Parhaat kirjat

[marenkienkeli]

Mikä on paras kirja, jonka olet koskaan lukenut? Mikä tekee siitä niin mahtavan? Onko joitain tiettyjä hetkiä elämässä, jolloin luet kyseistä kirjaa vai voiko sitä lukea koska vain? Mistä sait kyseisen kirjan? Vai lainaatko sitä uudelleen ja uudelleen kirjastosta?

Mun lempikirjani on Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi.

Äitini sai kyseisen kirjan ollessaan 19-vuotias ja jossain vaiheessa kirja kulkeutui kirjahyllyyni. Jo lapsena muistan lukeneeni kyseisen kirjan, mutta silloin se oli vain hyvä tarina. Nykyään se aukeaa aivan eri tavalla ja siinä on paljon syvällisempi sanoma, mitä silloin tajusikaan.

Luin kyseisen kirjan viimeksi eilen ja edelleen se on aivan mahtava. Alku menee lueskellessa hyvää tarinaa, mutta mitä pidemmälle pääsee, sitä syvällisempiä merkityksiä kirjasta löydän ja sitä enemmän omat muistot täyttävät pään. Suurinpiirtein viimeinen neljännes menee aina itkiessä ja itkua jatkuu kyllä jonkin aikaa kirjan loputtuakin.

Itkeminen on asia, joka määrää pikkuisen lukemisajankohtaa. Jos on jollain tavalla paha olla, mutta en saa itkettyä pahaa oloa pois, Pikku Prinssin lukeminen saa varmasti kyynelkanavani auki. Toki luen kirjaa myös muulloin. Luen kirjan yleensä myöhään illalla. Mun pitää saada olla silloin rauhassa ja pitää olla mahdollisuus itkeä ilman häiriötekijöitä. Haluan, että mulla on mahdollisuus kirjan luettuani pohtia kirjaa ja miettiä sen sanomaa ja merkitystä mun elämääni.

Joku tuossa 95-sivuisessa kirjassa viehättää. Syvällinen tarina ja voimakkaat tunteet, joita se aiheuttaa, saavat mut tarttumaan Pikku Prinssiin yhä uudestaan ja uudestaan.

[theia]

Oi, mikä vaikea kysymys! Mie kun aina (hyvän) kirjan luettuani vannon, että tää on se paras kirja, kunnes luen taas uuden (tai vanhan) hyvän kirjan.

Eli vaihtoehtoja fiiliksestä riippuen saattaa olla monia.

Ensimmäisenä kuitenkin tulee mieleen monesti, monesti luettu Universumien tomu -trilogia, eli Kultainen kompassi, Salaperäinen veitsi ja Maaginen Kaukoputki. Kirjat on kirjoittanut Philip Pullman.

Mahtavaa sarjassa on sen moniulotteisuus, lastenkirja onnistuu olemaan niin syvällinen, kaunis, hieno tarina. Se sai mut ajattelemaan, ja uskomaan parempaankin. Kyllä kirjat voi lukea koska tahansa, mutta tärkeimmäksi kirja osoittautui isäni kuoleman aikaan, koska se tarjosi lohtua. Kaksi osaa olen saanut lahjaksi, viimeisen osan ostin itse kirjahyllyyn.

Voi että, kun näitä muitakin lemppareita olisi! Ehkä tulen hihkumaan sitten myöhemmin.

Kirjat :hymyhali:

[puolikarkea]

Minulle se on Tolkienin Taru Sormusten Herrasta. Luin sen ensimmäisen kerran ala-asteen lopussa ja se toimi minulla porttina lyhyistä lasten kirjoista pidempiin ja haastavampiin nuorten ja aikuisten kirjoihin. Se oli myös ensimmäinen kirja, jonka ostin itselleni. TSH on yksi niitä harvoja kirjoja, jotka olen lukenut useampaan otteeseen ja tiedän palaavani sen pariin vielä monia kertoja.

Muistan kuinka kirja(sarja)a ekaa kertaa aloittaessani alku oli mielestäni kuivaa luettavaa ja vähällä oli, etten jättänyt lukemista kesken. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin ja tarina vei täysin mennessään. Oli oli varsin haikea, kun luin viimeisiä sivuja. Enää en loppua lukiessani koe sitä samaa haikeutta.

