luettu, luettavana, luettavaksi?

[theia]

Luettu Hugleikur Dagsson Naura pervo, naura! Jo neljäs kirja islantilaista hieman kyseenalaista huumorisarjakuvaa. Ensimmäinen ja toinen osa olivat täyttä timanttia, mutta kolmas osa oli jo vähän väsähtäneemmän oloinen joten odotukseni neljännen kirjan suhteen eivät olleet korkealla. Odotukseni kuitenkin ylitettiin, jutut olivat muutamaa turhemman oloista kuvaa lukuunottamatta oikein hauskoja. Suosittelen, jos aiemmat osat ovat naurattaneet.

Dagssoniltahan on ilmestynyt myös Pop hits, jossa on lyriikanpätkiä suosituista biiseistä ja niihin kuvat. Ostin sen, ja sain repeillä kyllä huolella. Suosittelen!

[Lyyra]

Mun mielestä se Dagssonin Pop Hits oli todella väsynyttä huumoria. Lopetin sen kyllä kesken, joten ehkä ne hyvät oli sitten jätetty sinne loppupäähän...

[theia]

Tai sit mä oon todella väsynyt

[heartless]

Joo mullekin uppos Pop hits kuin.. no, upposi. This monkey's gone to heaven oli yks mun suosikki.

[Pascal Lemoix]

Luettu: Hotakainen: Ihmisen osa

Hotakainen kirjoittaa enimmäkseen niistä asioista, joista yleensäkin ja tyylillä, jolla yleensäkin. Eniten uutta on teoksen alussa, jossa Kirjailija ostaa elämäntarinan, kun ei omassa elämässä tapahdu mitään. Jostakin olin lukenut sen verran, että tiesin Huopalahdentien yliajon liittyvän tarinaan.

Juonellisesti ei mielestäni tapahdu mitään valtavan mullistavaa, mutta erilaisia onnettomuuden tiloja kuvataan taitavasti. Nykymaailma näyttäytyy paikkana, jossa kaikilla on omalla tavallaan paha olla, oli töitä tai ei, oli rahaa tai ei. Eräässä radiohaastattelussa kuulin taannoin, kun piispa kommentoi, ettei työnteon lisääminen ole lisännyt onnellisuutta enää kahteenkymmeneen vuoteen. Se näkyy tässäkin romaanissa.

Vanhan Suomen äiti ei tavoita lapsiaan. Yrittää jakaa kaiken tietämänsä lapsilleen, mutta paasaa täydellisesti ohi kohteista. Lapset eivät voi kertoa eivätkä kerro, koska kävisi ilmi, ettei asiat mene kovinkaan hyvin. Vanhempien hyvät yritykset ja armottomat työnteot eivät näy missään.

Työlleen omistautuvat ihmiset eivät potkujen, kultaisten kädenpuristusten tai alalta jättäytymisen jälkeen kuitenkaan osaa elää. On vain tyhjyys, jota mikään ei täytä.

[Pvi]

Jos ei jaksa lukea, niin vielä ehtii kuunnella tahi latailla
areenasta Hotakaista Ritva Valkaman lukemana.

[Crux]

Mielipiteitä Antti Hyryn Uunista?

Oli Uuni aika pitkäveteinen. Itse sain sen äidiltä joululahjaksi ja en varmaan muutoin olisi siitä ollutkaan kiinnostunut. Arvelin lukiessani, että olisi varmaan ollut hyvä tietää edes jotain uunin rakentamisesta käytännössä ennen lukemista. Kirjassa oli osittain kaunis ja leppoinenkin tunnelma mutta muutoin... tylsää.

Luettu:
Herman Melville: Moby Dick. Tuskallisen tylsää mutta tulipahan luettua.

Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla 1&2. Loistavaa tekstiä. Uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Jos jokin voi saada kiinnnostuksen heräämään omaan lähihistoriaan niin Linna.

Luettavana: Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla 3

Luettavaksi: Kurt Vonnegutt: Teurastamo 5

[Pascal Lemoix]

Kohta luettu: Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö

Työläs työläs työläs. Tajunnanvirtainen. Sisältää irtorepliikkejä. Häntä kiehtoi kuolema minussa, Suzette. Kieli sinänsä hauskaa, ainakin joskus, oivaltavaa. Parhaimmillaan.

