Jaahas. Teuwon ihmissuhdevalitukset osa n.
Mä en edes tiedä, mistä aloittaa. Ajatukset on sekaisin, mielessä kaihertaa suru ja ikävä, kaiho ja kaipaus jo etukäteen.
Jospa yrittäis laittaa ajatuksia tapahtumajärjestykseen.
Tuossa parisen viikkoa tapasin yhden työkaverin ensimmäistä kertaa. Siitä ensimmäisestä illasta lähtien ollaan kulutettu lähes kaikki vapaa-aika yhdessä. Jossain vaiheessa huomasin ihastuneeni kyseiseen kulkuriin, mutta paluu karuun arkeen tuli pian. Kulkuri kertoil ihastuneensa yhteen asiakkaaseen (huomattavasti) nuorempaan sellaiseen. Sitten kulkuri kutsui tytön treffeille, tyttö tuli isänsä kanssa ja minä jouduin muutaman muun kanssa todistamaan tilanteen absurdiutta. Illasta seurasi elämäni pahin krapula.
Viikonloppuna oltiin taas kulkurin ja yhden työkaverin, juniorin kanssa yöelämässä. Baarissa muuan yksinäinen tyttö tuli juttelemaan mulle, ja niinpä kulkuri päätti iskeä tytön. Yritys oli kova ja siinä vaiheessa, kun päätin lähteä kämpille nukkumaan, tyttö ja kulkuri lähtivät tanssimaan hitaita. Pahaltahan se tuntui, mutta enemmän mielessä kiehui. Mistä ihmeestä noita ihmisiä löytyy, jotka eivät kunnioita mitään? Ei kihloissa oloa tai sitä, että kihlattu on samassa baarissa?
Maanantaina vietettiin yhdessä kulkurin kanssa vapaapäivää ja ennakko-oletuksista huolimatta oli hieno ja hauska päivä. Taas tuntui siltä, että teuwo on ihastunut, vaikken sitä haluakaan myöntää. Sitten eilen päätin, että en soita kulkurille, kun kulkuri lähti potemaan kotiin. Illalla kulkuri soittikin ja vietettiin taas iltaa yhdessä, kuten tänäänkin. Tänään kulkuri sitten tarjosi kyytiään, kun perjantaina pitäisi palata takaisin kotiin.
Mä en tiedä, mitä mä ajattelen. Samalla on ihan hemmetin pettyny siihen, että kulkuri on niin moraaliton paskiainen. Mä tiedän, että oon kulkurille pelkkä ajanviete paremman puutteessa, mutta toisaalta se on sitä myös mulle. Ei mulla olis täällä pahemmin mitään tekemistä iltaisin, jos en istuisi after skillä kulkurin kanssa.
Silti perjantai, lähtö täältä ja ero kulkurista masentaa jo etukäteen. Ens viikosta ja paluu normaaliin arkeen tulee olemaan hirveä.
Ehkä olisi helpompaa, jos kulkurin voisi työntää menneisyyteen, muistoihin, mutta kulkuri killuu mukana FB:n kaverilistalla ja kulkuri itse otti puheeksi ens talven ja sen, että kulkuri olisi töissä mun oikealla työpaikalla. Mä en halua sitä, vaikka samalla haluanki. Mä en halua kaihota ja kaivata kulkuria, mutta samalla haluan kulkurin enemmän kuin mitään muuta. RIippumatta siitä kaikesta paskasta, mitä se on elämässään tehny ja miten paskamaisesti se mua kohtelee. Ex-narkkari ja kaikkea muuta kivaa kohtelee mua kuin patjaa. Silti oisin valmis lähtemään sen matkaan kaikkina niinä heikkoina hetkinä, vaikka toisaalta järjen ääni kuiskii korvaan, että kaveripohjalla mennään. Plaah.
Särkyneiden sydämien kerho, täältä sitä taas tullaan.
