Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[theia]

Mietinkin, että mahdetaanko karkauspäivänä oikeasti harrastaa kosimista, näköjään.

Mä mietin ihan samaa näin vaan läppä-kosimisia (naiset hamekankaan perässä ).

Ps. On outoa kuinka hyvälle tuulelle voikin tulla toisten kihlauutisista

[Suvi]

Aaw, Emilia. Ihanaa.

[Emilia]

Hih. Mä kosin Pomppista jo neljä vuotta sitten, mutta se oli kyllä silloin ihan läppä. Oltiin seurusteltu vasta kolmisen kuukautta. Lupasin kysyä uudestaan neljän vuoden pääsä ja pitihän lupaus pitää.

Sormet syyhyää päästä suunnittelemaan, mutta pitäisi varmaan ensin sopia päivä ja muuta pikkujuttuja. Ei meillä ole edes sormuksia.

Ja niin, tietysti. Iso kiitos onnitteluista.

[kmaria]

Onnea Emilia!

[Kibaya]

Tiättekö muuten mitä tarkoittaa kun tekee paluun tänne "vanhan" työpaikan nurkille. (Fyysisesti mun uus duuni tulee olemaan ens viikosta alkaen "vanhan" osaston kulmassa kiinni )
No sitä että PaniikkiKohtausTyyppi voi tulla vaikka yllättäen nurkan takaa

Hellurei!
Hjnöörgh.
Ja taas pitää kasata itteään. Tosin, ei oo niin paha mitä ois voinut olla.

[päivänpolttaja]

Onkohan keväällä lisääntynyt valo vauhdittanut hormonitoimintaa, kun huomio kiinnittyy ihan tavallisilla kauppareissuilla vastakkaisen sukupuolen edustajiin, jotka vaikuttavat sinkuilta, kun on vain pieni ostoskori? En ole useampaan vuoteen käynyt treffeillä tai tehnyt mitään aloitteita ja mietin toisinaan, uskaltaisiko jossain tilanteessa vain kysyä satunnaista henkilöä? Esimerkiksi, kun kävin optikolla, niin sen suurin piirtein ikäiseni optikon kanssa tuntui olevan sama aaltopituus, mutta koska tuntemattomille en mistään asiaan liittymättömästä ikinä juttele, niin puhuttiin vain näöstä. Saattoihan se toki olla varattukin, vaikkei sormusta ollut.

Mitä sanotte, naiset, onko se friikkiä ja/tai pelottavaa, jos ennestään tuntematon mies kysyy ulos?

[Wildchild]

Mun ei ehkä pitäis ees kommentoida tohon kyskään mitään koska oma ukko on ollu rinnalla 12 vuotta.

Mutta sanoisin että jos olisin itse sinkku, ei mua ainakaan haittaisi jos joku tuntematon henkilö lähestyisi ja kysyisi ulos vaikka keskellä ruokakauppaa! Päin vastoin, saattaisi jopa piristää päivää! Ja vaikka seurustelisin ja tuntematon kysyisi ulos, tuskin se maailmanloppu olisi silti kummallekaan. Kysyjä saisi vastauksen ja harvempi nainen on oikeasti vihainen siitä että saa vähän huomiota.

[L-S]

Riippuu varmaan naisesta, että onko pelottavaa vaiko eikö. Nuorempana muistan haaveilleeni siitä, että mitä jos joku yllättäen pyytäisi ulos (mutta ei mua kyllä koskaan pyydetty ), mutta toisaalta (varsinkin nykyään) tiedän, että todennäköisesti suhtautuisin varautuneesti tai hämmentyisin niin, etten osaisi reagoida luontevasti ja vaikuttamatta siltä, että kutsu ei ole tervetullut. Mutta varmaan on naisia, jotka reagoisivat eri tavalla, sellaisia jotka ovat itsevarmempia eivätkä hämmenny. Ja varmaan myös tilanteesta ja asian esitystavasta riippuisi, tuntuisiko oikeasti siltä, että kutsuun tekisi mieli vastata myöntävästi. Ainakin jos joku tulisi kadulla perjantai-iltana kysymään treffeille, niin ei kyllä tekisi mieli lähteä. (Oletustilanne/oletettu tulkinta kadulla perjantai-iltana on, että hei mä oon kännissä ja haluan treffeille jonkun kanssa, kenen kanssa vaan ... mutta en kyllä usko, että päivis tällaista tilannetta harkitsikaan ).

[Aranwe]

En lähtisi ehkä optikkoa pyytämään ulos, koska hän tekee silloin työtään. Toki jos useammin käy samalla optikolla ja aistii ilmassa jotain väreilyä niin sitten asia on ihan toinen.