Mutta silti: kolmesti olen jo käynyt siinä kaupungissa, jonka koskessa on pyörteitä tämän kirjan kanssa ja edelleen on kesken. Vähän. Epilogi lukematta.

[Tr*ina]

Anssi Kela Kesä Kalevi Sorsan kanssa. Kirjan luettuani olin suorastaan kiihdyksissä: Tällaista kirjaa ei ole Suomessa kirjoitettu! Ei synkistelyä, itsesääliä, itseironiaa tai vittuilua. KKSK on valloittavan positiivinen ja sympaattinen. Juoneltaan se on kekseliäs ja leikittelevä, ehkä vähän liikaakin. Loppua kohti yllätyskäänteiden vyöry alkaa tuntua jo itsetarkoitukselta. Odotan innolla Anssi Kelan seuraavia teoksia!

Monica Fagerholm Säihkenäyttämö. Tätä kirjaa lukiessa tuli tunne, että tapahtuisipa elämässäni jotain sykähdyttävä ja jännittävää nyt heti! Fagerholmin kieli on omanlaisensa, suggestiivinen ja aistillinen, jotain sellaista jossa minusta tiivistyy naiseus sellaisena kuin minä sen näen. Harvalla kirjailijalla on näin selkeä, oma kirjallinen tyylinsä. Kirja on loistava, mutta itse olisin pitänyt siitä jopa enemmän ilman selittelevää loppua

Hannu Väisänen Kuperat ja koverat. Tämäkin tuli ahmaistua. Selvästi parempi kuin trilogian kakkososa, joka palkittiin Finlandialla. KJK on juonellisempi, pitkäjännitteisempi. Myös tarina, kurkistus 60-luvun taidemaailmaan taideopiskelijan silmin, on kutkuttavampi. Välillä päähenkilö ärsyttää jatkuvalla erikoisuudenhakuisuudellaan.

J.M. Coetzee Nuoruusvuodet. Toinen nuoren taiteilijan kasvukertomus ja mielestäni heikompi. Kirjan ansio on se kuvaus ulkopuolisuudesta: Miten nuori löytää paikkansa vieraassa maassa vai löytääkö? Päähenkilö on lähinnä ärsyttävä eikä vähiten naisasenteensa takia.

Paolo Giordano - Alkulukujen yksinäisyys. Viime vuoden kirjasensaatio kautta maailman. Kirjan alkuasetelmat ja henkilöhahmojen rakentelu on kutkuttavaa, tunnelma maagista. Valitettavasti kirja jymähtää lähtökuoppiinsa, hyvistä aineksista keitetään varsin valju rakkaustarina. Loppuratkaisu tulee yllätyksenä, mutta on psykologisesti kummallinen ja eriparinen kirjan alkuosan kanssa.

Joel Haahtela - Katoamispiste. Kirja oli järkytys minulle: En tiennyt, että Raija Siekkinen on kuollut ja ollut jo vuosia. Pidin kirjasta kovin: se on tiivis, se on arvoituksellinen, se on kaunis. Haahtela on romantiikan lyyrinen taituri. Harvinaislaatuinen kirjailija Suomessa.

Raija Siekkinen Pieni valhe. Edellisen innoittama oli pakko tarttua Siekkiseen, jonka maineen tunsin ja joskus jotain olin lukenut. Pieneen valheen jälkeen en yhtään ihmetellyt, miksi aiemmista lukukokemuksista ei ollut jäänyt muistikuvaa. Siekkisen proosaa on niin pienimuotoista ja tapahtumaköyhää, että minä en näe siinä muuta kuin tyhjää tylsyyttä.

Helena Sinervö Tykistökadun päiväperho. Käsittämätön kirja! Omituisia tyylilajin muutoksia ja kerronnan tasoja; kummallisen moralisoiva, paheksuva. Mitä tällä haluttiin sanoa? Myönnän kuitenkin kirjan ensimmäisen panoluvun saaneen minut kiihkoon vaikka niin ei kuulema olisi saanut käydä.

