Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[marenkienkeli]

Kaikkia ei voi ikinä miellyttää.

Minusta on mahtavaa, että perheeni ja monet ystäväni pitävät Miehekkeestä, mutta on myös porukoita, joihin en koskaan Miehekettä vie. Osaan siksi, että puolisoita ei muutenkaan tavata ottaa mukaan ja yhteen siksi, että Mieheke ei oikein viihdy heidän seurassaan. Kukaan ei kuitenkaan koskaan sanonut, ettei Miehekkeestä pitäisi, joten tietyt ihmiset taitavat vain pitää mölyt mahassaan. Tokikaan en ole kysynyt, joten mulle ei ole myöskään kerrottu. Puhuvat sitten selän takana, jos kokevat tarpeelliseksi.

Mutta onko minulle tärkeää, että ystäväni pitävät Miehekkeestä? Eipä kai. Kiva plussa ,jos tykkäävät ja kiva plussa, jos Mieheke tykkää heistä. Näin ei tokikaan kaikkien osalta ole. Eipä sillä, minäkin olen alannut vieraantua kyseisistä ihmisistä, koska minä olen aina se yhteyttäottava osapuoli ja aina vaan on juoruja eikä keskustelua. Ei siis ihme, että Mieheke ei viihdy heidän seurassaan, kun minäkään en enää oikein viihdy. (Ja ei, Mieheke ei ole ikinä yrittänyt pitää minua poissa kyseisten ihmisten luota. Ei vaan mielellään tule mukaan heitä tapaamaan, vaan jää vaikka äitini/perheeni kanssa viettämään aikaa.) Ehkä toisten mielipide on merkityksellisempi sellaisissa symbioottisissa suhteissa, joissa minuus on alkanut kadota ja on vain me. Ja toisaalta ystäväni eivät määritä minuuttani, joten Miehekkeellä on täysi oikeus olla pitämättä kaikista ystävistäni, se on vain luonnollista. En minäkään pidä kaikista hänen kavereistaan. Onneksi parhaat ystävät ovat puolin ja toisin molempien mielestä mukavia.

Esittelyvaiheelle en osaa oikein sanoa tiettyä ajankohtaa. Riippuu paljon suhteesta. Seurustelin Miehekkeen kanssa aika kauan ennen esittelyjä. Toki esim. opiskelukaverit olivat myös Miehekkeen kavereita, joten heille häntä ei erikseen tarvinnut esitellä. Parhaat ystäväni olivat tavanneet Miehekkeen jo vuotta ennen kuin aloimme seurustella. Kotiseudun kaveriporukka tapasi hänet, kun olimme seurustelleet tyyliin vuoden. Esittelyajankohta riippuu täysin siitä, milloin on itse valmis esittelemään toisen ja toinenkin on asian kanssa sujut. Eli kun suhde on riittävän vakaalla pohjalla.

[Emilia]

Kyllä mulle ainakin on tärkeetä, että perhe tykkää mun Pomppiksesta. Olisi tosi ankeeta ja ahdistavaa, jos heidän välillään olisi jotain, mikä hiertää. Kavereiden hyväksyntä ei ole niin tärkeetä mutta lähinnä siksi, ettei kovin usein nähdä tai vietetä aikaa kavereiden kanssa yhdessä. Molemmat hengaillaan enimmäkseen omien kaveriemme kanssa. En tosin jaksaisi kavereilta yksinänikään kuunnella mitään Pomppis-nillitystä.

Me oltiin taidettu asua jo hyvä tovi yhdessä ennen kuin tavattiin toistemme perheet. Kavereille esittelyt hoidettiin melko äkkiä alta pois jossain illanistujaisissa. Ei kai siihen mitään sääntöjä ole, milloin pitäisi esitellä.

[theia]

En oletakaan että olisi mitään sääntöjä esittelyissä, ihan mielenkiinnosta kyselen vain muiden kokemuksia/mielipiteitä.

Ymmärrän hyvin, että parisuhteita on erilaisia, ihan yhtä paljon kun on parisuhteilijoitakin. Mikä toimi mulle/meille, ei toimisi varmastikaan kovin monelle muulle. Toiset rakastuu sekunnissa, toisilla kestää vuosi, toiset tykkää kumppanuudesta yms jne.