Olisin itse luultavasti hyvin otettu, jos joku tulisi pyytämään kahville kaupassa, mutta saattaisin pitää kysyjää ensiksi outona jos siihen ei liity minkäänlaista muunlaista kanssakäymistä. Eli siis tuntemattomalta suora kysymys on aina hieman epäilyttävää, ainakin mulle.

Kaikki me ollaan yksilöitä ja luultavasti siinä ei kuitenkaan häviä mitään, eli rohkeasti vaan aloitetta tekemään!

[Suvi]

Mitä sanotte, naiset, onko se friikkiä ja/tai pelottavaa, jos ennestään tuntematon mies kysyy ulos?

Mä meinasin sanoa, että ei, mutta sitten aloin miettiä omia kokemuksiani. Kun olin nuorempi, mua lähestyivät lähinnä vain vanhemmat humalaiset miehet ja se oli kyllä vähän friikkiä. Eli riippuu se kyllä miehestäkin.

Omasta epävarmuudestani johtuen mun ensimmäinen reaktio olisi, että pyytääkö se tyyppi just MUA ja onko se ihan tosissaan... ja todennäköisesti vaikuttaisin sen takia ihan nirppanokalta. Mutta toisaalta olisin otettu ja olisi ihanaa, jos joku asiallisesti käyttäytyvä selvinpäin oleva kiinnostava mies (jota päivis luultavasti on) pyytäisi mua ulos, niin kyllä mäkin sanoisin että go for it!

[skray]

Onnittelut Emilialle ja Pomppikselle!

[damn]

Sinkku taas. Kahden päivän päästä olisi ollut ensimmäinen vuosipäivä, mutta toinen jäi sitten kiinni pettämisestä. Olen tämän illan pakannut sen tavaroita ja ollut raivona. Huonostihan tässä on mennyt, mutta tämän olisi voinut lopettaa paljon siistimminkin ihan vaan toteamalla yhteisymmärryksessä ettei hommat toimi. Kohti uusia pettymyksiä.

[Kibaya]

Voi ei


Toi on jotenkin ihan perCstä että pitää pettää eikä erota ensin, jos kerta muut kiinnostaa eikä ole selkeää polyamorista suhdetta.

[marenkienkeli]

damn.

[Emilia]

Damn

[damn]

Olen tässä viime aikoina harrastanut treffeillä käymistä ihan urakalla . Kolme tyyppiä olen tähän mennessä tavannut, ihan mukavia ovat olleet, mutta niistä ei ole tullut sen enempää. Tai viimeisimmän kanssa olisi voinut tullakin, ellei se olisi lähtenyt kesäksi pois, mutta onneksi se palaa syksyllä kaupunkiin. Tänään olisi treffit tosi suloisen miehen kanssa, ollaan viestitelty muutama päivä aktiivisesti ja juttujen perusteella meillä synkkaa todella hyvin. On tämä nykyaika ja Tinder melkoinen mahdollisuuksien maailma .

Rehellisesti sanottuna alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää treffeillä käyminen ja samojen asioiden kertominen itsestään viikosta toiseen. Toisaalta tämä on ollut sangen mieltä avartavaa ja kivoja tyyppejä on tullut tavattua ja olen sen verran sosiaalinen, että kivaa kun on tekemistä ja juttuseuraa. Riitttäisi kylläkin jos löytyisi yksi hyvä... Jospa se olisi tuo tämänpäiväinen deitti . Kaikki tapaamani ihmiset ovat olleet ihanan tavallisia ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa on ollut hauska viettää aikaa. Odotin kunnon friikkisirkusta ja kiusallisia hetkiä .

[Wildchild]

Kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, miksi se ei silti enää toimi? Miksi se on rikki? Miten sen saa taas toimimaan?

[Shay]

Kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, miksi se ei silti enää toimi? Miksi se on rikki? Miten sen saa taas toimimaan?

Jotain syvällä olevia kipukohtia, jotka kalvaa, mutta joita ei osaa tai halua ottaa esille, tai joita ei itsekään hoksaa?
Suhteen solmukohdissa pitäisi kai pystyä kohtaamaan toinen rauhassa ja tuomitsematta, muuttaa asioita ja asenteita, sillä itsestään ne eivät parane.
On varmasti vaikea nähdä toista vuosien päästä ilman vuosien kasaamaa karstaa ympärillä.