Elina Tillikka - Punainen mekko. Kirja ei ole juuri saanut kiitosta, mutta minusta se on kiintoisa, jo aiheensa, prostituution, takia. Kirja on yllättävän hauska, tapahtumat yllättävän kirjavia. Kirjan hahmo on tosin lusmuudessaan ja moraalisessa velttoudessaan ärsyttävä.

Juha Vakkuri Afrikan poikki. Mielenkiintoinen matkakertomus, tuhti tietopaketti kaikille Afrikan-ystäville. Sisältää paljon kirjoitusvirheitä.




Ian McEwanin kirjoja olen urakoinut yksi toisensa perään. Yksi harvoista kirjailijoista, joka pystyy naulitsemaan minut sänkyyn. Älykäs moraalisten kysymysten punnitsija, tarkka havainnoija. Lempiaihepiirit, valta ja väkivalta, ovat tosin joskus kylmääviä.

Ian McEwan Sementtipuutarha. Kiihottava tarina elämästä yhteiskunnan ulkopuolella. Loistava nuoruuden kuvaus niin ikään.

Ian McEwan Vieraan turva. Tunnelmallisuutta ja erikoisia kohtauksia, mutta loppu vedetään niin överiksi, että lukukokemuksesta jää paha mieli.

Ian McEwan Lauantai. Edustaa McEwanin uudempaa, sympaattisempaa tuotantoa. Laveampi kerronta puuduttaa ajoin, mutta tässäkin kirjassa on tiheätunnelmallisia kohtauksia. En olisi ikinä uskonut, että squash-ottelusta saa kirjoitettua näin monivivahteisen kohtauksen.

Ian McEwan Sovitus. Yllättävä teos: perinteinen lukuromaani. Itselleni olisi riittänyt kirjan ensimmäinen osa, jossa McEwan loihtii kuumaan kesäyöhön tukahduttavan kiihottavan ja toisaalta pahaenteisen tunnelman; McEwania tyypillisimmillään ja parhaimmillaan. Kirjan toinen ja kolmas osa ovat eri maata; ne tuovat esille uuden puolen McEwanista, romanttisen rakkauskirjailijan, joka tietää mistä langasta vetää.


Kesken jääneitä:
Haldor Laxness Hiljaisuuden ääni. Nobel-kirjailija pääteos, huoh. Tapahtumaköyhää maailmaparannusta. Kirjan ansioksi luettava kuitenkin Islannin luonnon kuvaus.
Monica Fagerholm Diva. Ei juonta. Sadoittain sivuja teiniprinsessan maailmasta on liikaa.
Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi Max. Kirjalle olisi ehkä pitänyt antaa tilaisuus, mutta keinotekoinen alkuasetelma jähmetti lukuhalut.
Juha Seppälä Paholaisen haarukka. Kirjan tarina ei lähde liikkelle pakinanomaisen yhteiskuntakritiikin alta. Tosikkomaista, kliinistä.
Laura Honkasalo Eropaperit. Kaikista kesken jääneistä tämä oli ehkä huonoin. Valitettavasti, sillä muistan pitäneeni Honkasen kirjasta Sinun lapsesi eivät ole sinun. Eropaperit on jankkaava itkuvirsi, jota kukaan ei voi jaksaa sataa sivua enempää.

[Deni]

Laura Honkasalo Eropaperit. Kaikista kesken jääneistä tämä oli ehkä huonoin. Valitettavasti, sillä muistan pitäneeni Honkasen kirjasta Sinun lapsesi eivät ole sinun. Eropaperit on jankkaava itkuvirsi, jota kukaan ei voi jaksaa sataa sivua enempää.

Mä jaksoin!

Sinnillä tosin, sillä mä myös olin tähän äärettömän pettynyt. Mä en mielelläni lähde tulkitsemaan kenenkään teoksia biografisesti, mutta kun Honkasaloa lukee useamman romaanin verran, alkaa väkisinkin miettiä, miksi aikuinen nainen tuntuu itkevän omaa kurjaa lapsuuttaan joka helkatin romaanissa. Isä lähti, äiti ei välittänyt, pikkuinen tyttö oli niin surullinen, nyyh.

