on jo kerrottu.

[Sippura]

Kotona odottelee kaksi vapaalippua leffaan, edellämainittujen kommenttien
perusteella niillä lunastetaan istumapaikat Wrestlerin näytökseen.

Kiitokset vinkeistä!

[Duussi]

Mickey Rourke oli järkyttävän hyvä roolissaan, kuten monet ovat jo kehuneet. Jos ei Oskaripystiä tuosta tule, niin en oikein keksi kenelle sen voisi antaa.

Täytyy sanoa, että Sean Penn on myös turkasen hyvä Milkissä. Nuo kaksi onkin käsittääkseni
nostettu tällä kertaa pahimmiksi kilpakumppaneiksi; itsekin kallistuisin silti Rourken puolelle.

[Galileo]

Viettelyksen vaunu

Teemalla pyörähti Marlon Brando -sarja, joka alkoi tällä Tennessee Williamssin näytelmään perustuvalla elokuvalla jossa Brando huusi Stellaa ja nousi leffatähdeksi. Hienosteleva ja elämää romanttisten lasien läpi katseleva Blanche saapuu kuumaan New Orleansiin asumaan siskonsa Stellan ja tämän miehen luo. Mies, Kowalski, on tavanomainen työläinen nopeasti kiehahtavilla hermoilla. Kowalskin ja Blanchen välille syntyy konflikteja. Näyttelijöiden välinen kontrasti on myös mainio.


Viimeinen tango Pariisissa

Brando-sarja jatkuu Bernardo Bertoluccin taiteellisella seksifantasialla, joka lensi aika suurin osin minun hilseeni yli. Jenkki ja pariisitar tapaavat nimettömästi ja jörnivät. Yhteiset nimettömät tapaamiset ja jännittävät jörnimiset jatkuvat. Välillä seurataan päähenkilöiden elämää omilla tahoillaan. Kai siinä jostain todellisuuspaosta oli kyse.


Viidennen Kolonnan mies

Hitchcockilta mainio trilleri. Hiukan hankala näitä katsoa, kun ohjaaja on valmiiksi nimetty neroksi. Hyvin paljon samaa tässä kuin North By Northwestissä. Syytön mies karkaa lakia ja yrittää löytää oikeat tekijät. Välissä tavataan pimu, joka auttaa. Lopussa roikutaan kansallismonumentissa. Pääosan näyttelijä oli ehkä hiukan valju. Ei oikein muuta pahaa sanottavaa.

[Emperor Pälpätipää]

Viikonloppuna tuli sitten katsottua Tropic Thunder, Ben Stillerin ohjaama ja tähdittämä toimintakomedia. Itse nautin kyllä tästä elokuvasta täysin rintavarustuksin. Omasta mielestäni ehkä paras Ben Stillerin ohjaama tai tähdittämä elokuva.

4+/5

Toimintakomedia itserakkaista näyttelijöistä jotka ryhtyvät tekemään historian kalleinta sotaelokuvaa. Kustannusten karattua käsistä studio joutuu perumaan hankkeen, mutta turhautunut ohjaaja kieltäytyy lopettamasta kuvauksia. Hän johdattaa näyttelijänsä Kaakkois-Aasian viidakoihin, jossa he kohtaavat todelliset pahat pojat.

[Galileo]

Viikonloppuna tuli sitten katsottua Tropic Thunder, Ben Stillerin ohjaama ja tähdittämä toimintakomedia. Itse nautin kyllä tästä elokuvasta täysin rintavarustuksin. Omasta mielestäni ehkä paras Ben Stillerin ohjaama tai tähdittämä elokuva.

Hauska, muttei kykene ylittämään Zoolanderia. :magnum:

[shaana]

Menneenä viikonloppuna kävin katsomassa tämän jossakin jopa suitsutetun Mäkelän tuotoksen nimeltään Rööperi.

Ei iskenyt. Toverit pitivät, mutta musta tarina oli aika hajanainen eikä tempaissut mukaansa missään vaiheessa.
Jos jotain positiivista mainitaan, niin tutut kulmat ja Franzénin roolisuoritus oli ihan kelvollinen. Aini! Ja Samuli ei pyörinyt munasillaan!

Kaks miinus viidestä. Pyh. Painijaa voisin minäkin käydä katsomassa.

[Pascal Lemoix]

Painijaa voisin minäkin käydä katsomassa.

Painijassa on Esko Hukkanen munasillaan.