Mulle vaan näyttävästi otti koville yks teksti, mutta pääsin pohtimaan sitä ääneen, ja totesin että se mikä mua siinä otti koville oli lähinnä se, että siinä kerrotaan ne ihanat puolet siitä elämästä, mutta ei kerrota ihan koko kuvaa. Mutta niinhän se taitaa olla - ei niitä "huonoja" puolia halua nähdä välttämättä, saati kertoa niitä muille.

Ja mulle on kyllä tärkeää, että mies tykkää mun parhaista kavereista ja vice versa, ei niistä bestiksiä tarvitse tulla, mutta kuitenkin. Kuitenkin ollaan paljon tekemisissä siskon kanssa (nähdään vähintään viikottain), olisi musta ollut tosi kurjaa jos toinen ei toisesta tykkäisi.

[Shay]

Mää oon viime aikoina ollut aika ylpeä kumppanistani, sillä hän tulee niin hyvin toimeen perheeni kanssa. Kavereitahan mulla ei ole, niin niitten kanssa ongelmia tule.

Omalla kohdalla taisin tutustua kumppanin vanhempiin useamman kuukauden seurustelun jälkeen, kun sattuivat tulemaan kylään. Minun vanhemmille esiteltiin myöhemmin johtuen vain siitä, että oltiin eri paikkakunnalla. Mulle on ollut aika selvää edellisissä suhteissa, että milloin seurustellaan oikeasti ja milloin vain tapaillaan, joten seurustellessa voin hyvinkin viedä kumppanin näytille. Kaukaisemmille sukulaisille ei mielellään esitellä ennen kuin on ollut yhdessä ainakin vuoden.

[damn]

Minulle on tosi tärkeää, että kaverit ja perhe pitää miehestäni. Mutta meillä on osittain yhteinen kaveriporukka, johon kuuluu siis parisenkymmentä tyyppiä, niin ne nyt tietty tuntee meiät molemmat. Sitten molemmilla on omat kaverinsa ja ollaan niitä nähty puolin ja toisin ja miehen kaverit on minun kanssa tulleet hyvin juttuun ja mies minun kavereitten. Osa kavereista on vielä näkemättä, koska jos minulla on paljon kavereita, niin miehellä on vielä enemmän, niin ei kerkeä kaikkialle esittäytymään.

Minun vanhempani ja toisen siskoni perheineen on mieheni tavannut pari kertaa ja tulevat tosi hyvin juttuun! Etenkin siskon miehen kanssa poikaystävä jutteli myöhään yöhön asti, yhteisiä kiinnostuksen kohteita, työt ja jotain kautta yhteisiä tuttaviakin paljatui, niin oli kuin olisivat tunteneet aina. Ensi viikolla mennään sitten taas minun perheen kanssa mökille. Poikaystävän perheen olen tavannut ja mukavia ovat, mutta ei ihan samalla tavalla olla keretty tutustua kuin mieheni minun perheeseen. Mutta tuo nyt on sellainen, että tulee toimeen melkein kaikkien kanssa ja ihmiset tykkää siitä. Jos liikutaan kaupungilla yms, niin tuntuu että poikaystävä tuntee joka toisen vastaantulijan ja kaikkia moikataan.

On minulla ollut jotain entisiä seurustelu- ja tapailukumppaneita, joista kaverit eivät ole niin paljoa pitäneet. Ymmärrän kyllä nyt ne syyt, melkoisia itsekeskeisiä kusipäitä pari ainakin ollut, enkä itsekkään nykyään sen takia halua olla tekemisissä. Mutta se on todella hankalaa, sillä vietän paljon aikaa kavereitten kanssa. Nytkin kolmena peräkkäisenä viikonloppuna ollaan oltu jossain 10-15 hengen porukalla, ollut mökkeilyä, tupareita ja synttäreitä. Olisi se vaikeaa, jos poikaystävä ei olisi tervetullut. On jotain kavereita, esim pitkäaikaisimmat ystäväni ja yksi uusi kaveriporukkani joiden kanssa nään mieluummin ilman poikaystävää, mutta se on enemmän varmaan sitä, että haluaa omaa aikaa ja omia menoja.