Entinen työkaveri ilmoitti vasta erostaan varmaan yli kymmenen vuoden liiton jälkeen. Kaikki ovat ajatelleet heidän olevan lähes täydellinen pari, jotka osaavat pitää hauskaa yhdessä. Mutta kai kaikilla on ongelmansa.

[Wildchild]

Kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, miksi se ei silti enää toimi? Miksi se on rikki? Miten sen saa taas toimimaan?

Jotain syvällä olevia kipukohtia, jotka kalvaa, mutta joita ei osaa tai halua ottaa esille, tai joita ei itsekään hoksaa?
Suhteen solmukohdissa pitäisi kai pystyä kohtaamaan toinen rauhassa ja tuomitsematta, muuttaa asioita ja asenteita, sillä itsestään ne eivät parane.
On varmasti vaikea nähdä toista vuosien päästä ilman vuosien kasaamaa karstaa ympärillä.

Juurikin nuo kipukohdat vaivaa. Ei osata puhua asioista ilman että se menee heti huudoksi ja kunnon riidaksi jonka päätteeksi molemmat mököttää. Eilen kaivettiin googlella esiin jo sekin että miten sen avioeron oikein saikaan. Molemmat rakastaa toisiaan mutta kun ei osata puhua. Minä käyn jo terapiassakin, mies ei suostu. Yritä siinä sitten. Tuntuu että tällä hetkellä about kaikki asiat menee samaa kaavaa: toinen on paska ja itse parempi, nousee se marttyyrikortti esiin.

Ollaan oltu nyt sen 12 vuotta yhdessä, kesän lopulla olisi 8. hääpäivä. Tuntuu raskaalta alkaa miettimään noiden 12 vuoden pois laittamista, mutta jos tästä suosta ei päästä eteenpäin, kai se on pakko.
Ja meillä on sama kuin Shayn ex-työkaverilla: kaikki kehuu miten hyvä ja vahva pariskunta me ollaan, kuinka olenkaan löytänyt hyvän miehen rinnalle. Kunpa vain tietäisivät.

[L-S]

Wildis
En osaa kyllä sanoa mitään kunnollista, kun oma kokemukseni parisuhteista on rajoittunut... Harmi jos ei toinen halua terapiaan, sehän juuri voisi auttaa etsimään vaihtoehtoisia tapoja kommunikoida. Mutta pääasia että yrittää aikansa, lopulta kai vaan on päätettävä suuntaan tai toiseen.

[Aranwe]

Juurikin nuo kipukohdat vaivaa. Ei osata puhua asioista ilman että se menee heti huudoksi ja kunnon riidaksi jonka päätteeksi molemmat mököttää. Eilen kaivettiin googlella esiin jo sekin että miten sen avioeron oikein saikaan. Molemmat rakastaa toisiaan mutta kun ei osata puhua. Minä käyn jo terapiassakin, mies ei suostu. Yritä siinä sitten. Tuntuu että tällä hetkellä about kaikki asiat menee samaa kaavaa: toinen on paska ja itse parempi, nousee se marttyyrikortti esiin.

Been there done that. Asioista puhuminen on todella tärkeää ja omassa avioliitossani me ei vaan osattu sitä. Ensin se oli jatkuvaa riitelyä, sitten riitely loppui, mutta niin loppui puhuminenkin. Parisuhdeterapiaa kokeiltiin, mutta käytiin siellä vain yhden kerran, koska ei oikeastaan koettu että siitä olisi ollut apua. Myöhemmin tajusin, ettei me edes yritetty noudattaa terapeutin ohjeita. Eihän kukaan ulkopuolinen voi sitä natisevaa liittoa pelastaa, vaan sen eteen pitää molempien nähdä vaivaa.

Kun ensimmäisen vaiheen erohakemus oli jätetty, niin siitä heräsi toivo, että kaiken voisi vielä korjata ja hetkellisesti asiat menivätkin parempaan suuntaan, mutta lopulta se oli vain ajan kysymys, että kumpi ehtii ensin lähteä jonkun toisen matkaan. Ei ehditty ihan saada kahdeksaa aviovuotta täyteen, kun viimein laitettiin kattilat jakoon ja se oli täysin oikea päätös. Koin oloni paljon helpottuneemmaksi ja vapautuneemmaksi, kun viimein muutin omaan asuntoon.

Puhuminen auttaa ainakin ahdistukseen, jos ei puolison kanssa onnistu, niin hyvät ystävät auttavat.

Ollaan oltu muuten eroamisen jälkeen paljon paremmissa väleissä ja käyty viihteelläkin yhdessä.