[LazyBastard]

Ja vielä se kirsikka kakussa, teiniKatin sydämen murskanneen Mickey Rourken paluu, Wrestler.

Murskaakohan tämä nyt Katin sydämen uudelleen?

[Kati]

Ja vielä se kirsikka kakussa, teiniKatin sydämen murskanneen Mickey Rourken paluu, Wrestler.

Murskaakohan tämä nyt Katin sydämen uudelleen?

MURSKAAAAA!!!!
Sen pitäisi olla minun tissi!!!
Eikäkun - Miksi, oi miksi en alkanut Dolls tanssijattareksi???

Toi mies on sika.
Toi nainen on ...jotain.

Tää ei oo totta.
En ala.

Kehtaanko edes kysyä, miten, mistä syystä tai miksi LazyBastard on moisen kuvan äärellä? Kumpi oli hakuna, Rourke vai Jossu?
En kysy, en ehkä halua tietää.

Maailma sellaisena kuin sen tunsin, lakkasi juuri olemasta.

[Kati]

Presidenttielokuvia.

Frost/Nixon.
Talk show -juontaja David Frostin ja virastaan eronneen presidentti Richard Nixonin kohtaaminen haastattelussa, joka nostaa jomman kumman takaisin parrasvaloihin.
Runsaasti kehuttu toteutus, käsikirjoittaja Peter Morgania on pidetty ammattikuntansa pelastajana. Kiinnosti työnkin puolesta.

Watergatemöyhintää, mutta miten hienosti tehtynä. Aivan erinomainen elokuva! Vaikka kuvio on selvä ja ratkaisu tiedossa, pysyi leffassa jännite koko ajan. Käsikirjoitus toimii ja näyttelijät ovat loistavia. Olen liki valmis antamaan miespääosan Oscarin Nixonina nähtävälle Frank Langellalle ohi Mickey Rourken, niin vaikuttavaa oli Langellan työ. Vaivatonta, vahvaa, taitavaa, ilmeikästä. Kertakaikkiaan hieno leffa.
Michael Sheenin hampaille sivuosa- tai puvustus- tai jotain Oscar.


Ja toinen, Death of a President.
Fiktiivinen dokumentti George W. Bushin ampumisesta ja syyllisen selvittämisestä. Leffaa on pidetty jossain määrin vallankumouksellisena aiheensa, ajankohtansa (pressa virassa ja tällainen tehdään) ja tekotapansa vuoksi. Materiaalina niin oikeaa kun näyteltyäkin.

Katsoin, mutta ei säväyttänyt. Periaatteessa näyttää aidolta ja sitten kuitenkin hahmot ovat kovinkin epäuskottavia. Yhdenkään agentin ei ikinä annettaisi tunteilla dokumentissa, kyynel ei siihen ammattiin kuulu. Juonessakin tehty kököhkö käänne, joka lähinnä ärsyttää, ei saa tuntemaan, että maailmassa on vielä oikeutta.

Jos tämä leffa jotenkin vaikutti, niin siten, että Josh Brolinin näyttelijäntyön hienous W:ssä nousee yhä vain ylemmäs kun katsoo aitoa W:tä elokuvassa.

Brolin näyttäisi olevan myös Milkin miehiä. Pitää nähdä sekin. Mykkäsen ennakkojuttu Hesarissa antaa odottaa paljon.

[Fantsu]

Hell Ride

Öööh... Larry Bishopin kirjoittama ja ohjaama elokuva, Tarantinon tuottama ja useiden tunnettujen näyttelijöiden tähdittämä. Lokeroitu Grindhouse-osastoon, mikä varmaan on ihan ok, mutta sen jälkeen... Mitä tää on...?? Komediaa? Uskomattoman kökkö juoni ja vielä kökömpi dialogi naurattavat ajoittain, mutta ihan selvää ei ole onko se ollut tarkoituskin vai pelkästään vahinko. Komedialliset hetket on ripoteltu liian epätasaisesti. IMDB:n palstallakaan ei tunnuta tietävän mitä tää on. Onks joku täällä katsonut?

[Emilia]

Rikoin eilen lampun, mikä otti niin paljon päähän, etten voinut mennä nukkumaan heti. Ajattelin katsoa digidigiltä jonkun leffan ja erehdyin päätymään King Arthuriin. Nukahdin juuri lopputaistelun alkaessa, mutta katoin sen tänään loppuun.. Ei olisi pitänyt. Sen lisäksi, että pilasin lopullisesti eilisen iltani, pilasin myös hyvän puolituntisen tätä päivää.

