Voi kirosana tätä viikkoa. Sunnuntainahan meidän piti lähteä Tallinnaan - lähdettiin sen sijaan Pötkylän kanssa päivystykseen, ja jäätiin yöksi osastolle (ei löytynyt mitään, kaikki siis sen osalta kunnossa). Osastokeikka kuitenkin jätti muhun hirveän epävarmuuden, ja oon tarkastellut Pötkylää koko tän viikon silmä kovana, että onko kaikki kunnossa. Sieltä sitten jäi väsymys myöskin, kun ymmärrettävästi ei oikein saanut unta siellä. Keskiviikkona lähdettiin reissuun, koska torstaina sukuloimaan. Reissaaminen oli tällä kertaa aika haasteellista kun neiti Pötkylä päätti, ettei se halua syödä kerralla nälkäänsä, vaan se meni syöminen-kieltäytyminen-lähdetään ajamaan-käsittämätön huuto-seuraavalle pysähdyspaikalle-syöminen-nukahtaminen. Ja sama oikeastaan joka kerta kun autolla lähdettiin. Reissu muutoin meni suht ok, mitä nyt mun väsymys sai taas aikaan kunnon raivokohtauksen miehelle (koska se
hidasti vihreisiin valoihin

ei sitä nyt kiihdyttää tarvii, mutta jos nyt pitäis ees saman vauhdin

Ja siis meillä oli aika minuuttiaikataulu...). Sitten kuunnella sitä sukulaisten taivastelua kun oli nyt niin lyhyt visiitti ja voi että miksi te niin vähän aikaa olitte (koska pitää käydä muidenkin sukulaisten luona ja ajaa 4kk vanhan pienen ihmisen kanssa vielä 4+ tuntia kotiin

). Eli tosi rentouttavaa! Sitten taas oli unirytmit sekaisin siltä reissulta, ja kaamee väsy. Tänään pitäis olla me&i-vaatekutsut, mutta käytännössä kaikki on perunut. Eilen sain väsymyksen ja muun taisteltua pois, niin että olis hyvä mieli, käytiin kävelemässä yms, ja nyt oon vaan koko aamun oikeastaan itkenyt.
No. Edelleen tiedän, että väsymys aiheuttaa tätä, ja kai tää tästä. Hengittelee. Nuuhkii pikkuista kanssa-asujaa ja halailee isomman kanssa.
Jääkaappi täynnä tarvikkeita piiraita ja kakkuja varten, ja ei ketään tulossa syömään niitä

Ja huomenna sit lähdetään muutenkin reissuun (taas), joten ne vaan menee pilalle siellä.