--------
Minua on viime aikoina riipinyt useamman kirjan kohdalla se, etten ole saanut aikaiseksi lukea niitä. marenkienkelin mainitsema Pikku Prinssi on yksi niistä ja se on nyt odottamassa lukemistaan hyllyssä.

[Vanilla]

Iiks, näitä on niin monia.

Ensimmäiseksi minullekin tulee mieleen Theian mainitsema Universumien tomu -trilogia. Etenkin Kultainen kompassi. Sain sen joululahjaksi muistaakseni ollessani kolmannella luokalla ala-asteella. Ja se kolahti! Aivan uskomaton tarina, johon jaksaa palata uudestaan ja uudestaan. Jotenkin samastuin siihen tarinaan niin kovasti silloin. Ajatus daimoneista oli minusta niin upea, että ihmettelin moneen otteeseen, mikseivät ne voi olla todellisia.

Nyt harmittaa, kun lainasin Kultaisen kompassini kaverille joskus ehkä viitisen vuotta sitten. En ole saanut sitä takaisin, enkä ole ollut kyseiseen kaveriinkaan yhteydessä hyvin pitkään aikaan. Koko trilogiahan on nyt julkaistu uusilla kansilla (leffan ilmestymisen myötä), mutta mun mielestäni ne uudet kannet eivät ole niin hienoja.

Pakko on mainita myös Taru sormusten herrasta, johon tutustuin ensimmäisen kerran ehkä lukion ekaluokalla. Sitä lukiessa saa sekä itkeä että nauraa. Ja joka lukukerralla siitä löytää jotain uutta, jonkinlaisia syvempiä merkityksiä ja vivahteita.

Myös Bachin (onko se etunimi Richard vai mikä?) Lokki Joonatan on upea, senkin sain joululahjaksi ala-asteikäisenä. Se on hieno tarina ulkopuolisuudesta ja siitä, miten kannattaa uskoa unelmiinsa. Sen lukemisesta tulee hyvä mieli.

Haluaisin tässä mainita myös kaikki ihanat tyttökirjat. L.M. Montgomeryn kertomukset Vihervaaran Annasta ja Pienestä runotytöstä luin ensimmäistä kertaa jo ihan pienenä. Kai siksikin jaksan nykyään viehättyä esimerkiksi Jane Austenin romaaneista - ainakin Ylpeys ja ennakkoluulo kuuluu myös ehdottomasti parhaisiin kirjoihin, joita olen koskaan lukenut. Olen vähän romanttinen hömppä.

Mulla ei oikeastaan ole mitään tiettyjä hetkiä, joina haluaisin tarttua juuri tiettyihin lempikirjoihini. Niitä kaikkia voi alkaa lukea uudestaan ihan koska vain.

Kohta tulee varmaan mieleen miljoona kirjaa lisää.

[elegia]

Mä vähän luulen, että tällainen parhaat kirjat-lista on ainakin omalla kohdallani alati muuttuva ja eläväinen. Mutta jos nyt tähän mennessä ja tällä hetkellä itselleni tärkeitä ja parhaita kirjoja ajatellaan, niin ne varmaan olisivat:

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
Mainio kuvaus Suomen historiasta. Naurattava. Itkettävä. Surullinen. Synkkä. Iloinen. Hauska. No, paljon tunteita herättävä. Tarina, joka todellakin tempaisee mukaansa. Kaikki ne tapahtumat, ihmiset, kokemukset, tavat - tällaista on ollut joskus, minun mummoni nuoruudessa. Rakastan.

Emily Brontë: Humiseva harju
Luin tämän lukiossa, muistaakseni jollain aikakausikurssilla. Rakastuin aivan silmittömästi Humisevan harjun tarinaan. Sen rakkaustarina oli samalla niin synkkä, kohtalokas ja jännittävä. Jostain syystä muhun on aina uponnut tällainen enemmän kuin Jane Austenin seurapiirikäyskentelyt.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Emilyn jälkeen tutustuin Charlotteen. Kotiopettajatteren romaani oli melkein yhtä mukaansa tempaava ja jännittävä kuin Humiseva harjukin, melkein.