Voi stana, mitä kakkaa. ARGH. En pysty sanoin kuvailemaan vihaani tätä kohtaan. Ne amerikkalaiset olivat täydellisesti kusauttaneet hienon stoorin. Arthur muka roomalainen kristitty, wtf? Muista vääristelyistä nyt puhumattakaan... Tää oli niin täysin väärin koko homma, et meni jo alussa hermot. No, oli siinä edes pyöreä pöytä, muttei edes Camelotia. Hö. Ja Clive Owen Arthurina, pöhpah, moinen juusto mukamas kuningas ja soturi, ei mene läpi. Keira Knightley on ihana, mutta aivan liian söpö ollakseen tuommoinen barbaariprinsessa tai mikävittunyolikaanolevinaan. Noiden kahden välillä ei ollut mitään kipinää ja aika ankeaksi jäi vihjaus Guineveren ja Lancelotin rakkaussuhteestakin (jota ei siis ollut...).

Ohjaus, kuvaus, juoni, maskit, puvut, näyttely.. Kaikki oli niin syvältä hanurista, että itketti kiukusta. Täyttä tekijöiden ja katsojien ajan- ja rahanhaaskausta.

* * *
* * *
* * *

Aiemmin sunnuntaina olin kattonut ihanan The Notebookin. Se kosketti romantikkoa mun sisälläni vallan mahottoman kovasti. Ihana stoori. Tyyli oli sama kuin vaikka Fried Green Tomatoesisssa, joka on yksi maailman parhaista elokuvista, imo. Ja rakkaus on aina ihanaa, varsinkin jos se on vähän epäsopivaa ja tulista. Mäkin haluan jonkun Ryan Goslingin näkösen tyypin huutamaan mulle päin naamaa, miksen mä tajuu et se haluu vaan olla mun kanssa vielä 40 vuoden jälkeenkin.

[Lyyra]

Ja Clive Owen Arthurina, pöhpah, moinen juusto mukamas kuningas ja soturi, ei mene läpi.

Miksei menisi? Clive Owen on ihanin (eikä mikään juusto).

Valinalle taas valittaa tyhjästä!

[Maija]

Voi stana, mitä kakkaa. ARGH. En pysty sanoin kuvailemaan vihaani tätä kohtaan. Ne amerikkalaiset olivat täydellisesti kusauttaneet hienon stoorin. Arthur muka roomalainen kristitty, wtf? Muista vääristelyistä nyt puhumattakaan... Tää oli niin täysin väärin koko homma, et meni jo alussa hermot. No, oli siinä edes pyöreä pöytä, muttei edes Camelotia. Hö. Ja Clive Owen Arthurina, pöhpah, moinen juusto mukamas kuningas ja soturi, ei mene läpi. Keira Knightley on ihana, mutta aivan liian söpö ollakseen tuommoinen barbaariprinsessa tai mikävittunyolikaanolevinaan. Noiden kahden välillä ei ollut mitään kipinää ja aika ankeaksi jäi vihjaus Guineveren ja Lancelotin rakkaussuhteestakin (jota ei siis ollut...).

Ei pitäisi nauraa toisen kiukulle, mutta tämä oli ehkä paras arvostelu, mitä olen koskaan lukenut! Täynnä tunnetta!

Emilia, sinä oot ihana!

[Emilia]

Lyyra No, makunsa kullakin. Ja ehkä Clive on ihan jees ja ihku jossain muissa rooleissa. En muista nähneeni niin en voi verrata.

Maija

Mietin hetken, pitääkö alkaa siistimään suutaan, mutta parempi antaa tulla kun kerrankin herätti niin vahvoja tunteita.
Mut siis oikeesti! Guineverellä oli sininen naama?! Tsiisös....

[Lyyra]

Ja ehkä Clive on ihan jees ja ihku jossain muissa rooleissa. En muista nähneeni niin en voi verrata.

Ehkä?!!
Gosford Park
Closer
Ja Sin City vähän kans

[Emilia]

Closerin oon kyllä nähnyt. Mit ihmettä...? Taisin sitten keskittyä siinä enempi Natalieen ja Judeen. Täytyy katsoa se uudestaan. Hyi mua, sekin olevinaan yksi mun lempielokuvistani enkä edes näyttelijöitä muista. Goshford Park on muuten kanssa aivan mieletön! Se on mulla hyllyssä, lupaan heti katsoa tällä viikolla ja seurata Clivea. Voin sitten perua juustopuheeni, mikäli iskee yhtään. Mä kyllä tyksin muutenkin enemmän poikamaisista miehistä, niin jään kuitenkin tuijottelemaan vaan Ryan Philippetä.

