Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Vanilla]

Ongelma tuli ihan puun takaa. "Susta ei tule koskaan mun vaimoa", se sanoi toissayönä. Jostain syystä se ei vaan pysty näkemään meitä yhdessä kaukana tulevaisuudessa. Ilmeisesti sitä pelottaa. Ehkä se ei ole valmis luopumaan itsenäisyydestään tai omasta ajastaan minun vuokseni. En tiedä. Sitäkään en tiedä, olemmeko edelleen yhdessä vain siksi, että pyydän sitä olemaan jättämättä, vai haluaako se silti edelleen jollain tapaa olla yhdessä. Tai siis kai se haluaa kuitenkin, koska kertoo kyllä rakastavansa.

Mitähän tässä sitten voi tehdä? En pysty enkä halua olla ilman. Mulla on ollut niin upeaa tuon ihmisen kanssa koko se aika kun on oltu yhdessä, etten pysty enkä halua luopua tai päästä yli. En en en. Minulle tämä on Se juttu, jonka eteen haluan taistella. Minä haluan saada kaiken taas kuntoon. Miten se onnistuu? Jollain tapaa minusta tuntuu, että on tässä silti toivoa yhä. Meillä on kuitenkin aina ihan älyttömän mukavaa yhdessä, minkä hellukin myönsi. Se haluaisi kai vain olla jotenkin kevyemmin, jotenkin vähemmän vakavasti. Se tuntuu aika pahalta.

[marenkienkeli]

Voi Vanilla!

Kuulostaa melkoisen suoralta ilmoitukselta. "Ei koskaan" on aika vahvasti sanottu varsinkin, kun se on yhdistetty suhun eikä naisiin yleensä.

Ensimmäisen poikaystäväni kanssa mulla oli sellainen tilanne, että en koko puoli vuotta kestäneen seurustelun aikana pystynyt kuvittelemaan, että muuttaisin hänen kanssaan yhteen. Saati sitten, että menisimme joskus naimisiin. Meillä suhde päättyi eroon, mutta meillä kyse olikin siitä, että siinä vaiheessa tunteet olivat kuolleet jo molemmin puolin. Jotain kertoo se, että kumpikaan meistä ei koskaan sanonut toiselle: "Rakastan sinua." Teillä tilanne taitaa olla kuitenkin aivan erilainen.

Mielestäni on huolestuttavaa, että toista pitää pyytää olemaan jättämättä. Hän kuitenkin sanoo rakastavansa. Onkohan hänen puoleltaan rakkaus enemmänkin platonista?

Nykyisen poikaystäväni kanssa oli aluksi havaittamista molemmin puolista sitoutumiskammoa. Oli todella pelottavaa rakastua ihmiseen, joka oli (on) yksi parhaista ystävistä. Vielä muutama kuukausi ennen tunteiden leimahtamista olin sitä mieltä, että en koskaan voisi edes seurustella nykyisen miehekkeeni kanssa - liian vaikea tapaus. Mutta nyt siis olemme seurustelleet virallisestikin lähes 2,5 vuotta ja puoli vuotta olemme asuneet yhdessä. Ajatus yhteisestä tulevaisuudesta ei tullut automaationa. Se vaati melko kauan kypsyttelyä. Esimerkiksi omille vanhemmilleni esittelin miehekkeen vasta, kun olimme olleet virallisesti yhdessä kai melkein vuoden. Epävarmuutta oli siis ilmassa.

Toisaalta tiedän myös ihmisen, joka on seurustellut kai 40 vuotta erään naisen kanssa. Molemmilla on omat kämpät ja elämä. Heillä se toimii, mutta halu tuollaiseen järjestelyyn on heillä molemminpuolinen. Teillä kaiketi ei.

Toivottavasti saatte asian selvitettyä ja asiat kääntyvät parhain päin. Voimia!

[Vanilla]

Kiitos, marenki. Ja tuo teidän juttunne kuulostaa ihanalta.

Kuulostaa melkoisen suoralta ilmoitukselta. "Ei koskaan" on aika vahvasti sanottu varsinkin, kun se on yhdistetty suhun eikä naisiin yleensä.

Joo, totta. Tätä toki edelsi hyvin pitkä keskustelu suhteestamme, sen laadusta ja siitä, mitä se voisi olla joskus.

Mielestäni on huolestuttavaa, että toista pitää pyytää olemaan jättämättä. Hän kuitenkin sanoo rakastavansa. Onkohan hänen puoleltaan rakkaus enemmänkin platonista?