[Kibaya]

Mun mielestä toisen esittely on tapauskohtaista.
Tai en mä tiedä. Jotenkin mä ajattelen että kaikki menee omalla painollaan. Tosi tärkeän tyypin haluaa tietty esitellä heti, varsinkin jos on se honeymoon-vaihe menossa. SItä haluaa kuuluttaa onneaan kaikille ja toivon että mun ystävät on semmoisia joille kertominen olisi iloinen asia.
Sama perheen suhteen.
Mutta jos tyyppi on yhtään sen tyyppinen että tietää etukäteen ettei perhe ja vanhemmat arvosta, niin ei varmaan tule helposti esiteltyäkään.

Mutta mun on vaikea kuvitella olevan sellaisen ihmisen kanssa joka ei tulisi toimeen mun kavereiden kanssa tai ei antaisi mun mennä mun kavereiden kanssa. Erityisesti jos pitäisi koko ajan olla ilmoittelemassa missä menee tai muita kuulumisia. En ole niin symbioosi-ihminen että pääsen sisälle siihen parisuhdekuplaan. Erityisesti jos sieltä kuplasta ei pääse edes siksi hetkeksi pois kun on ystävien kanssa. Erityistilanteet nyt poislukien.

Jotta mulla olis tosi helppoa, niin huomasin viime viikolla että mulla on kai ilmiintymässä uusi PKT-tyyppi. Ilman paniikkeja tosin. Tosin musta tuntuu että mä en riitä sen tasolle asti. Mikä nyt ei ole eka kerta.
Mutta tyyppi on kiva. Vetovoimainen. Ollaan käyty jänniä keskusteluja, mikä vetoaa muhun.
Ens viikonloppuna on yhdet juhlat johon se kutsui mut ( johon mä reagoin kotona huutamalla yksinäni "miiiitäääää viiiitttuuaaaaarghrhrg" ja pyörimällä ympyrää. fiksua!) myös. Hieman olen puulla päähän sivallettuna tästä edelleen, mutten ainakaan vielä ole möläyttänyt mitään tyhmää

Tosin, itseni tuntien kehitän tästä hirveän ongelman itse itselleni ja oon kohta ihan sekaisin.
Että ehkä mä vaan katon mitä tapahtuu ja muutoin olen miettimättä sen enempää. Ainakin se tyyppi on tosi kiva ( ja kuiskannut kerran mun korvaan että oon ihana ).
Mutta muutoin lupaan pysyä samanlaisena ihmissuhdesekopäänä mitä tähänkin asti.

[Kibaya]

Muhun vetoaa tällä hetkellä ihan älyttömän suuresti keskustelut.
Siis semmoiset aikuisten keskustelut, jossa puhutaan asioista, ei niinkään ihmisistä itsestään.
Kävin lauantaina useampia tämmöisia ja se oli todella hedelmällistä.
Tämä -tyyppi oli myös osallisena niissä ja toinenkin henkilö, joka on ihan ihana mieletön tyyppi!
Tuli semmoinen fiilis, että uskoni ihmiskuntaan palautuu hiljaksiin.
Yksi mielenkiintoisimmista keskusteluista oli mikä on aikuista ja mikä ei. Koska mun seinällä on Gandalf ja Kaverit, niin onko se aikuista, nörttiä vai vaan epätoivoista. Se oli hyvä keskustelu ja jäin miettimään näitä sosiaalisia määreitä aikuisuudesta. Toisaalta, kai se tekee musta jonkun sortin hipsterin. Tai nörttihipsterin

Mutta onko sillä väliä?

-tyyppi on edelleen aika . Muttei niin, että siitä olisi tulossa sen enempää.
Nautin kyllä siitä, että se voi olla ihan rauhassa ja mä voin pitää sitä semmoisena. Ei siitä tartte tullakaan sen enempää.

[Lyyra]

Miksi ihmisiä kiinnostaa toisten ihmisten seurustelukuviot? Oon tähän uuteen asumukseen muutettuani todennut, että tässä talossa keskustellaan tosi paljon siitä, kuka on käynyt treffeillä ja miten ne ovat menneet. Tänäänkin kuulin ihan talon ulkopuolisen henkilön treffailuista. Onko tässä nyt joku sellainen pelissä, että kun en ole koskaan seurustellut, niin ei ole mitään tarttumapintaa enkä siis voi osallistua keskusteluun, ja siksi ei kiinnosta? Vai eikö mua kiinnosta ihan vaan koska ei vaan kiinnosta? Pitäisikö kiinnostaa? Osaapahan taas olla ulkopuolinen olo...