Mut oikeesti, Lyyra, jos yhtään tykkäät Clivesta, niin älä ikinä kato Arthuria. Se pilaa kaiken.

[Purple]

Clive Owen on paljon muutakin kuin komea mies. Clive Owen on hyvä näyttelijä.

Tähän ei hirvittävästi jälkimmäistä tarvita, silti: Mainos Mies ja puku ja ilme.

[Galileo]

Clive Owen on hyvä näyttelijä.

Jeh.

[tiipetti]

The Wrestler - Painija

Olin kehunut ja suositellut The Wrestleriä suurin piirtein jokaiselle kaverille ja tuttavalle, ja viimein
eilen päätin itsekin sukeltaa leffateatteriin tarkistamaan, millaisen tarinan elokuva sisäänsä mahduttaa.
Elokuvan juonen voi lukaista jo tuolta Katin The Wrestler ruodinnasta, ja koska minäkin olen samoilla
linjoilla leffan hienoudesta, en lähde toistelemaan. Etenkin, kun tämä Katin hieman viksailtu tokaisu on
kuin suoraan aatemaailmastani:

Tähtiä en jakele, mittari olkoon se, että Wrestler tulee päätymään kotihyllyyn.

Minä en ole aikaisemmin suuremmin tykkäillyt Mickey Rourkesta, mutta The Wrestlerin jälkeen sitä oli vaikea
ymmärtää. Ennen leffaa minulla ei ollut kovin kummoista käsitystä amerikkalaisesta vapaapainistakaan, mutta
nyt on. Eikä lajissa tunnu olevan oikein mitään järkeä, ei ainakaan silloin, kun mukana on piikkilankoja ja nitojia.

Mutta itse tarina oli loistava. Ja kun lopputekstien rullatessa taustalla soi vielä Springsteenin The Wrestler, ei
leffateatterista tarvinnut kiirehtiä minnekään. Plus, että nyt elokuvaa voi ihan tosissaan tuputtaa myös toisille.

Täysin erilaisia maisemia puolestaan tarjoili Yes Man, jonka myös poikkesin jokunen aika sitten leffateatterissa
vilkaisemassa. Oli hieman apea olotila ja kaipasin piristystä, joten pistin euroni likoon Jim Carreyn puolesta. Tarinahan
ei ole sen kummempi kuin, että Carrey esittää alussa nou nou -pankkimiestä, jota ei tunnu hoksittavan oikein mikään.
Muutosta kuitenkin pukkaa, kun hän ajautuu kaverinsa houkuttelemana elämänhallintaseminaariin, jonka myötä miekkosesta
muovautuukin jees-mies. Siitähän seuraakin sitten vaikka mitä, romanssia ja Harry Potter -iltoja, sekä tietenkin sitä
henkistä kasvua.

Taideopiskelijoille en suosittele, mutta mie tykkäsin. Sain rahoilleni vastinetta ja kaiken lisäksi Jim Carrey on aika ihana.
Tänks ja tähtiä kans: *** ½

[Sade]

Viime aikoina on tullut istuttua useammankin kerran elokuvissa.

Doubt -epäilys

Katolisen koulun opettaja epäilee, että koulun papin suhde erääseen oppilaaseen saattaa olla luonteeltaan sopimaton. Hän kertoo epäilyksistään koulun johtajattarelle, joka jakaa heti epäilyksen - kenties omien havaintojensa vuoksi, kenties vaiston varassa tai ehkä omien ennakkoluulojensa vuoksi. Nunnat ryhtyvät selvittelemään, onko pappi tosiaan syyllistynyt lapsen hyväksikäyttöön - ja katsoja saa myös yrittää ratkaista asiaa omassa mielessään, sillä aivan suoria vastauksia elokuva ei anna.