(En mä tiedä mitään Honkasalon lapsuudestakaan, mutta miksi sillä ei tunnu olevan mitään muita teemoja?)

Eropaperit ei ole ainoa "tykkäsin siitä edellisestä" -osaston pettymys tälle vuotta.

Nimittäin Audrey Niffenegger - Hänen varjonsa tarina oli ihan käsittämätöntä tuubaa Aikamatkustajan vaimon kirjoittajalta. Tässä oli haukattu aivan liian iso pala, ja maaginen elementti tuntui typerältä ja päälleliimatulta. Samaan sotkuun oli vielä vedetty kaikki mahdolliset kummajaiset, ja tarina ei vaan kertakaikkiaan pysynyt kasassa. Reaktio loppuratkaisuunkin oli lähinnä "äh, älä nyt viitsi."

Mutta ehkä on vika mussa, ja mä odotan että kerran erinomaisesti onnistuneet kirjailijat pystyisivät saamaan mut koukkuunsa jatkossakin.

Olen mä lukenut yhtä ja toista muutakin tässä, mutta kun en ole pitänyt kirjaa niin eipä nyt muistu mieleen muuta mainitsemisen arvoista.

[Tr*ina]

Jos ei jaksa lukea, niin vielä ehtii kuunnella tahi latailla
areenasta Hotakaista Ritva Valkaman lukemana.

Minusta se ei ollut Ritva Valkama, mutta joku hyvä ääni kuitenkin.

Itse lukaisin kanssa Ihmisen osan. Siinä oli erittäin hyviä kappaleita - ja vähemmän hyviä kappaleita. Hyvät kappaleet toimivat ihan omina itsenäänkin. Pablo, perulainen katumuusikko, oli suosikkini. Myös kirjan avauskappale elämänsä myyvästä emännästä, oli hyvä. Jostain syystä muissa kappaleissa emännän ääni hieman haparoi. Kolmas suosikkini oli puhelinmyyjän kappale, riemukas sekin (vaikka puhelinmyyjän työn kuvaus ei vastannut todellisuutta). Kokonaisuus oli mielestäni hieman epäsuhtainen, mutta hyvä kirja yhtä kaikki.

Hotakaisen kirjoissa on usein jotain pelottavaa. Se, kuinka tarkkasilmäinen hän on, osaa lukea ihmisen käytöstä ja käytöstä ohjaavia motiiveja. Ian McEwan on tässä suhteessa samanlainen. Useissa Hotakaisen kirjoissa on henkilö joka käyttää tätä kykyä häikäilemättä hyväkseen. Kauheaa, jos oikeassakin elämässä on tuollaisia ihmisiä. (Minä en tunne oikeaa elämää, vain omani.)

Haluaisin, että Hotakainen kirjoittaisi joskus jotain herttaista. Vaikkapa rakkausromaanin.

[Pvi]

Jos ei jaksa lukea, niin vielä ehtii kuunnella tahi latailla
areenasta Hotakaista Ritva Valkaman lukemana.

Minusta se ei ollut Ritva Valkama, mutta joku hyvä ääni kuitenkin.

Ritva Valkama lukee Kari Hotakaisen teosta, osa 30

Joku kirjan lukenut voisi vinkata, että onhan tuo osa 30 viimeinen.
Kuten mainittiin, kirjan rakenne on sellainen että osat toimivat erikseen
ja siksi on vaikea tietää kuunnelman osalta, että joko päästiin loppuun.

Ja kivaa, että Tr*ina kirjoitat taas fordelle!
Hiljaisempaahan täällä on, mutta eipähän
jää niin helposti jumiin netin ääreen lukemaan
viestejä ja odottelemaan uusia.

[Suvi]

Ja kivaa, että Tr*ina kirjoitat taas fordelle!

Joo, olen samaa mieltä.

Ei muuta tällä hetkellä. Päivittelen lukemisiani myöhemmin.