Niin, tai enemmän se oli kai sitä, että hellu pohti, olisiko parempi olla erossa, koska hän ei halua satuttaa minua ja hänestä tuntuu pahalta, kun minusta tuntuu pahalta hänen etäisyytensä ja oman tilan tarpeensa. Minusta ei olisi parempi olla erossa. Sehän olisi ihan kamalaa. Lisäksi hän on lähdössä syksyksi vaihtoon eikä kuulemma voi pyytää minua odottamaan täällä... Ei tainnut hoksata, että odotan kuitenkin, halusi hän sitä tai ei. Ei se rakkaus mielestäni hänenkään puoleltaan silti platonista ole. Ainakaan jos vertaan siihen, millainen itse olin eksäni kanssa, jota kohtaan tunteeni taisivat tosiaan olla melko platonista tasoa loppuvaiheessa - tää hellu kuitenkin haluaa läheisyyttä, haluaa halailla ja pussailla ja silleen. En sitten tiedä, missä on vika. Tuntuu omituiselta, ettei hän nyt yhtäkkiä pystykään ajattelemaan tulevaisuutta tai olemaan vakavissaan. Alkuvaiheessa hän nimittäin kipuili siitä, etten minä hänen mielestään vaikuttanut olevan suhteeseemme yhtä sitoutunut kuin hän (vaikka olinkin; olin vain ollut sinkkuna niin pitkään, että tuntui pelottavalta taas olla avoin ja luottaa toiseen täysillä). Ja nyt tuntuu epäreilulta, että sitten kun minä lopulta uskallan luottaa meihin, niin nyt se ei olekaan hyvä.

Minä niin toivon, että kaikki kääntyy vielä paremmaksi.

[damn]

Voi Vanilla . Tilanteesi kuullostaa hyvin samalta kuin mitä itselläni oli tuossa pari vuonna sitten. Sillonen miekkonen tykkäs minusta ihan tosi paljon, ja halus kyllä olla minun kanssa, mutta ei nähnyt meillä kuitenkaan yhteistä tulevaisuutta pidemmälle mietittynä. Hengailtiin kyllä yhdessä vielä reilu puoli vuotta tuon jälkeen, kun se oli puhunut tuosta ja oli se puheenaiheena aina välillä, kun tyyppi muistutteli, että kiva olla sun kaa, mutta muista että ei me loppuelämää tulla olemaan yhdessä. Nyt kun mietin, niin en tajua kuinka jaksoin sitä niin kauan. Omat tunteet olivat niin vahvat, että kai sitä vaan toivoi, että toinen vielä muuttaisi mielensä.


Tulin tänne kiroilemaan omiakin miesasioita. No, tyyppi, jolle annoin uuden mahdollisuuden on taas historiaa. Ottaa päähän, että edes yritettiin uudestaan, kun ei se tehnyt mitään tämän uuden yrityksen eteen. En tajua miksi se edes halusi tulla takas mun elämään, kun se oli samaa ajanhukkaa kuin viime vuonna. No, ylitsepääseminen on aika helppoa, kun olen lähinnä turhautunut, en niinkään surullinen. Pääseepähän taas jatkamaan elämää ja tutustumaan uusiin ihmisiin.