Doubt on ihan kelpo elokuva. Parasta siinä on juuri se, että se ei selitä tapahtumia liikaa, vaikka minun mielestäni tarinan olisi voinut jättää vielä avoimemmaksikin. Tyyliltään elokuva on hyvin perinteinen, aiheeseensa nähden jopa yllättävän siisti ja siloiteltu. Näyttelijöistä Meryl Streep on vakuuttava, kun taas Amy Adamsin tehtävä on lähinnä näyttää pelästyneeltä ja viattomalta. Philip Seymour Hoffman on minusta hirveän maneerinen näyttelijä, mutta hänellä on kyllä tässä elokuvassa hetkensä. Ja jos PSH:sta muuten tykkää, on luultavasti sitä mieltä, että hän on roolissaan aivan loistava.

Wrestler

Olin kuullut tämän elokuvan tiimoilta niin paljon hehkutusta Mickey Rourkesta, että minulle tuli pienenä yllätyksenä se, kuinka paljon pidin itse elokuvasta. Itse asiassa todella paljon. Pidin elokuvan tunnelmasta, tyylistä, rakeisesta kuvasta ja näytelijöistä. Joskus tällaiset kaikki menee huonosti -elokuvat lipsahtavat epäuskottavuuden puolelle, mutta Wrestler oli hyvin uskottava. Ennen kaikkea siksi, että Rourken roolihahmo oli niin hyvin kirjoitettu ja rakennettu.

Entä onko Rourken suoritus kaiken suitsutuksen arvoinen? Minusta ei ehkä ihan. Rourke on roolissaan hyvä, mutta onko hän niin hyvä. Ennen kaikkea hän on karismaattinen ja sopi rooliin hyvin. Jos pakollisesta Oscar-näkökulmasta asiaa katsoo, niin suuremman vaikutuksen minuun teki Sean Penn

Milkissä.

Elämäkertaelokuva Harvey Milkistä, joka valittiin San Franciscon kaupunginvaltuustoon siitä huolimatta että hän oli julkihomo - ja joka vuoden sisällä ammuttiin, luultavasti samasta syystä.

Milk on melko perinteinen elämäkertaelokuva siinä mielessä, että siinä käydään ripeään tahtiin läpi Milkin elämän merkkipaaluja. Suureksi ilokseni kuitenkin huomasin, että elokuvassa on paikoin myös Gus Van Santille ominaista viipyilevää tunnelmaa ja runollista unenomaisuutta - piirteitä joihin rakastuin aikoinaan My Own Private Idahossa.

Pidin Milkistä todella paljon. Elokuva oli koskettava, hauska, kaunis ja surullinen. Elokuvassa on aika suuressa osassa Proposition 6 -lakiehdotus, jonka tarkoituksena oli kieltää homoilta työskentely kouluissa ja päiväkodeissa. Pöyristyttävää katsottavaa, varsinkin kun tietää, että samanlaisia asenteita löytyy nykyäänkin roppakaupalla. Toisaalta myös hupaisaa katseltavaa, niin toisesta maailmasta lakiehdotusta kannattaneet kristilliset ja konservatiiviset poliitikot olivat.

Ja Sean Penn tosiaan on loistava. Hän tekee Milkistä rakastettavan, aidon, hupsun, itsekkään ja innostavan miehen, joka ei suinkaan ole täydellinen mutta on hyvin inhimillinen.

Ja vielä yksi elokuva josta pidin kovasti paljon, ehkä suosikkini koko joukosta:

Rachel Getting Married

Muistatteko vielä kun kohistiin Dogma-elokuvista? Tätä elokuvaa olisi kenties aikoinaan mainostettu Dogma-elokuvana, koska se on käsivaralla kuvattu, realistisuuteen pyrkivä elokuva sukujuhlista, joissa perheen luurangot kaivetaan päivänvaloon.

Rachel Getting Married ei varmasti ole elokuva kaikkien makuun. Siinä tapahtuu aika vähän, jotkut kohtaukset ovat liian pitkiä ja varsinkin elokuvan loppua olisi voinut tiivistää reippaasti. Monen mielestä tämä elokuva luultavasti on tylsä ja tekotaiteellinen - minusta tämä oli hieno ja koskettava. Välillä melkein unohdin katsovani fiktiota, koska elokuva on tyyliltään hyvin dokumentaarinen ja kaikin puolin niin uskottava.

Eikä elokuvaa voi pitää huonona, jos sitä katsoessaan itkee kasvot märkinä.

Anne Hathaway on pääosassa kerrassaan erinomainen. Samoin ovat kaikki muutkin näyttelijät. Näihin henkilöhahmoihin ja roolisuorituksiin todella uskoo.