[Pascal Lemoix]

Ihmisen osassa persoonallisinta oli nimenomaan se alku: elämän myyminen ja päätösenteko siitä. Muuten liikuttiin aika perus-Hotakaisessa kaikkinen ruutuhousuineen ja "Mitä sanoo tähän X?" -kysymyksineen. Ja Dianaa fanittava poliisikin oli aika tyypillinen Hotakaisen hahmo.

Tyypillistä Hotakaisen hahmoille on syvä fanitus jotakin julkisuuden henkilöä kohtaan tai suuri vakaumus saada tietty hanke toteutumaan.

--

Luettu myös: Paulo Coelho: Alkemisti

Vaikka ei uskoisikaan, ihan näppärä kertomus tosin aika sadullinen. Ajoittain jopa Sarasvuolaista elämänfilosofiaa sisältävä teos on tukehtua opettavuuteensa, mutta on toisaalta taitava kuvaillessaan esim. aavikon ominaisuuksia.

Viittaussuhteiltaan hyvin vahvasti raamatullinen - kertoo lammaspaimenesta, jonka täytyy lähteä Egyptiin autiomaan kautta... Ajoittain joka sanan voisi alleviivata intertekstuaalisella tussilla. Selvimmin viitataan Aabrahamin ja kuningas Melkisedekin kohtaamiseen (1. Moos. 14).

Nopeasti tuli ainakin luettua. Helppo omaksua.

[Shay]

Ja kivaa, että Tr*ina kirjoitat taas fordelle!

Joo, olen samaa mieltä.

Kuten myös. Mukava lukea Tr*inan juttuja pitkästä aikaa.


luettu: Viimeisin kirja joskus keväällä. En edes muista.

luettavana: Steven Hall: Haiteksti
Mielenkiintoisia ajatuksia ja ideoita. Melko helppo lukea tällaisen ADHD:nkin. Tykkään.

luettavaksi: Sujata Massey: Rei Shimura ja tappava manga
Jatkan Rei Shimura -sarjan lukemista. Perusjuttuja. Vaikka en osaakaan Reihin hirveästi samaistua
kuten en Kamenskajaankaan, jonka sarjaa pitäisi lukea pitkästä aikaa myöskin.

Sophie Kinsellan joku kirja.
Aika ajoin minulle tulee nykyään tarve lukea romanttista naishöttöä. En ole vielä löytänyt itselleni
sopivaa höttöhenkilöä ja -kirjailijaa. Kokeillaan nyt tätäkin...

[Pvi]

Mulla on luettavaksi-ongelma. Syyskuussa on perhelomamatka jonne haluaisin ostaa pokkarin tai kaksi matkaseuraksi. Lainattuja kirjoja en uskalla viedä toiseen maahan. Kirjan olisi oltava sellainen, että sen voi jättää nopeasti kesken, mutta riittävän kiinnostava, että sen pariin haluaa palata. Mukana on siis kaksi pikkupoikaa, jotka ansaitsevat muutakin huomiota, kuin kirjan takaa murahtelua. Minä taas uppoudun uuteen maailmaan helposti, jos kirja on riittävän kevyt lukea ja olen melko kärttyinen jos minua vaaditaan osallistumaan tähän maailmaan.
Ongelma.

[LazyBastard]

Fiktiota tulee luettua harmittavan vähän, mutta kesällä sentään pitää pari kirjaa saada luettua.

Robert Harrisia joku kehui, niin lainasin sitten Kolmannen valtakunnan salaisuuden ja Haamukirjoittajan. Ihan päteviä thrillereitä molemmat. Plussana vielä se, että olivat ihan hauskojakin.

Muuten on pysytty tiukasti tietokirjalinjalla. Seuraavana on vuorossa joko Ian Kershawin Hitler tai Romeo Dallairen Shake Hands With The Devil: The Failure of Humanity in Rwanda.

[Lumikki75]

Lukuinto on iskenyt taas pahemman kerran, mikä on mukavaa.

Luettu:
Stephen King: Under the Dome
Taattua Kingiä pituutta (himpun vajaa 1 100 sivua) myöten. Tiiliskivimäisyydestä huolimatta hengästyttävällä vauhdilla kerrottu hyvä tarina. Ainoa miinus on loppuratkaisu, joka oli mun mielestä vähän äkkiä keksityn oloinen. Suosittelen, tietysti.