Isompi ongelma on mun eksä. Siis se eksä, jonka kanssa erosin alkuvuodesta, jonka kanssa olisin halunnut palata yhteen, mutta joka päätyi kaverini kanssa sänkyyn. Tilannehan on se, että meillä on tosi paljon yhteisiä tuttuja ja nähään toisiamme about kerran viikossa. Tarkoitus olisi olla hyvissä väleissä ja kavereita keskenämme. Omalta puolelta asia on hyvin ok, mutta eksä... Välillä sen kanssa on ihan mukava jutella, mutta välillä se, etenkin humalapäissään, vittuilee minulle, muka vitsillä. Vaikka minulla kyllä on huumorintajua, niin en nää sen jutuissa mitään hauskaa. Uusin ilmiö on se, että se on tosi mustasukkainen minusta. Se oli kuullut meidän yhteiseltä kaverilta, että tapailin yhtä tyyppiä. Se siitä mulle avautu, että hänen mielestään alan liian nopeasti uuteen ihmissuhteeseen(meidän erosta oli kuitenkin jo monta kuukautta). Se oli niin loukkaantunut, satutan kuulemma sitä tosi paljon. Vaikka koitin kyllä muistutella, että herrahan se itse halus minusta erota, eikä halunnut palata yhteen. Ei pitäisi olla aihetta olla kaunainen. Kaiken huippu oli eilen, kun juttelin eksän kaverin kanssa ihan kaikessa rauhassa mukavia, niin eksä pölähtää siihen. Ilmoitti kaverilleen jotain tähän tyyliin "juttelet sitten eksäni kanssa. Koitappa vaan iskee se ". Sitten se poistui paikalta, samoin se eksän kaveri lähti sit vaikeena pois. Eikä muuten enää uskaltanut jutella mulle mitään tai tulla seuraan. Harmittaa ihan kamalasti, sillä se on mukava ihminen, jonka kanssa on aina kiva ollut jutella kun ollan nähty jossain. Ja loppuillan eksä tuijotteli mua todella ilkeästi, päädyttiin nimittäin istumaan samaan porukkaan, yhteisiä tuttuja kun tosiaan on liikaakin.
Tänään oli sitten pakko laittaa viestiä, että miksi se käyttäytyy niin. Se soitti takaisin ja oli ihan tosi ärsyttävä. Se oli muka ollut läppää. Niin kun aina. Eipä ihan siltä kuulostanut silloin eilen. Minulla alkaa olla mitta niin täysi sen kanssa. Miten se jaksaa lähes aina pilata minun illan jotenkin.

[Shay]

Voi, Vani! Kuulostaa vähän samoilta asioilta, mitä minulle sanottiin erotessa.
Toivottavasti teidän käy paremmin!! Voimia!

[Maija]

Vanille

---

Minä en tiedä, miten maltan lähteä tänään reissuun pohjoiseen, kun tuo toinen puolisko on ollut taas niin ihana viime aikoina.

On se vaan sellanen muru.

[Janet]

Pakko tulla tänne avautumaan, kun en voi miehelle avautua eikä ketään muutakaan ole lähistöllä. Olo kun on vähän tööt.

Mun exästä on tullut isä. Siis niinku wtf. Okei, meidän erosta on kohta kuusi vuotta, mutta silti tää vauvauutinen kosketti mua. Meidän eroonhan oli muutamia uskonnollisia syitä, mm. ei esiaviollista seksiä, ei avoliittoa. Ja nämä päätökset tuli poikaystävän puolelta, kun hän kääntyi helluntalaiseksi meidän seurustelun aikana. No, voitte arvata, että monen vuoden seurustelun jälkeen tuollaiset päätökset vähän kaihertaa. Minä kun en halunnut hellariksi... Meidän piti mennä kihloihin, mutta se sitten jäi. Ja sitten erottiin. Elämäni yksi kauheimmista hetkistä, itkin lähinnä sen takia että jouduin eroamaan pojan perheestä samalla.

Eron jälkeen olen välillä kuullut hänestä. Jossain vaiheessa hän opiskeli ihan Isossa Kirjassa paremmaksi ihmiseksi. Jossain vaiheessa hän oli Kroatiassa levittämässä ilosanomaa... Ja sitten tuli facebook. Rohkaistuin pyytämään hänet kaveriksi. Yhteyttä ei sitä kautta olla pidetty, mutta hänen elämää olen välillä seurannut. Viime vuoden puolella hän muutti avoliittoon jonkun tytön kanssa. Mieleni teki kirjoittaa, että kylläpä sitä nyt muutetaan yhteen, mutta minun kanssa ei voinut kirveelläkään muuttaa. Ja tänään sitten uusin päivitys... Hänestä on tullut isä.

Miten mä kuvailisin tätä mun tunnetta? Ensin mua nauratti, sitten mua itketti. Olo on täysin huijattu. Joo, erosta on sata vuotta, mutta silti... Hän oli mun ensimmäinen rakkaus. Me suunniteltiin tulevaisuutta. Mä rakastin hänen perhettä. Ja nyt hän on jonkun toisen kanssa, joka on synnyttänyt hänelle lapsen. Minä olisin voinut olla se, joka synnyttää hänen perheeseen ensimmäisen pienokaisen.

Olen onnellinen nyt, tottakai. Mulla on ihana mies, joka rakastaa ja haluaa olla mun kanssa. Mutta silti surettaa, sillai ihan pienesti. Olenko huono ihminen?

[wilsu]

Et ole huono ihminen. Olet ihminen.

