The Wrestler - PainijaOlin kehunut ja suositellut The Wrestleriä suurin piirtein jokaiselle kaverille ja tuttavalle, ja viimein
eilen päätin itsekin sukeltaa leffateatteriin tarkistamaan, millaisen tarinan elokuva sisäänsä mahduttaa.
Elokuvan juonen voi lukaista jo tuolta Katin The Wrestler ruodinnasta, ja koska minäkin olen samoilla
linjoilla leffan hienoudesta, en lähde toistelemaan. Etenkin, kun tämä Katin hieman viksailtu tokaisu on
kuin suoraan aatemaailmastani:
Kati kirjoitti:Tähtiä en jakele, mittari olkoon se, että Wrestler tulee päätymään kotihyllyyn.
Minä en ole aikaisemmin suuremmin tykkäillyt Mickey Rourkesta, mutta The Wrestlerin jälkeen sitä oli vaikea
ymmärtää. Ennen leffaa minulla ei ollut kovin kummoista käsitystä amerikkalaisesta vapaapainistakaan, mutta
nyt on. Eikä lajissa tunnu olevan oikein mitään järkeä, ei ainakaan silloin, kun mukana on piikkilankoja ja nitojia.
Mutta itse tarina oli loistava. Ja kun lopputekstien rullatessa taustalla soi vielä Springsteenin
The Wrestler, ei
leffateatterista tarvinnut kiirehtiä minnekään. Plus, että nyt elokuvaa voi ihan tosissaan tuputtaa myös toisille.
Täysin erilaisia maisemia puolestaan tarjoili
Yes Man, jonka myös poikkesin jokunen aika sitten leffateatterissa
vilkaisemassa. Oli hieman apea olotila ja kaipasin piristystä, joten pistin euroni likoon Jim Carreyn puolesta. Tarinahan
ei ole sen kummempi kuin, että Carrey esittää alussa nou nou -pankkimiestä, jota ei tunnu hoksittavan oikein mikään.
Muutosta kuitenkin pukkaa, kun hän ajautuu kaverinsa houkuttelemana elämänhallintaseminaariin, jonka myötä miekkosesta
muovautuukin jees-mies. Siitähän seuraakin sitten vaikka mitä, romanssia ja Harry Potter -iltoja, sekä tietenkin sitä
henkistä kasvua.
Taideopiskelijoille en suosittele, mutta mie tykkäsin. Sain rahoilleni vastinetta ja kaiken lisäksi Jim Carrey on aika ihana.
Tänks ja tähtiä kans: *** ½