Andre Agassi: Open
Agassin (siis sen takavuosien tennispelaajan) omaelämäkerta. Suoraa, mielenkiintoista ja viihdyttävää puhetta. Jos Agassi on oikeasti tämän itse kirjoittanut, se oli tennispelaajana ihan väärällä uralla! Suosittelen myös muille kuin tenniksen ystäville.

Rajaa Alsanea: Riadin tytöt
Tätä alun perin postituslistalle lähetetyistä kirjoituksista koottua kirjaa väitetään takakansitekstissä bestselleriksi arabimaissa ja myyntimenestykseksi myös Suomessa. Jos pitää paikkansa, ihmettelen kovasti. Ei herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa tai tunteita, ei edes raivostusta arabimaiden naisten vieläkin huonosta asemasta, niin kuin tämäntyyppiset kirjat yleensä. En suosittele kenellekään.

Luettavana:
Stephen King: Danse Macabre
Kuivempaa Kingiä eli vähän tieteellissävytteistä tekstiä kauhukirjojen ja -elokuvien historiasta, merkityksestä jne.
Luen oikeastaan vain siksi, että tämä on Kingin kirjoittama. Kenen tahansa muun kirjoittamana ei kiinnostaisi.

Luettavaksi:
Vaikka mitä, kun lukemattomuusjakson aikana kirjoja ehti kertyä! On siellä ainakin seuraavat hyllyssä:
Dean Koontz: The Good Guy
Billie Piper: Growing Pains
Kari Hotakainen: Ihmisen osa
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli
Virpi Hämeen-Anttila: Päivänseisaus
Laura Honkasalo: Eropaperit
Mary Higgins Clark: Unissakävelijä
Danuta Reah: Night Angels
Peter Clement: Mortal Remains

[Pascal Lemoix]

Luettavana: Shakespearen Rikhard III.

Kiva lukea klassikoita, kun aina tulee CMX mieleen Danten Jumalaisen näytelmän jälkeen piti soittaa Talvikuningasta muutama kierros ja nyt havaitsin, että se "rujo, rampa, rohtunut ja tulehtunut" -kuvaus on hyvin läheistä sukua Rikhardin olemuksen kuvaukselle.

[Crux]

Nimittäin Audrey Niffenegger - Hänen varjonsa tarina oli ihan käsittämätöntä tuubaa Aikamatkustajan vaimon kirjoittajalta. Tässä oli haukattu aivan liian iso pala, ja maaginen elementti tuntui typerältä ja päälleliimatulta. Samaan sotkuun oli vielä vedetty kaikki mahdolliset kummajaiset, ja tarina ei vaan kertakaikkiaan pysynyt kasassa. Reaktio loppuratkaisuunkin oli lähinnä "äh, älä nyt viitsi."

Mä ostin Timetraveller´s wifen Lontoosta viime syyslomalla ja luin sen siis enkuksi. Päätin sitten lukea tuon toisenkin enkuksi ja minusta se oli ihan viihdyttävä. En tiedä olisiko suomeksi jotenkin kovin erilainen lukukokemus. Ei timetraveller´s wifekaan ollut mielestäni erityisen korkeatasoinen. Lähinnä oli mukava lukea jotain enkuksi joka passa tämmösellekin kauniitjarohkeet-enkun taitajalle. Odotan mä kyllä jo Niffeneggerin seuraavaa kirjaa.

[Tr*ina]

Luettu on kirjoja:

Ian McEwan - Ajan lapsi. Luulin, ettei McEwan kirjoita huonoja kirjoja ollenkaan. Erehdyin. Kirja harhailee lukuisissa teemoissa, jämäkkä rakenne puuttuu. Kritisoi poliittista elämää ja lapsuuden ihannointia.