[marenkienkeli]

Janet. Voin hyvin kuvitella, että minulla olisi samanlaisia tunteita, jos olisin samassa tilanteessa kuin sinä. Eivät ne ole huonon ihmisen tunteita vaan inhimillisen ihmisen. Voimia!

[Emilia]

Olenko huono ihminen?

Et tietenkään ole.
Minusta tuo on ihan ymmärrettävä reaktio.



Mä repisin todennäköisesti joltain pään irti, jos kuulisin, että eksästä on tulossa isä.
Mut ei siitä sen enempää.

[Pascal Lemoix]

Mä repisin todennäköisesti joltain pään irti, jos kuulisin, että eksästä on tulossa isä.
Mut ei siitä sen enempää.

Tai jos revit aina munat suhteen päättyessä, niin noin ei pääse tapahtumaan...

--

Kyllä kai ihmisessä seuraa mukana kaikki ihmissuhteet jollain lailla. Joidenkin arvioiden mukaan ihminen jopa toistaa ensimmäisen merkittävän rakastumisen kuviota aina vaan ja uudestaan.

Aina välillä miettii, onko mitään oikeata rakkautta vai onko kaikki jotakin peliä ja esittämistä. Ja sitten kun osapuolet väsyvät esittämään, niin sitten ei ole suhdettakaan enää. (Nyt tietysti kaikki rakastuneet sanovat, että ei varmasti ole näin Enkä nyt mitään piruja yritä maalata, mutta). Mutta aika uskomattomia juttuja ollaan valmiita tekemään toiselle ihmiselle niin kuin Janetin esimerkkikin osoittaa. Välillä vedotaan uskontoon ja sitten ei vedotakaan

[kermit]

Aina välillä miettii, onko mitään oikeata rakkautta vai onko kaikki jotakin peliä ja esittämistä. Ja sitten kun osapuolet väsyvät esittämään, niin sitten ei ole suhdettakaan enää.

Joo, ja sitten ei. Leffoissa, kirjoissa, musiikissa ja ties missä annetaan ymmärtää, että on olemassa romanttinen, kaiken ylittävä ja ohittava Rakkaus. Todellisuudessa rakkaus (tai se mitä luulen sen olevan) on aika iso asia, mutta ei niin iso, etteikö sitä tietyt asiat latistaisi ja ohittaisi.

Kun käsitys rakkaudesta on se, että se yksin riittää ja kun kellään meistä tuskin on oikeasti mitään käsitystä siitä, mitä rakkaus oikeastaan on, vain erilaisia kokemuksia erilaisista ihastumisista ja rakastumisista, onko mikään ihme, että alun esittämisen jälkeen suhteet yleensä tuppaa simahtamaan. Kun kaikki hauskat tarinat menneiltä vuosilta on jo kerrottu, esitys on ohi ja alkaa todellisuus. Monilta jää ymmärtämättä, että alku on aina pientä tai suurta showta. Ei ole sellaista ihmistä, joka ei alkuun pyrkisi tuomaan asioita esille. Toiset hyviä (katso kuinka ihana olen, olen varmasti hyvä valinta), toiset huonoja (katso miten kamala olen, et varmasti oikeasti halua tällaista). Korostamme jotain, häivytämme toista. Voimme tietoisesti yrittää tasoitella esitystä realistisempaan suuntaan, mutta kukaan meistä ei ole itsensä suhteen objektiivinen. Joku pettyy, kun todellisuus ei olekaan kuin Frendeistä.

Ihastumisen aikana ja jälkeen on edessä sarja valintoja, joiden kanssa on loppuelämänsä elettävä tai homma kuihtuu. Jotkut valitsevat kolmannen tien ja yrittävät muuttaa toista aina sen mukaan, mikä on oma käsitys rakkaudesta. Lopputuloksena siinäkin on kuihtuminen, joka ei kuitenkaan läheskään aina tarkoita suhteen päättymistä. Onhan meillä jokaisella elämässään esimerkkejä niistä, jotka ovat tehneet valinnan ja siinä pysyneet hampaat irvessä. Joku ajattelee, että suhteen pituus on arvo sellaisenaan, tarvitsematta mitään muuta. Sekin on valinta.