J.R.R.Tolkien: Taru sormusten herrasta
Vanhana fantasiadiggarina on pakko sanoa tämä. Oikeastaan yksikään fantasiakirja ei ole tämän jälkeen kolahtanut yhtä paljon. Vaikka Robin Hobbiakin rakastan kovasti.

Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Kaikista ihanista muumikirjoista tämä on minusta kaikkein ihanin. Taikatalvi tulee hyvänä kakkosena.

Hmm..mitähän vielä. Täytyy ehkä lisäillä jos jotakin tulee mieleen. Täytyy vielä sanoa, että vaikka olenkin lukenut paljon hyviä ja todella hyviä kirjoja (ja myös huonoja ja todella huonoja, jotka ovat useimmiten jääneet sitten kesken..), niin nämä ovat niitä, jotka ovat jollain mystisellä tavalla kolahtaneet. Jättäneet pysyvämmät jäljet sieluun. Ja vaikka melkein kaikki kirjahyllystä löytyvätkin, ei niihin ole tullut tartuttua uudelleen. Johtuneeko siitä, että pelottaa vähän avata niitä uudelleen, jos ei tarinan lumo olekaan enää samanlainen kuin ennen.

[Yabba]

Elämän tarkoitus on 42, eli viisiosainen trilogia eräästä suuresta hakuteoksesta jonka kanteen on painettu rauhoittavat sanat "Älä hätäile". Kyseessähän on tietenkin Douglas Adamsin Linnunrata :) joka on ehdottomasti minun kirjahyllyni ehdoton helmi. Ketäpä ei kiinnostaisi elämän tarkoitus, maapallon alkuperä, maailmankaikkeuden todellinen valtias ja moni muu (filosofinen tai ei) asia... Varsinkin jos se on esitetty huomattavasti helpommin ja kieli poskemmalla kuin esimerkiksi Asimovin tai Clarken universumeissa :D

Myös toki Tolkienin tuotanto on parhautta (ainaskin osa) mutta myös hilpeän hauska parodia Loru sorbuksen herrasta on mainittava! Loru tosin on siitä ikävä kirja, ettei se aukea niille, jotka eivät sormusten herraa tunne, ainakaan niin hyvin kuin lukeneille. Lisäksi tuohon parasta fantasiaa-osioon kuuluvana on mainittava Kingin ja Straubin parempi yhteistuotos Talismaani ja seuraan eksynee vielä Tad Williamsin Taru kolmesta miekasta-sarja. Piru vie, sehän on loistava ja hieman erilainen fantasia, vaikkakaan ei kaikkien mielestä maininnan arvoinen.

Muita parhauksia ovat mm. Irwin Welshin Trainspotting sekä Harrisin Hannibal-sarjan kolme ekaa. Graafisista kirjoista (khyllä, sarjakuvia!) on mainittava myöskin Luupäät-sarja.

[Nugat]

Onpa tosiaan vaikea kysymys!
Paras kirja on usein se, minkä on viimeeksi lukennut ja kokenut hyväksi.
Asiaa voisi hakea vaikkappa miettimällä, että mikä kirja on aina vain hyvä ja jännittävä, vaikka sen onkin lukennut jo tziljoona kertaa.

Ensimmäisiä parhaita kokemuksia olivat L. M. Montgomeryn Pieni ruonotyttö- ja Anna-kirjat. Ne luinkin aikoinani lävitse useaan otteeseen. Samalta aikakaudelta mielessä kummittelee Älä itke Saara. En muista kirjailijaa enkä mistä siinä kerrottiin. Mutta tunteen muistan.

Nyt "aikuisiällä" eniten lukemani kirja on Wilbur Smithin Monsuuni ja suosikkeihini kuuluu myös samaan meriseikkailusarjaan kuuluvat Petolinnut ja Siintävä horisontti. Joen jumala ja varsinkin Kätketyn haudan arvoitus Indiana Jones tyylillä viehättää ja sainkin näistä kirjoista egyptihuuman itselleni. Muut Smithin kirjat eivät sitten enään innostakkaan samankaltaisuudessan. Jahdataan norsuja, tapetaan vihollisia niin että kompastuvat suoliinsa, välillä naidaan ja sitten taas tapetaan. Tai ovathan nuo edellämainitsemani kirjat tuota tyyliä, mutta ei niin mauttomasti. Mutta parasta seikkailukerrontaa jota olen lukennut. (Saa suositella jotain muutakin.)