[Kibaya]

Koska se on osa elämää? Koska treffailu voi olla kivaa tai tosi kauheaa. Puhutaanko niissä keskusteluissa siitä ihmisestä vai asioista? Koska jos puhutaan arvostelevasti ihmisistä niin se ei ole kivaa, mutta jos jatketaan käytyjä keskusteluja niin se voi olla hedelmällistä pohdintaa.

Oletko ajatellut että kuuntelisit ja tutkisit minkälaisia eroja keskusteluissa on vaikka asia ei niin kiinnosta? Voiko niistä oppia jotain sen sijaan että koet ulkopuolisuutta? En tarkoita että oppisi treffailusta vaan oppia kommunikaatiosta, ihmisistä, asioista? Tai että ulkopuolisuuden sijaan miettisit muiden kautta, että onko heille treffailussa mitä muotoja?

[päivänpolttaja]

Miten voisi kohteliaasti kieltäytyä osallistumasta työpaikan vapaa-ajan toimintaan, jos ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta? Kovasti halutaan ja vähän painostetaankin esimerkiksi saunomaan ja uimaan avannossa tai muuhun sellaiseen. Kyse ei ole siitä, ettenkö suuresti viihtyisi työkavereiden seurassa, vaan kyse on siitä, etten innostu aktiviteettien sisällöstä ja ajankohdasta ja haluaisin käyttää viikonloput omaehtoiseen rentoutumiseen. Olen ehkä vähän tylsä, mutta minusta on kiva vain tehdä töitä heidän kanssaan. Kuitenkin jos kaikesta heidän mielestään hauskasta kieltäytyy, niin helposti ajatellaan, ettei viihdy heidän kanssaan töissäkään.

[skray]

Miksei voi vain sanoa suoraan, ettei halua osallistua?

[päivänpolttaja]

Miksei voi vain sanoa suoraan, ettei halua osallistua?

Koska siitä seuraa yllä kuvatun kaltainen reaktio ja ihmettelyä.

[Kibaya]

Mitä jos voi sanoa suoraan ettei kyseiset aktiviteetit innosta?
Tai että on menossa introvertti-hetki ja tarvitset vapaa-ajan latautumiseen omassa ajassa. Ettei kyse ole siitä ettetkö viihdy heidän kanssaan töissä, mutta koet tärkeäksi rentoutumisen omissa oloissa.

[Aranwe]

"Mulla on jo muuta sovittuna"

[L-S]

Joo, valitettavasti helpoin ratkaisu lienee sanoa, että on jo muuta sovittuna...
Suoraan sanominen tai asian selittely helposti kuitenkin saattaa johtaa lähinnä vain ihmettelyyn. Valitettavasti kun introverttiyttäkin ymmärretään joskus melko huonosti, ettei siihenkään vetoaminen välttämättä ole sen parempi kuin sanoa, ettei halua osallistua. Niin tylsää kuin se onkin.

Törmäsin juuri aiemmin tänään aihetta löyhästi sivuavaan, sinänsä ihan viihdyttävään blogikirjoitukseen.

[marenkienkeli]

Voisit myös yrittää ujuttaa heille ajatuksen, että viikonloput eivät ole sinulla monestikaan vapaana. Ei meillä ainakaan työpaikan sosiaalisia aktiviteetteja viikonloppuna järjestetä. Sehän on ihmisten omaa rentoutumisaikaa. Pidimme myös taannoin Doodle-äänestyksen siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa. Laser-sotaa ja pakohuonetta jossain vaiheessa tiedossa. Muun muassa saunailta hylätään kyselyn perusteella. Tuollaiset ovat myös hyviä siitä, että heti, että jotakuta ei joku asia kiinnosta. Ei tarvitse sitten ihmetellä, miksi joku ei osallistu. Ja pitää myös ymmärtää, että kaikkia ei vain kiinnosta. Jokainen käyttäköön vapaa-aikansa niin kuin haluaa.

[damn]

Ärsyttää, kun riidellään nykyään aika paljon. Kyllä me sitten ne sovitaan ja jutellaan asiat läpi, mutta silti se on hermoja raastavaa. Etenkin humalassa suutun kauhean helposti poikaystävälle, kun siitä tulee ihan idiootti kun se on kännissä. Ei nyt itsestänikään mikään järjen jättiläinen tule kun juon, mutta mun käytös ei juurikaan muutu(no puheliaampi ja sosiaalisempi, mutta kyllä mä selvinpäinkin usein sellainen olen kun seura vaan on oikea) ja en ikinä ole sellaisessa tilassa etten tajuaisi mistään mitään, sammuilisin, menettäisin muistini tai tekisin asioita joita en selvinpäinkin voisi tehdä. Tuntuu, että viikonloput menevät pilalle riitelystä, kun lähes aina tulee viikonloppuna käytyä jossain viihteellä ja sitten helposti tulee riitaa.