Valintojen tekeminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi myöhemmin valita toisin. Se tarkoittaa vain sitä, että omista valinnoistaan on kannettava vastuu ja käyttäydyttävä sen mukaan. Jokainen ihminen tulee sellaisena kuin on, omine hyvine ja huonoine puolineen. On valintakysymys pitääkö huonoja puolia sellaisina, joilla on merkitystä vai katsooko, että hyvät asiat ovat itselle niin tärkeitä asioita, että huonot puolet on asetettavissa eri mittasuhteisiin. Yksinkertaisimmillaan kyse voi olla siitä, onko tärkeämpää, että toinen sanoo rakastavansa joka päivä vai se, että hän tietää sinun inhoavan pyykinpesua eikä nurise joutuessaan tekemään sitä useammin. Jokaisella meistä on oikeus 20-vuotiaana painottaa rakkauden tunnustamista päivittäin ja 30-vuotiaana muuttaa mielipidettään ja pitää jotain toista asiaa tärkeämpänä. Joku uskaltaa tunnustaa, ettei tahdo opetella tuntemaan toista enää uudelleen, joku tahtoo kasvaa eri suuntaan, joku taas haluaa tutustua puolisoonsa joka päivä uudelleen.

Me kasvamme ja muutumme. Me valitsemme itse haluammeko hyväksyä kumppanin kasvamisen muuttumisen, ilman vahvaa henkistä sitoutumista (jota voisin rakkauden kuvitella olevan) emme siihen pystyisi, mutta kyllä se edellyttää myös melkoista nöyryyttä itseltä.

[Shay]

Mutta aika uskomattomia juttuja ollaan valmiita tekemään toiselle ihmiselle niin kuin Janetin esimerkkikin osoittaa. Välillä vedotaan uskontoon ja sitten ei vedotakaan

Kyllä ihmiset muuttuukin ajan myötä, että ehkä se uskonto oli iso juttu silloin, mutta tyypilläkin on ajan mittaan prioriteetit muuttunu.

Kyllä se tuntuu pahalta vuosienkin jälkeen ajatella jotakuta, jota kohtaan oli aikoinaan niin suuret tunteet, olevan onnellinen jonkun
toisen kanssa... onnellisempi, mitä se oli silloin kun itse oli suhteessa sen kans... Kyllä siinä tiettyä alemmuuden tunnetta saattaa
tulla. Mikä siinä toisessa nyt on niin paljon ihmeellisempää ja mitä siinä on, mitä minussa ei ollut...

[Janet]

Kiitoksia paijauksista.

Niin, kuten Shay sanoikin, niin kyllä ihmiset muuttuu ajan myötä. Oltiinhan me melko nuoria kun erottiin ja erosta on tosiaan kohta sen kuusi vuotta. Olen minäkin muuttunut ja eropäätöstä en oikeastaan ole katunut. Kasvettiin vain silloin erilleen, niin kornia kuin se onkin. Kyllä tuo vauva-ajatus vieläkin hieman riipaisee, mutta ehkä mä pääsen sen yli.

Yksi asia on kuitenkin vielä mietityttänyt. Exän vanhemmat ovat kumpikin Facessa ja ovat mun kavereita. Molemmat on hehkuttanut ensimmäista lapsenlastaan ja tuulettaneet isovanhemmuutta. Kaikki ovat onnitelleet heitä ja iloinneet heidän puolestaan, mutta mä en edes kykene painamaan sitä like-näppäintä. Musta se on jotenkin outoa onnitella heitä. "Onnea isovanhemmille! On se vaan hieno juttu, että minun exä lisääntyy! Eipä mun kanssa natsannut, kun ei päästy poikanne kanssa samalla aaltopituudelle! Miltei olen onnellinen hänen puolestaan!"

Eniten koskettaa se, kun muistelen exän isän sanoja, kun kävin heidän luotaan hakemassa viimeiset kamani eron jälkeen. Hän halasi minua ja sanoi, että mä olin heille tytär jota eivät koskaan saanet (heillä oli kolme poikaa). Onkohan tämä nykyinen pojan tyttöystävä sitten yhtä hyvä ellei parempikin? Äääh, ei pitäisi muistella vanhoja!

[Shay]

Reilu kuukausi erosta. Ennen olisin ollut pahemmassa jamassa, mutta parin ihmisten seurassa vietetyn juopotteluviikonlopun
(parasta terapiaa) jälkeen olo on ihan kiva. Vapaa ja iloinen! Ehkä jotain osaa ja arpaa on viime viikonlopun miesseurasta...
En nyt koe olevani vielä pitkään aikaan valmis suhteeseen tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan, mutta sattumalta joku hyypiö
päätyi saattamaan minut baarista kotiin.

