Luettu on kirjoja:
Ian McEwan - Ajan lapsi. Luulin, ettei McEwan kirjoita huonoja kirjoja ollenkaan. Erehdyin. Kirja harhailee lukuisissa teemoissa, jämäkkä rakenne puuttuu. Kritisoi poliittista elämää ja lapsuuden ihannointia.
Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus. Kaikki mitä halusit tietää Afrikasta! Nuoren naiskirjailijan kohahduttava esikoisteos. Kirja kuvaa elämää papin tyttärenä. Kun tyttö lähtee lomalle liberaalin sukulaisen luo, elämä ajautuu uusille uomille. Uskonnon ylivalta ja afrikkalaisen yhteiskunnan ongelmat ovat kirjan pääteemat. Luin kirjaa vesi kielellä: niin elävästi muistin kaikki ne Nigerian maut, joita kirjassakin kuvataan. Hassua sekin, että kirjaa lukiessani sain puhelun Nigeriasta. Nigeria
Raija Siekkinen - Häiriö maisemassa. Suomen ehkä tylsimmän kirjailijan ehkä paras teos. Leijuva kuvaus talvesta Ranskan Pyrenneillä. Käännetty ranskaksikin.
Susan Fletcher - Irlantilainen tyttö. Kohtuullinen kuvaus lapsen evakosta Walesin maaseudulla. Paljoa ei tapahdu, luontokuvaukset hienot. Tämän luettua Suomi ei tunnu sääoloiltaan maailman surkeimmalta maalta.
Pirjo Hassinen - Sano että haluat . Alun perusteella kuvittelin kirjan Pirjo Hassisen paluuksi Suomi-proosan kärkeen. Ei ihan. Kirjan alkuasetelma on kutkuttava, mutta pian punainen lanka hukkuu. Kirjassa haiskahtaa jopa laskelmointi: teemana ravintolamaailma (trendikästä!) ja tyylilaji lähentelee dekkaria (trendikästä!). Toisaalta, Hassinen punoo erilaisia merkityksiä mielenkiintoisesti yhteen, mikä kirjan loppupuolella selkeytyy lukijalle. Hassisen kieli on jämäkämpää kuin aikoihin.
Hassis-fakta: Tiesitkö, että ennen ensimmäistäkään julkaistua kirjaa Pirjo Hassisella oli jo satojen tuhansien lukijakunta? PH aloitti uransa kirjoittamalla Reginaan!
Hassis-fakta2: Pirjo Hassiselta loppui usein käteinen - ei raha - nuoruusvuosina 80-luvulla. Miksi? Herättiin vasta pankkien sulkeuduttua. Tänä kesänä Pirjo Hassinen on sopinut miehensä kanssa nukkumaanmenoajoista. Sänkyyn ennen aamuneljää!
Anja Snelmann - Parvekejumalat.
Anja Snelmann oli 80-luvun Sofi Oksanen. Nuoret naiset fanittivat hänen kirjojaan, eläytyivät niiden rooleja murtavaan maailmaan, seksuaaliseen sykkeeseen. Tänä keväänä tuli Snelmannin 17. teos. Miten niitä niin paljon on tullut, ihmettelin. En ole lukenut ensimmäistäkään snellmannia sitten 90-luvun. Nyt luin.
Parvekejumalat on järkyttävä. Yhteen tarinaan on ympätty kaikki islamilaisen maailman vääryydet ja siirretty ne Suomessa asuvien päähenkilöiden elämään. Miksi näin kärjistetty kirja?. Mitä tällä halutaan sanoa? Ajoitettuna kiihkeimpään mamu-keskusteluun kirja vaikuttaa provolta. Snelmann on ollut aina naisten ja tyttöjen asioiden puolesta puhuja, nyt reviiri leviää käsittämään vieraat kulttuuritkin.
Kirjan somaliperhe elää omaa elämäänsä eristäytyneenä suomalaisesta yhteiskunnasta. Kaikki ystävät ovat Suomessa asuvia sukulaisia, yhteyksiä Somaliaan pidetään yllä. Uusi sukupolvi haluaa kuitenkin muutosta, toisenlaista elämää. Tästä jännitteestä kirja ammentaa.
Pongasin kirjasta kaksi virhettä: musliminaiset eivät pidä huivia kotonaan eikä kola-pähkinä ole "herkku" vaan kitkerän makuinen pahis.
Kaunokirjallisena teoksena kirja on onnistunut. Kirjan henkilöt ja kohtalot punotaan toisiinsa julmalla tapaa.