[marenkienkeli]

Wildis. Auttaisiko toiselle kirjoittaminen, jos puhuminen menee tällä hetkellä huutamiseksi? Jos vaikka molemmat kirjoittaisitte kirjeet. Lukisitte omanne moneen kertaan ja kirjoittaisitte uuden version, jossa toista ei syyllistetä. Jossain oli myös tarina siitä, että äiti käski tytärtään kirjoittamaan miehen ärsyttävät puolet puoliksi taitetulle paperille. Ja viereen sen, miten itse ärsyttävyyksiin reagoi. Sitten leikataan pois ärsyttävyydet ja revitään se osa paperista. Jäljelle jää oma toiminta ja sitten mietitään, miltä se oma toiminta näyttää. Jokainen voi kuitenkin muuttaa vain itseään. (Mun olis varmaan pirun hyvä tehdä tuo harjoitus itsekin.)

Mulla ja Miehekkeellä on myös edelleen vaikeaa. Puhutaan kyllä, mutta ei ehkä riittävästi eikä riittävän ajoissa. Meillä on hyvin erilaiset tavat riidellä, mikä hiertää lisää. Mieheke on se stereotyyppinen nainen, joka haluaisi puhua kaiken läpi heti. Ei väliä vaikka lauseen loppua ei aina aloittaessa tietäisi. Mä taas olen riidellessä stereotyyppinen mies, joka menee ihan lukkoon kritiikistä ja riitelystä itsestään. Mä tarvitsisin hetken omien ajatusteni kanssa, sillä haluan ensin surra riitaa ja riidan aihetta. Ja sitten keskustella rakentavasti, kun olen saanut ajatukset kokoon. Mun vetäytymiseni taas on Miehekkeestä loukkaavaa, koska se helposti näyttää siltä, että minua ei kiinnosta, vaikka oikeasti mä kyllä prosessoin asiaa.

Reilu seitsemän vuotta yhdessä, mutta edelleen on paljon opittavaa. Joko tässä opitaan tai sitten ei.

[Wildchild]

Puhuminen auttaa ainakin ahdistukseen, jos ei puolison kanssa onnistu, niin hyvät ystävät auttavat.

Mutta miten paljon ystäviä voi vaivata näillä asioilla? Kuka uskaltaa sanoa toiselle että just ny ei kiinnosta sun parisuhdemurheet?

Auttaisiko toiselle kirjoittaminen, jos puhuminen menee tällä hetkellä huutamiseksi?

Ei ehkä sama asia, mutta välillä riidellään tekstarien välityksellä.
Ihan vain koska siinä ei näe toisen eleitä ja etenkään ilmeitä eikä sitä kautta voi ärsyttää toista. Ja ainakin minun on välillä helpompi puhua kirjoittaen kuin suullisesti, en omaa niin hyviä puhujan taitoja ja menen helposti lukkoon. Toisaalta haluan käsitellä asiat tässä ja nyt. Josta päästääkin tuohon Marskin ja miehekkeen riitelytapaan, meillä se on juurikin noin paitsi että toisinpäin. Mies haluaa aina vähän aikaa ajatuksilleen ja minusta on käsittämätöntä miksi niitä ajatuksia ei vain voi suoltaa samantien ulos, oma vaimohan miehellä "vain" on vastassa.

Hankalia asioita, prkl.

[marenkienkeli]

Puhuminen auttaa ainakin ahdistukseen, jos ei puolison kanssa onnistu, niin hyvät ystävät auttavat.

Mutta miten paljon ystäviä voi vaivata näillä asioilla? Kuka uskaltaa sanoa toiselle että just ny ei kiinnosta sun parisuhdemurheet?

Kuule, aika yllättävän paljon. Puhu, puhu, puhu.

Mies haluaa aina vähän aikaa ajatuksilleen ja minusta on käsittämätöntä miksi niitä ajatuksia ei vain voi suoltaa samantien ulos, oma vaimohan miehellä "vain" on vastassa.

Hankalia asioita, prkl.

Koska silloin ajatukset tulevat monesti ihan väärin ulos. Ja silloin toista tulee tarpeettomasti loukattua. Ainakin mua ahdistaa semmoinen.

Kyllä, älyttömän hankalia. Jaksamista teille!

[Aranwe]

Joidenkin ihmisten on helpompi tuoda tuntonsa esille jos saavat ensin jäsentää ajatuksiaan rauhassa. Kirjoittaminen on tässä hyvä tapa, mutta ei tekstiviestinä, vaan ihan rauhassa paperille. Pääasia että jotain jäsentämistä ja paperille tuhertamista tapahtuu, eikä se jää vain lupausten asteelle.