En tiedä johtuiko pelkästään humalasta vai oliko se jo aamun myötä haihtunut, mutta oli oikeasti helppo jutella tyypille. Puhuin
kyllä aivan mitä sattuu, mutta ei sen väliä. En varmaan tyyppiä tule enää koskaan näkemään, mutta jäljelle jäi hyvä mieli.
Se on kiva tunne, kun joku haluaa... Ex-kulta oli suhteen loppuvaiheilla niin etäinen, että oli melko hylätty olo. Ehkä tulevaisuus
ei ole niin synkkä kuin ajattelen sen olevan. Ehkä pitäisi vaan lähteä useammin ihmisten ilmoille... Se on vaan niin helevetin vaikeaa yksin...

[Pvi]

Elä nyt lopeta ajatukseen, että oot yksin ja et voi tehdä kivoja juttuja tai olla ihmisten ilmoilla.
Tottakai voit! Aina se ei tietysti ole leppoisan soljuvaa, mutta ei kavereidenkaan kanssa illat ole aina täydellisiä.

Ja komppaus sille kuinka tärkeää on tulla nähdyksi ja kuulluksi. Se on jotenkin valtavan tärkeä osa ihmisyyttä.

[Vanilla]

Ihan huippua, Shay, että sulla on ollut kivaa! Ei tietenkään tulevaisuus ole synkkä, se on täynnä kaikkia hienoja asioita!

[Vanilla]

Vastaan omaan viestiini

Täällä vähän -fiilis just nyt. Hellu on siis ollut viimeiset neljä viikkoa etelässä kotikotonaan. Tauko on tainnut tehdä hänelle ihan hyvää ainakin sen perusteella, mitä on juteltu, enimmäkseen tietokoneen välityksellä. Hän ei ole puhunut lainkaan tuosta aiemmasta ahdistuksestaan ahdistuksestaan ja kertoo välillä jopa ikävöivänsä. Nyt ehti vähän aikaa näyttää siltä, että hän tulisikin loppukesäksi tänne. Mutta eipäs tulekaan, kun meni saamaan töitä sieltä kaukaa. Häntä harmittaa kuulemma, ettei voi viettää aikaa minun kanssani, mutta työmahdollisuus vain on liian hyvä. Ja ainahan sitä tietysti rahaakin tarvii. Kyllähän mie täällä pärjään, mutta kun hellu on sitten syksynkin vaihdossa, niin äh. Noh, tulee hän muutamaksi päiväksi käymään täällä tässä lähipäivinä, mutta sitten lähtee takaisin. Toivottavasti voin edes mennä käymään siellä jossain välissä tai jotain. Siitäkin oli kyllä jossain vaiheessa puhetta, että voisin ehkä. En ole vielä ikinä tavannut hänen vanhempiaan eikä hellu ole oikein koskaan esitellyt tyttöystäviään perheellensä - aika jännittävää olisi siis mennä, varsinkin, jos toinen olisikin sitten päivät töissä.

Tyhmää silleen, kun ehdin jo toivoa hänen tulevan tänne pidemmäksi aikaa. Toisaalta ihan sama - kyllä mie tuota ihmistä odotan vaikka mihin asti, jos se vaan silti musta tykkää ja antaa toivoa tulevasta. Niin kuin nyt on tehnytkin. Hyvä ystäväni kysyi eilen, että onhan tämä poika sitten varmasti odottamisen arvoinen.

On se. Minun täytyy vain olla vahva ja olla hajoilematta liikaa yksinoloon.

Lisäystä: Se tulee loppuviikoksi tänne Tänään, jos vain suinkin ehtii junaan Ja sitten sovittiin, että mie meen jossain vaiheessa etelään

[kermit]

Tyhmää silleen, kun ehdin jo toivoa hänen tulevan tänne pidemmäksi aikaa. Toisaalta ihan sama - kyllä mie tuota ihmistä odotan vaikka mihin asti, jos se vaan silti musta tykkää ja antaa toivoa tulevasta. Niin kuin nyt on tehnytkin. Hyvä ystäväni kysyi eilen, että onhan tämä poika sitten varmasti odottamisen arvoinen.

On se. Minun täytyy vain olla vahva ja olla hajoilematta liikaa yksinoloon.