Väinö Linnan Tuntematon sotilas puuttuu kirjahyllystä, mutta ahkerasti se on ollut kirjastossa lainassa.

Manitaan nyt vielä kerran Mika Waltarin Sinuhe, Mikael Karvajalka, Ihmiskunnan viholliset ja Johannes Angelos.

Vasta äsken löysin Tove Janssonin Muumit. Niihin olen nyt täysin rakastunut. Telkkarin muumit tuntuvat nyt ihan lapsellisilta.


Niitä on varmasti muitakin kirjoja, mutta palaan asiaan myöhemmin kun muistan.

[Deni]

Loru sorbuksen herrasta on mainittava! Loru tosin on siitä ikävä kirja, ettei se aukea niille, jotka eivät sormusten herraa tunne, ainakaan niin hyvin kuin lukeneille.

Kyllä!

"Oli kerran haltianeito,
hän oli sihteeri.
Oli hällä tekohampaat
ja päässä peruukki.
Ja päässä peruukki"

Perhana, kaveri vei mun Sorbusten herran lainaan joskus pari vuotta sitten, enkä ole vieläkään saanut sitä takaisin. Pitäisi ehkä ostaa uusi jostain, jos löytäisin halvalla.


Mä olen paasannut omista lempikirjoistani niin sataan kertaan, että tunnen toistavani itseäni. Mutta väkisin on mainittava Jumalat juhlivat öisin ja Ennen päivänlaskua ei voi, jotka ovat pysyneet sydämessä ja jotka toivoisin saavani lukea uudelleen sen ensimmäisen kerran. Linnunradan käsikirjakin on mainio, ja rakas on myös mun Sandman -kokoelma, vaikken tiedäkään, pitäisikö sarjakuvia mainita kun kuitenkin puhutaan "oikeista" kirjoista.

[Crazy_Clown]

Populäärimusiikkia vittulajänkältä on ehkä paras kirja mitä olen koskaan lukenut. (Leffasta en sen sijaan tykänny yhtään )
Sormusten herrakin on periaatteessa loistava. Ainoa ongelma on se, että ainakin minulle se on niin kovin vaikealukuista. Ja luvut ovat pitkiä. Kun luen kirjaa en koskaan voi keskeyttää sitä luvun keskellä, vaan aina siihen missä seuraava luku alkaa. Tuo sormusten herra on ollut mulla jo jotain 4-6 vuotta, enkä vieläkään ole päässyt kuin puoleen väliin kirjaa. On tässä kyllä taukoa ollutkin. Pitäisi aloittaa kokonaan alusta.

[Emilia]

Sormusten herrakin on periaatteessa loistava. Ainoa ongelma on se, että ainakin minulle se on niin kovin vaikealukuista. Ja luvut ovat pitkiä. Kun luen kirjaa en koskaan voi keskeyttää sitä luvun keskellä, vaan aina siihen missä seuraava luku alkaa. Tuo sormusten herra on ollut mulla jo jotain 4-6 vuotta, enkä vieläkään ole päässyt kuin puoleen väliin kirjaa. On tässä kyllä taukoa ollutkin. Pitäisi aloittaa kokonaan alusta.

Mulla on sama vika. Tahmaa pahasti, pari kertaa oon alustakin aloittanut, mutta en selviä siitä Kahdesta Tornista, vaikka muuten tykkäänkin kirjasta. Eikä tulisi mieleenkään jättää jotain osaa kirjasta lukematta. Kunhan tuo kämppis saa kirjan loppuun, otan sen taas työn alle. Hobitti on kuitenkin mun mielestä mukavampi kirja kuin Sormusten herra.

Melkeinpä ainut kirja, jonka olen lukenu useammankin kerran, on Pikku Naisia. Se vaan on niin koskettava. On myös paljon muita kirjoja, joista tykkään tai tykkäsin lukiessa todella paljon, mutta en voi listata niitä tähän. Mieltymykset vaihtelee niin paljon vuosien varrella enkä usein lue kirjaa useampaan kertaa. Melkein pitäisi lukea uudestaan osa ja kattoa, vieläkö iskevät samalla lailla.