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus. Kaikki mitä halusit tietää Afrikasta! Nuoren naiskirjailijan kohahduttava esikoisteos. Kirja kuvaa elämää papin tyttärenä. Kun tyttö lähtee lomalle liberaalin sukulaisen luo, elämä ajautuu uusille uomille. Uskonnon ylivalta ja afrikkalaisen yhteiskunnan ongelmat ovat kirjan pääteemat. Luin kirjaa vesi kielellä: niin elävästi muistin kaikki ne Nigerian maut, joita kirjassakin kuvataan. Hassua sekin, että kirjaa lukiessani sain puhelun Nigeriasta. Nigeria

Raija Siekkinen - Häiriö maisemassa. Suomen ehkä tylsimmän kirjailijan ehkä paras teos. Leijuva kuvaus talvesta Ranskan Pyrenneillä. Käännetty ranskaksikin.

Susan Fletcher - Irlantilainen tyttö. Kohtuullinen kuvaus lapsen evakosta Walesin maaseudulla. Paljoa ei tapahdu, luontokuvaukset hienot. Tämän luettua Suomi ei tunnu sääoloiltaan maailman surkeimmalta maalta.

Pirjo Hassinen - Sano että haluat . Alun perusteella kuvittelin kirjan Pirjo Hassisen paluuksi Suomi-proosan kärkeen. Ei ihan. Kirjan alkuasetelma on kutkuttava, mutta pian punainen lanka hukkuu. Kirjassa haiskahtaa jopa laskelmointi: teemana ravintolamaailma (trendikästä!) ja tyylilaji lähentelee dekkaria (trendikästä!). Toisaalta, Hassinen punoo erilaisia merkityksiä mielenkiintoisesti yhteen, mikä kirjan loppupuolella selkeytyy lukijalle. Hassisen kieli on jämäkämpää kuin aikoihin.

Hassis-fakta: Tiesitkö, että ennen ensimmäistäkään julkaistua kirjaa Pirjo Hassisella oli jo satojen tuhansien lukijakunta? PH aloitti uransa kirjoittamalla Reginaan!

Hassis-fakta2: Pirjo Hassiselta loppui usein käteinen - ei raha - nuoruusvuosina 80-luvulla. Miksi? Herättiin vasta pankkien sulkeuduttua. Tänä kesänä Pirjo Hassinen on sopinut miehensä kanssa nukkumaanmenoajoista. Sänkyyn ennen aamuneljää!

Anja Snelmann - Parvekejumalat.

Anja Snelmann oli 80-luvun Sofi Oksanen. Nuoret naiset fanittivat hänen kirjojaan, eläytyivät niiden rooleja murtavaan maailmaan, seksuaaliseen sykkeeseen. Tänä keväänä tuli Snelmannin 17. teos. Miten niitä niin paljon on tullut, ihmettelin. En ole lukenut ensimmäistäkään snellmannia sitten 90-luvun. Nyt luin.

Parvekejumalat on järkyttävä. Yhteen tarinaan on ympätty kaikki islamilaisen maailman vääryydet ja siirretty ne Suomessa asuvien päähenkilöiden elämään. Miksi näin kärjistetty kirja?. Mitä tällä halutaan sanoa? Ajoitettuna kiihkeimpään mamu-keskusteluun kirja vaikuttaa provolta. Snelmann on ollut aina naisten ja tyttöjen asioiden puolesta puhuja, nyt reviiri leviää käsittämään vieraat kulttuuritkin.

Kirjan somaliperhe elää omaa elämäänsä eristäytyneenä suomalaisesta yhteiskunnasta. Kaikki ystävät ovat Suomessa asuvia sukulaisia, yhteyksiä Somaliaan pidetään yllä. Uusi sukupolvi haluaa kuitenkin muutosta, toisenlaista elämää. Tästä jännitteestä kirja ammentaa.

Pongasin kirjasta kaksi virhettä: musliminaiset eivät pidä huivia kotonaan eikä kola-pähkinä ole "herkku" vaan kitkerän makuinen pahis.

Kaunokirjallisena teoksena kirja on onnistunut. Kirjan henkilöt ja kohtalot punotaan toisiinsa julmalla tapaa.

[Lumikki75]

Mä ostin Timetraveller´s wifen Lontoosta viime syyslomalla ja luin sen siis enkuksi. Päätin sitten lukea tuon toisenkin enkuksi ja minusta se oli ihan viihdyttävä. En tiedä olisiko suomeksi jotenkin kovin erilainen lukukokemus. Ei timetraveller´s wifekaan ollut mielestäni erityisen korkeatasoinen. Lähinnä oli mukava lukea jotain enkuksi joka passa tämmösellekin kauniitjarohkeet-enkun taitajalle. Odotan mä kyllä jo Niffeneggerin seuraavaa kirjaa.

