Kyllä muistan ekat menkat

Meillä ei ole koskaan ollut äidin kanssa mitenkään luontevat keskusteluvälit tällaisissa asioissa. Äiti oli jossain vaiheessa lykännyt mulle paketillisen vaippojen kokoisia, perkeleellisen epämukavia siteitä ja sanoi, että "tiedät kyllä mitä varten". Kai niistä koulussa oli jotain puhuttu, ei nyt tule mieleen, mutta mulla on vieläkin syvällä sisimmässäni joskus sellainen olo, että niissä on jotain hävettävää. Saati sitten silloin, kun menkat varsinaisesti alkoi...
Olin onneksi jo tulossa koulusta kotiin, kun pyörämatkalla totesin housujen kastuvan... Inhaa oli se. Hävetti ja vähän jopa pelotti, kun huomasi, että se oli verta. En uskaltanut nostaa kankkua satulasta ennen kotipihaa, vaan liikennevaloissa pyöräilin ympyrää, ettei tarvitse pysähtyä. Kotona soitin äidille töihin, joka vaan muistutti aiemmin saamastani paketista. Housut pesin itse käsin, koska en kehdannut jättää pyykkikoriin.

Ei se siitä helpottanut pitkiin aikoihin. Ensinnäkin hävetti aina pyytää äidiltä lisää siteitä. Toisekseen äiti osti aina halvinta mahdollista laatua, järkyttävän epämukavia ja ahdistavia. Kuukautisten epäsäännöllisyys vaivasi. Sitten tuli vielä kuukautiskivut ja hormonimyrskyt. Olin aina vihainen kuukautisten aikaan, kaiken sen epämukavuuden ja häpeilyn takia. E-pillerit auttoivat kipuihin ja säännöllisyyteen, maksoin ne itse, kun en kehdannut äidin kanssa asiasta puhua. Jossain vaiheessa taisin saada sanotuksi äidille, että ostais nyt edes vähän ohuempia versioita siteistä. Tamponeita kokeilin vasta, kun muutin pois kotoa. Olivat vielä epämukavampia kuin siteet.
Nyttemmin ei nuo kuukautiset hetkauta elämää suuntaan tai toiseen. Toki tässä on aikuistunut, ei tarvi enää hävetä moista asiaa eikä ne muutenkaan aiheuta kummempia muutoksia mussa, mitä nyt vähän saattaa pahimpana päivänä turvottaa. Ei aiheuta särkyjä eikä mielialat heilahtele tai muutakaan, ja kuukuppi (

) vei mennessään viimeisetkin epämukavuuden tunteet. Toki näin raskaana ollessa on mukavaa, kun ei tarvi nähdä sitäkään vähää vaivaa kuin kuppeilu

Sen verran käy nuorta Aukku-parkaa sääliksi, että olen päättänyt, että meillä kotona tällaisista asioista puhutaan avoimesti. Samankaltaisen ei-puhuta-näistä-asioista -kasvatuksen saanut armas sohvaperuna on jo joutunut läpikäymään monen vuoden siedätyshoidon, jälkikasvukin alkaa pikkuhiljaa saada osansa

Itsensä potkiminen pois opitusta suhtautumistavasta on kuitenkin pitkällinen prosessi, välillä on vaikea olla häpeilemättä, mutta kyllä tämä tästä