[Triple H]

Ehdoton ja kiistaton ykkönen edelleen ja ehkä ikuisesti on Taru sormusten herrasta. Ainoa kirja, jonka olen lukenut enemmän kuin kolmesti. Tarkkaa määrää on mahdoton enää tietää, mutta kymmenen ei varmaan heitä paljoa suuntaan tai toiseen. Joka kerta kun sitä lukee, oppii jotain uutta. Joku pieni yksityiskohta on jäänyt huomaamatta aiemmilla lukukerroilla. Monesti tulee vaan mieleen, että miten paljon jäi kirjoittamatta/julkaisematta.

Toisaalta Tolkien vähän masentaakin. Aina kun ottaa uuden kirjan käteen, tietää että Sormusten herrallehan tämä ei tule pärjäämään. Sitten jos rohkenee itse jotain kirjoittamaan, niin jokaisen virkkeen jälkeen tulee mieleen, että parhaimmillaankin sitä on tuhat kertaa paskempi kuin Tolkien krapulassa.

Pitää koittaa joku kerta listata kirjoja enemmän järjestykseen, nyt meni niin paljon Tolkienin ihmettelyksi, ettei oikein muistakaan mitään mitä on lukenut.

[Jorssi]

Kas! Mähän en olekaan vastannut tähän. Parasta koskaan lukemaani kirjaa on todella vaikea päättää, joten laitan vaan listan kirjoista, joille voisin antaa viisi tähteä.

Jonathan Carroll: Naurujen maa
John Grisham: On aika tappaa
John Grisham: Firma
Thomas Harris: Punainen lohikäärme
Stephen King: Kosketus
Stephen King: Musta torni I-VII
Stephen King: Se
Stephen King: Tukikohta
Stephen King: Kalpea aavistus
Stephen King ja Peter Straub: Talismaani
Dean Koontz: Pimeyden enkeli
Robert McCammon: Swan Song
Robert McCammon: Stinger
Robert McCammon: The Wolf's Hour
Anne Rice: The Queen of the Damned
Dan Simmons: Carrion Comfort
Dan Simmons: Kesäyön kauhu
J.R.R. Tolkien: Hobitti
J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta

Aika kauhupainoitteinen lista, mutta n. 90% kirjoista, jotka luen ovat kauhu-/jännityskirjallisuutta, joten se oli odotettavissa. Parhaan koskaan lukemani kirjan pystistä taistelisivat kovimmin Se, Kalpea aavistus, Swan Song, Stinger ja Taru sormusten herrasta.

[Emilia]

Olen näköjään jo vastannut tähän ketjuun, mutta vielä nytkin olisin vastannut, että Pikku naisia ja Hobitti ova ikuisia suosikkikirjojani.

Uusimpana suosikkina mainittakoon Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, joka oli niin hyvä, että lisäsin sen mielessäni uudestaan luettavien ja kaikille suositeltavien -listalle.

[marenkienkeli]

Jossain vaiheessa katsoin, että tähän ketjuun en olekaan tainnut vastata. Sitten minulle selvisi, että olen itse luonut ketjun.

Muumi-kirjat ovat lähellä ykkössijaa parhaat kirjat -listalla. Mutta niin kuin aikaisemmin kirjoitin, ei ole Pikku Prinssin voittanutta.

[Triple H]

Belgarath: Velhon Tarina lienee se toiseksi paras kirja.

Kolmannesta sijasta en osaa tarkalleen sanoa, hankala arvioida kahdeen toisiinsa sidotun trilogian kuudesta kirjasta parhausjärjestystä.

Näkijän taru

• Salamurhaajan oppipoika
• Kuninkaan salamurhaaja
• Salamurhaajan taival

Lordi Kultainen

• Narrin matka
• Narrin palvelija
• Narrin kohtalo

[urakka]

Mulla on kaksi lempikirjaa, joihin tulee palattua aina uudelleen. Toinen on Kjell Westön Leijat Helsingin yllä ja toinen on John Irvingin Garpin maailma.