Mä olen lukenut Aikamatkustajan vaimon sekä suomeksi että englanniksi, ja ei mun mielestä ainakaan kieli muuttanut kokemusta mihinkään suuntaan.
Ikävä kuulla, että tuo uusin Niffenegger ei ole yhtä hyvä kuin Aikamatkustaja, mutta taidan siitä huolimatta lukea senkin. En usko näkemättä, että Niffenegger voisi ihan hirveää tuubaa kirjoittaa.

[Pascal Lemoix]

Luettu: Shakespeare: Rikhard III.

Tietää nyt paremmin, mistä Mustan Kyyn ykköskaudella on kysymys. Muutenkin kiva saada tällaisille klassikkolauseille kuten "Valtakunta hevosesta." myös konteksti.

Seuraavana lähtee lukuun Hamlet, Tanskan prinssi (minkä jälkeen pitäisi tajuta se Kaurismäen elokuva... ).

[L-S]

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus. Kaikki mitä halusit tietää Afrikasta! Nuoren naiskirjailijan kohahduttava esikoisteos. Kirja kuvaa elämää papin tyttärenä. Kun tyttö lähtee lomalle liberaalin sukulaisen luo, elämä ajautuu uusille uomille. Uskonnon ylivalta ja afrikkalaisen yhteiskunnan ongelmat ovat kirjan pääteemat. Luin kirjaa vesi kielellä: niin elävästi muistin kaikki ne Nigerian maut, joita kirjassakin kuvataan. Hassua sekin, että kirjaa lukiessani sain puhelun Nigeriasta. Nigeria
...
Susan Fletcher - Irlantilainen tyttö. Kohtuullinen kuvaus lapsen evakosta Walesin maaseudulla. Paljoa ei tapahdu, luontokuvaukset hienot. Tämän luettua Suomi ei tunnu sääoloiltaan maailman surkeimmalta maalta.

Adichie oli hyvin kirjoitettu kyllä. Kambili, päähenkilö, on tosin ajoittain rasittavankin naiivi, mutta toisaalta se on kai ihan uskottavaa, mitä muutakaan väkivaltaisen ja uskonnolla pelottelevan isän tytär osaisi olla. Mielenkiintoista myös tietää, että Nigeriaa kuvataan siinä jotenkin elävästi. Itseltä jäi se puoli vähän syrjään, kun en ole käynyt sielläpäinkään.

Susan Fletcher pitäisi mun lukea kanssa. Saa nähdä jaksanko.

Dostojevskin Idiootti on mulla vieläkin kesken, se ei lopu koskaan. Olen joutunut lukemaan muita kirjoja välissä tosin, kun tuossa menee niin kauan. Vaikka pidänkin Idiootista, toivoisin, että se olisi lyhyempi, koska luettavien kirjojen lista on niin pitkä. Kansallisteatterin Idioottikin pitäisi nähdä, vaikka en ole varma vastaako Hannu-Pekka Björkman käsitystäni ruhtinas Myskinistä.

[Pascal Lemoix]

Sarjastamme "Tietokirjallisuutta, jota jokaisen tulisi lukea" mainitsemme nyt seuraavan:

Liisa Keltikangas-Järvinen: Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys. Samaan aikaan pelottavaa, naurettavaa ja ymmärrettävää, kuinka suuren osan asioista selittää ihmisten väliset temperamenttierot. Temperamentillä ei tarkoiteta arjen "temperamenttista" ihmistä, vaan jokaisella ihmisellä on oma temperamentti, joista on erotettavissa päälajeja. Tietyt temperamenttipiirteet ovat ylivoimaisen edullisia toisiin nähden kuten varsinkin kontaktissa ympäristöön selviää.

Voidaan erottaa jopa koulumenestyjän ja -epäonnistujan temperamenttipiirteitä. No, kuka väitti maailmaa reiluksi?