Jos nyt haluaisi parantaa elämänlaatuaan pyrkimällä positiivisuuteen, niin voisi koittaa ajatella, että toisen naamaa ehtii kyllä sitten koko loppuelämän katsella. Suurella osalla meistä loppuelämä on paljon pidempi pätkä kuin tämä tähän asti eletty. Pessimisti ajattelee, että loppuelämän aikana ehtii kyllästyäkin toisen naamaan jo aika monta kertaa.

Osa meistä on sillä lailla enemmän läheisyyden kaipuisia, että mikään ei oikein suju yksin. Muut, johon lukeutuu enin osa kansasta, ovat elämässään onnellisia, kun löytävät tavan viihtyä itsekseen ja vasta sitten tavan viihtyä kaksin. Kaksin kun kuitenkin on säännöllisesti tilanteessa, jossa itse on oma viihdykkeensä oltava.

[Vanilla]

Tyhmää silleen, kun ehdin jo toivoa hänen tulevan tänne pidemmäksi aikaa. Toisaalta ihan sama - kyllä mie tuota ihmistä odotan vaikka mihin asti, jos se vaan silti musta tykkää ja antaa toivoa tulevasta. Niin kuin nyt on tehnytkin. Hyvä ystäväni kysyi eilen, että onhan tämä poika sitten varmasti odottamisen arvoinen.

On se. Minun täytyy vain olla vahva ja olla hajoilematta liikaa yksinoloon.

Jos nyt haluaisi parantaa elämänlaatuaan pyrkimällä positiivisuuteen, niin voisi koittaa ajatella, että toisen naamaa ehtii kyllä sitten koko loppuelämän katsella. Suurella osalla meistä loppuelämä on paljon pidempi pätkä kuin tämä tähän asti eletty. Pessimisti ajattelee, että loppuelämän aikana ehtii kyllästyäkin toisen naamaan jo aika monta kertaa.

kermit Aivan totta molemmat. Enkä mie noin periaatteessa koe olevani kamalan läheisriippuvainen, niin, ettenkö jaksaisi olla yhtään yksin. Kai tämä kärsimättömyyteni ja hajoiluni johtuu suurilta osin siitä, etten ole tuon alkukesän kriiseilyn takia uskaltanut täysin luottaa siihen yhteisen loppuelämän (tai kovin paljon lyhyemmänkään yhteisen ajanjakson) olemassaoloon. Ihan täysin en luota vieläkään, mutta toisaalta, eipä sitä loppuelämän pituista onnea saavuta silläkään, että takertuu toiseen. Päinvastoin.

Osa meistä on sillä lailla enemmän läheisyyden kaipuisia, että mikään ei oikein suju yksin. Muut, johon lukeutuu enin osa kansasta, ovat elämässään onnellisia, kun löytävät tavan viihtyä itsekseen ja vasta sitten tavan viihtyä kaksin. Kaksin kun kuitenkin on säännöllisesti tilanteessa, jossa itse on oma viihdykkeensä oltava.

Jep - ja onhan yksinolossakin puolensa, sen huomasin ensimmäistä kertaa, kun ehdin olla sinkkuna pitkästi yli vuoden ennen tätä suhdetta. Itse asiassa tämän nyt tämän viimeisimmän neljän viikon aikana yksinolo tuntui aluksi hyvin ikävältä, sitten siihen tottui, ja nyt olen vähän nauttinutkin siitä. Ehtiipähän nähdä kavereita ja heilua ympäriinsä missä huvittaa. En silti valita yhtään, kun hellu on täällä mun luona suunnilleen noin kolmen tunnin päästä.

[kermit]

Jep - ja onhan yksinolossakin puolensa, sen huomasin ensimmäistä kertaa, kun ehdin olla sinkkuna pitkästi yli vuoden ennen tätä suhdetta. Itse asiassa tämän nyt tämän viimeisimmän neljän viikon aikana yksinolo tuntui aluksi hyvin ikävältä, sitten siihen tottui, ja nyt olen vähän nauttinutkin siitä. Ehtiipähän nähdä kavereita ja heilua ympäriinsä missä huvittaa. En silti valita yhtään, kun hellu on täällä mun luona suunnilleen noin kolmen tunnin päästä.

That's my girl!

Yhdessä on mukavampaa, kun on jotain mistä jutella. Muutakin, kuin se, mitä seuraavaksi syödään ja milloin mennään nukkumaan. Yksi ystävistäni on läheisriippuvainen, eikä pysty tekemään alkeellisintakaan asiaa ilman poikaystävää. Onnekkaasti tämä vakka on kantensa löytänyt eikä mieskään pysty edes harrastamaan ilman ystäväni seuraa. Ilahduttaa joka kerta, kun vastinkappaleet ajautuvat toistensa luo.