Leijat Helsingin yllä kuuluu Helsinki-sarjaan, mutta ei ne muut osat ole mua samalla tavalla sykäyttäneet. Luulen, että kirja viehättää siksi, että tunnistan päähenkilö Rickaridista paljon itseäni, vaikka olenkin kasvanut käytännössä täysin erilaisessa ympäristössä ja ajassa, mutta jokin siinä on. Myös Westön tapa kirjoittaa on jotain niin kaunista, että luen Leijat aina uudelleen ja uudelleen, vaikka osaan siitä jo pitkiä pätkiä ulkokakin. Ostin kirjan pokkarina joskus vuosia sitten, ja nyt alkaisi olla hyvä hetki hankkia uusi painos, edellisestä alkaa sivut hiljalleen tipahdella, jossain vaiheessa kirja oli aina mukana.

Garpin maailmassakin vetoaa eniten varmaan Garpin äiti Jenny Fields, olen aina ihaillut omaleimaisia ihmisiä, jotka pystyvät elämään omaa elämäänsä miettimättä liikaa muiden mielipiteitä. Lisäksi tarina on valtavan monipuolinen, jokaisella lukukerralla huomaa jotain uutta, mitä ei ole edellisellä kerralla tajunnut. Riippuu tietysti myös siitä, missä mielentilassa tai elämänvaiheessa lukee, asioihin kiinnittää eri tavalla huomiota.

On toki muitakin kirjoja joihin tulee palattua, mutta nämä kaksi on kyllä kevyesti parhaat.

[Suvi]

Oho, en olekaan ikinä vastannut tähän. Mulla oli yhteen aikaan pari kirjasarjaa, jotka oli pakko lukea joka kesä: Raahasin mökille joka kesä Narnia-sarjan, jonka sitten luin joka kesä lapsena ja teininä. Tarun sormusten herrasta luin ensimmäisen kerran melko "myöhään", vasta joskus parikymppisenä. Myös Michael Enden Tarina vailla loppua on ollut suosikkini 10-vuotiaasta asti, ja sen pariin palaan aina uudestaan.

Uudemmista teoksista mun ehdoton lemppari on Tea Obrechtin Tiikerin vaimo. Vaikka olen lukenut sen vain kerran, kirja ja sen kohtaukset ovat mielessäni vahvasti selkeinä "kuvina". Mikään muu kirja ei ole tainnut vaikuttaa minuun aikuisiällä yhtä voimakkaasti.

Ursula K. Le Guin on yksi lempikirjailijoistani, mutta häneltä en osaa valita vain yhtä teosta. Jos vain yksi pitäisi valita, olisi se ehkä Pimeyden vasen käsi tai Tehanu.

[skray]

Mäkään en ole tähän koskaan vastannut.

Mun lempparisarja on Laila Hietamiehen Lappeenranta-sarja. Viime kesänä luin koko sarjan uudelleen läpi ja luulenpa, että tulen sen vielä joskus lukemaan kolmannenkin kerran. En ehkä seuraavaan muutamaan vuoteen, mutta jossain vaiheessa. Edelleenkään en omista kaikkia sarjaan kuuluvia kirjoja, mutta aina kirppareilla koitan etsiä noita osia. Ei se muuten olisi vaikeaa, mutta haluan kaikki samaa sarjaa, eli samantyylisillä kansilla. Niitä kun on eri aikoihin painettu...

Nuorena pidin älyttömästi Sunny-sarjasta, eli nuoresta hevosnaisesta kertovan kolmen kirjan sarjasta. Luin sein muistaakseni 9 tai 10 kertaa aikoinaan. Pitäisiköhän lukea ne uudelleen lukuhaasteessa, eikös siinä ollu kirja lapsuudesta? Tuo ei ole ihan lapsuudesta, mutta 10-15 vuoden takaa... En tiedä onkohan tuo sarja kummoinenkaan oikeasti, mutta silloin se oli parasta ikinä.

[Suvi]

Tarun sormusten herrasta luin ensimmäisen kerran melko "myöhään", vasta joskus parikymppisenä.

Piti siis jatkaa tuohon, että Taru Sormusten herrasta oli myös sellainen, jonka luin ensilukemisesta asti joka kesä. Olen sen jopa kahlannut englanniksikin ehkä viitisen vuotta sitten, enkä olekaan Sormusten herraa sen jälkeen edes suomeksi lukenutkaan.