Raastaa hermoja, kun poikaystävä on saikulla välilevyn pullistuman takia. Ymmärrän että sitä stressaa se, ettei tiedä milloin voi palata töihin ja ei se ole näin kauaa ollut ikinä töistä pois ja sattuu ja on paha olla. Mutta tuntuu, että kaikki asiat pyörii sen selän ympärillä. Mä otan stressiä muutenkin helposti ihan kaikesta ja nyt tuntuu että mitään muuta oo kun stressiä joka puolella. Eilenkin yritin kertoa sille jotain mun hyviä kuulumisia kun olin iloinen, niin se onnistui lyttäämään senkin ilon ja tuli puhe taas hänestä ja hänen saikusta ja on jotenkin väärin, että mulla meni joku asia hyvin. Siitä sitten tulikin se eilinen riita ja loukkaannuin ja aloin itkeä. Viime viikolla olin oikeasti jo eroamassa ja olin monta päivää ihan paskana asiasta, mutta kyllä me nyt vielä yhdessä ollaan ja yritetään pysyä jatkossakin. Ehkä tuo sairasloma nyt hiertää vaan liikaa välejä, sillä tuntuu että se vaikuttaa ihan kaikkeen ja ei pysty elämään normaalia elämää.

[marenkienkeli]

Temperamenttierot ovat kyllä mielenkiintoisia. Taas eilen oli keskustelua Miehekkeen kanssa siitä, miten toisten tunteenilmauksia tulkitaan. Hänellä oli se tilanne, että kiipeilykaveri oli satuttanut itsensä, eikä voinut enää sinä päivänä kiivetä. Minä heti huolestuin, että kävikö pahasti. Miehekkeen vastaus oli, että ei kai, kun hän asian niin rauhallisesti ilmaisi ja minä totesin, että niin mutta jos ei kiivetä voi on voinut sattua aika pahasti.

Tästä seurasi ahaa-elämys. Koska Mieheke ilmaisee tunteitaan voimakkaasti, minä koen usein, että hän ylireagoi. Ja koska minä en ilmaise tunteita voimakkaasti, hän ei niin helposti huomaa, jos minulla on paha olla. Yleensä vasta siinä vaiheessa, kun minä jo itken.

Kyllähän sitä on jo aikaa sitten tajunnut, että olemme hyvin erilaisia temperamenteiltamme ja persoonallisuuksiltamme. Mutta silti tuon asian kunnolla sisäistämiseen meni melko kauan. Vastahan me reilu 8 vuotta sitten tutustuttiin.

Tätä kirjoittaessa mun sydämen täytti lämpö ja hyväksyntä. Helppoa tämä ei tule olemaan, mutta milloinpa elämä helppoa olisi.

[damn]

Huhhuh, on kyllä ollut melkoista vuoristorataa suhteessa. Perjantaina erottiin ja lauantaina mietittiin miten tavarat jaetaan. Jotenkin kuitenkin vielä päätettiin yrittää taas uudestaan. Miksi tämän pitää olla niin hankalaa. Tässä suhteessa on hirmu paljon hyvää, mitä ei hukkaan haluaisi heittää, mutta on niin paljon huonoakin, että täysillä pitää kyllä yrittää, että saa asiat toimimaan. Avoimin ja varovaisin mielin katsomaan miten tämä uppoava laiva pelastetaan.

[Emilia]

Ehkä saatoin karkauspäivänä kosia ja saada myöntävän vastauksen.

[theia]

Ehkä saatoin karkauspäivänä kosia ja saada myöntävän vastauksen.

Oiiiii!! Onnea Em & Pomppis

[Wildchild]

Onnea Emilia ja Pomppis!

[L-S]

Onnea Emilia ja Pomppis!

Mietinkin, että mahdetaanko karkauspäivänä oikeasti harrastaa kosimista, näköjään.

[marenkienkeli]

Aaws. Emilia ja Pomppis. Onnea!

[Kibaya]

Emilia!
Onneja