Kriiseily helposti tuo tunteen siitä, että yhteinen loppuelämä ei tule toteutumaan. Pienet hyperventilaatiot siinä tilanteessa on alkuun ihan ymmärrettävää, mutta pidemmän päälle ehdottaisin miettimään, mikä elämässä muuttuisi jos toista ei olisi. Sinäkin olet sinkkuna ollut ja tiedät pärjääväsi.

Parisuhde muuttuu niin paljon kevyemmäksi ja helpommaksi, kun kumpikaan ei pelkää ettei pärjää, jos toinen jättää. Ja kun on kevyttä ja helppoa, on paljon enemmän tilaa rakkaudelle ja hyvälle ololle. Ja parisuhteen mahdollisuus kestää sen loppuelämän näyttää kovin paljon kirkkaammalta.

Pieni ahdistus ja kriisi toisinaan kuuluu elämään ja ihmisyyteen, ei kukaan täydellinen kone ole eikä tarvitsekaan olla. On vain aikansa ja paikkansa kaikelle, myös asioiden tarkastelemiselle järjen ja objektiivisuuden valossa ja mittasuhteiden asettamiselle.

Ja nauttimiselle. Jonka aika on ihan kohta.

[Emilia]

Olen takaisin treffailumaassa. Ehkä seuraava kerta on jo lupaavampi.
Sosiaalinen tyhjiö on kuitenkin hetkeksi selätetty.

(Deitti oli siis kamala. Mutta olipa edes jotakin.)

[Shay]

Tuli hirveän paha olo, kun katto Facebookista, että ex-kullalla oli jotain uusia naisia kavereina. Varmaan ne on jotain
työkavereita tai tuttuja, mutta silti ihan hirveä fiilis, kun voisi olla, että sillä saattaisi olla tunteita jotakuta uutta kohtaan...

[Pvi]

Mä olen ihan tarkoituksella nipsinyt ne tyypit pois ystävälistoilta joiden profiilia saattaisin päätyä katselemaan ja mahdollisesti pahoittaisin mieleni siitä.

Yksi tyyppi on pyytänyt mua jo kahdesti kaveriksi. Oon kyllä selittänyt sille, että en halua stalkkailla sitä (mieluumin kuulen tyypin kuulumiset siltä itseltään)
Naamatusten ollaan kyllä kavereita, vaikkei naamakirjassa ollakaan. Vaikka kyllä se tyyppi vieläkin osaa herätellä kipuja sydänjuureen.

Näin on parempi minusta. Minä tiedän, ettei hän kaipaa minua niin paljon kun minä kaipaisin häntä. Niinpä on parempi, että minä en kuule hänestä, enkä törmää naamakirjassa. Niin en pysty itsekseni rakentelemaan valtavia draamoja. Pikkasen verran on todenperää sanonnassa: poissa silmistä poissa mielestä. Ei ihan täysin, mutta vähäsen.

[Emilia]

Joo, oon mäkin poistellut ja jopa blokannut kokonaan tyyppejä naamakirjastani ihan vain oman mielenrauhani vuoksi.

FB:sta puheenollen. Mulla on yksi entinen työkaveri, joka oli meillä töissä jotain pari kuukautta joskus monta vuotta sitten. Oltiin sen kanssa naamakirjakavereita, vaikkei muuten tekemisissä ja kun tyyppi lähti meiltä pois, ei oikein oltu tekemisissä naamiksessakaan. Erään kerran sitten poistelin ns. turhia tyyppejä kaverilistalta (just sellasia, joiden kanssa ei ole jutellut tai viestinyt yhtään pitkään aikaan) ja tää tyyppi oli siinä mukana.

Nyt se laittoin mulle kaveripyynnön ja viattoman viestin että "oot näköjään tipahtanut mun kavereista tai ootkohan poistanut mut ite mut yritän nyt korjata tämän "

On vähän olo vaikka ihan aiheellinen tipautus listoilta olikin.
Oon niin kiltti, etten kehtaisi olla hyväksymättä sitä uudestaan kaveriksi (koska tyypissä ei ole sinänsä vikaa mutta ei vaan olla yhtään missään tekemisissä), joten roikutan pyyntöä ikävästi tekemättä mitään.



Joo tiedän kyl, täytyy laittaa sille vastaus (& jättää frendipyyntö hyväksymättä).